Olenko Suomen jäykin?

Anonyymi

En koko aikuiselämästäni muista, että olisin pystynyt istumaan maassa selkä suorana ja jalat suorana edessä. Kun yritän istua näin niin alasekääni tulee kyhmy tms, olen siis käsittääkseni niin jäykkä että se vetää selän pakostakin kumaraan eli ei ns. selkä suorana. Olen venytellyt vuosia, mutta en ole silti saavuttanut tilaa jossa pystyisin istumaan selkäsuorana ja jalat suorana, jotain kehitystä on tapahtunut kyllä ja nyt olen alkanut venytellä reilusti enemmän lähes joka päivä. Lisää kehitystä on tullut, mutta silti pieni kyhmy tulee alaselän tienoille kun suoristan jalkani. En anna periksi vaan laitan kaiken likoon, että joku päivä pystyisin istumaan kuvaamassani asennossa.

Tuo venytys (jonka kai moni olettaa takareisien venytykseksi) ei tunnu minulla lainkaan takareisissä vaan polvitaipeessa. Koukistamalla polvea saan venytyksen tuntumaan takareisissä (fysioterapeutti opasti tähän).

Usein kun katselee venyttely/jooga videoita niin kaikki istuvat selkä suorassa jalat edessä tai haara-asennossa. En ole eläissäni nähnyt ketään vastaavaa, että ei pystyisi istumaan suorassa polvet ojennettuina jalat suorina edessä.

Onko täällä ketään jolla olisi sama "ongelma"? Minulla on ehkä vähän ns. notkoselän vikaa, en tiedä liittyykö tuo asiaan.

Tämä jäykkyys on harmittanut minua vuosikausia ja nyt tosiaan olen päättänyt että laitan kaiken peliin. Haaveenani on tullu notkeaksi, tehdä jopa spagaatti jossain vaiheessa ellei ole jotain geneettisiä juttuja että se ei ole mahdollista minun kohdallani. Kehitystä on tapahtunut esim ns. sivupotkussa jossa en ennen saanut jalkaa edes 90 asteen kulmaan. Nyt se nousee avustettuna jo varmaan 120 asteen kulmaan eikä tunnu vielä edes tuskaiselta. Silti tuo istuma-asento ei onnistu. Toki tässä on kyseessä ihan eri paikkojen notkeudesta.

8

313

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuinkas moni mies on jäykistynyt vaimosi kanssa?

    • Anonyymi

      Mulla on sama kuin sulla. Fysioterapeuttini kuitenkin sanoi että en ole jäykkä. Pääsen vaivatta syväkyykkyyn selkä täysin suorana ja saan sormet lattiaan jalkoja koukistamatta, Mutta lattialla istuen jalat suorana selkää en tahdo millään pysymään suorassa. En voi käsittää miten joku saa siitä rintansa jalkoihin kiinni.

      • Anonyymi

        Jep, tässä esim tämä jätkä tekee just tuolleen, että menee melkein pannukakkuun mikä tuntuu itselle mahdottomalta savuttaa kun ei pysty edes istumaan suoraan. Tavote on kyllä tulevaisuudessa ensin siis pystyä istumaan selkä suorassa ja sitten alkaa jopa taivuttamaan vartaloa eteenpäin. Tavotteena myös saada potkut korkeaksi. Potkuissa tulee treenattua dynaamista notkeutta joka osaltaan lisää liikkuvuutta ja on yksi venyttelykeino.

        Muistaakseni staattiset venytykset ja PNF venytystekniikka tuovat tieteen mukaan nopeiten notkeutta, mutta joku hyvä ohjelma olisi syytä olla. Tilasin tällasen kirjan jotta oppisi mahdollsimman paljon tieteellistä puolta venyttelystä:
        Stretching Scientifically: A Guide to Flexibility Training

        Ja että venyttelystä tulisi järkevää, jotta kehitystä tulisi mahdollsimman nopeasti vaikka toki ajatuksena onkin venytellä loppuelämä jossain määrin.

        Itsekin olen varmaan jostain muualta notkea kuten esim uskon että etureiteni/lonkankoukistajien notkeus on hyvä.

        Jostain syystä venyttelystä minulle tulee pientä särkyä joskus polvien, joskus longan alueelle. Kai venyttelen jotenkin väärin ja siksi tuo kirjankin tilasin että hommaan tulisi järkeä. Venyttelystäkin on vissiin syytä palautua kuten punttitreenistäkin ja venytellä välillä kevyemmin ja taas kovempia päiviä väliin jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se video tässä: https://www.youtube.com/watch?v=ZvD7qhtODxE

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se video tässä: https://www.youtube.com/watch?v=ZvD7qhtODxE

        Katsoin jonkun dokumentin Okinawan vanhoista ihmisistä. Siellä moni kasikymppinenkin on yhtä notkea. Järkevä kevyt liikunta tekee ihmeitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsoin jonkun dokumentin Okinawan vanhoista ihmisistä. Siellä moni kasikymppinenkin on yhtä notkea. Järkevä kevyt liikunta tekee ihmeitä.

        Okinawassa on ihan normaalia että kaduilla, bussipysäkeillä jne tehdään sumokyykkyjä ja muita venytysharjoituksia. Se kun on lapsena opetettu kansanperinteenä niin jälki on sen mukaista

    • Anonyymi

      Minulla on maailman jäykin. Suoraan verrannollinen rautakankeen.

    • Anonyymi

      ei mullakkaan ole mitään mahollisuutta istua selkäsuorana lattialle en pysy ees selkä kaarella pystyssä ilman käsiä. enkä pääse kyykkyyn, tuskin saan edes kädet polveen osumaan jalat suorina olen sinuakin jäykempi. kävellä sentäs pystyn

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1550
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      100
      758
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe