Onko Suomi luterilainen vai ateistinen maa?

Suomi on Jumalan selän takana oleva ei-kristillinen maa.
16124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Aikoinaan opetettiin että Suomi on maailman luterilaisin maa. Onneksi maallistuminen on kiitettävästi siitä edennyt. Nyt on jo helpompi hengittää.

1Äänestä
  • Luterilaisuus ja ateismi eivät ole toisiaan poissulkevia piirteitä kansan joukossa. Suurin osa suomalaisista on luterilaisia samalla kuin suurin osa on myös ateisteja.

    Äänestä

Jumala on hyljännyt meidät bisnesroistojen armoille. (EU, Energian hinta)

Äänestä
  • Helluntailaiset on saaneet Perussuomalaisesta puolueesta astinlaudan itselleen taisteluun, illuminaattia ja EU paholaista vastaan.
    Vielä himmeänä hehkuu harmaantuvien kumarassa kaartissa ja heidän luhistuvassa rinnassa uskon kekäle, kristillisen impivaaran kuin ihmeestä syntymiseen.
    Voi voi...

    Äänestä

ArtoTTT

Kun on palattu takaisin pakanuuteen on hyvä tutustua periaatteisiin, monille on jo tuttu samaani ennustaja televisiosta, tässä lisätietoa. Nykykulttuurissa on paljon yhtymäkohtia.

Šamanismiin liittyy usein muuntuneiden tajunnantilojen käyttö yhteytenä henkimaailmaan. Joskus henkimaailmaan pyritään myös unessa. Transsitilaa haetaan muun muassa rummuttamalla, rytmikkäällä musiikilla ja laululla, toistuvilla tanssiliikkeillä ja muilla toistuvilla rituaaleilla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Šamanismi

Äänestä
  • ArtoTTT

    Perimätiedon mukaan samanismissa käytettiin myös tajuntaa laajentavia aineita, kuten kärpässieniä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ArtoTTT

    Perimätiedon mukaan samanismissa käytettiin myös tajuntaa laajentavia aineita, kuten kärpässieniä.

    Mun tajunta on nyt laajentunut philosienistä. Näen hallitusjäsenet torakkana lehmänlannassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ArtoTTT

    Perimätiedon mukaan samanismissa käytettiin myös tajuntaa laajentavia aineita, kuten kärpässieniä.

    Näyttää tuo tajunnan laajentaminen olevan sinulle merkityksellinen juttu.

    Äänestä

  • No ei kai Jeesus tai muut raamatun "profeetat" ole ihan selvin päin voineet olla, ainakaan raamatun mukaan.
    Ainakin kannnabis oli Jeesukselle tuttujuttu, ns. pyhä henki. Siitä seuranneessa psykoosissa sitten "saatana" kiusasi jne.

    Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    ArtoTTT

    Perimätiedon mukaan samanismissa käytettiin myös tajuntaa laajentavia aineita, kuten kärpässieniä.

    Kristinuskossa sen sijaan tajuntaa supistetaan jeesus saduilla.

    Äänestä

Ihminen on sen puolella, joka tarjoaa eniten etuja 🤔
valheen puolellakin kannattaa olla, jos on yhtä hyvät edut kun papilla 🤣

Äänestä
  • Luterilaisen kirkon ongelma onkin se, että sen taivastarjoomaa ei enää pidetä uskottavana.

    Äänestä

Kirkon oman, uskonnollisia käsityksiä mittaavan tutkimuksen mukaan Suomi on ateistinen maa. Jumalolentoihin uskovat ovat vähemmistö ja luterilaisen kirkon opettamaan Jumalaan (mikä se ikinä onkaan) uskoo vielä pienempi osa ihmisistä.

Äänestä
  • Luterilaisuudessa Jumalan käsitettä ei ole määritelty niin hyvin että siihen voisi uskoa. Jotta voisi uskoa johonkin, pitäisi ensin tietää mitä sillä jollain tarkoitetaan.

    Äänestä

”Suomi+on+Jumalan+selän+takana+oleva+ei-kristillinen+maa.”Jaa+a,+taitaa+asia+olla+täysin+päinvastoin.+Olimme+pitkään+pakkoluterilaisia,+onneksi+ei+enää.+Oikeasti+suomi+on+ollut+moniarvoinen+maa+aina.+Meillä+on+ollut+enemmän+monia+uskontoja+kuin+muilla+Euroopan+mailla.+Alkaen+kansanuskonnosta,+juutalaisista+ortodokseihin+ev-+lut,+kirkon+lisäksi.+Nykyään+suurimpia+ovat+Jehovan+todistajat,+Suomen+Vapaakirkko,+Katolinen+kirkko+Suomessa,+Helluntaikirkko,+Suomen+Myöhempien+Aikojen+Pyhien+Jeesuksen+Kristuksen+Kirkko+ja+Suomen+Adventtikirkko.+Sitten+on+baptisteja,+metodisteja,+anglikaaneja+jne.+Kun+tähän+lisää+vielä+epämääräisen+joukon+eri+kristinuskon+liikkeitä,+jotka+eivät+ole+sitoutuneet+mihinkään+tunnustuskuntaa,+kristittyjä+suomessa+on+valtaisa+määrä.Näiden+lisäksi+on+buddhalaisia+yhdyskuntia,+hindulaisia+sekä+eri+islamin+uskoisia.+Kirkon+Tutkimuskeskus+julkaisi+tutkimusraportin+”Osallistuva+luterilaisuus,+Suomen+evankelis-luterilainen+kirkko+vuosina+2012–2015:+Tutkimus+kirkosta+ja+suomalaisista.”,+niin+keskeinen+tulos+oli,+että+luterilaisuus+vaikuttaa+suomalaisiin+syvärakenteissa.+Eli+emme+aina+edes+tunnista,+millainen+vaikutus+on+kyseessä.+”Tässä+tutkimuksessa+on+käynyt+ilmi,+että+lisääntyvästä+maallistumisesta+huolimatta+luterilaisuuden+vaikutus+suomalaisten+arvoihin+on+edelleen+erittäin+voimakasta:+-+yli+yhdeksän+kymmenestä+suomalaisesta+(91+%)+ajatteli,+että+jokaisessa+ihmisessä+on+sekä+hyvää+että+pahaa;+-+lähes+yhdeksän+kymmenestä+(86+%)+suomalaisesta+ajatteli,+että+jokaisen+on+kannettava+vastuuta+toisista+ihmisistä;+-+kolme+neljäsosaa+(77+%)+oli+yhtä+mieltä+siitä,+että+ei+pidä+edistää+omaa+etua+vaan+pyrkiä+yhteiseen+hyvään;+255+-+kolme+neljäsosaa+(72+%)+katsoi,+että+jokaisen+ihmisen+velvollisuus+on+tehdä+työtä;+-+kaksi+kolmasosaa+(68+%)+katsoi,+että+valtion+lakeja+tulee+noudattaa,+olivat+ne+hyviä+tai+huonoja;+-+lähes+kaksi+kolmasosaa+(64+%)+katsoi,+että+virsilauluperinnettä+tulee+vaalia;+-+yli+puolet+(54+%)+oli+sitä+mieltä,+että+jokaisella+lapsella+on+oikeus+saada+oman+uskontonsa+opetusta+koulussa.”

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomi on Jumalan selän takana oleva ei-kristillinen maa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu