Kaksi liikkuvaa osaa on ihan liikaa nykyaikuiselle. Siis että pitäisi paljastaa olkapää että koulutettu henkilö voi siihen pistää piikin sekä samanaikaisesti käyttää vielä maskia. Ihan liikaa, todella!
Kaksi liikkuvaa osaa ihan liikaa, rokotus ja maski
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kumpi noista on vaikeampi?
Liikkuvat eteen !
Eiköhän kuitenkin niin, että kaikki ottaneet rokotteet ja maskia käyttävät.
No sitten tietysti tämä porukka huuhaa linkkeineen, joiden osalta päättäjillä mietittävää.
Ei osaa sanoa. Näyttää siltä että maskeja vähemmän kuin ennen. Jotkut vanhukset jättäneet maskit käytöstä kun saaneet rokotukset, samoin nuoria tuossa ryhmässä.
Joitain auttamattomia tampioita kuten tällä palstalla näkyy, mutta ovatko ne saaneet sputnikin sitten? Tiedä häntä.