Meillä on yleensä ollut Jouluruokana kyyhkysenrintaa rommihyydykkeessä mutta tänä Jouluna söimme tavallista villisikaa ja kauriinlapaa. Mitenkäs teillä tuo ruokapuoli?
Vietin pitkästä aikaa aivan tavallisen joulun
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aika harvoin syön tuollaista arkiruokaa. Kellarissa oon pitänyt ihmisiä ja syöttänyt ne pulleiksi Joulua varten. Paistelin mediumiksi kun tykkään että veri tirskuu purressa. Juomaksi joko kusta tai verta, riippuu juhlasta. Sinappia pitää olla, lipeäkalaa ja herneitä. Jälkkäriksi piparia ja glökiä. Sitä nukkuu yönsä hyvin kun on hyvin syönyt.
Joutsenista olen yleensä tehnyt jauhelihaa ja sellaisia pihvejä hampparin väliin. Ja runsaasti sinappia. Tilasin Afrikasta eunukin munia ja paistelen ne aamupalaksi. Vähän rapeampaa kun haluan viinin kera niin rouskuttelen norsun syöksyhampaita lastuina.
Hotdogit on ihan ok mutta tappajakoirista en enää yritä laittaa... vähän kivuliasta.
Kun menen Australiaan sukeltelemaan niin tykkää pureksia ohi lipuvia haita, repäsen niistä palan irti pahimpaan nälkään. Sitten rannalla voikin kokiksella huuhtoa aterian alas.
Laitettiin kauriin slabaa ja pässinkiveksiä.
Nyt narraatte kaikki. Oikeasti te söitte ylikypsää kinkkua, pohjaan palanutta lanttulootaa ja rosollia ja jälkiruuaksi Pirkan valmistaikinasta tehtyjä pipareita ja Lidlistä ostettua halpaa glögiä. Kuten miljoonat muutkin suomalaiset.
Ranskalaisia perunoita ja höyrytettyjä nakkeja ja keskaria kyytipojaksi.