Jos Paasikivi ja Mannerheim eläisivät

niin heillä olisi tajunta Ukrainan kriisistä mistä siinä on kyse ja mistä ei. Kysehän ei ole Ukrainan natojäsenyydestä vaan siitä kun USA haluaa sijoittaa sinne taisteluohjuksensa, keskelle Venäjää. Jokainen täysijärkinen tajuaa, että kukaan Venäjän johtaja ei voi sitä sallia sillä sehän olisi sama asia kuin antautuminen. Miksi Venäjä nyt antautuisi kun se ei ole tehnyt sitä ennenkään.

Yllämainitut herrat toteaisivat, että Venäjällä on legitiimit oikeudet estää vastapuolen sota-aseiden sijoittaminen keskelle omaa maataan. Se oikeus kun on kaikilla, Suomellakin.
35<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Niin he olisivat yli 150 vuotta vanhoja ja tuskin kommentoisivat muuta kuin hoitokotinsa oloja.

Äänestä

Ei USA:lla ole mitään haluja sijoittaa ohjuksiaan Ukrainaan. On harhaluulo, että tärkeimmätnhjukset tarvitsevat läheistä maatukikohtaa! Suurvaltojen tärkeimmät ydinhjukset ovat merellä ja veden alla turvassa!

Putte on vain saanut päähänpinttyn tsaarin ajan rajoista ja yritykset sen saavuttamsksi voivat tulla Venäjälle ja maailmalle kohtalokkaiksi!

1Äänestä

Venäjä haluaa etuja näillä ulostuloilla, pakotehelpotuksia ja pienempien naapureiden hallintaa.

1Äänestä
  • Saa toki haluta, mutta saako niitä? Se on pakotteet hankkinut toimillaan ihan itse!

    Äänestä

Putte rosvokoplineen pelkää värivallankumousta. Silloin menisivät varastetut miljardit. Toisinajattelijat on hiljennettävä historia esitettävä uljaana lännenvastaisena kamppailuna. Kansa ei saa miettiä kurjuuttaan.

1Äänestä

Krimille kuitenkin sijoitettiin koko Lähi-Itää uhkaavat ohjuspatterit väkisin.

1Äänestä

Minkä takia lännen pitäisi ottaa haltuunsa Ukraina? Kukaan julkisuudessa ei juuri uskalla pohtia sitä, onko lännen ja Naton uhkailussa mitään järkeä. Laaja-alainen ja syvempi aiheen käsittely puuttuu.

Äänestä

-----Suurvaltojen tärkeimmät ydinhjukset ovat merellä ja veden alla turvassa!-----

Hieman olet jäänyt tiedoissasi jälkeen kun luulet, että ainoat ohjukset maapallolla ovat ydinohjuksia eikä muunlaisia ole vielä keksittykään. Perehdy hieman asioihin ennenkuin tulet tänne taas viisauksiasi jakamaan.

Äänestä

Minkä takia Natolla on jonkunlainen pakkomielle saada Ukraina Natoon vaikka sodan uhallakin ? Yritetäänkö tässä jonkunlaista kaupankäyntiä tai peräti kiristystä Venäjän suuntaan, että "Ukraina luopuu natosta kun Venäjä tekee sitä ja tätä jne...". Entä jos tuleekin virhelaskelma eikä Venäjä anna komentaa itseään.

Äänestä
  • Ei tuollaista pakkomiellettä ole kuin Moskovalla ja sen propagandaan uskovilla.

    Vaikka Ukraina haluaisii liittyäNatoon,eise täytä jäsenyyden vaatimuksia mm.sisäisen tilanteen ja naapurisuhteiden osalta.

    Lännen perusvaatimus on jokaisen valtion oikeus päättää itse asioistaan.
    Sitä ei Venäjä hyväksy,vaan haluaa naapurit päätösvaltansa alle Valko-Venäjän tapaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuollaista pakkomiellettä ole kuin Moskovalla ja sen propagandaan uskovilla.

    -----Ei tuollaista pakkomiellettä ole kuin Moskovalla ja sen propagandaan uskovilla.----

    Niinkö, miksei sitten USA tai Nato sano tuota suoraan jos näin on ? Siinä sinun pienille aivoillesi iso ajatustehtävä. Vai eikö USA ja Nato tiedä vielä tuota minkä sinä näköjään jo tiedät ? Miksi USA aloittaa tammikuussa neuvottelut asiasta mitä ei edes ole ?

    -----Lännen perusvaatimus on jokaisen valtion oikeus päättää itse asioistaan.-------

    Mikään maa ei itse päätä Natoon liittymisestään. Voi kyllä itse päättää jäsenanomuksen jättämisestä jos on ensin saanut vihreää valoa Washingtonista mutta liittymisestä päättää Naton neuvosto = Yhdysvallat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----Ei tuollaista pakkomiellettä ole kuin Moskovalla ja sen propagandaan uskovilla.----

    Niinkö, miksei sitten USA tai Nato sano tuota suoraan jos näin on ? Siinä sinun pienille aivoillesi iso ajatustehtävä. Vai eikö USA ja Nato tiedä vielä tuota minkä sinä näköjään jo tiedät ? Miksi USA aloittaa tammikuussa neuvottelut asiasta mitä ei edes ole ?

    ”Niinkö, miksei sitten USA tai Nato sano tuota suoraan jos näin on ?”

    Miksi sanoisi? Ei Ukraina ole jäsenyyttä edes hakenut!

    Äänestä

  • Ei ole ikä Ukraina kelpaisi jäsnmaaksi muutoinkaan kun sllä on rajariitoja!

    Äänestä

M-heimilla olisi vankka näkemys homoilusta Ukrainassa.

Äänestä
  • Ei varmasti, koska häntä ei tuo suuntaus kiinnosta!

    Tarkkspoika on viehtymyksensä kera taas yksin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei varmasti, koska häntä ei tuo suuntaus kiinnosta!

    Tarkkspoika on viehtymyksensä kera taas yksin!

    gustav oli tarkkispoika joka hakeutui miesseuraan. Ja lopun elämää työskenteli miesten kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei varmasti, koska häntä ei tuo suuntaus kiinnosta!

    Tarkkspoika on viehtymyksensä kera taas yksin!

    Lykkäät pötyä!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    gustav oli tarkkispoika joka hakeutui miesseuraan. Ja lopun elämää työskenteli miesten kanssa.

    Päinvastoin! Aviossa ja kaksi tytärtä ynnä lukuisia naissuhteita! Kyllä Tarkkispoika on ainoa julkihomppeli vaikka kaveria etsiikin!

    1Äänestä

----Yllämainitut herrat toteaisivat, että Venäjällä on legitiimit oikeudet estää vastapuolen sota-aseiden sijoittaminen keskelle omaa maataan. Se oikeus kun on kaikilla,------

En hyväksy jos se oikeus aiotaan myöntää Venäjällekin. Sen pitää elää niissä puitteissa mitä Nato (=USA) sille sanelee.

Äänestä
  • Ei pidä, mutta ei liioin pidä estellä itse sepittämiään uhkakuvia1

    Äänestä

Avaaja on hyödyllien idiootti,joka asiasta mitään ymmärtämättä toistelee Moskovan propagandaa.
Tv-uutisten seuraaminen auttaisi jo paljon. Siis Suomen.

Äänestä
  • Mutta kun RT kertoo absoluuttisen totuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun RT kertoo absoluuttisen totuuden.

    Se ei tee muuta kuin valehtelee!

    Juuri siksi Venäjän viranomaisia jurppii Viron venäjänkieliset uutiset, jotka kertovat totuuden Venäjän hyökkäyksestä ja sen laajuudesta!

    Äänestä

  • Vain riemuidiootti heittelee keskustelussa tuon tason s**taa. Mutta jos näet Moskovan propagandaa niin poimi avauksesta jokin yksittäinen väite ja todista se ASIALLISESTI ja asiallista kieltä käyttäen vääräksi. Sellaiseen suoritukseen ei tosin sinun aivoillasi kyetä, näin uskon.

    Äänestä

"En hyväksy jos se oikeus aiotaan myöntää Venäjällekin. Sen pitää elää niissä puitteissa mitä Nato (=USA) sille sanelee."

Totta, Venäjän täytyy ymmärtää että Venäjällä ei ole minkäänlaista oikeutta alkaa luomaan omaa etupiiriä.

Äänestä

"Venäjällä on legitiimit oikeudet estää vastapuolen sota-aseiden sijoittaminen keskelle omaa maataan."
Vilkaise joskus jotain karttaa.

Äänestä
  • Mitään vieraita keski- tai pitkän,atkan aseita ei ollut tulossa Ukrainaan!

    Äänestä

....Se oikeus kun on kaikilla, Suomellakin......

Totta. Jos N-liitto olisi kylmän sodan aikana ehdottanut Kaakkois-Suomen liittymistä Varsovan liittoon niin uskoakseni Suomi olisi harannut vastaan.

Äänestä

" Yllämainitut herrat toteaisivat, että Venäjällä on legitiimit oikeudet estää vastapuolen sota-aseiten sijoittaminen keskelle omaa maataan."

Eli, Mannerheimin ja Paasikiven mielestä Ukraina olisi oasa Venäjää. Saattaa ollakin, että eivät kykenisi ymmärtämään Ukrainan olevan oma Venäjästä erillinen ja itsenäinen valtio. Meidän ei kuitenkaan pidä jäädä siihen, mitä lähes sata vuotta sitten eläneet valtioiehemme ajatelisivat nykytilanteesta, vaan meidän pitää elää tätä päivää ja aikaa. Ukraina oli jo Neuvostoliiton aikana Venäjästä erillinen neuvostotasavalta, joten itsenäistyminen Neuvostoliito hajoamisen yhteydessä oli luonnollinen seuraus.

On hyvä muistaa, että Paasikiven auktoriteetti v.1938-44 noudatetun linjan tulkina ja arvostelijana on ajat sitten mennyt. Sota-ajan historiaa ei arvioida Paasikiven silmälasien läpi, vaan aikakauden lähdemateriaalien pohjalta.

Äänestä
  • -----Meidän ei kuitenkaan pidä jäädä siihen, mitä lähes sata vuotta sitten eläneet valtioiehemme ajatelisivat nykytilanteesta, vaan meidän pitää elää tätä päivää ja aikaa. -----

    Kyse näillä herroilla oli tietenkin historian suurten periaatteitten ja suurvaltojen ajattelun ymmärtämisestä, ei juuri sen maailmahetken suhdanteista.

    Äänestä

Paasikivi ja Kekkonen eivät olisi vieneet Suomea Natoon.
Kekkonen oli viisas mies, piti kokoomuksen poissa hallituksesta vuosikymmenet.

Äänestä
  • Ja sillä tavoin kutisti ja lopetti SKDL:n puolueena! Demokratian TOTEUTUMINEN ei koskaan kiinnosta stallaria!

    Äänestä

Avaaja olettaa,että P. ja M. olisivat olleet varhaisia putleristeja ja uskoneet hänen laillaan Venäjän propagandaan.
Epäilen.

Äänestä
  • TODELLISUUDESSA JA TÄMÄN PÄIVÄN MAAILMASSA olisivat P. Ja M. oitis huomanneet, ettei Venäjä ole enää suurvalta ja liittyneet heti Natoon!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

niin heillä olisi tajunta Ukrainan kriisistä mistä siinä on kyse ja mistä ei. Kysehän ei ole Ukrainan natojäsenyydestä vaan siitä kun USA haluaa sijoittaa sinne taisteluohjuksensa, keskelle Venäjää. Jokainen täysijärkinen tajuaa, että kukaan Venäjän johtaja ei voi sitä sallia sillä sehän olisi sama asia kuin antautuminen. Miksi Venäjä nyt antautuisi kun se ei ole tehnyt sitä ennenkään.

Yllämainitut herrat toteaisivat, että Venäjällä on legitiimit oikeudet estää vastapuolen sota-aseiden sijoittaminen keskelle omaa maataan. Se oikeus kun on kaikilla, Suomellakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu