https://www.youtube.com/watch?v=oEmZydwSq2s&t=506s
Hän varoittaa tulevista, mahdollisista sähkökatkoksista, oli saanut jo vihiä asiasta joltain sähköfirmalta, myös varoittaa puhelimien ja netin ja polttoainejakelun katkoksista. Varautukaa kaikkeen.
Hän varoittaa tulevista, mahdollisista sähkökatkoksista, oli saanut jo vihiä asiasta joltain sähköfirmalta, myös varoittaa puhelimien ja netin ja polttoainejakelun katkoksista. Varautukaa kaikkeen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Hyvin mahdollista että niitä voi tulla nyt.
Ainahan niitä tulee, lumisateilla, myrskyillä, ukkosilla.
Melkein mikä vain vaikuttaa olevan tässä ajassa mahdollista. Sähkön hinta kaksi euroa kWh ja pakkasten aikaan laajat sähkökatkot, joiden syy on tuntematon. Eivätkä puhelimetkaan toimi, jos yrität soittaa apua.
Kerran oli lyhyt sähkökatko pyhäpäivänä, ei tuullut, ei satanut lunta, oli talvinen päivä.
Mitään sähkötöitä missään ei tehty, koska oli pyhäpäivä.
Riskinä edelleen valeoppositio. Kuten aina. Viisainta on varautua.
Helsingin sähkölaitos Helenin vakiopainatus sähkölaskuissa, useamman vuoden jo. Lienee jostain syystä nähnyt sähkölasnun itse, ei ole mennyt firmaan suoraan toimistoväen käsittelyyn.
Äärimmäisen tärkeä puhe.ja täyttä asiaa. Kriisivalmius nostettava. Joka luulee että elämme turvallisessa yhteiskunnassa, erehtyy. Täällä on jo laittomuus pitkällä rikollisen koronapassin myötä
Hajauttaminen on ainoa ratkaisu. Sissisota on edessämme. Määräämättömäksi ajaksi. Maastoutukaa!
Asiaa halveksitaan täällä mutta kun alkaa tapahtua ollaan kusessa. On erittäin herkkä asia että jokin huoltovarmuudessa katkeaa, syksyllä ihmettelin usein kaupassa kun viikon pari joitain ruokatarvikkeita ei saanut ollenkaan, sanoivat kaupassa, että toimituskatkoksia. Hyllyjä oli tyhjänä, moni ei sitä ilmeisesti noteerannut.
En yhtään hämmästelisi, että nettikin voisi olla pimeänä päivän pari alkuun, tai lievä sähkökatkos, ehkä puolipäivää, enempää ei voisi koska silloin ollaan liemessä talojen lämmityksen ja muiden toimintojen kanssa.
Useat asiantuntijan, ekonomistit kertovat että tällaisia voi tulla, kaikki, sähkö, kuljetus, tiedonvälitys,ovat tietojärjestelmien varassa ja se on herkkää, pienikin vaikeus voi aiheuttaa ns. korttitaloefektin.
Olet aivan oikeassa....Nyt jos koskaan kannattaa varautua!
Olen sitä mieltä että hyvinkin voi tapahtua,ihan mitä vaan.En ole ainoa Suomessa joka näin ajattelee! Ja hyvät ihmiset älkää ottako Kokeellisia K-piikkejä!!!! Hyvää uutta vuotta kaikille!
Rukoillaan Suomen puolesta!
⁸
Viimeisen kerran. Ne EIVÄT ole kokeellisia. On tutkittu ja käytetty jo 90-luvulta alkaen!
Miksi kuitenkin 75 vuoden piilottelu?
Monilla asioilla on patentti, lisenssi, tuotesuoja, mikä lienee.
Ovat ne kokeellisia, koska niillä on pelkkä hätäkäyttölupa, joka poistettaisiin kokonaan, jos ivermektiini ja hydroksiklorokiini tunnustettaisiin tehokkaiksi lääkkeiksi koronaan.
Anollako tähän on pelastus.:D Luuletteko, ettei näitä asioita ei ole isommallakin aivokapasiteetilla pohdittu? Säälittävää tämä porukka, joka ei osaa tehdä muuta kuin maalailla uhkakuvia.
Heti ensi viikolla aion ottaa "kokeellisen buusterin".:D:D:D MAAILMASSA ON ANNETTU TÄHÄN MENNESSÄ 8,8 MILJARDIA KORONAROKOTETTA. Näin laajasti testattua rokotetta ei aiemmin ole ollutkaan.:D:D Tiedättekö montako nollaa on miljardissa?:D
Äly hoi! mRNA teknologiaa on tutkittu ja kehitetty 30 vuotta. Nyt siis pitkä ja perusteellinen tutkimus onkin teille ongelma? Tutkimukset ovat julkista tietoa.
Lisenssit ja patentit on valmiilla keksinnöillä. Tutkimuksista saa helposti tietoa, sillä niitä julkaistaan tietokannoissa. Jos pohjatiedot riittävät niiden lukemiseen.
Totta haastat.
Turtiaisen psyyke voi murtua pienestäkin tölväisystä.
Ei kannata olla silloin nyrkinkantaman sisällä.
Sisäministeriön antaa erilaisia varautumisohjeita kansalaisille ja yhteiskunnan toimijoille ja niihin voi jokainen itse kohdaltaan tutustua.
Turtiaisella tyypillinen uskonossa käytetty lopun ja manalla pelottelun taktiikka jotta hyödylliset hyvät uskovaiset ihmiset tulisi hänen ja puolueen seuraajiksi.
Halpapastori...
Turtiainen on ensimmäistä kertaa eläissään nähnyt sähkölaskun ja lukenut siinä olevat (ja jo iät ja ajat olleet) varoitukset. Ja opetuslapsensa kusevat hunajaa.
Hyvin sanottu. Nyt opetuslapset kuulitteko että sähkökatkoja ollut joka vuosi ? Ai ette? Kellarissako olette olleet.
Jos ei juvalle, ehkä suur-savon sähkö, tulleidssa laskuissa ole ollut tuota painatusta mikä helsinkiläisen helenin laskuissa on. Kun anollahan on nyt asunto tietysti helsingissä.
Tosin Helen myy sähköä muuallekin, jos on ano vaihtanut juvallakin heleniin. Ja luulee että hänelle kansanedustajana toimitettu nyt laskun mukana sisäpiiritietoa.
Paskat Anosta
Kuka Anoa rahoittaa? Mistä sen öyhöäminen saa voimaa??? Eihän tää tyyppi suomalaisista välitä. Itestään kyllä.
Enemmän Ano on kantanu suomen rehellisen kansan puolesta huolta, kuin teikäläiset hulttio lössit koskaan ! Teitä huolettaa vain se, saatatte joutua totuuden eteen ja kiinni moraalittomuutenne kuvottavasta limaisuudesta.
No annapa nyt aluksi vaikkapa kolme parasta Turtiaisen tekoa Suomen (huomaa, isolla kirjaimella, kuten jo alaluokilla jotkut meistä opetettiin) rehellisen kansan puolesta.
Ei tolla VKK sihteerilläkään hyvin mene. Josei luule itseään messiaaksi joka on tullut pelastamaan sekoilee muuten. Kenellä face käykääpä katsomassa viimeisin päivitys ja kahjojen kommentointi.
Hyvä vaan että tämmöiset ovat itse lähteneet hoitoalalta. Toivottavasti lähtevät muutkin salaliittoihmiset. Sairaat tarvitsevat terveitä hoitajia, ei harhoissa eläviä.
Jos Turtiainen sössöttää tuollaisia, hänet pitäisi oikeasti jo ohjata auttajien pariin.
Jopa hommaforumilla joku oli samaa mieltä, vaikka sielläkin on kyllä vkk- tyyppejä.
Kerro minkä takia pitää olla koronapassi, vaikka se ei estä saamasta taudin lievää muotoa, eikä myöskään vaikuta tartunnan levittämiseen?
No onpa ihme, että joku on sitä mieltä? Ateistejahan ne ovat ja Ano vetoaa hengellisiin asioihin.
Ano viittaa globaalin eliitin ja vapaamuurareiden yleiseen Lucifer-uskoon, joka auttaa heitä tekemään pahoja asioita ihmiskunnassa.
Kun politiikasaa ruvetaan hörhöilemällä uskonnolla ja uskomaan saatanaan onko kykemevä hoitamaan valtakunnan asioita. James hörhöili somessa sen lahkonsa jutuilla ja natsismilla, kannatus laski. Vkk:n sihteeri myös muissa maailmoissa uskoen saatansan, luullen olevansa joku messias, ei tässä maailmassa oikein. Joku 20 vuotta vanha musiikki on saanut hänet ihan sekaisin, yhdistettynä kiurun raskauteen. Kommentoijansa vielä sekaisempia.
Ja se tekee hänestä uskottavan?
Asia on selitetty lukuisia kertoja.
Sillä vain kokeiltiin, että kuinka "tuulipukukansa" , siis vähäjärkinen kansa reagoi alistukseen.
Epäilemättä.
🤣🤣🤣
Huoltovarmuus ja omavaraisuusaste tarkastelun kohteeksi. Ilmastonmuutoksesta ei niin väliä kunhan nämä toimivat.
Ilmastonmuutos vaikuttaa huoltovarmuuteen ja omavaraisuuteen. Energian hinta pohjoismaisessa pörssissä on noussut esim. siksi, että vesialtaiden pinta Ruotsissa ja Norjassa laski kuuman ja kuivan kesän vuoksi. Sähköä on tuotettu kesäisin vesivoimalla, koska se on halpaa, ja sitä on ollut saatavillaa. Kesän tuotantovajautta lisäsi myös tuulivoimaloiden kapasiteettia laskenut tuulettomuus. Ilmasto vaikuttaa pitemmällä aikavälillä myös maanviljelyyn ja ruoantuotannon omavaraisuuteen. Monet asiat pitää vielä pohtia ilmastonmuutoksen vuoksi uudelleen.
Ano Turtiainen on aivan oikeassa .
PAHEMPÄÄN OLLAAN MENOSSA
on järkevää varautua asioihin että pärjää edes viikon ilman normaalia elämää.
kun on hätäkädessä ei ole aikaa juosta kauppaan ostoksille.
se voi alkaa kun ihmiset nukkuu.
Oletteko te vainoharhaiset huuhaahörhöt muka joskus eläneet normaalia elämää?
Ano pressaksi
Tulis kerrankin kunnon uuden vuoden puhe telsusta eikä aina samoja liirum laarumeita
Sale vaikuttaa jo täysin idiootilta älyttömän höperehtämisensä kanssa.
Nyt se oli muka huomannut, että kansa on tullut eripuraiseksi, vaikka itse aikaisemmissa puheissaan nimen-omaan lietsoi eripuraa Joe Bidenin esimerkin rohkaisemana.
Sauli Niinistö on niinku pastori silli :)
Ihana nallekarhu
Kun aloitin katsomaan videota niin video alkoi kohdasta 5 sek ennen loppua. Näin se valtamedia yrittää toimia!
No katso anolta suoraan, etkö osaa ?
Onko edustaja Turtiaiselta jäänyt sähkölasku maksamatta? Kannattaa maksaa ajallaan varsinkin näin pimeänä ja kylmänä vuodenaikana.
Ei mainitsemistasi katkoista yksikään haittaa normaalia elämää , onneksi .
Teollisuus kärsii mahdollisista sähkökatkoista tai energian hinnan noususta eniten. Taajamissa katkoja tulee erittäin harvoin, koska kaapelit ovat maan alla. Maaseudulla tarina on vähän toinen.
Keväällä maaseudulla on katkoksia yhtenään kun lumet putoavat linjojen päälle.
Puulla lämpiää tupa , sauna ja ruuat joten ei hätää.
Vedetkin nousee kaivosta käsin , ei pumpulla.
Puolen tunnin sähkökatkos Helsingissä aiheuttaisi varmaan itsemurhia useamman , täällä sitä ei edes huomaisi .
Se oli valtiomiehen puhetta
Odotan Turtiaiselta ohjeita. Muita en enää kuuntele! Jos tulee käsky lähteä rintamalle, lähden.
Älä kyllästy odotellessasi. Turtiaisen ura valtakunnanpolitiikassa näes loppuu seuraaviin vaaleihin. Ja teidät opetuslapsensa yhteiskunta kyllä tarvittaessa kuriin panee jos alatte uhoamaan. Siihen riittää pari maijaa.