Hoitaja pulan todelliset syyt

Ainahan sanotaan joka paikassa että on hoitajista pulaa. Itse olen huomannut että useimmilla on käsitys että se johtuu siitä ettei koulutettua henkilöstöä olisi maassamme tarpeeksi, onkohan näin?
Tutkittuani tapausta hieman ns. "kentältä" käsin, huomasin että mm pääkaupunkiseudulla on ainakin yhdessä sairaalassa päivystyksessä töissä 2 hoitajaa ja 1 lääkäri, yli 30 potilasta. Vuorotellen toinen hoitaja ottaa vastaan potilaat ja molemmat hoitavat potilaita, kukaan ei ehdi vastata potilaiden kysymyksiin. Jonotus aika keskimäärin 15h myös tapauksilla jotka jäävät viikoksi sisään sairaalaan. Lopulta pääsin kysymään hoitajilta muutamia kysymyksiä ja sain tietää että jostakin syystä sairaala itse ei halua palkata enempää hoitajia vaikka tilanne on niin kaaos, mielestäni työnantajalta jopa törkeää aiheuttaa tahallisesti tuo tilanne hoitajille ja potilaille. Mielenterveys puolella sama linja ja siksi yhden hoitajan vaihtaessa työpaikkaa, aiheutuu tilanne jossa tuon hoitajan potilaat jätetään heitteille kunnes paikka on täytetty aika arvioksi sanotaan 3 viikkoa (totuus on lähempänä 6kk ja tätä olen todistanut tutkimuksissani ) 6kk heitteillejättöä hoidosta, sellaisilla potilailla jotka tarvitsevat pysyvää avo-hoitoa ja kiireellistä apua selvitykseen edes arjestaan ja tämä heitteillejättävä poli sitten käskee potilaat hakeutumaan osastolle jos tulee vaikeaa. Osasto paikkoja ei kuitenkaan ole aina ja itsemurhan yrittäjällekkin sellainen voidaan järjestää 1-4vrk ja ei muuta kuin kotiin lepäämään. Tilanteesta tuli tämä silloin kun Sipilän hallitus vähän leikkasi, olisikohan nyt aika sitten liimata pikkuhiljaa

40

1268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oon kuullut ihan muuta hoitaja pulan syystä.. Ainakin 3 hoituria kertonut miksi lähtivät pois. Siksi kun potilaan on niin rumia. Jos olis vain komeita potilaita.. Menisivät töihin minimini palkalla melkein.

      • Anonyymi

        " Siksi kun potilaan on niin rumia. "

        se oli syy munkin vaimolla, potilaat ovat kärsiviä ja palkka on pieni.
        lähti muulle alalle jossa iloisia ihmisiä lastenteon jälkeen 32 v iässä.
        nyt eläkkeellä, 3800 e kk, ei ole siis sairaanhoitajan eläke.

        Sairaanhoitajat saavat töitä useilta aloilta, kun he ovat yleisjärkeviä.
        Sairaanhoitajat oppivat nopeasti ja puhuvat sivistyneesti.

      • Anonyymi

        Tiedän oikeasti yhden henkilön, joka innolla haki röntgenhoitajakoulutukseen ja pääsi. Hän kuitenkin lopetti opinnot oivallettuaan, että useimmat kuvattavat ovat vanhoja ja sairaita tai ainakin sairaita. Tyyppejä, joiden kanssa hän ei todallakaan voinut kuvitella flirttaavansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samanlaiset kokemukset myös täällä.

        Tyttö luki itsensä innokkaana hoitajaksi ja pääsi myös töihin ja nautti töistä, kunnes alkoi pikkuhiljaa tajuamaan ettei potilaina ole mitään komistuksia, vaan rumia, läskejä ja luusereita.

        Hän kesti sitä muutaman vuoden kunnes sanoi itsensä irti ja kouluttautui ihan toisiin töihin.

        Tiedän yhden henkilön joka opiskelee sairaanhoitajaksi, mutta ei ole tarkoituskaan tehdä sitä työtä kun valmistuu. Aikaisemmin opiskeli ja valmistui hotellialalle, eikä päivääkään tehnyt sitä työtä, opiskellaan vaan .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Siksi kun potilaan on niin rumia. "

        se oli syy munkin vaimolla, potilaat ovat kärsiviä ja palkka on pieni.
        lähti muulle alalle jossa iloisia ihmisiä lastenteon jälkeen 32 v iässä.
        nyt eläkkeellä, 3800 e kk, ei ole siis sairaanhoitajan eläke.

        Sairaanhoitajat saavat töitä useilta aloilta, kun he ovat yleisjärkeviä.
        Sairaanhoitajat oppivat nopeasti ja puhuvat sivistyneesti.

        Niin tosiaan, kyllä sairaanhoitajat puhuvat sivistyneesti. Vettä pyytävälle voi sanoa sivistyneesti, että ole nyt jamalauta hetki hiljaa. Tai kipulääkettä pyytävälle sanoa, että sairaanhoitaja kyllä tietää kuka tarvitsee ja kuka ei. Sinä et tarvitse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samanlaiset kokemukset myös täällä.

        Tyttö luki itsensä innokkaana hoitajaksi ja pääsi myös töihin ja nautti töistä, kunnes alkoi pikkuhiljaa tajuamaan ettei potilaina ole mitään komistuksia, vaan rumia, läskejä ja luusereita.

        Hän kesti sitä muutaman vuoden kunnes sanoi itsensä irti ja kouluttautui ihan toisiin töihin.

        Muistanko oikein, hänestäkö tuli sitten maatalouslomittaja?

      • Anonyymi

        Nyt saadaan hoonosoomosia hoitsuja. Voi vittu. Ällöttäviä hoonosoomiset hoitsut en kyllä halua että hoitsu ei osaa suomenkieltä. Ei ole pelastus ulkolaiset hoitsut joutuvat rasistin uhriksi ja sitten alkaa valitus vali vali. Ei onnistu sori.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän yhden henkilön joka opiskelee sairaanhoitajaksi, mutta ei ole tarkoituskaan tehdä sitä työtä kun valmistuu. Aikaisemmin opiskeli ja valmistui hotellialalle, eikä päivääkään tehnyt sitä työtä, opiskellaan vaan .

        Mamut opiskelee hoitajaksi mutta ei ole aikomustakaan tehdä töitä. Tilastot vaan näyttää hyvältä. En ole rättipäitä nähnyt hoitsuna. En kyllä halua rättipäätä itseäni hoitamaan hyi helvetti kun kädet on niin likaisen näköiset

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mamut opiskelee hoitajaksi mutta ei ole aikomustakaan tehdä töitä. Tilastot vaan näyttää hyvältä. En ole rättipäitä nähnyt hoitsuna. En kyllä halua rättipäätä itseäni hoitamaan hyi helvetti kun kädet on niin likaisen näköiset

        Oletpa varsinainen Suomen lupaus privaatissa ja varmaan myös ammattielämässä! ! VMP! Etkä näytä edes tietävän yhtään mitään =)

    • Anonyymi

      Sairaalassa jossa potilaat vaihtuu joka päivä ja ehkä muutamat 2-3 päivän välein pitäis olla paljon korkeampi palkka.
      Vahhain hoitolaitoksessa jossa potilaat ei vaihdu ja oppi heidät tuntemaan, ei olisi niin suurta korotus tarvetta.

      • Anonyymi

        Mielestäni kirjoittaja puhuu asiaa, ei kaikkien hoitajien palkkaa tarvi nostaa
        kuin se 2-3%, koska palkan pitää vastata tehtävää työtä. Esim. ainakin
        meidän terveyskeskuksessa paivävastaanotolla työskentelevät hoitajat
        eivät ole niin kovin kovilla, kuin esim. joissakin osastoilla tai akuuteilla
        osastoilla olevat, ELI PALKKA TYÖN RASITTAVUUDEN MUKAAN, JA
        SE MAKSETTAKOON LISILLÄ, EIKÄ PERUSPALKKANA.

      • Anonyymi

        Vanhain hoitolaitoksissa on katastrofaalinen tilanne. Vaipoissa olijat saavat odottaa tuntitolkulla vaipankin vaihtajia kun ei ole riittävästi hoitajia.
        Halvaantunut ystäväni oli pylly auki kirvelevänä Helsingissä osastolla, missä klo 17 jälkeen oli kaksi hoitajaa ja 29 vanhusta vaipoissa!
        Jos tuli ylimääräinen toimenpide, joutuivatkohan odottamaan seuraavaan päivään, mihin aikaan oli enemmän hoitajia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni kirjoittaja puhuu asiaa, ei kaikkien hoitajien palkkaa tarvi nostaa
        kuin se 2-3%, koska palkan pitää vastata tehtävää työtä. Esim. ainakin
        meidän terveyskeskuksessa paivävastaanotolla työskentelevät hoitajat
        eivät ole niin kovin kovilla, kuin esim. joissakin osastoilla tai akuuteilla
        osastoilla olevat, ELI PALKKA TYÖN RASITTAVUUDEN MUKAAN, JA
        SE MAKSETTAKOON LISILLÄ, EIKÄ PERUSPALKKANA.

        PALKAN PITÄÄ RIITTÄÄ ELÄMISEEN! Monikohan teistäkin tietää yhtään mitään eri aloista ja niiden rankkuudesta? Tämä sama juttu käytiin läpi joskun lentoemäntien kohdalla. Miten muuten erottelet henkisen rasittavuuden ja fyysisen?

    • Anonyymi

      Hoitoa tarvitsevat ovat yleensä iästä riippumatta surkeita ja raihnaisia. Jos he eivät valita, he ovat jo koomassa.

      Hoitaja hyvin harvoin pystyy paljoa auttamaan, hyvä jos siistinä pitämään ja lääkkeet antamaan.

      Silti joku sanoo työn olevan niiiin palkitsevaa!!!

    • Anonyymi

      Ei nuoria kiinnosta hoitoala eikä oikein mikään muukaan työ, some ja biletys kyllä kiinnostaa.

      • Anonyymi

        Tietysti on totta, että kun jo pari sukupolvea suomalaisia on kasvatettu voit-tehdä-mitä-vaan-haluat - ja tärkeintä-on-aina-miltä-sinusta-tuntuu -periaatteilla, eivät tavalliset työt jaksa montaa viikkoa kiinnostaa. Paha mieli tulee helposti. Lannistuneena päivitetään facebookiin tulikivikatkuja ja masennutaan. Kaikki haluaisivat olla turhia somejulkkuja, jääkiekkoilijoita tai edes juontajia. Kehitysmaavahvistukset taas haluavat elää täysin ilmaisiksi sosiaalituilla, joten tavallisten töiden tekijöiksi ei aina riitä porukkaa.

      • Anonyymi

        Eiköhän ala kiinnostamaan viimeistään sitten kun ovat itse potilaina :). Kun pissat tai kakat ovat vaipoissa jonkin aikaa, alkaa kova kirvely. Kuka haluaa että koko ajan sattuu? Nuo hmiset, jotka eivät välitä, sietäisi olla vastaavassa tilanteessa 24h ja voisi sitten kysyä miltä tuntui.

    • Anonyymi

      Sairaalassa töissä olevat tuttava kertoo usein, miten heillä pompotetaan hoitajia mm. määräaikaisilla työsopimuksilla ja välillä jätetään työttömiksi, että pysyvät nöyrinä. Näin ei tietenkään meneteltäisi, jos olisi pulaa työvoimasta. Kyseessä iso yliopistosairaala.

      • Anonyymi

        Näin se menee! Ja sitten on vaihtoehtona alkaa keikkalaiseksi, mikä ei kaikille sovi.

      • Anonyymi

        Tiedoksi: samalla tavalla ihmisiä pompotetaan muillakin aloilla.

        Alituinen uhka työttömyydestä ja vajoamisesta köyhyyteen on työnantajien keino hallita palkollisiaan.

    • Anonyymi

      Työvoimaa hoitoalalle riittäisi, koulutettuja on paljon.
      Televisiossa vaalikeskustelussa sanottiin, että 70 000 terveydenhoitoalalle kouluttautunutta henkilöä on muiden alojen töissä.

      Työolot ja palkat ovat varmaankin se suurin ongelma.
      Palkat pitkälti kiinni työnantajista, kuten työolotkin, työilmapiiri. Liian vähän työntekijöitä.
      Niinhän se on, että paska johto, paska työpaikka......

      Kuka vain tykkää tehdä mieluummin työtä sellaisessa paikassa, jossa viihtyy paremmin. Ja saa palkkaa sen edestä, mitä työssä vaaditaan.
      Hoitajilla on aivan liian pienet palkat siihen verrattuna kuinka tärkeää työtä tekevät.

      • Anonyymi

        Vuosia hoitajapulasta on puhuttu. Kaikki sen tietävät.
        En ole nähnyt tai kuullut kenenkään päättäjän tai asiantuntijan maininneen perheiden uudestaan yhdistämisestä.
        Oman äidin tai isän vanheneminen on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Iso osa maamme vanhuksista ovat yksin ja julkisten hoitopalvelujen piirissä.
        Ammattihoitajan työtunteja voidaan kutakin vanhusta kohtaan vähentää, jos omaiset saadaan mukaan toimintaan.
        Isoa budjetointia ei tarvitsisi määrittää omaisille kohdistetusta "miten vanhenemme" kurssista.
        Lapset harvoin ovat itsekkäitä hylätessään vanhenevat vanhempansa. Takana on epätietoisuus, pelko ja yllätykset esim. muistisairaiden kanssa.
        Ihminen osallistuu kun tietää osaavansa ja ymmärtää muutoksia, saa tukea tekemiseen.
        Suomessa saa tukiverkon omaishoitajana mutta ei tavallisen vanhenevan lähipiirinä.

      • Anonyymi

        Jos palkkoja nostetaan huomattavasti, ollaan nopsaan vähentämässä tekijöiden määrää, joka taas johtaa entistä huonompiin työoloihin. Ratkaisu ikuisuusongelmaan löytyisi nimenomaan työoloja kohentamalla ja lisäämällä työntekijöiden määrää esim. vanhustenhoidossa ja muissa paikoissa, missä on selkeää pulaa tekijöistä.

        Hoitoalankin työnantajat kuvittelevat, että koskaan ei kannata kuunnella työntekijöitä. Kaikki otetaan duunarista irti - potilaiden kustannuksella. Työnantajapuoli ei ymmärrä, että nimenomaan kannattaisi tulla puolitiehen vastaan ja oikeasti yhteistoiminnalla ratkoa ongelmia. Koko alan toiminta pitäisi miettiä uusiksi. Sote-uudistus on samaa vanhaa kökköä, joka lisää byrokraattien ja muiden turhakkeiden määrää.

    • Anonyymi

      Ei ole koulutettu riittävästi hoitajia viimeisen 20 vuoden aikana, ja koko sen ajan on valiteltu, ja palkataan ulkomailta.

      Nykyään taitaa päästä C:n papereilla suoraan sairaanhoitajan opintoihin, kun jokunen vuosi aikaisemmin ei samaan paikkaan päässyt M:n papereilla (ehkä siihen tarvi kokeenkin).

      Voi katsoa kuinka paljon on hakijoita vs. hyväksyttyjä, että siellä sitä reserviä on enemmän kuin riittävästi. Lähihoitajia saadaa aikuiskoulutuksestakin, kuten apuhoitajia, mutta siellä se reservi on vielä suurempi, lähihoitajien kohdalla. Apuhoitajaksi on suhteellisen helppo päästä jopa pääkaupunkiseudulla, mutta reserviä sielläkin on.

      Tarve on erisuuri eri puolilla Suomea, ja noin yleisesti tarve sairaanhoitajille on noin 20%, jonka hommat tekee ne muut (4), joka olisi tarkoitus täyttää hoitajamitoitusta täyttämällä. Lähihoitajapuolella lukema on 10%, ja yliopiston maistereillekin on kysyntää (10 tai 20%). Mutta noi siis riippuu myös alueesta. Loma-ajoille tarvitaan tekijöitä, että tulisko niitä riittävästi opiskelijoista ja juuri valmistuneista,? Kaipa, kun homma näyttää toimivan, noin yleisesti.

      Olisi kyllä helpompi uskoa, että hoitajapula johtuu vain siitä, ettei niitä palkata riittävästi.

    • Anonyymi

      Tämä on totta! Hoitajia ei palkata tai perehdytetä, että saataisiin nopeasti sijaisia. Osassa paikoista on hankittu vakituinen tuuraaja lomien ajaksi ja tarjolla muille on vain päivän parin sijaisuuksia. Ympyrä ja potentiaalinen työntekijakaarti vedetään pieneksi.

    • Anonyymi

      Usein olen huomannut että pienissä kunnissa hoitoon pääsee nopeasti ja valittajat asuvat kaupungeissa. Jos kunnan tai kaupungin päättäjät pyrkivät säästämään terveydenhoidosta ja ihmiset äänestää uudelleen tällaisia päättäjiä niin ei muuta kuin peilin eteen tutkiskelemaan ongelman syytä eli sitä että ketä on tullut äänestettyä päättämään asioista.
      Veroja pitäisi korottaa jotta ikääntyvä sekä lihova ja terveyttään laiminlyövä väestö pystyttäisiin hoitamaan.

      • Anonyymi

        Mutta jos hoitamisen sijasta ruvettaisiin PARANTAMAAN ihmisiä, potilaita, niin hoitamisen tarvekin vähenisi huomattavasti, ja potilaatkin olisivat entistä tyytyväisempiä!

    • Anonyymi

      Hoitaja pula loppuu, kun maksetaan enemmän palkkaa. Suomi tuo ulkomaalaisia hoitajia Suomeen..siihen löytyy rahaa , eivät ees puhu suomea. Jos ne rahat antaisi suomalaisille hoitajille ei olisi hoitaja pulaa. Maksetaan lentoliput, koulutus , annetaan asunto ja työ ...mutta ei edea vaadita että puhuvat maan kieltä. Haluisitko ite olla vammautunu, sairas , vanhus laitoksessa ...eikä hoitaja puhu suomea. Vanhuksia kohdellaan ku jätettä.

      • Anonyymi

        Jotenkin tuntuu ettet tiedä todellisuudesta mitään.
        Ulkomaalaiset hoitajat ovat tervetulleita suomalaisten hapannaama hoitajien joukkoon.
        Isäni kommentti aasialaisesta hoitajasta, näpsäkkä ja iloinen tytär vaikkei puhu suomea.
        Toinen aasialainen hoitaja puhuu suomea tosin ei täydellisesti mutta ymmärrettävästi, puhua pälpättää koko ajan ja on tosi mukava vaihtelu suomalaisille hoitajille.
        Löytyy niitä toki suomalaisia hoitajiakin jotka puhuvat ja hoitavat hommat näppärästi.

        Edesmennyttä äitiänikin oli hoitamassa aasialaistaustainen hoitaja, eikä ollut moitetta hänen työstään, päinvastoin.
        Kiireestä huolimatta kiinnitti huomiota henkilöön, ei vain tehnyt hommaa ja häipynyt.

        Jotenkin tuntuu että nämä ulkomaalaisvastaiset kommentit ovat niiden kommentteja jotka haluavat lusmuilla töissä, heitä ärsyttää kun ulkomaalaistaustaiset näyttävät miten asiat hoidetaan tehokkaasti kielitaidosta huolimatta.

        Toivottavasti aasialaistaustaisilla on hygienia-asit kunnossa. Olen usein asunut pitkiäkin aikoja Aasiassa. Jos on tullut terveysongelmia, jätän ne mieluiten Suomeen - kerran eräässä paikallisessa sairaalassa käytyäni. Siellä hoitajalla ei ollut tajua mitä tarkoittaa steriili hygieniasta puhumattakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotenkin tuntuu ettet tiedä todellisuudesta mitään.
        Ulkomaalaiset hoitajat ovat tervetulleita suomalaisten hapannaama hoitajien joukkoon.
        Isäni kommentti aasialaisesta hoitajasta, näpsäkkä ja iloinen tytär vaikkei puhu suomea.
        Toinen aasialainen hoitaja puhuu suomea tosin ei täydellisesti mutta ymmärrettävästi, puhua pälpättää koko ajan ja on tosi mukava vaihtelu suomalaisille hoitajille.
        Löytyy niitä toki suomalaisia hoitajiakin jotka puhuvat ja hoitavat hommat näppärästi.

        Edesmennyttä äitiänikin oli hoitamassa aasialaistaustainen hoitaja, eikä ollut moitetta hänen työstään, päinvastoin.
        Kiireestä huolimatta kiinnitti huomiota henkilöön, ei vain tehnyt hommaa ja häipynyt.

        Jotenkin tuntuu että nämä ulkomaalaisvastaiset kommentit ovat niiden kommentteja jotka haluavat lusmuilla töissä, heitä ärsyttää kun ulkomaalaistaustaiset näyttävät miten asiat hoidetaan tehokkaasti kielitaidosta huolimatta.

        Vastaanpa tähän nyt sinulle, että isäsi varmaankin tykkäsi iloisista pienistä, hennoista ja eksoottisen näköisistä hoitajista. Minun isäni on muistisairas ja tottunut rutiineihin. Ei toimi hänellä ja hän on aina ollut suvaitsevainen eri etnisiä ryhmiä kohtaan. 'Kun ihmisellä on muistisairaus, tulee hoitajan osata puhua suomea. Se tuo tasaisuutta elämään. Tässä ei todellakaan ole kyse ulkomaalaisvastaisuudesta!!! Ja olen itse kyllä ollut työelämässä nyt reilut 35 vuotta, joten olettamuksesi on väärä. Teepä ekskursio geriatriselle osastolle, mieluiten useampaankin kohteesen viikon, parin ajan. Voipi olla että sinäkin ymmärrät sen jälkeen mistä on kyse.

        Kyllä muistisairaus on tullut tutuksi, alzhaimer vei äitini reilu vuosi sitten.
        Sairasti peräti 13 vuotta sairautta joista 4 vuotta laitoshoidossa.
        Ihan faktaa oli että täysin suomalaishoitajista koostuvassa hoitopaikassa äidilleni sattui rannemurtuma, viivästynyt hoitoon pääsy, makuuhaavoja yms.
        Kun hoitopaikka muuttui sellaiseen jossa oli ulkomaalaisia hoitajia niin 1. palaverissa todettiin että makuuhaavat ovat hävinneet.
        Tämän jälkeen vierailuilla huomasimme että äidilläni oli kynnet lakattu ja hiukset kammattu.
        Ei muistisairas erota minkä kansalaisuuden omaava häntä hoitaa.
        Kosketus äänet hyvänolon tunteet yms. luovat turvallisuutta.
        Turha puhua paskaa että pitää osata täydellisesti suomea että voi luoda turvallisuuden tunnetta muistisairaalle.
        Jo oman nimen kuuleminen rauhoittaa muistisairasta ja sen osaa lausua täysin ummikko ulkomaalainenkin.
        On 100 kertaa parempi että suomea osaamaton hoitaja kampaa hiukset ja pitää kädestä kuin jätetään kokonaan huomioimatta.

    • Anonyymi

      Hoitoalaa, hoitajien työtä ajatellaan yhtenäisenä könttänä. Kuitenkin alalla on hyvin erityyppisiä tehtäviä ja toimenkuvia.

      Vanhusten hoitaminen on retuperällä. Se ei kiinnosta päättäjiä, eikä ole haluttu työpaikka. Vanhuspalveluissa on pulaa työntekijöistä. Samaan aikaan piisaa isoissa sairaaloissa hoitajia. Joillakin osastoilla on jopa ylimiehitystä. Hoitajilla järjestyy työvuorossa aikaa sometukseenkin.

      Lisärahaa ja resursseja pitäisi suunnata sinne, missä on puute on suurin. Nyt näyttää käyvän, kuten aina. Pidetään huoli suurten sairaaloiden asioista ja vanhustenhoito nähdään edelleen arvottomana likasankona, johon saadaan tekijöitä vaikka pakkokouluttamalla työttömiä kortistoista lähihoitajiksi.

    • Anonyymi

      "Jotenkin tuntuu että nämä ulkomaalaisvastaiset kommentit ovat niiden kommentteja jotka haluavat lusmuilla töissä, heitä ärsyttää kun ulkomaalaistaustaiset näyttävät miten asiat hoidetaan tehokkaasti kielitaidosta huolimatta."

      Potilaana sekä potilaan omaisena olen saanut käsityksen, että hoitotyössä on kyse ennen muuta vuorovaikutuksesta, jossa puhutun kielen täsmällinen ymmärtäminen on lähtökohta. On varmasti töitä, jotka ummikko pystyy hoitamaan kommunikoiden pelkästään kauniilla hymyllään. Hoijan tai lääkärinkään työt eivät mielestäni ole sellaisia.

      • Anonyymi

        En nyt oikein ymmärrä.
        Rutistaan siitä että nämä ulkomaalaiset hoitajat tekevät iloisesti ne suomalaisten mielestä vastenmielisimmät hommat.
        Lisäksi vaaditaan että pitäisi osata täydellisesti suomea kun vaihdetaan vanhuksen vaipat tai käytetään suihkussa.
        Monta työtä missä pärjää huonommalla suomenkielelläkin.

        Mutta jos asenne on se ettei haluta tehdä huonoja hommia eikä niitä saa tehdä ulkomaalaisetkaan niin hoitajapula ei tule koskaan korjaantumaan, ei edes rahalla.

    • Anonyymi

      Varmaan on osittain täyttä totta mitä kirjoitat, mutta miksi ei palkata lisää johtunee yleensä, että siihen ei ole rahoitusta.
      Joka tapauksessa hoitajia on aivan liian vähän useassa eri paikassa. On myös totta, että monet hoitajat ovat siirtyneet ulkomaille paremman palkan perässä tai uupuneina ottavat vastaan mitä tahansa muuta päivätyötä.
      Kaiken kukkuraksi suuret ikäluokat ovat eläköitymässä ja harvat nuoret ovat innostuneita työskentelemään nykyisellä palkalla vaativassa ja usein myös oman terveyden uhalla työskennellen.
      Jos hoitajien palkkoja ei koroteta reippaasti, tilanne huononee entisestään ja viiden vuoden kuluttua ei kertakaikkiaan ole hoitajia. Edes rahalla ei saa hyvää hoitoa, jos ei ole riittävästi hoitajia. Kumma kun tämä ei mene rahoituksesta päättäville perille.
      Tuen täysin hoitajien palkkavaatimuksia.

      • Anonyymi

        Empä tiedä korjaako palkankorotus ongelmaa.
        Jos porukka ei halua tehdä tiettyjä (paskahommia) niin tuskin sillä palkankorotuksella saadaan niitä tekemään.
        Sama homma niiden kanssa jotka lusmuilevat töissä, saako palkankorotus heidät tekemään ahkerammin töitä?

        Tässä tilanteessa tulisi tehdä täydellinen uudistus, kaikki irtisanottaisiin.
        Työt organisoitaisiin uudelleen työnjohtoa myöten.
        Töihin otetaan vain motivoituneet osaavat työntekijät ja niille parempi palkka.

        Tätä ei tietenkään pystytä tekemään koska ei sairaanhoitoa voida pysäyttää muutamaksi kuukaudeksi.

        Toinen on tämä joukkoirtisanominen, tuskin ne lusmut irtisanoutuvat, eivät uskalla sillä tuskin pääsevät enään uudelleen mihinkään töihin. Eli tilanne vain kärjistyy, lusmujen suhde motivoituneisiin kasvaa ja pahoinvointi hoitoalalla lisääntyy.

    • Anonyymi

      sote-alan konsultti, Keskustan ex-puoluesihteeri Jarmo Korhonen kertoi telkussa HJALLIS LISÄÄ RAHAA ohjelmassa että sote menot tulevat kasvamaan ja paljon , Toinen tärkeä pointti oli rahaa pitää riittää palkankorotuksiin hoitajille jos hoitajia yleensä edes hakeutuu työhön enää.
      Hän myös sanoi että tulonsiirtoina käytetään sossussa moneen kertaa se rahamäärä mitä terveydenhoidon puolella ja tosi se on kun meillä rittää pummeja, päihteidenkäyttäjiä , maahanmuuttajia ja kaikenmaailman taiteilijoita joita vedetään perässä vuosi toisensa jälkeen. TÖIHIN HEITÄ EI SAA.
      Vanhuksien hoito on surkeassa jamassa, sanoi vanhuksien olevan heitteillä AINA VAAN ENEMMÄN,ei ole laitoshoitopaikkoja ja kotihoito sakkaa täysin.
      vanhukset yksinään , ruokailut mitä on ja hygieniaa tuskin lainkaan

    • Anonyymi

      Laiton rokotuspakko pois. Hoitajia ja lääkäreitä odottamassa koska pääsisi töihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6579
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4243
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2647
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2040
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1111
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1066
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe