Ovatko myös synnin seurauksena maailmaan syntyneet aviottomat lapset ennalta maailmaan määrättyjä vai joutuuko Jumala aina muuttamaan suunnitelmiaan tilanteen mukaan?
Vaikea kysymys ennaltamääräytymisopin kannattajille?
aviottomat lapset?
4175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jumala on luonut kaikki ihmiset. Aviottomat lapsetkin ovat Jumalan luomia ja on synti murhata tällaisia lapsia abortilla.
Ennalta määrääminen on Raamatun opettama asia. Esimerkiksi Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa Paavali opettaa:
1. Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
2. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
3. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
4. niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
5. edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
6. sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa,
7. jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
8. Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,
9. tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä -
10. siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.
11. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan,
12. että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
Miten synnintekeminen(haureus) josta syntyy lapsi voi olla ennaltamäärättyä?
Ää... Jumala on luonut jokaisen ihmisen. Ei Jumala ennalta MÄÄRÄÄ syntejä, mutta kyllä Hän silti ennalta TIETÄÄ miten kukakin syntyy. Jos Jumala suunnittelee ihmisen elämän valmiiksi ennalta TIETÄMISEN perusteella, on se eri asia kuin jos Hän MÄÄRÄISI ihmisiä kadotukseen tai taivaaseen. Ennalta määrääminen ennalta tietämisen perusteella ei kai oikeastaan ole määräämistä...
Tai jotain sinne päin... ehkä...
Taivaassa nämäkin asiat selviävät!
Jumala ja Hänen ajatuksensa ja maailmansa on valovuosien päässä meidän ihmisten ajatuksista.
Eli me ihmiset elämme aivan täysin ja mahdottoman kaukana siitä mitä Jumala "ajattelee" ja tekee ja on jo tehnyt ja tulee tekemään.
Meille on ilmoitettu Raamatussa jotain, mutta se on pieni pyyhkäisy siitä, mitä tämä koko maailman, eli koko universumin hallitsija on tahtonutja tehnyt.
Jumala ei varmasti joudu muuttamaan suunitelmiaan minkään meidän ihmisten luomien asioiden suhteen.
Aviottomat lapset eivät mielästäni ole mikään kynnyskysymys mihinkään suuntaan.
Samaa ihmisten tekemää syntiä kaikki, jos siitä synnistä syntyy ihminen ei kai se voi olla kuitenkaan muita syntejä pahempi.
Ei se ole mikään ongelma Jumalalle, Hänhän on kaikkivaltias, tietää kaiken jo ennalta.
Hänhän on meidät luonut ja varmasti tietää mitä meille kaikille ihmisille tässä maanpäällisessä elämässä tulee tapahtumaaan.