Perusteltu joulutervehdys evijärveläisille

Anonyymi

Evijärvi on hyvien ihmisten pitäjä. Evijärvi on valitettavasti joutunut luopumaan monista myös hyvistä ihmisistä, jotka koulujen jälkeen eivät ole löytäneet haluamaansa sijaa kotipitäjästään. Useimmat heistä ovat kiitollisia, tapaavat tai muistelevat kunnioittaen vanhempiaan sisaruksiaan, ystäviään ja kaikkia niitä hyviä opettajia, jotka antoivat tukensa kasvavalle nuorelle. Olen yksi näistä täyden tuen saaneista.
Tämän päivän evijärveläisille toivon voimavaroja ja kykyä hyvässä yhteishengessä yhdistää voimansa ja kyvykkyytensä hyvän elämänlaadun ja vaurauden luomiseksi. Jaksamista kohdata ennakkoluulottomasti myös aivan eri tavalla ajattelevan ja reagoivan ihmisen. Voimia hakea yhteisiä tavoitteita, työntäen sivuun toisarvoiset vanhat ristiriidat.
Näin evijärveläinen hyvä joulu muuttuu vielä paremmaksi jouluksi.
Hyvää Joulua!
Voitte jäädä vuodeksi arvaamaan kuka täällä toivomukset kirjoittaa. Seitsemänkymmenen seitsemännen joulunsa aaton aatosta.

0

705

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        115
        2971
      2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        29
        1351
      3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

        A haluaa J
        Ikävä
        103
        1217
      4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1017
      5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        997
      6. Empaattisuus ja suoruus.

        Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
        Sinkut
        133
        968
      7. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        56
        865
      8. Sä saat mut tuntemaan

        Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
        Ikävä
        22
        703
      9. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        40
        688
      10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

        Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
        Kotimaiset julkkisjuorut
        110
        642
      Aihe