Viisikon saamattomuus on huipussaan

Eipä yllättänyt, että viisikossa ei ollut rohkeutta tehdä päätöksiä taaskaan. Vastuu kaikesta jäi "alueille', eli ei kelleen. Jälleen kerran olisi kaivattu johtajuutta, nolla saatiin.

Sensijaan tuntuu olevan sikiävää porukkaa tuolla hillotolpalla.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Naidessa ja bilettäissä aika kuluu ja ei ne osaakaan mitä. Sekopäinen pääministeri.

Äänestä

Viisikon kyvyttömyys korostuu pian ja hallitus romahtaa kun Kiuru lähtee äitiyslomalle. Demarien ja vihreitten ministeristö olisi tyhmyydestään ja itse sitä ymmärtämättä kaataneet tämän hallituksen jo alkumetreille ilman Kiurua.

Äänestä

Persut senkun räkyttää, mutta Sannan karavaani kulkee:

Noin kello 23 ( eilen) pääministeri Sanna Marin (sd.) astui median eteen ja avasi hallituksen tekemiä päätöksiä pääpiirteittäin. Hallitus kertoo tänään ( ke 22.12) kello 9 alkavassa tiedotustilaisuudessa tarkemmin rajoitusten sisällöistä.

Äänestä
  • Sannan karavaani kulkee ja rumaa jälkeä syntyy.

    Äänestä

Ala-arvoista mutu-tietoa ketjun aloittajalta. Räksytys ei auta vaikean pandemian aikana uusien koronan virusmuunnosten levitessä nopeasti rokottamattomilta jopa rokotetuilla.

Erityisesti kaikki immuunivajeiset tulisi rokottaa
tai eristää. Etelä-Afrikkalausten tutkijoiden mukaan immuunipuutteisen ihmisten elimistössä covid-19 viruksen on todettu muuntautuneen 8 kuukauden kestäneen korona-taudin aikana 30 kertaa.

Uusia virusmuunnoksia, entistä tehokkaampia, tulee kunnes kaikki ovat saneet/ottaneet rokotteen riittävän usein.

Ruotsissa kokeiltiin "laumasuojaa", vanhuksia ei palvelutaloissa suojattu, talous ensin -linjalla edettiin, minkä seurauksena koronaan kuolleita on Ruotsissa yli 15.000. Laumasuojaa koronaa vastaan ei Ruotsissa tullut. Tartuntaluvut ovat nopeasti omikronin takia nousseet ja nyt Ruotsissa on luovuttu "talous ensin" linjasta ja siirrytty "terveys ensin" turvallisuuslinjaan.

Suomen hallituksen "terveys ensin" linja: Uudenmaan sulkeminen, vanhusten suojaus, tartuntatautilain päivitys ja määräykset sekä ohjeet ovat pitäneet kuolleisuusluvut noin 1500 koronaan menehtyneessä. Uudet muunnokset aiheuttavat uusia ongelmia levitessään kolme kertaa tehokkaammin.

Rokotukset hoidettiin Suomessa tehokkaasti ja aikataulutus on ollut oikea. Rokottamattomien suuri määrä on edelleen ongelma, minkä vuoksi hallitus joutuu jälleen ottamaan tiukempia, uusia määräyksiä sekä valtakunnallisia että myös alueiden ohjeistamiseen. Aluehallintovirastot valvovat että määräyksiä noudatetaan. Niillä alueilla joissa korona leviää nopeasti ja sairaalan tehohoitopaikat ovat täynnä, on tottakai noudatettava tiukkoja määräyksiä. Niillä alueilla, jotka ovat huolehtineet terveysturvallisuudesta paremmin, tarvitaan lievempiä sulkuja.

Kokonaisarvosana Marinin hallitukselle koronan hoidossa on kiitettävä. Vielä kun tartuntatautilakiin saataisiin uudistus, jonka mukaan jokaisen tulee ottaa vapaaehtoinen koronarokotus. Ellei rokotusta ole ottanut, joutuu itse maksamaan koronan aiheuttaman sairaalahoidon.

Äänestä

Hallitus tekee päätöksiä Sanna Marinin johdolla päätösten vuoksi koronan varjolla, joilla ei ole saatanankaan merkitystä.
Rahaa niin perkeleesti kylvävät ja itselleen ottavat.

Äänestä
  • Nuoruus ja kokemattomuus.
    Päätöksenteossa käsitellään monia elämänalueen asioita joissa on elämänkokemus avuksi ja kovin nuorelta tuta ei tahdo löytyä . En sano etteikö olisi hyvä olla politiikassa nuoria ,tottahan toki kasvavaa polvea on oltava jotta vastuu ja tieto on siirrettävissä . Jos valtaa siirretään äkkiä tottumattoman käsiin voi valta nousta ns. "huppuun" ja käsite vastuu muuttaa suuntaa jolloin palvelijan asema vaihtuu ja se ei ole lienet tarkoitus asetuttaessa kansan palvelukseen maan asioita hoitamaan.

    Äänestä

Höpö. Höpö.
Rokottamattomat voivat syyttää ihan itseään siitä, että sairaalat täyttyvät ja tehohoito paikat eivät riitä.

Rokottamattomat saavat katsoa peiliin, ja siellä se näkyy syy siihen, että uusia entistä ärhäkämpiä covid-19 virusmuunnoksia syntyy ja leviää ihmisten hengitysteissä. Erityisesti immuunivajeisen ihmisten elimistössä.

Entä miten ihmiskunnan käy, jos covid-19 virus leviää ihmisten lemmikkieläimiin, kotieläimiin ja luonnon eläimiin?

Olisiko lääketehtaiden korona rokotteiden patentit pitänyt saada yleiseen valmistukseen ja ihmiset kaikkialla rokotettua ennen uusia, vahvoja virusmuunnoksia? Pitäisikö varautua entistä helpommin tarttuviin uusiin, ja myös rokotesuojan kiertämisen osaaviin virusmuunnoksiin?

Hyvinvointivaltiot pelaavat covid-19 viruksen kanssa kovaa On-Off-Ottelua (OOO) : suljetaan-avataan - SULJETAAN YHTEISKUNTA ja toivotaan että kohta se virus helpottaa, tai jos ei kohta niin ensi kesänä, jos ei ensi kesänä niin ehkä ensi vuonna... Tärkeintä näyttää olevan se että rokottamattomat saavat pitää vapautensa olla ottamatta rokotetta hengenvaarallisen pandemian aikana, viruksen kehittäessä nopeasti uusia muunnoksia.

Entä miten kauan rokottamattomille on vapaus levittää virusta, sitä koronan vaarallista tautimuotoa? Kuka maksaa?

Äänestä

Rokottamattomien haittaisänmaallisten tyhmyydestä kärsii koko kansa !

Äänestä
  • Tuossa tuli se totuus, joka todellakin nyppii meitä kaikkia normaalijärkisiä suomalaisia!

    Äänestä

Viisikkohallitus on saanut aikaan niin paljon todella isoja uudistuksia hallitusohjelmastaan, että oppositiolaiset ovat typertyneet noloon räksytykseen ja yrittämiseen jatkuvasti kaataa LIIAN HYVÄ JA AIKAANSAAVA HALLITUS!

Noloa oppositiopolitiikkaa!

Äänestä

Hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa Viisikolle!
Olette sen ansainneet.

Äänestä
  • Ja Kristalle valtavasti ONNEA!

    Äänestä

Kellä viisikko tuntee vastuun kun helikopterirahaa taas aletaan. Vasemmisto jakaa oikeistolle oikein avokätisesti rahaa kuten viimeksikin. Tämä on diktatuuria.
On vähän käsitteet sekaisin, mitä puhutaan ja mitä tehdään. Mutta elämme markkinakommunismissa.

Äänestä

Minusta viisikolla oli kerrankin selkärankaa tehdä päätöksiä heti ja miehekkäästi!
Itse sain nyt taloudellisesti turpaani ja pahasti, mutta tämmöistä määrätietoista johtajuutta on odotettu koko pitkittyneen kriisin ajan.

Koulut on nyt joululomilla ja siellä leviävä kulkutauti on poliittisesti arka aihe.
Nyt on oikea aika lyödä seis muuallakin.
Toimille saadaan nyt tehokkain vaikutus ja kerrankin vastinetta uhreille ja uhrauksille.

Nyt luvut paranevat ja saadaan lisäaikaa, vaikka palo jääkin kytemään ja odottamaan seuraavaa leimahdusta.

Vaikka saankin henkilökohtaisesti nyt turpaani ja vastustan nykyisiä hallituspuolueita,
niin selkärankaisuudesta saavat nyt pisteeni.

Tätä on odotettu kriisin alkamisesta asti. Ammattilaisten koronanyrkkiä tai pääesikuntaa ei tulla saamaan tähän kriisiin, mutta vihdoinkin edes ryhtiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eipä yllättänyt, että viisikossa ei ollut rohkeutta tehdä päätöksiä taaskaan. Vastuu kaikesta jäi "alueille', eli ei kelleen. Jälleen kerran olisi kaivattu johtajuutta, nolla saatiin.

Sensijaan tuntuu olevan sikiävää porukkaa tuolla hillotolpalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu