Tupakointi kiellettävä täydellisesti!

SavonSanomat.fi:

"Lehti: Madridin pilvenpiirtäjäpalo alkoi tupakoitsijan huoneesta

Madridin helmikuinen pilvenpiirtäjäpalo alkoi tupakoivan työntekijän toimistohuoneesta, El Pais -sanomalehti kirjoittaa.

Palon syystä ei ole kuitenkaan ole täyttä varmuutta. Tutkijat eivät ole löytäneet rakennuksen raunioista merkkejä tulenaroista aineista, jotka olisivat saattaneet aiheuttaa palon. Tutkinnassa kuultu tupakoitsija on myöntänyt polttaneensa huoneessa, mutta vakuuttanut sammuttaneensa savukkeensa. Palo syttyi 15 minuuttia sen jälkeen kun hän oli lähtenyt toimistosta.

Tulipalo tuhosi 106-metrisen rakennuksen niin pahoin, että se on päätetty purkaa. Windsor Tower oli Madridin liikekorttelien maamerkki. Suuri osa rakennuksesta oli vuokralla amerikkalaisella Deloitte-tilitoimistolla. Tuli levisi rakennukseen Deloitten työntekijän toimistosta. "
6306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen samaa mieltä siitä, että nämä vihamielisesti ympäristöönsä suhtautuvat rikolliset tupakoitsijat on vihdoinkin pantava kuriin. Siksi minäkin poltan salassa, ei sitä uskalla kenellekään nykyään edes kertoa.

Mitä tulee tuohon Madridin vahinkoon, se oli hirveä. No meillähän poltellaan tupakoilla vanhainkoteja ja asuntoja, ei niin suuria taloja edes ole.

Äänestä
  • n. 90 prosenntia kaikista onnettomuuksista ja kuolemantapauksista on rappeutunoiden kriminaalien, sydämmettömien tupakoijien syytä.

    Ajetaan tupakoitsijat kadulle jotta me itsestään välittävät, terveydellisten elämäntapojen kannattajat saamme käydä baarissa terveellisesti.

    KAIKKI TUPAKOITSIJAT KUOLEVAT ENNEMMIN TAI MYÖHEMMIN!!!!

    Äänestä

  • smokers die kirjoitti:

    n. 90 prosenntia kaikista onnettomuuksista ja kuolemantapauksista on rappeutunoiden kriminaalien, sydämmettömien tupakoijien syytä.

    Ajetaan tupakoitsijat kadulle jotta me itsestään välittävät, terveydellisten elämäntapojen kannattajat saamme käydä baarissa terveellisesti.

    KAIKKI TUPAKOITSIJAT KUOLEVAT ENNEMMIN TAI MYÖHEMMIN!!!!

    150.vuotiasta.

    KAIKKI TUPAKOIMATTOMAT KUOLEVAT ENNEMMIN TAI MYÖHEMMIN!!!!

    Äänestä

Niinpä se alkoi, eli mitäs tästä opimme ? sen että Ei kannata vetää tupakkaa, ei ainakaan palvaa

Äänestä

Tupakoitsijat pitäisi vähintäänkin tappaa..

Äänestä
  • tupakoitsijat pitää tappaa, herättää henkiin ja tappaa uudestaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


raitis ja savuton kirjoitti:

SavonSanomat.fi:

"Lehti: Madridin pilvenpiirtäjäpalo alkoi tupakoitsijan huoneesta

Madridin helmikuinen pilvenpiirtäjäpalo alkoi tupakoivan työntekijän toimistohuoneesta, El Pais -sanomalehti kirjoittaa.

Palon syystä ei ole kuitenkaan ole täyttä varmuutta. Tutkijat eivät ole löytäneet rakennuksen raunioista merkkejä tulenaroista aineista, jotka olisivat saattaneet aiheuttaa palon. Tutkinnassa kuultu tupakoitsija on myöntänyt polttaneensa huoneessa, mutta vakuuttanut sammuttaneensa savukkeensa. Palo syttyi 15 minuuttia sen jälkeen kun hän oli lähtenyt toimistosta.

Tulipalo tuhosi 106-metrisen rakennuksen niin pahoin, että se on päätetty purkaa. Windsor Tower oli Madridin liikekorttelien maamerkki. Suuri osa rakennuksesta oli vuokralla amerikkalaisella Deloitte-tilitoimistolla. Tuli levisi rakennukseen Deloitten työntekijän toimistosta. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu