Leijonat on huono nimi, Puudelit parempi

Minkä takia Suomen maajääkiekkojoukkuetta kutsutaan Leijoniksi??
Eihän täällä ole muita leijonia ollut kuin se kuuluisa Ruokolahden leijona, joka sekin oli vitsi.
Vai onko tarkoituskin, että Suomen maajääkiekkojoukkuen nimi olisi vitsi?

Tämä Suomen joukkue on vitsi, ei ole saanut maailmanmestaruutta kuin kerran, silloinkin täysin sen takia että niillä oli Ruotsalainen valmentaja.

Tälläista joukkuetta voisi kutsua mieluummin vaikka Suomen Puudelit, kuin Suomen Leijonat
3286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Turha Leijonia on haukkua, aina tekevät parhaansa vaikka kuka olisi valmentajana. Mun mielestä he aina taistelevat kunnialla ja eihän aina voi voittaa. Taidat olla puudeli itte kun olet muita haukkumassa.

Äänestä
  • ja siitä se lienee kiekkoaikain alussa napattu joukkueen pelipaitojen koristeeksi.
    Jonkin verran minua ihmetyttää alkuperäinen aiheen valinta vaakunoihin tms. tunnuksiin. Leijoniahan ei luonnossamme esiinny; muita symboleiksi sopivia eläimiä kyllä. Kuvastaneeko aiheen valinta sen ajan ekstotiikan kaipuuta ja yleistä niukkaa tietämystä maailman eläimistä, asioista ja ihmeistä?
    Onkohan muualla maailmassa otettu vaakunoitten tms. aiheiksi asioita/eläimiä,joita ei kyseisessä maassa esiinny? (Tästä aihepiiristä voi jättää pois siirtomaavallan aikuiset symbolit, joita siirtomaaisäntä on mukanaan tuonut.)

    Äänestä

  • Tunnukset Unohtanut Äksy ... kirjoitti:

    ja siitä se lienee kiekkoaikain alussa napattu joukkueen pelipaitojen koristeeksi.
    Jonkin verran minua ihmetyttää alkuperäinen aiheen valinta vaakunoihin tms. tunnuksiin. Leijoniahan ei luonnossamme esiinny; muita symboleiksi sopivia eläimiä kyllä. Kuvastaneeko aiheen valinta sen ajan ekstotiikan kaipuuta ja yleistä niukkaa tietämystä maailman eläimistä, asioista ja ihmeistä?
    Onkohan muualla maailmassa otettu vaakunoitten tms. aiheiksi asioita/eläimiä,joita ei kyseisessä maassa esiinny? (Tästä aihepiiristä voi jättää pois siirtomaavallan aikuiset symbolit, joita siirtomaaisäntä on mukanaan tuonut.)

    Leijona Suomen tunnuksena esiintyy tiettävästi jo Kustaa Vaasan ajalla 1500-luvulla. Ilmeisesti tunnus on siis ruotsalaista vaikutusta.

    Kyllä, samaa ilmiötä on havaittavissa muuallakin maailmassa. Eipä taida Tanskassakaan juuri leijonia esiintyä, vaikka Tanskankin pelipaitoja koristaa leijona. Leijona esiintyy myös Norjan vaakunassa.

    Leijonaa yleisempi tunnus kansainvälisesti on kuitenkin kotka: Venäjä (kaksipäinen), USA (valkopäämerikotka), Itävalta, Saksa...
    Mielikuvitus ei ole tässä asiassa kovassa huudossa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kent. kirjoitti:

Minkä takia Suomen maajääkiekkojoukkuetta kutsutaan Leijoniksi??
Eihän täällä ole muita leijonia ollut kuin se kuuluisa Ruokolahden leijona, joka sekin oli vitsi.
Vai onko tarkoituskin, että Suomen maajääkiekkojoukkuen nimi olisi vitsi?

Tämä Suomen joukkue on vitsi, ei ole saanut maailmanmestaruutta kuin kerran, silloinkin täysin sen takia että niillä oli Ruotsalainen valmentaja.

Tälläista joukkuetta voisi kutsua mieluummin vaikka Suomen Puudelit, kuin Suomen Leijonat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu