Nyt sitten vakavalle koronataudille altistava geenimuoto löydetty joka kolmannelta uutisten mukaan.
Taas uusi pelote piikkikampanjan vauhdittamiseksi. Ei yllättänyt!
Vanha piikkivarasto on saatava pois uusien tieltä.
Hui kauhistus
6
147
Vastaukset
- Anonyymi
Se löytö korreloi tosiaan täysin Suomen kuolintilastoihin. Nehän ovat maailman huippua, kun kolmanneksella kansasta on nuo tuhon geenit. Tehohoitopaikat täynnä pikän kaavan mukaan sairastavia.
Vai olisiko kyseessä taas tämä pelottelu, jolla saadaan jotkut sortumaan geeniterapiaan.
Näkyi HUS hermostuneen lisääntyneistä positiivisista tuloksista. No, foliohatut kertoivat jo aikoja sitten, että PCR-testit eivät anna oikeita tuloksia. Ja vetihän FDA ja CDC ne pois markkinoilta. Vaan meidän viranomaiset vain käyttävät niitä.
Samat hattupäät kertoivat myös, että kun on tarpeeksi piikitelty ihmisiä, niin piikitetyt tulevat saamaan positiivisen testituloksen ja vain rokottomattomilta löytyy negatiivinen tulos. Nyt on puhe muista testeistä kuin PCR. Tämä positiivisten joukko paisuu ensi vuonna merkittävästi. Siksi osa päälliköistä jo toppuuttelee rokotettujen testausintoa ja on laittanut ne maksullisiksi, jotta määrät eivät paisuisi mahdottomiksi.
Onneksi USA:n armeija on kehittänyt uuden rokotteen, joka lopettaa tämän hulluuden ja voidaan palata takaisin normaaliin elämään. Ne ketkä vielä pystyvät siihen.APO vaikuttaa kolesterolin tuotantoon ja on tosissaan tappanut Suomessa paljon ihmisiä sydänkohtauksiin.
hvp27 kirjoitti:
APO vaikuttaa kolesterolin tuotantoon ja on tosissaan tappanut Suomessa paljon ihmisiä sydänkohtauksiin.
Näytti nostavan kuolleisuutta koronaan 2-4 -kertaiseksi ja geenin nimi onkin APOE. Suomessa tuota on noin 30% kun Etelä-Euroopassa tuota on alle 10%. Meillä on siis haitallisinta e4/e4 yhdistelmää 10% vs Etelä-Euroopan alle 1%.
- Anonyymi
tarinat eikun paranee päivä päivältä! näistä feikkipändemian aikaisista letkautuksista kun keräisi leikekirjan ja katselisi viiden vuoden päästä niin kyllä siinä voisi vierustoveria halveksivasti katsoa ja todeta että ajattele sinäkin tolkun mies menit tohon sirkukseen mukaan pelkäämään luullaksesi että se totta
- Anonyymi
Uutinen oli Yleltä huvittavaa kuunneltavaa, kaikki oli "ehkä" ....."todennäköisesti" ..."mahdollisesti" silti piti uutisiin lykätä tuollainen muka tutkimus.
- Anonyymi
Mulla on sellainen perimä , että korona ei edes tunnista mua 🤣
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait773392Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41284Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani41071- 261036
Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68810Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es42760Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60744Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä45729Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t29683Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4667