Kreationismi perustuu järjen typeriin päätelmiin

Anonyymi

Kreationistin perustelut "luomisesta" ovat seuraavat:

Koska jokin näyttää suunnitellulta ja on monimutkainen, niin että se ei toimi, jos sitä aletaan purkaa osiin, niin sen täytyy olla älykkään suunnittelun ja sen toteutuksen tulosta.

Tämä virheellinen johtopäätös on kumottu kerta toisensa jälkeen mm. tällä palstalla, mutta siitä huolimatta kreationistit viljelevät samoja väitteitä, jotka eivät koettelua kestä.

Tiedämme tieteellisen tutkimuksen nojalla sen, että kaikki biologiset rakenteet ovat syntyneet vähän kerrassaan vaihe vaiheelta sen sijaan, että taivaallinen taikuri olisi luonut ne kerralla valmiiksi lisääntymiskykyisiksi yksilöiksi.

Erityisen naurettavaa on kristittyjen kreationistien väite, jonka mukaan Jumala olisi luonut ihmisen luomismyyttien kuvailemalla tavalla, kun ne ovat kaiken muun lapsellisuuden lisäksi keskenään ristiriitaiset (2. myytti alkaa jakeesta 1. Moos. 2:4).

Aikuinen ihminen uskoo Jumalan muovailleen maan savesta miehen muotoisen patsaan ja puhaltaneen sen sieraimiin, niin että siitä tulee elävä ihminen. Ja että sen miehen lihaa ja luuta sisältävästä kylkipalasta olisi Jumala valmistanut naisen.

Haloo?

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Tiedämme tieteellisen tutkimuksen nojalla sen, että kaikki biologiset rakenteet ovat syntyneet vähän kerrassaan vaihe vaiheelta sen sijaan, että taivaallinen taikuri olisi luonut ne kerralla valmiiksi lisääntymiskykyisiksi yksilöiksi."

      No itse asiassa aika harva tällä palstalla tietää edes alkeita, miten molekyylibiologiset muutokset perimässä muuttaa elinten ja eliöiden rakennetta.

      • Anonyymi

        Todistelusi haisee:

        "No itse asiassa aika harva tällä palstalla tietää edes alkeita, miten molekyylibiologiset muutokset perimässä muuttaa elinten ja eliöiden rakennetta."

        Entä sitten; osoittaako tämä muka, ettei molekyylibiogien tiedeyhteisökään tiedä tuota asiaa, ja voit siksi väittää, ettei se noin ole?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todistelusi haisee:

        "No itse asiassa aika harva tällä palstalla tietää edes alkeita, miten molekyylibiologiset muutokset perimässä muuttaa elinten ja eliöiden rakennetta."

        Entä sitten; osoittaako tämä muka, ettei molekyylibiogien tiedeyhteisökään tiedä tuota asiaa, ja voit siksi väittää, ettei se noin ole?

        Puutuin lähinnä avauksen naiiviin ilmaisuun ja avaus taitaa olla jonkun kreationistin false-flag/käänteispsykologiaa, sen verran lapsellinen se on.

        Erittäin selitysvoimainen teoria on toiminnallisen variaation teoria (facilitated variation), joka selittää sen, miten pienet muutokset tuottavat koko ajan "valmiita" ja toiminnallisia elimiä, funktiota ja eliöitä eli tarkalleen ottaen evoluutio ei ole "vähän kerrassaan vaihe vaiheelta" varsinkaan tuon 'vaihe vaiheelta' osalta.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Facilitated_variation


    • Anonyymi

      Kannattaako flättäreihin verrattavia vajakkeja yleensäkään kommentoida? Heidän uskonsa on ilmeisesti niin heikko, että he yrittävät tieteen avulla pönkittää sanomaansa ja kuvittelevat vielä onnistuvansa siinä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kristillisyyteen kuuluu faktojen kriittinen tarkastelu.
      Kaikille tuttua uutisista.
      "Tiesitkö, että rokottamattomalla on 88 kertainen mahdollisuus kuolla koronaan?"

      Rokotetulla uhka on 0, 001 % ja rokottamattomalla 0,0088% mahdollisuus kuolla koronaan.

      Näettekö mikä silmänkääntötemppu uutisoinnissa on?
      Tuoko on peruste rokotteiden ottamiseen ja maskien käyttöön?

      • Anonyymi

        Näyttää sille että rokotteen suoja on 88% kuten on rehellisesti kerrottukin!!!
        Mikä on ongelma?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää sille että rokotteen suoja on 88% kuten on rehellisesti kerrottukin!!!
        Mikä on ongelma?

        Denialistin ongelma on todellisuusharha.


      • Anonyymi

        Kai olet tehnyt hoitotestamentin, jossa kieltäydyt tehohoidosta, jos korona nappaa kovemmin. Rokotus on keino vähentää merkittävästi riskiä. Kun et selvästi rokotetta ota, tietenkään epäitsekkäänä et halua viedä tehohoitopaikkaa vaikkapa jossain onnettomuudessa loukkaatuneelra. Olethan aidosti muita ajatteleva kristitty.


    • Anonyymi

      Jos kreationistille kertoisi jonkin, minkä tahansa vastaavanlaisia aineksia sisältävän kertomuksen, hänkin oikopäätä tietäisi sen saduksi. Ero on ainoastaan siinä, että nämä sadut on kirjattu Raamattuun.

    • Anonyymi

      --Kreationistin perustelut "luomisesta" ovat seuraavat:
      Koska jokin näyttää suunnitellulta ja on monimutkainen, niin että se ei toimi, jos sitä aletaan purkaa osiin, niin sen täytyy olla älykkään suunnittelun ja sen toteutuksen tulosta.--

      "Koska jokin näyttää." Siis mikä jokin ...?

      --Tämä virheellinen johtopäätös on kumottu kerta toisensa jälkeen mm. tällä palstalla, mutta siitä huolimatta kreationistit viljelevät samoja väitteitä, jotka eivät koettelua kestä.--

      Evoluutioteorian väite: "Kaikki elämä maapallolla polveutuu universaalista esivanhemmasta." https://fi.wikipedia.org/wiki/Evoluutio

      Evolutionistien mukaan ko. universaali esivanhempi oli "alkusolu". Oikea tiede tunnustaa, ettei yksikään solu voi toimia ilman kaikkia osiaan. Ala purkaa solua, niin huomaat että se kuolee välittömästi.

      --Tiedämme tieteellisen tutkimuksen nojalla sen, että kaikki biologiset rakenteet ovat syntyneet vähän kerrassaan vaihe vaiheelta--

      Niin alkiokehityksessä, kyllä. Mutta miksi evokit eivät ole koskaan onnistuneet todistamaan biologisten rakenteiden syntymistä vähän kerrassaan missään muualla kuin juuri alkiokehityksessä?

      -- sen sijaan, että taivaallinen taikuri olisi luonut ne kerralla valmiiksi lisääntymiskykyisiksi yksilöiksi.--

      En tiedä taikurista, mutta onko sinulla tieteelliset todisteet sille että Jumala ei olisi luonut kaikkea?

      --Erityisen naurettavaa on kristittyjen kreationistien väite, jonka mukaan Jumala olisi luonut ihmisen luomismyyttien kuvailemalla tavalla--

      Onko sinulla tieteelliset todisteet siitä ettei Jumala olisi luonut ihmistä?

      --Aikuinen ihminen uskoo Jumalan muovailleen maan savesta miehen muotoisen patsaan ja puhaltaneen sen sieraimiin, niin että siitä tulee elävä ihminen. Ja että sen miehen lihaa ja luuta sisältävästä kylkipalasta olisi Jumala valmistanut naisen.--

      Onko sinulla tieteelliset todisteet siitä, ettei niin ole tapahtunut?

      Niin ällistyttävää kuin se onkin, aikuinen ihminen uskoo että:

      1. Elämä on syntynyt itsestään elottomasta aineesta vastoin
      fysiikan lakeja.
      2. Aineeton geneettinen informaatio on syntynyt aineesta.
      3. Evoluution edellyttämä luonnonvalinta käynnistyi alkusolussa, ennen kuin
      luonnolla edes oli mistä valita.
      4. Evoluutio pystyy toimimaan vastoin alkiokehityksen geneettistä ja fyysistä
      mekanismia.
      5. Evoluution todisteena ovat mm. lajeja yhdistävät välimuotofossiilit, joita
      kukaan ei ole nähnyt.
      6. Eliökunnan universaalista esivanhemmasta on esitetty tieteelliset todisteet.

      Näistähän ei yhtään kohtaa ole tieteellisesti todistettu.

      Evolutionistit pitävät näitä väitteitään "tieteellisinä", vaikka kuka tahansa pystyy keksimään samanlaisia ilman tieteellistä koulutusta.

      • Anonyymi

        Teesisi osoittavat, että olet täysin pihalla siitä, mitä evoluutio on.

        1. Se, ettei jotain ilmiötä ymmerretä tai ei haluta ymmärtää, ei tarkoita että se sitten tapahtuisi vastoin luonnonlakeja. Itsekin ymmärrät, ettei mikään tapahdu vastoin luonnonlakeja. Tästä huolimatta esität luonnonlakien vastaisia ratkaisuja. Useimmissa Raamatun taruissahan kuten luomisessa niitä ei huomioida. Raamatun tarinoitsijoilla ei ollut tietoa luonnonlaeista.

        2. Geneettinen informaatio on fyysisessä muodossa. Ainetta, joka syntyy aineesta.

        3. Luonnonvalinta käynnistyi luonnollisesti vasta sen jälkeen kun oli mistä valita. Kaksi erilaista kopiota on minimi.

        4. Evoluutio ei toimi vastoin mitään alkiokehityksen geneettistä tai fyysistä
        mekanismia.

        5. Välimuotofossiileita on. Ne ovat vain yksi, eikä edes mitenkään merkittävä todiste evoluutiosta.

        6. Universaali esivanhempi on päätelmä. Evoluution kannalta sillä ei ole merkitystä. Evoluutio on tosiasia vaikka löydettäisiin jokin niin erilainen elämänmuoto, että sillä on täytynyt olla eri alku.


      • Anonyymi

        Kaikille horinoitasi lukeneille on kyllä kiusallisen selvää että sinulla ei ole tieteellistä koulutusta. Jos koulutusta kovin paljon muutenkaan. Jätä jo tiede siitä jotakin ymmärtäville, ja keskity sinä poika uskomaan. Sopii sinulle paljon paremmin.


    • Anonyymi

      Mitkään elimet eikä raajat ole voineet syntyä vähittäin itsestään, vaan tarvitaan jokin kokoava voima.

      Astrologia voi antaa vastauksia, ja miksi meissä ihmisissä on niin monenlaista persoonaa. Astrologian mukaan määräytyy myös meidän ruumiin heikot kohdat. Jos kaikella on yhteinen alkuperä, niin älkää unohtako tähtiä ja planeettoja, jotka on voineet antaa oman panoksensa elämän kasaamiseen.

      Omalla syntymäkartallani aurinko on 8. huoneessa, eli kuoleman huoneessa. Käden elämänviivassa näkyy myös katkos. Olen kokenut syvän henkisen kuoleman. Odotan lopullista vapautumista kahleista, perhoseksi syntymistä. En tiedä tapahtuuko tämän elämän aikana.

      Kahdeksas huone on:

      muutos
      vanhan pois kuoleminen
      uuden alkaminen
      transformaatio
      asiat, joita haluamme piilottaa toisilta
      syvät haavat
      jaetut resurssit
      esoteeriset asiat
      kultti
      mystisyys
      tarot
      Kahdeksas huone on kuin olisimme perhonen kotelossaan. Olemme symbioosissa itsemme kanssa ja meidän on pakko kohdata kipeäkin totuus. Kun olemme valmiita jättämään kotelomme, olemme valmiita lentämään täysin muuntautuneena.

      • Anonyymi

        Evoluutioksi kutsuttu on siis voinut tapahtua taivaankappaleiden myötävaikutuksesta. Aurinko on synnyttänyt uuden eläinlajin, kun dinosaurus on kokenut muodonmuutoksen auringon asettuessa 8. huoneeseen, jolloin syntyi linnut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2002
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      892
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe