Kanadassa nopeasti etenevää aivotautia nuorilla

Kyseessä on yhden provinssin alueelle keskittynyt mystinen aivosairaus, mikä rappeuttaa ja jopa tappaa nopeasti.

https://thewalrus.ca/new-brunswicks-medical-mystery/
93923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

Jokin mystinen nuorille annettu rokote, johon on lisätty nanobotteja ja bionanoparasiitteja?

Jos näin, sama kohtalo usealla mrna-piikitetylläkin. Ei käy kateeksi.

Äänestä
  • Ainoa asia, mikä erottaa nuoret saman alueen varttuneestä väestä ovat rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset lapsille ja nuorille. Kaikki syövät samaa ruokaa ja elävät samassa ympäristössä. Rokotteet ovat nykyään hieman kuin venäläistä rulettia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa asia, mikä erottaa nuoret saman alueen varttuneestä väestä ovat rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset lapsille ja nuorille. Kaikki syövät samaa ruokaa ja elävät samassa ympäristössä. Rokotteet ovat nykyään hieman kuin venäläistä rulettia.

    Eikö edelleenkään yhtään haiskahda, kun pitää "ottaa omalla vastuulla"?

    On tietysti mahdollinen kouluruoka, jos siihen on ympätty ties mitä jätettä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö edelleenkään yhtään haiskahda, kun pitää "ottaa omalla vastuulla"?

    Tarjotaan kuin sikaa säkissä. Nykyiset valtiot ja yhteiskunnat romuttuvat omaan kyvyttömyyteensä. Suurin osa väestöstä on taustaltaan metsästäjäkeräilijöitä, joiden korkein kulttuurinen taso oli kannibalismi tai jurttarakenne. Ei puhettakaan mistään kirjoitustaidosta tms. Ei se kannettu vesi kaivossa jne. Kun pitäisi ajatella sen verran omilla aivoillaan, että ottaako jotain, mitä ei saa virallisesti edes tutkia, suurin osa pissii innosta "tottakai" ja jonottaa vielä saadakseen myrkkypiikkinsä.

    Sit ulisevat rasismista, kun joku haluaa heivata nämä ihan omaan reservaattiinsa hourimaan keskenään.

    Eli tämäkin saatiin siis välittömästi koronarokotteen syyksi, siitäkin huolimatta että tapaukset alkoivat 2015 eli vuosia ennen kuin mitään koronarokotteita oli vielä edes kehitetty. Mutta on se niin kavala se koronamyrkkyrokote että osaa jopa aikamatkustaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On tietysti mahdollinen kouluruoka, jos siihen on ympätty ties mitä jätettä.

    Oliskohan tilanneet Italian mafian elintarvike väärennöksiä, joista varmaan levisi sikarutot ja hullunlehmän tauditkin. Tuo aivosairaus viittaa just niihin.

    Juuri samaa luin itsekin, aika vilkas mielikuvitus tarvitaan jos näkee tässä mitään yhteyttä koronarokotteisiin. Tai mihinkään rokotteisiin, eihän ole rokotetta jota olisi annettu vain tuossa osassa Kanadaa.

    Mutta näinhän tämä menee. Moni uskoo vakaasti saaneensa CFS:n rokotteesta vaikka tutkimustietojen perusteella CFS:ää esiintyy yhtä paljon rokotetuilla kuin rokottamattomilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliskohan tilanneet Italian mafian elintarvike väärennöksiä, joista varmaan levisi sikarutot ja hullunlehmän tauditkin. Tuo aivosairaus viittaa just niihin.

    Viittaat Ndranghetaan? En usko. Patologin mukaan samassa ihmisessä oli lähes 10 eri sairautta kuten syöpä, Alzheimer jne. Eli kaikki tunnettuja, vakavia tauteja. Jopa nuorilla.

    Mun mielestä tuo viittaa pikemminkin johonkin rankkaan bio/bionanoterroriin tai bioaseeseen, jota kokeiltiin pääsääntöisesti suppealla alueella, eli jokin tietty rokote-erä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri samaa luin itsekin, aika vilkas mielikuvitus tarvitaan jos näkee tässä mitään yhteyttä koronarokotteisiin. Tai mihinkään rokotteisiin, eihän ole rokotetta jota olisi annettu vain tuossa osassa Kanadaa.

    Mutta näinhän tämä menee. Moni uskoo vakaasti saaneensa CFS:n rokotteesta vaikka tutkimustietojen perusteella CFS:ää esiintyy yhtä paljon rokotetuilla kuin rokottamattomilla.

    Saman rokotteen eri rokote- erät on koodattu ja eri eriin voidaan laittaa eri aineita. Espanjalainen Almerian yliopiston proffa Campra löysi 28 rokotteesta grafeenisiruja, tutki kaikenkaikkiaan 101 rokotetta. Kyseessä on ihan julkaistu tutkimus, mutta jostain syystä ei kyetä ymmärtämään edes tutkimustietoa. Uskomatonta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli tämäkin saatiin siis välittömästi koronarokotteen syyksi, siitäkin huolimatta että tapaukset alkoivat 2015 eli vuosia ennen kuin mitään koronarokotteita oli vielä edes kehitetty. Mutta on se niin kavala se koronamyrkkyrokote että osaa jopa aikamatkustaa.

    niin mutta pituutta se osaa muuttaa long covid

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On tietysti mahdollinen kouluruoka, jos siihen on ympätty ties mitä jätettä.

    Huono puuro ,Kuten suomen hoivakekeskuksissa alkuun . Korjatiin sian ihralla makua ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa asia, mikä erottaa nuoret saman alueen varttuneestä väestä ovat rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset lapsille ja nuorille. Kaikki syövät samaa ruokaa ja elävät samassa ympäristössä. Rokotteet ovat nykyään hieman kuin venäläistä rulettia.

    Nuorille annettavat rokotteet ovat käytännössä samoja, mitä on annettu myös aikuisille ja mitä jaetaan ympäri maailman. Nämä oireet taas ilmaantuivat pienellä alueella.

    Teoriasi rokotteesta ei nyt vaan kerta kaikkiaan sovi tähän ollenkaan.

    Äänestä

no niin tästä on varoiteltu jo pitkään, mutta piikkimainen haluaa piikin.
ne on sitten lopunajat edessä ...ei muuta kuin sorotnoo...

Äänestä

"Bse"!!!

Äänestä

Se on tarttuvaa, koska pari omaishoitajaakin oli siihen samaan sairastuneet näitä aivosairauteen sairastuneita.

Sama koskee myös ihmisiä, jotka ovat saaneet epämääräisiä koronaoireita, kun ovat käyneet rokotettujen hierojien käsittelyissä.

Terveysviranomaiset median kanssa kirkuen kailottavat, "ei mitään hätää, ottakaa piikkinne ilman riskiä!"... Korona tappaa joo, mutta mistä se korona ja niiden variantit tulee... Rokotetuista.

Mikäli rokote toimisi, kerta-annos riittäisi. Nyt näitä tulisi ottaa 3-4kk:n välein. Otetaanko muita rokotteita samaan tahtiin? Rokotepassilla kuulema suojellaan rokottamattomia. Miksi ne rokotepassit ovat sitten rokotetuilla, kun he ovat olevinaan suojassa koronalta ja varsinkin sen "vakavammalta muodolta"? Eihän he mitään enää tarvitse, kun suojassa kerran ovat rokotteen, toisen, kolmannen, neljännen, viidennen, kuudennen,... piikin jälkeen. Koronapassi pitäisi olla rokottamattomilla, että he voisivat todistaa omaavansa oman immuniteetin ja terveyden koronaa vastaan ja sillä ehdoin on oikeutettu menemään paikkoihin, jonne rokotetuilla ei pitäisi olla mitään asiaa.

Milloin ihmiset alkavat herätä hallitusten ja medioiden propagandasta todellisuuteen vai ovatko rokotteet tehneet myös aivoille jotain!?

Äänestä
  • Eli onko tauti kylvetty jo 2019 flunssapiikeillä?

    Äänestä

  • "Se on tarttuvaa, koska pari omaishoitajaakin oli siihen samaan sairastuneet näitä aivosairauteen sairastuneita."

    Tutkijat esittävät sinilevämyrkytyksen yhtenä vaihtoehtona, mutta aika kaukaa haettu. Ei myöskään sovi taudinkuvaan. Tarttuvuus ei myöskään viittaa yksittäisiin sinilevämyrkytyksiin.

    Joo tosiaan, influenssarokotteita ottavat kaikenikäiset. Sit oli nää sikapiikit, Suomessa narkolepsia, Kanadassa aivotautia ym.?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Se on tarttuvaa, koska pari omaishoitajaakin oli siihen samaan sairastuneet näitä aivosairauteen sairastuneita."

    Tutkijat esittävät sinilevämyrkytyksen yhtenä vaihtoehtona, mutta aika kaukaa haettu. Ei myöskään sovi taudinkuvaan. Tarttuvuus ei myöskään viittaa yksittäisiin sinilevämyrkytyksiin.

    Joo tosiaan, influenssarokotteita ottavat kaikenikäiset. Sit oli nää sikapiikit, Suomessa narkolepsia, Kanadassa aivotautia ym.?

    Adjuvanttisikapiikkejä annettiin jopa 3-9-vuotiaille. Pitäisikö jonkun fb- tilin omaavan käydä näiden kanadalaisten sairastuneiden fb- sivulla ja tiedottaa mahdollisesta sikapiikkirokotteen (terrorin) kytköksestä? Ja kertoa samalla täkäläisestä narkolepsiatapauksista.

    https://www.canada.ca/en/health-canada/services/drugs-health-products/drug-products/legislation-guidelines/interim-orders/product-information-leaflet-arepanrix-h1n1-as03-adjuvanted-h1n1-pandemic-influenza-vaccine.html

    Äänestä

  • Voisiko rokotteissa olla mm. systiserkoosia aiheuttavaa osaa aivosairauden kuvauksen perusteella, siinä kun hoitajaakin on seurattava? Mikä yhteinen nimittäjä on parannuskeinona ja mitä WHO ei myönnä käypähoitosuositukseksi? Albendatsoli tai ehkäpä "pahamaineinen" ivermektiini.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisiko rokotteissa olla mm. systiserkoosia aiheuttavaa osaa aivosairauden kuvauksen perusteella, siinä kun hoitajaakin on seurattava? Mikä yhteinen nimittäjä on parannuskeinona ja mitä WHO ei myönnä käypähoitosuositukseksi? Albendatsoli tai ehkäpä "pahamaineinen" ivermektiini.

    Onko kukaan tutkinut, mitä ne rokotteet oikeasti sisältää? Olen kuullut, että myös käytetyt ruiskut ja injektiopullot lasketaan myös ja varmistetaan, että ne tuhotaan siten, ettei yksikään pisara päätyisi tutkittavaksi, miksi?

    Ja dissaajat hei, tämä tieto on tullut näiden asioiden kanssa työskenteleviltä.

    Mitä enemmän tietoa tulee, sitä hurjemmaksi menee syyt rokotuksille. En ole ihmetellyt terveydenhuollossa toimivien rokotekielteisyyttä laisinkaan, lähinnä niitä, jotka rokotteita vaativat otettaviksi. Toki on niitä nk. hyödyllisiä hölmöjäkin, mutta mitä ylemmäs hierarkiassa mennään, niin... Follow the money.

    << Onko kukaan tutkinut, mitä ne rokotteet oikeasti sisältää? >>

    Kyllä. Riippumattomat laboratoriot tekevät sitä yhä uudelleen ja uudelleen: he määrittävät jokaisen rokote-erän kemiallisen koostumuksen.

    << Olen kuullut, että myös käytetyt ruiskut ja injektiopullot lasketaan myös ja varmistetaan, että ne tuhotaan siten, ettei yksikään pisara päätyisi tutkittavaksi, miksi? >>

    Yksikään pisara ei saa päätyä pimeille markkinoille - tai ylipäätään ihmiseen (vieläpä koska se pilaantuu nopeasti, jolloin se on käyttökelvotonta). Sen vuoksi tuollaiset tuhotaan. Eikä tämä koske pelkästään koronaa: kaikki muutkin lääkejäännökset hävitetään tarkasti, ettei niitä pääse vääriin käsiin.

    Tällaisissa lääkeapplikaatioissa on älyttömän tarkka ja monessa vaiheessa tehtävä laaduntarkkailu (sekä valmistajan että riippumattoman laboratorion toimesta). Kyllä ne tiedetään hyvin tarkasti.

    << Ja dissaajat hei, tämä tieto on tullut näiden asioiden kanssa työskenteleviltä. >>

    Jotka ei näköjään itsekään tiedä, mitä tehdään ja miksi. Tai sitten ovat kertoneet tästä nimenomaisesta tapauksesta ja hihhuliraukka kuvittelee, että se olisi jotenkin erityinen ja muista lääkeaineista poikkeava toimintatapa.

    Olet nyt huutanut tuotakin samaa hölmöilyäsi täällä, niin kuinka monta kertaa ? Etkä ole vielä tähän hetkeen mennessä ajatellut yhtään. Nyt olisi syytä ajatella: halutaanko mitään lääkeainetta roskakoriin niin, että joku voisi sitä ottaa käyttöön sieltä ? Näin yksinkertaisella ihan pienellä järjen käytöllä olisit kyennyt ihan itsenäisesti päättelemään, miksi viimeiset pisarat menee aina tuhottavaksi. Jotkut lääkeaineen on jopa haitallisia ympäristölle, joten ne pitää hävittää niin, ettei tuota haittaa tule.

    Miksi pitää toimia kuin viisivuotias, jolle pitää aivan yksinkertaisimmatkin asiat vääntää rautalangasta ? Eikö vaan älykkyys oikeasti riitä edes tähän ?

    << Mitä enemmän tietoa tulee, sitä hurjemmaksi menee syyt rokotuksille. >>

    Eipä ne syyt mihinkään muutu: edelleen rokote suojaa vakavalta taudimuodolta. Se sen syy on. Yksinkertaisesti. Nyt yrität itse tunkea jotain mielikuvitussyitä tuohon lisäksi. Ne on kuitenkin harhaisen ihmisen skitsofreenisia deluusioita. Ihan aidosti olet sairastuttamassa itsesi skitsofreniaan uskotellessa itsellesi jotain kansainvälisiä salaliittoja, joita luet netin reikäpääblogeista. Maadoita itsesi reaalimaailmaan. Pysytkö enää - vai odotellaan, kääntyykö harhasi jossain vaiheessa psykoosiksi.

    Äänestä

  • Sovitaanko niin, että sinä hankit ensin aivot, ja harkitaan sen jälkeen heräämistä yhdessä.

    Äänestä

Piikitykset tai jokin ympäristössä myrkyttää
ihmisiä.

Mikä noita yhdistää?

Ei ole mysteeriä, älkää uskoko,
suurinosa paljastuu joko ympäristömyrkyiksi
tai lääketeollisuuden man made tekeleiksi.

Äänestä

Outoa tuon aivotaudin suhteen on myös se, että patologin tutkimus useasta kuolleesta on osittain salainen, vakavat taudit nuorilla mukaan lukien Alzheimer, joita voi olla jopa 8-9 samalla hlöllä, ovat tunnettuja tauteja, mutta hallinnon sivuilla "tauti tuntematon", potilaiden tai heidän perheidensä kysymyksiin ei vastata jne.

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://globalnews.ca/news/8327861/mystery-brain-disease-deaths-new-brunswick-dr-gerard-jansen/amp/&ved=2ahUKEwjv_Jrhk5n1AhXth4sKHbRTCOc4ChAWegQIChAB&usg=AOvVaw0wAuKlF0PNAS6IyquBGq9h

Äänestä
  • Tätä on harjoiteltu.
    Mitä enemmän materiaalia tulee esille,
    sitä enemmän ihmettelen mikä ihmeen rosvokoulu lääkis on?

    https://m.youtube.com/watch?v=7zLvY3rEz0Q

    Kuvitteleeko lääkärioppilaat todella parantavansa,
    vai valikoidaanko sinne sosiopaatteja valehtelemaan?

    Ilmankos jokainen ortopediksi ja fysiatrian
    lääkäriksi esittelevä on vaikuttanut livenä
    huijarilta, valehtelijalta, lähinnä rikolliselta.

    Äänestä

  • On selvää, että yksityistä ihmistä koskevat patologin tutkimukset eivät ole julkisia. Mitä yleisö niillä tiedoilla edes tekee? Mitä voi vastata, kun kaikki mahdollinen on tutkittu, eikä syytä ole löydetty? On paljon sairauksia, joiden aiheuttaja ei ole tiedossa. Tutkimukset varmasti jatkuvat.

    Äänestä

Ensimmäinen tapaus todettiin 2015. Jos covid-rokotteissa on samaa taudin-/ tautienaiheuttaja- mönjää (jotain parasiittimönjää niissä on, ainakin osassa) v. 2025-26 ollaan aikamoisessa tilanteessa. Kuka suostuisi edes hoitamaan niitä, jos mönjät tarttuvat hoitajiin?

Äänestä

"Oireita ovat muun muassa muistin menetys, harhanäyt, unettomuus, käytöksen muutokset, selittämätön hiusten lähtö, lihaskouristukset ja kivut, tasapainovaikeudet, yleinen aivotoiminnan taantuminen, joka voi olla nopeaakin.

Mitään selitystä taudille ei ole keksitty. Nimi toki on: "neurological syndrome of unknown etiology in New Brunswick" eli tuntemattomasta syystä johtuva New Brunswickin neurologinen oireyhtymä".

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/786f81e6-67ef-40ff-ad44-25cd4bf2b431

Tautia yritettiin pitkään salata ja se tuli varsinaisesti julkiseksi, kun Kanadan terveysviranomaisten muistio vuodettiin lehdistölle.

Muistiossa kehotettiin lääkäreitä tarkkailemaan Creutzfeldt–Jakobin taudin kaltaisia oireita potilaillaan ja raportoimaan niistä viranomaisille.

Tapauksia alkoi löytyä maantieteellisesti läheltä toisiaan. Viranomaiset eivät ole suostuneet kertomaan kovin tarkasti, missä tautia on havaittu.

Taudin syytä selvittämässä on eri alojen asiantuntijoita, muun muassa neurologeja, ympäristötieteilijöitä, zoonoosin eli eläimestä ihmiseen siirtyvien tautien tutkijoita.

– Me emme tiedä mikä sen aiheuttaa. Tiedämme vain, että koko ajan tulee lisää potilaita, joilla näyttäisi olevan tämä syndrooma, kertoo New Brunswickin oireyhtymän selvitystyötä johtava neurologi Alier Marrero The Guardianille.

Äänestä
  • >Oireita ovat muun muassa muistin menetys, harhanäyt, unettomuus, käytöksen muutokset, selittämätön hiusten lähtö, lihaskouristukset ja kivut, tasapainovaikeudet, yleinen aivotoiminnan taantuminen, joka voi olla nopeaakin.<

    Minulla tuli nuo oireet jo vuosia sitten liikenneonnettomuudessa. Lisäksi ajan aina kaikki hiukset pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >Oireita ovat muun muassa muistin menetys, harhanäyt, unettomuus, käytöksen muutokset, selittämätön hiusten lähtö, lihaskouristukset ja kivut, tasapainovaikeudet, yleinen aivotoiminnan taantuminen, joka voi olla nopeaakin.<

    Minulla tuli nuo oireet jo vuosia sitten liikenneonnettomuudessa. Lisäksi ajan aina kaikki hiukset pois.

    Kuulostaa raskasmetalli myrkytykseltä tai säteilysairaudelta.
    Olisi mukavaa jos nykylääketiede osaisi edes jotakin tutkimusta tehdä. Mutta kaikki taudit vain nimetään jonkun henkilön mukaan ja lääkitään oireita.

    Kukaan "ei tiedä" edelleenkään mistä syövät tulee vaikka on selvästi kausiluonteista. Jossain vaiheessa "kaikilla" oli keuhkosyöpä, sitten "kaikilla" oli rintasyöpä, nykyään on suolisyöpiä ja aivosyöpiä.

    Jos ne niin vaihtelee "muodin mukaan" niin syyllinen on ruoka tai ympäristö. Mutta syitä ei haluta tietää tai tutkia koska sairaalat (pahuuden pesökkeet) rikastuu sairailla.

    Nuoret pitää kännyjä aivojensa vieressä mutta silti syöpä ei muka johdu säteilylähteestä.

    Äänestä

  • Koska taudin aiheuttaja ei ole tiedossa, niin ei ole mitään mieltä yleistä aiheuttaa paniikkia. Mitä se tässä tilanteessa hyödyttäisi? Et voi sanoa, että välttäkää tätä tai tehkää sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuulostaa raskasmetalli myrkytykseltä tai säteilysairaudelta.
    Olisi mukavaa jos nykylääketiede osaisi edes jotakin tutkimusta tehdä. Mutta kaikki taudit vain nimetään jonkun henkilön mukaan ja lääkitään oireita.

    Kukaan "ei tiedä" edelleenkään mistä syövät tulee vaikka on selvästi kausiluonteista. Jossain vaiheessa "kaikilla" oli keuhkosyöpä, sitten "kaikilla" oli rintasyöpä, nykyään on suolisyöpiä ja aivosyöpiä.

    Jos ne niin vaihtelee "muodin mukaan" niin syyllinen on ruoka tai ympäristö. Mutta syitä ei haluta tietää tai tutkia koska sairaalat (pahuuden pesökkeet) rikastuu sairailla.

    Nuoret pitää kännyjä aivojensa vieressä mutta silti syöpä ei muka johdu säteilylähteestä.

    Aika harvojen syöpien syyt tunnetaan. Tupakoinnin tiedetään aiheuttavan keuhkosyöpää, auringon ihosyöpää, hormonaalisten tekijöiden rintasyöpää. Mutta useimmiten ei tiedetä mikä saa solut jakaantumaan virheellisesti tai kerääntymään kasvaimiksi. Se voi johtua biologisista tekijöistä, geeniperimästä tai ympäristötekijöistä, radon-säteilystä jne. Tai se voi olla monien tekijöiden summa. Tärkeintä toki on, että syöpiä voi hoitaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska taudin aiheuttaja ei ole tiedossa, niin ei ole mitään mieltä yleistä aiheuttaa paniikkia. Mitä se tässä tilanteessa hyödyttäisi? Et voi sanoa, että välttäkää tätä tai tehkää sitä.

    Pfizer+kyllä+kehittää+rokotteen+tähänkin+tautiin+se+on+varmaa,+alussa+rokote+on+lähes+100%+sittemmin+huomataa+ettei+se+tehoakaan+ellei+sitä+pumpata+jatkuvasti+ihmiseen.Suomen+THL+on+varmasti+kärkkymäässä+ensimmäisenä...+manipulointi+on+helppoa+koska+on+olemassa+tarpeeksi+tyhmä+"koe-eläinryhmä"+johon+on+ajettu+piikkiriippuvaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika harvojen syöpien syyt tunnetaan. Tupakoinnin tiedetään aiheuttavan keuhkosyöpää, auringon ihosyöpää, hormonaalisten tekijöiden rintasyöpää. Mutta useimmiten ei tiedetä mikä saa solut jakaantumaan virheellisesti tai kerääntymään kasvaimiksi. Se voi johtua biologisista tekijöistä, geeniperimästä tai ympäristötekijöistä, radon-säteilystä jne. Tai se voi olla monien tekijöiden summa. Tärkeintä toki on, että syöpiä voi hoitaa.

    Syöpiä hoidetaan samalla tekniikalla kuin nyt rokotetaan koronaa vastaan : tuhotaan omia soluja.
    Tekniikalla toimitetaan molekyyli haluttuun soluun kuten nyt koronan mRNA. Ja toisella tekniikalla tuhotaan solu jossa kyseinen molekyyli on.
    Nyt vain ihmisen oma immuniteetti tuhoaa solun jossa mRNAtai sen tuottama piikkiproteiini on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska taudin aiheuttaja ei ole tiedossa, niin ei ole mitään mieltä yleistä aiheuttaa paniikkia. Mitä se tässä tilanteessa hyödyttäisi? Et voi sanoa, että välttäkää tätä tai tehkää sitä.

    Koska tutkimuksilla voidaan löytää syy niin sitä ei haluta tehdä koska jouduttaisiin kieltämään säteilevät koneet kuten mastot ja kännykät.

    EU on antanut käyttöluvat tuhansille kemikaaleille koska ei haluta tietää niiden osuutta syöpiin. Kidutetaan mieluummin ihmisiä sairaaloissa.

    Toki voi leikkiä positiivista ajattelua ja sanoa "Onneksi syöpiä voidaan hoitaa". Kunhan kukaan ei vaan oikeasti tee mitään pahuuden estämiseksi.
    Mutta kaikki pahuus tulee tuhoutumaan ja sen jälkeen oikeasti kukaan ei enää sairastu syöpään.

    Äänestä

Jos AIDS on man made - myrkytys tai tauti,
mihin potilaat menehtyy? Lääkemyrkytykseen?

Kuka sitä levittää teollisuus vai lääkärit?

HIV esiintyvyys on suurta Afrikassa, kuka sitä levittää sinne?
Miksi ihmeessä katson YK, WHOn suuntaan?

Äänestä
  • rokotteet aiheuttavat aidsia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    rokotteet aiheuttavat aidsia

    Jos immuniteetti tuhotaan piikityksellä,
    mitä ne ”lääkkeet” sitten ovat?

    Koko lääketeollisuuden ja lääkäreiden
    teatteri paljastuu vähä vähältä.

    Miettikää kaikkia niitä lääkäreitä, jotka
    pilkkasivat teitä terveyskeskuksessa ja ensiavussa,
    missä tahansa. Syyllistivät teitä omien
    kollegoiden tekemisistä.

    Jos kehtaa syyttää asiakasta ja vielä kirjata
    sen valheen totuutena Kantaan - eli pilaa asiakkaan elämän,
    mitä muuta ne kehtaa?

    Äänestä

  • << Jos AIDS on man made - myrkytys tai tauti,
    mihin potilaat menehtyy? Lääkemyrkytykseen? >>

    AIDS on viruksen sairaus, jonka potilaat kuolevat tyypillisesti kasvaimiin tai infektoihin.

    Onko ihmiset oikeasti noin kaffeella, ettei ihan näin perusasioita tiedä.

    << HIV esiintyvyys on suurta Afrikassa, kuka sitä levittää sinne?
    Miksi ihmeessä katson YK, WHOn suuntaan? >>

    En tiedä, oletko kuullut tällaisesta seksuaalisesta kanssakäymisestä. Tuo virus tarttuu siinä.

    Ei se tarvitse mitään jumalallista/saatanallista levittäjää. Se leviää ihan itsekseen kun ihmiset eivät suojaudu seksissä.

    Ihan mielenkiinnosta kysyn: kuvitteletko ylipäätään vähän kaikissa asioissa tuollaisen maagisen tekijän ? Oletko muutenkin syvästi uskonnollinen ?

    Maailma vaan toimii vähän toisin: taudit leviää ihan luonnollisella tavalla ja esim. evoluutiossa tulee uusia lajeja. Ei siinä ole mitään "yliluonnollista" tekijää tai levittäjää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    rokotteet aiheuttavat aidsia

    << rokotteet aiheuttavat aidsia >>

    Mutta vain hihhuleiden mielikuvituksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos immuniteetti tuhotaan piikityksellä,
    mitä ne ”lääkkeet” sitten ovat?

    Koko lääketeollisuuden ja lääkäreiden
    teatteri paljastuu vähä vähältä.

    Miettikää kaikkia niitä lääkäreitä, jotka
    pilkkasivat teitä terveyskeskuksessa ja ensiavussa,
    missä tahansa. Syyllistivät teitä omien
    kollegoiden tekemisistä.

    Jos kehtaa syyttää asiakasta ja vielä kirjata
    sen valheen totuutena Kantaan - eli pilaa asiakkaan elämän,
    mitä muuta ne kehtaa?

    << Jos immuniteetti tuhotaan piikityksellä >>

    Millähän mielikuvituspiikillä tätä immuniteettia tuhottaisiin ?

    Rokotteilla nimittäin lisätään immuniteettia.

    << Koko lääketeollisuuden ja lääkäreiden teatteri paljastuu vähä vähältä.
    Miettikää kaikkia niitä lääkäreitä, jotka pilkkasivat teitä terveyskeskuksessa ja ensiavussa, missä tahansa. Syyllistivät teitä omien kollegoiden tekemisistä.
    Jos kehtaa syyttää asiakasta ja vielä kirjata sen valheen totuutena Kantaan - eli pilaa asiakkaan elämän, mitä muuta ne kehtaa? >>

    Onko tuo aidosti ihan mieleltään terveen ihmisen kirjoitusta ?

    Minusta tuossa on sen suuruusluokan harhakuvitelmia, ettei se voi olla vaikuttamatta arkipäiväiseen elämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    rokotteet aiheuttavat aidsia

    Eräät tutkijat, muistaakseni singapirelausrt, löysivät HIV-sekvenssin tuosta koronaviruksesta. On ihan selvää, että se on bioase, tuotettu tarkoituksellisesti laboratoriossa.

    Ketjussa joku otti esille sian heisimadot. Miten ihmeessä heusimadot pääsevät aivoihin? Usassa pitkissä testitikuissa on havaittu nanorobotti/parasiittikuituja tai alkioita, miksi niitä sanotaankaan, siis bionanorobotteja.

    Onko esim. kyseisen Kanadan provinssin Itä alueelle levitetty tietoisesti rokotteiden tms. mukana bionanoparasiitteja, mitkä pääsevät myös aivoihin? Nanokokoinen bionanoparasiitti läpäisee aivokuoren?

    Äänestä

  • Hiv oli alunperin simpanssien virus. Koska se leviää veriteitse, niin se siirtyi ihmiseen todennäköisimmin metsästyksen kautta. Hiv on immuunikatoa aiheuttava virus. Ilman hoitoa se etenee AIDSiksi. Syntyy erilaisia keuhkokuumeita ja tulehdusreaktioita ja tila johtaa pahimmillaan kuolemaan. Mutta jos hiviä hoidetaan viruslääkkeillä, niin aidsia ei pääse syntymään.

    ÄLKÄÄ SOTKEKO MUITA IMMUUNIPUUTOKSIA AIDS:IIN.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    rokotteet aiheuttavat aidsia

    Kuinka ihminen voi olla noin idiootti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos immuniteetti tuhotaan piikityksellä,
    mitä ne ”lääkkeet” sitten ovat?

    Koko lääketeollisuuden ja lääkäreiden
    teatteri paljastuu vähä vähältä.

    Miettikää kaikkia niitä lääkäreitä, jotka
    pilkkasivat teitä terveyskeskuksessa ja ensiavussa,
    missä tahansa. Syyllistivät teitä omien
    kollegoiden tekemisistä.

    Jos kehtaa syyttää asiakasta ja vielä kirjata
    sen valheen totuutena Kantaan - eli pilaa asiakkaan elämän,
    mitä muuta ne kehtaa?

    Lääkärien haukkuminen ei auta, kun vika on omassa päässä. Rokote ei millään logiikalla aiheuta immuunipuutosta, se päin vastoin vahvistaa sitä koronaviruksen osalta. Katsos kun sitä ei tarvitse arvailla, sillä se voidaan testata laboratoriossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    << Jos AIDS on man made - myrkytys tai tauti,
    mihin potilaat menehtyy? Lääkemyrkytykseen? >>

    AIDS on viruksen sairaus, jonka potilaat kuolevat tyypillisesti kasvaimiin tai infektoihin.

    Onko ihmiset oikeasti noin kaffeella, ettei ihan näin perusasioita tiedä.

    << HIV esiintyvyys on suurta Afrikassa, kuka sitä levittää sinne?
    Miksi ihmeessä katson YK, WHOn suuntaan? >>

    En tiedä, oletko kuullut tällaisesta seksuaalisesta kanssakäymisestä. Tuo virus tarttuu siinä.

    Ei se tarvitse mitään jumalallista/saatanallista levittäjää. Se leviää ihan itsekseen kun ihmiset eivät suojaudu seksissä.

    Ihan mielenkiinnosta kysyn: kuvitteletko ylipäätään vähän kaikissa asioissa tuollaisen maagisen tekijän ? Oletko muutenkin syvästi uskonnollinen ?

    Maailma vaan toimii vähän toisin: taudit leviää ihan luonnollisella tavalla ja esim. evoluutiossa tulee uusia lajeja. Ei siinä ole mitään "yliluonnollista" tekijää tai levittäjää.

    Sinä luulet tietäväsi, etkä tiedä luulevasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eräät tutkijat, muistaakseni singapirelausrt, löysivät HIV-sekvenssin tuosta koronaviruksesta. On ihan selvää, että se on bioase, tuotettu tarkoituksellisesti laboratoriossa.

    Ketjussa joku otti esille sian heisimadot. Miten ihmeessä heusimadot pääsevät aivoihin? Usassa pitkissä testitikuissa on havaittu nanorobotti/parasiittikuituja tai alkioita, miksi niitä sanotaankaan, siis bionanorobotteja.

    Onko esim. kyseisen Kanadan provinssin Itä alueelle levitetty tietoisesti rokotteiden tms. mukana bionanoparasiitteja, mitkä pääsevät myös aivoihin? Nanokokoinen bionanoparasiitti läpäisee aivokuoren?

    Heh+heh.+Kaikesta+elollisesta+löytyy+samoja+sekvenssejä.++Sialla+ja+ihmisellä+on+muistaakseni+noin+80%++yhteinen+geeniperimä.++Ihmisen+rna+ja++koronaviruksen+rna+ovat+aivan+samoja+ribonukleiinihappoja.+++Siitä+huolimatta+ihminen+ei+ole+sika+tai+koronavirus.++Samalla+logiikalla+koronavirus+ei+ole+hiv-virus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eräät tutkijat, muistaakseni singapirelausrt, löysivät HIV-sekvenssin tuosta koronaviruksesta. On ihan selvää, että se on bioase, tuotettu tarkoituksellisesti laboratoriossa.

    Ketjussa joku otti esille sian heisimadot. Miten ihmeessä heusimadot pääsevät aivoihin? Usassa pitkissä testitikuissa on havaittu nanorobotti/parasiittikuituja tai alkioita, miksi niitä sanotaankaan, siis bionanorobotteja.

    Onko esim. kyseisen Kanadan provinssin Itä alueelle levitetty tietoisesti rokotteiden tms. mukana bionanoparasiitteja, mitkä pääsevät myös aivoihin? Nanokokoinen bionanoparasiitti läpäisee aivokuoren?

    "Usassa pitkissä testitikuissa on havaittu nanorobotti/parasiittikuituja tai alkioita, miksi niitä sanotaankaan, siis bionanorobotteja"

    En tiedä mistä puhut. Mutta kuitu ei ole nanorobotti. Yhtä vähän kuin yksittäinen proteiini on koronavirus tai pieni näyte kudosta on ihminen.

    Nanorobotteja ei ole vielä olemassakaan. Ne ovat ehkä tulevaisuuden teknologiaa, jonka sovellusalue voisi olla solutason lääketieteellinen työskentely. Nanorobotin koko olisi 0,1–10 mikrometriä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    << Jos immuniteetti tuhotaan piikityksellä >>

    Millähän mielikuvituspiikillä tätä immuniteettia tuhottaisiin ?

    Rokotteilla nimittäin lisätään immuniteettia.

    << Koko lääketeollisuuden ja lääkäreiden teatteri paljastuu vähä vähältä.
    Miettikää kaikkia niitä lääkäreitä, jotka pilkkasivat teitä terveyskeskuksessa ja ensiavussa, missä tahansa. Syyllistivät teitä omien kollegoiden tekemisistä.
    Jos kehtaa syyttää asiakasta ja vielä kirjata sen valheen totuutena Kantaan - eli pilaa asiakkaan elämän, mitä muuta ne kehtaa? >>

    Onko tuo aidosti ihan mieleltään terveen ihmisen kirjoitusta ?

    Minusta tuossa on sen suuruusluokan harhakuvitelmia, ettei se voi olla vaikuttamatta arkipäiväiseen elämään.

    Jos osaa ajatella yhtään pidempää reaktioketjua niin ymmärtää että elimistö on elävä biologinen kokonaisuus. Kymmenet piikit kemikaaleja rasittaa elimistön terveyttä samoin kuin kaikki ympäristömyrkyt, saasteet.
    "Viimeinen korsi taittoi kamelin selän" on sanonta joka sopii tilanteeseen kun "viimeinen piikki tuhoaa immuniteetin".

    Immuniteetti on ihmisen valkosolujen kyky taistella erilaisia taudinaiheuttajia ja myrkkyjä vastaan. Se ei ole mikään ikiliikkuja jota voi rasittaa vaikka tuhansilla piikeillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lääkärien haukkuminen ei auta, kun vika on omassa päässä. Rokote ei millään logiikalla aiheuta immuunipuutosta, se päin vastoin vahvistaa sitä koronaviruksen osalta. Katsos kun sitä ei tarvitse arvailla, sillä se voidaan testata laboratoriossa.

    Laboratorion korputki on kaukana elimistön kokonaisuudesta. Ihmisen viisaus ei koskaan riitä tietämään ja huomioimaan miljoonia reaktioita joita ihmisen kehossa tapahtuu joten turha viisastella jollain labrakokeella.

    Sitä paitsi tässä koronakokeessa rinnastetaan vain lääketiede eli kemikaalit ja tilastotiede eli matikka. Biologia eli ihmisen kehon toiminta ignoorataan täysin. Vähätellään ihmisten oireita, ilkutaan sairastuneita koska ei haluta tietää oikeaa biologiaa.

    Äänestä

Löytyykö totuus kaurapuurosta, vai kenties radiotaajuuksista?
Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan.
-Täältä tähän.

Äänestä
  • ei ole vielä osunut omaan nilkkaan

    Äänestä

Tämä on vanha juttu jo ennen koronaa ollut,syökööt enemmän karhunlihaa ja turskaa.

Äänestä

Kanadassa on paljon kiinalaisväestöä, jotka ravaavat kotimaassaan koko ajan.

Äänestä
  • Kanadan pääministeri Trudeau
    ei ole kansan valitsema, vaan globalistien kasvatti,
    komukka. Teatteria, se näyttelee julkisesti tyhmää
    ja taustalla maata johtaa ihan joku muu.

    Sauli on samanlainen kuminaamari.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kanadan pääministeri Trudeau
    ei ole kansan valitsema, vaan globalistien kasvatti,
    komukka. Teatteria, se näyttelee julkisesti tyhmää
    ja taustalla maata johtaa ihan joku muu.

    Sauli on samanlainen kuminaamari.

    Taitaa olla yleismaailmallista tuo että pääministereitä ei valita vaaleilla demokraattisesti. Miten tuo poikkeaa diktatuurista?

    Aikoinaan Suomikin vähensi pressan valtaa muka diktatuurin pelossa. Nyt on pm diktaattorina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa olla yleismaailmallista tuo että pääministereitä ei valita vaaleilla demokraattisesti. Miten tuo poikkeaa diktatuurista?

    Aikoinaan Suomikin vähensi pressan valtaa muka diktatuurin pelossa. Nyt on pm diktaattorina.

    Vähän yleissivistystä. Pääministeri tulee vaalit voittaneesta puolueesta. Yleensä puolueen puheenjohtaja tai muute ääniharavia. Totta hitossa hänet on demokraattisesti valittu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vähän yleissivistystä. Pääministeri tulee vaalit voittaneesta puolueesta. Yleensä puolueen puheenjohtaja tai muute ääniharavia. Totta hitossa hänet on demokraattisesti valittu!

    Valitettavasti tuo on näköjään tiukassa oleva harhaluulo vai valehteletko mielelläsi.

    Sanna Marin EI OLLUT EDES EHDOLLA VAALEISSA.

    Äänestä

Moni lapsi on saanu noista piikeistä aivoinfarktin se on jo tiedossa ja silti Kiuru haluu armeijan mukaan nyt piikitetään 666 Satan😂🤣

Äänestä
  • kiurusta sukeutui hirmuhallitsija.

    Äänestä

Asento Piikki, Asento Piikki, Asento Piikki,.............

Äänestä
  • Lepo hauta.

    Äänestä

Miksi terveysviranomaiset salasivat muistion? Salaamiseen on yleensä pätevä syy.

Äänestä
  • Salasivat osan patologin tekemästä 8-9 ruumiinavauksen koosteesta. Olikohan salatussa osassa tietoa ja havaintoja esim. joistain aivoissa muhivista parasiiteista, biologisista tai bionanoteknologisista...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Salasivat osan patologin tekemästä 8-9 ruumiinavauksen koosteesta. Olikohan salatussa osassa tietoa ja havaintoja esim. joistain aivoissa muhivista parasiiteista, biologisista tai bionanoteknologisista...

    Yksityistä henkilöä koskevat ruumiinavaukset eivät ole julkisia!!! Tietyissä tilanteissa (esim. rikokset) voidaan julkaista kuolinsyy, mutta ei koskaan asiaan liittymättömiä löydöksiä. Yksityisyyden suoja koskee myös vainajia ja ennen kaikkea heidän perheitään.

    Tähän juuri perustuu se että sairaalat ovat murhaajien lempityöpaikkoja. Kaikki on salaista "yksityisyyden suojan" takia.
    Kummallinen tuo yksityisyyden suoja kun se ei koskaan suojaa ketään muita kuin rikollisia.

    Äänestä

Tässä maailmassa on vielä niin paljon viruksia ja bakteereita, joista emme vielä tiedä mitään.
Kunhan se ikirouta vielä sulaa, niin sitten ollaankin helisemässä, sieltä vapautuu vaikka mitä outouksia lisää.
Enää ei olla kuin ennen, esim 30-luvun sanontaa " lähtee kuin kuppa töölöstä" voisi jatkaa kysymyksellä minne se lähti, no ruotsiin tietysti.

Äänestä
  • Avaruudesta tuodaan jatkuvasti näytteitä maahan, mitä lie ne sisältävät ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Avaruudesta tuodaan jatkuvasti näytteitä maahan, mitä lie ne sisältävät ?

    Anna Puu tulee kuulemma avaruuden Suvakkina !

    Äänestä

<< Kyseessä on yhden provinssin alueelle keskittynyt mystinen aivosairaus, mikä rappeuttaa ja jopa tappaa nopeasti. >>

Rokotevastustajavajakkien logiikalla tästä ei pitäisi olla mitenkään huolissaan tai edes kirjoittaa, koska "eihän tuohon ole menehtynyt enempää ihmisiä kuin normaaliin flunssaan".

"Kyllä terveen ihmisen vastustuskyky kestää tuollaiset taudit."

Äänestä
  • Normaalit rokotteet ja bioaseet ovat kaksi eri asiaa. Bioaseita voidaan myydä myös rokotteita. Täysin tsuhna jurttalaisen siitos tms. ei ymmärrä, että nanoteknologiaakin voi hyödyntää myös tuhoamistarkoituksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Normaalit rokotteet ja bioaseet ovat kaksi eri asiaa. Bioaseita voidaan myydä myös rokotteita. Täysin tsuhna jurttalaisen siitos tms. ei ymmärrä, että nanoteknologiaakin voi hyödyntää myös tuhoamistarkoituksiin.

    *rokotteina.

    Pietari pistää taas parastaan. Älä satuile, tiedän aika paljon bioaseista. Korona on helvetin huono bioaseeksi ja rokote vielä huonompi.:D:D

    Äänestä

Ympäristö myrkyt ovat yksi vaihtoehto. Sen vuoksi asiaa on salattu useat vuodet. Mikähän tehdas siellä päästelee myrkkyjä. Rokotevastaiset hihhulit tietenkin hilluvat omine juttuineen.

Äänestä
  • On uusi termi tuo "rokotevastainen". Äärimmäisen harva kuitenkaan on sellainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On uusi termi tuo "rokotevastainen". Äärimmäisen harva kuitenkaan on sellainen.

    Tässä+koronakeississä+on+paljon+muutakin+outoa.+Nimenomaan+median+ja+muiden+korrupt.+tahojen+systemaattinen+hyökkääminen+pientä+vähemmistöä,+rokottamattomia+vastaan.+Milloin+ollaan+lääketieteenvastaisia,+milloin+hörhöjä,+milloin+kouluttamattomia,+milloin+mitäkin,+kaikki+potaskaa.+Kyl+mun+mielestä+80%+rokotettuja/+transhumanisoitavia+tms.+pitäisi+riittää,+vaikka+olisi+mikä+väestövähennysprojekti+meneillään.

    Äänestä

  • Ovat itsekin epäilleet ympäristömyrkkyjä, mutta alueella ei ole tehtaita, eikä vedessä ole mitään vikaa. Lannoitteet ja kasvimyrkyt varmasti tutkittu ensimmäisenä jne. Onhan se tiedossa mitkä aineet tuon tyyppisiä oireita aiheuttaa. Ei vaan ole löytynyt mitään.

    Äänestä

Hui kauhiaa! Onkos tämä nyt sitä, kaikista äkkiämmin leviävää aivopölyä?

Äänestä

Sitä se on. Aivot nyt nopsasti narikkaan. Saattavat joutua kosketuksiin piankin. Aivopälyn kanssa.

Äänestä

Faktat:
-
mystistä aivosairautta on löytynyt vain yhdessä kaupungissa, yhden Kanadan provinssin sisältä, ei mistään muualta maailmassa
-Tauti keskittyy hyvin pienelle alueelle ja silläkin pieniin alueisiin isomman alueen sisällä
-oirekuva vastaa hullun lehmän tautia, mutta etenee nopeammin
-taudin aiheuttajaa ei ole vielä löytynyt, vahva epäilty on ympäristömyrkky tai sieni
-koska esiintyvyys on vain yhdessä kaupungissa KOKO MAAILMASSA on vahvasti syytä olettaa, että tautia aiheuttava tekijä on vain ja ainoastaan olemassa Brunswickissä. Tehdas? Jonku firman päästöt?

Äänestä
  • Leviää myös ihmisistä toisiin kuten jutussa sanottiin että hoitajatkin saivat saman taudin ja henki lähtee kaikilta.

    Äänestä

  • Ensimmäisenä ovat tehtaat tutkineet. Sairastuneet asuvat tietyllä alueella, mutta eivät välttämättä lähellä toisiaan. Tottakai niiden talojen ympäristö on tutkittu tarkkaan, missä tapauksia on ollut. Jos syytä ei ole löydetty 7 vuodessa, niin meillä on tuskin paljon annettavaa.:D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensimmäisenä ovat tehtaat tutkineet. Sairastuneet asuvat tietyllä alueella, mutta eivät välttämättä lähellä toisiaan. Tottakai niiden talojen ympäristö on tutkittu tarkkaan, missä tapauksia on ollut. Jos syytä ei ole löydetty 7 vuodessa, niin meillä on tuskin paljon annettavaa.:D

    "Totta kai". Jännä kommentti aikana jolloin kaikki rakastaa valehtelua.

    Äänestä

Vahva epäilys on jokin rokote, rokotteen
lisäaine tai sen sisältämät muut aineet, osat.

Voi olla jotain samassa ympäristössä,
home, maali, vesi, ruoka, sama rokote,
sama rokote- erä, muu kemikaali, mikä tahansa.

Hullunlehmäntauti? Mikä voi olla niin saastunutta?

Äänestä
  • CWD.

    Äänestä

ehkä sielläkin kokeilu rokotteilla ?

Äänestä

Olisko ikiroudasta noussut joku pöpö?

Äänestä
  • Hyvin mahdollista.

    Myös arkeologit mielellään ryöstelee muinaisia hautoja ja kaivaa esiin muinaisia tauteja.

    Äänestä

Vahva veikkaus, et kaikki sairastuneet ovat olleet rokottamattomia mystisille aivosairauksille.

Äänestä

Niin siis artikkelin esimerkkitapauksessa oireet alkaneet 2019, eli vuosi ennen ensimmäistäkään koronarokotetta...

Sen sijaan tällaiset epämääräiset oireet sopisivat koronaan, jota on saattanut olla jo ennen kuin se tuli tunnetuksi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kyseessä on yhden provinssin alueelle keskittynyt mystinen aivosairaus, mikä rappeuttaa ja jopa tappaa nopeasti.

https://thewalrus.ca/new-brunswicks-medical-mystery/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu