Koronavirus on heikentynyt - tarvitaanko ROKOTE?

Virukset kautta aikain kehittyy siten, että alussa se on ärhäkkä, mutta jotta se voi jatkaa leviämistä, ne muuntuu lievemmiksi. Näin on nytkin käymässä, virus noudattaa luonnon lakeja ihan ennakoidusti.

Omikron voi tosin olla kehittynyt rokotetuissa ihmisissä rokotteesta, koska se ilmeni eri puolilla maailmaa yhtä aikaa, ilman tartuntaketjuja. Todista, että olen väärässä.
56<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Tiedon välittäminen on välittämistä!

Äänestä

Ei ole tarpeeksi tehokas että olisi liikanasoitukseen vaikuttanut. Vuonna 2025 arvioidaan 8 miljardin ihmisen rajan menevän rikki.

Äänestä
  • Herätkää ihmiset, tämä katastrofi on koronarokotteiden aiheuttamaa, ei koronaviruksen. Rokotteilla ei pyritä pandemian hallintaan, pandemian pelolla pyritään rokotepakon hallintaan.

    Potilasturvallisuus sairaaloissa vaarantuu jo nyt joka päivä ylimitoitettujen koronatoimien ja rokotehaittapotilaitten hyökyaallon vuoksi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Herätkää ihmiset, tämä katastrofi on koronarokotteiden aiheuttamaa, ei koronaviruksen. Rokotteilla ei pyritä pandemian hallintaan, pandemian pelolla pyritään rokotepakon hallintaan.

    Potilasturvallisuus sairaaloissa vaarantuu jo nyt joka päivä ylimitoitettujen koronatoimien ja rokotehaittapotilaitten hyökyaallon vuoksi!

    En yllättyisi, jos sinä heräisit joku päivä suljetulla osastolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En yllättyisi, jos sinä heräisit joku päivä suljetulla osastolla.

    Peilikeskusteluja ei tarvii päivittää tänne, kiitos.

    Äänestä

Sama se on kaikkien asioiden kanssa, vaikkapa alkoholin.
Kun alkoholipullosta jaetaan mahdolisimman monelle, niin jokaisen saama annos käy niin pieneksi, ettei alkoholilla ole enää mitään vaikutusta.
Alussa, kun alkoholia ei ole jaettu samasta pullosta miljoonille, niin ensimmäinen saa koko pullollisen ja on senjälkeen niin sekaisin, että jalat menevät alta.
Näin se on tämän viruksenkin osalta.

Äänestä

Rokote auttaa sairastamaan koronan lievemmin. Kaikille riskiryhmäläisille ja ikääntyneille suositeltava. Seuraa annettuja ohjeita.

Äänestä
  • Tätähän+se+tekee+eikä+mitään+lievennä+-+saat+2+miljoonaa+jos+sen+toteen+näytät!!Suomen+suuri+ylikuolleisuus+kasvanut+edelleen+joulukuussa+–+Koronarokotusten+tahdissa!Olli+Kuokka+kaivoi+esiin+uusimman+kokonaiskuolleisuuden+tilaston,+jonka+tietenkin+luulisi+ja+pitäisikin+olla+huolestuttamassa+myös+päivän+lööpeissä,+mutta+suomalaisten+poikkeuksellinen+joukkokuolema+ei+sovellu+mRNA-piikityspakkoja+julistavaan+Sanoma/Pfizerin+narratiiviin.Suomalaisia+kuolee+tuhansittain+enemmän+kuin+normaalisti+5+vuoden+keskiarvoon+verrattuna.+Me+tiedämme+sen,+että+heitä+ei+tapa+vain+0,01%+kuolettava+koronavirus+tai+mikään+muukaan+poikkeustila,+kuten+vaikkapa+sodan+syttyminen.+Ainoa+selitys+on+se+mistä+valtamediassa+ja+ylikansallisen+rokoteagendan+asiamiesten+toimesta+ei+kerrota:+mRNA-COVID-rokotteet.

    Äänestä

  • Ei tarvita lisää myrkkypiikkejä, entisistäkin jatkuvat vammautumiset ja kuolemat "lievempinä" :-)) :-))

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tätähän+se+tekee+eikä+mitään+lievennä+-+saat+2+miljoonaa+jos+sen+toteen+näytät!!Suomen+suuri+ylikuolleisuus+kasvanut+edelleen+joulukuussa+–+Koronarokotusten+tahdissa!Olli+Kuokka+kaivoi+esiin+uusimman+kokonaiskuolleisuuden+tilaston,+jonka+tietenkin+luulisi+ja+pitäisikin+olla+huolestuttamassa+myös+päivän+lööpeissä,+mutta+suomalaisten+poikkeuksellinen+joukkokuolema+ei+sovellu+mRNA-piikityspakkoja+julistavaan+Sanoma/Pfizerin+narratiiviin.Suomalaisia+kuolee+tuhansittain+enemmän+kuin+normaalisti+5+vuoden+keskiarvoon+verrattuna.+Me+tiedämme+sen,+että+heitä+ei+tapa+vain+0,01%+kuolettava+koronavirus+tai+mikään+muukaan+poikkeustila,+kuten+vaikkapa+sodan+syttyminen.+Ainoa+selitys+on+se+mistä+valtamediassa+ja+ylikansallisen+rokoteagendan+asiamiesten+toimesta+ei+kerrota:+mRNA-COVID-rokotteet.

    Ai että oikein Olli Kuokka? No sitten asia varmasti on juuri noin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tätähän+se+tekee+eikä+mitään+lievennä+-+saat+2+miljoonaa+jos+sen+toteen+näytät!!Suomen+suuri+ylikuolleisuus+kasvanut+edelleen+joulukuussa+–+Koronarokotusten+tahdissa!Olli+Kuokka+kaivoi+esiin+uusimman+kokonaiskuolleisuuden+tilaston,+jonka+tietenkin+luulisi+ja+pitäisikin+olla+huolestuttamassa+myös+päivän+lööpeissä,+mutta+suomalaisten+poikkeuksellinen+joukkokuolema+ei+sovellu+mRNA-piikityspakkoja+julistavaan+Sanoma/Pfizerin+narratiiviin.Suomalaisia+kuolee+tuhansittain+enemmän+kuin+normaalisti+5+vuoden+keskiarvoon+verrattuna.+Me+tiedämme+sen,+että+heitä+ei+tapa+vain+0,01%+kuolettava+koronavirus+tai+mikään+muukaan+poikkeustila,+kuten+vaikkapa+sodan+syttyminen.+Ainoa+selitys+on+se+mistä+valtamediassa+ja+ylikansallisen+rokoteagendan+asiamiesten+toimesta+ei+kerrota:+mRNA-COVID-rokotteet.

    Ei voi olla korona, kun eivät näy koronaan kuolleiden listoilla. Syy on joku muu.

    Kuka tietää?

    Äänestä

1) Sairaalat täyttyvät rokotehaitoista sairastuneista!
2) Rokotteisiin kuolee 15-kertaisella todennäköisyydellä koronaan kuolemisriskiin verrattuna
3) Rokotetuilla on 200-kertainen viruskuorma
4) ikäryhmissä 10-59-vuotiaat rokotettujen sairastavuus, kuolleisuus ja tartunnat ovat moninkertaiset.
5) Kaiken tämän oikean tiedon vääristelemiseksi THL:n ja Fimean virkamiehet vääristävät tilastoja mm. kirjauttamalla liikenneonnettomuuksiin kuolleita koronaan kuolleeksi, jättämällä selvät rokotekuolemat kirjaamatta ja kirjaamalla “rokottamattomiksi” kaikki piikkihaitan saaneet 21 vrk:n sisällä piikityksestä, vaikka on aivan selvää, että he ovat juuri rokotettuja, jotka saivat vakavat rokotehaitat
6) nyt sitä petoksellista, terveyden tuhoavaa piikitystä yritetään pakottaa koko väestöön (ml. lapset) terveen verrokkiryhmän eliminoimiseksi.

Äänestä

Päivän video: mRNA-piikitysten ”uudessa normaalissa” mainostetaan keinosydämmiä urheilijoille!
Britannian sydänsäätiön uudessa mainoksessa on nuori tyttö, joka kaatuu "äkilliseen ja yllättävään" sydänkohtaukseen pelatessaan jalkapalloa. Mutta eipä hätää, "uusi mRNA-normaali" on täällä ja keinosydänten valmistus on kuuma tulevaisuuden toimiala.

https://mvlehti.net/2022/01/04/paivan-video-mrna-piikitysten-uudessa-normaalissa-mainostetaan-keinosydammia-urheilijoille/

Äänestä
  • Pieni pää ei yllä isompiin ajatuksiin. Biotekniikka on sekä tätä päivää että tulevaisuutta. mRNA teknologiaa on tutkittu 90-luvulta saakka . Rokote on vain yksi applikaatio. mRNA rokotetta melanoomaa vastaan tutkitaan ja paljon muuta. Yksilölliset syöpähoidot saattavat tulevaisuudessa perustua teknologiaan. Vuonna 2003 Harward University ja Karolinska Institut tutkivat mRNA teknologiaa sydänkohtauksen vaurioiden yhteydessä. Kun synteettinen mRNA koodi annosteltiin sydämeen heti kohtauksen jälkeen, niin sydän korjasi itse itsensä. Onneksi maailmassa on isopäisempiäkin.:D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pieni pää ei yllä isompiin ajatuksiin. Biotekniikka on sekä tätä päivää että tulevaisuutta. mRNA teknologiaa on tutkittu 90-luvulta saakka . Rokote on vain yksi applikaatio. mRNA rokotetta melanoomaa vastaan tutkitaan ja paljon muuta. Yksilölliset syöpähoidot saattavat tulevaisuudessa perustua teknologiaan. Vuonna 2003 Harward University ja Karolinska Institut tutkivat mRNA teknologiaa sydänkohtauksen vaurioiden yhteydessä. Kun synteettinen mRNA koodi annosteltiin sydämeen heti kohtauksen jälkeen, niin sydän korjasi itse itsensä. Onneksi maailmassa on isopäisempiäkin.:D

    Rokote on vain yksi applikaatio.

    Ja sen applikaationin voit työntää vaikka sinne mihin ei aurinko paista.

    Äänestä

Vuosi 2021 päättyy Suomessa järkyttävään ylikuolemaan – Hallinto ja valtamedia vaikenee! Tilastot puhuvat karua kieltä!

Kun rokoteagenda julistettiin noin vuosi sitten ja tiedot mRNA-piikitysten vaaroista levisivät valtamedian ulkopuolelta, huippuasiantuntijoiden arvioina, juuri tästä varoitettiin. Monet kutsuvat tätä joukkomurhaksi ja vaativat uutta Nürnbergin oikeudenkäyntiä rikoksista ihmisyyttä vastaan.

5 vuoden keskiarvon hurjasti ylittävä ylikuolleisuus on täysin yhdistettävissä mRNA-piikitysten alkamiseen ja jatkamiseen Suomessa!

Äänestä

Ainakin 69 urheilijaa kaatuu kuukaudessa, monet kuolivat!
Ilmoitukset äkillisesti romahtaneista urheilijoista ovat lisääntyneet huomattavasti viime aikoina. Sydänongelmat, kuten sydäntulehdus, ovat usein syynä – yksi tunnetuista Covid-rokotteiden henkeä uhkaavista sivuvaikutuksista, josta valmistajat itsekin varoittavat.

Kesäkuusta vuoden loppuun 222 urheilijaa kirjattiin myrkkypiikkikuolemiksi.
Mikä onkaan todellinen luku....ja miten valtaisaa olikaan vammojen määrä piikeistä.

Vieläkö tekee vaan mieli piikkejä ja ämpäreitä`??

Äänestä
  • NBL-tähti Ben Madgenilla diagnosoitiin perikardiitti Pfizer-rokotteen jälkeen
    Entinen australialaiskoripallotähti Ben Madgen kertoo joutuneensa sairaalaan "harvinaisen" tulehduksellisen sydänsairauden vuoksi Covid-19-rokotteensa jälkeen.

    "Harvinainen" "yllätyksellinen" "arvaamaton" "ennalta arvaamaton" "poikkeuksellinen" "ei liity mitenkään" "vanhoja sairauksia" "yllätti" "odottamaton" jne

    Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    NBL-tähti Ben Madgenilla diagnosoitiin perikardiitti Pfizer-rokotteen jälkeen
    Entinen australialaiskoripallotähti Ben Madgen kertoo joutuneensa sairaalaan "harvinaisen" tulehduksellisen sydänsairauden vuoksi Covid-19-rokotteensa jälkeen.

    "Harvinainen" "yllätyksellinen" "arvaamaton" "ennalta arvaamaton" "poikkeuksellinen" "ei liity mitenkään" "vanhoja sairauksia" "yllätti" "odottamaton" jne

    Ainahan se on harvinaista, kun itselle sattuu.

    Äänestä

On se hyvä, että täällä on tasoisesi virologi. Kiitos!

Äänestä

Gibraltarilla+ja+Arabiemiraateissa+rokotuskattavuus+on+99%+ja+koronakuolemat++nollilla.+Miten+se+nyt+noin.+Onko+meillä+pistetty+rokotteet+väärään+käteen?

Äänestä
  • Arabiemiraateissa on 2170 koronakuolemaa. Erinomainen terveydenhuolto. Siellä ei notkuta kauheasti baareissa, ja liikutaan yksinomaan autoilla.

    Äänestä

Mites tämmöne juttu. Ihmisellä on perimässä dna.ssa luonnostaan kyky puolustautua sairastumatta vakavemmin viruksiin, minkä rokote tuhoaa altistaen ihmisen niin, että loppupeleissä homma menee sihhen, et sun on valeltava itsesi pullollisella joka viides minuutti, ja sul on kämppä täyn pöllittyjä mauntain baikkei......
https://m.youtube.com/watch?v=Bis04dAXs9Q

Äänestä
  • Pirtupullollisella, sitte nii, jotta tiärät.

    Äänestä

  • Espanjantautiin kuoli 30 - 100 miljoonaa eikä rokotukset haitanneet "luonnollista vastuskykyä". Väestöä oli 1920 1,9 miljardia eli nykyväestöllä sama kuolleisuus merkitsisi 120-400 miljoonaa kuollutta.

    Koko ajatus rokotusten aiheuttamasta immuunijärjestelmän heikkenemisestä on järjetön ja perusteeton. En tiedä kenen (pietarilaisen?) päässä tämä tarina on keksitty, mutta se ei perustu mihinkään faktaan.

    Yksi "positiivinen" selitys tälle uskomukselle on se, että rokotukset sekotetaan sivistymättömän ja huonosti koulutetun väestönosan keskuudessa antibiootteihin. Antibiootithan torjuvat bakteereja "luonnollisen immuunijärjestelmän" puolesta, jolloin elimistön oma torjunta "nostaa kädet pystyyn" antibioottikuurin aikana ja seurauksena voi olla kierre, jossa antibioottikuurin jälkeen elimistön immuunipuolustus on heikko ja siitä voi seurata uusi bakteeri-infektio ja uusi antibioottikuuri jne.

    Rokote taas perustuu immuunijärjestelmän omaan toimintaan eikä rokote tuhoa virusta elimistön puolesta.

    Äänestä

  • Meillä päin tiedettiin jo 12 vuotiaana miten rokotteet ja immuunijärjestelmä suurin piirtein toimivat. Lopettakaa jo tuo lapsellinen laulu, että rokote heikentää immuunijärjestelmää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä päin tiedettiin jo 12 vuotiaana miten rokotteet ja immuunijärjestelmä suurin piirtein toimivat. Lopettakaa jo tuo lapsellinen laulu, että rokote heikentää immuunijärjestelmää.

    "Meillä päin tiedettiin jo 12 vuotiaana "
    12 vuotiaana varmaan tiesit sitten jo kaiken myös ihmisen genomista, joka selvitettiin lopullisesti vuonna 2003.
    Tiedätkö miten suurinpiirtein miten rna kokeellinen"rokotus" vaikuttaa ihmisen immuunijärjestelmään pidemmällä tahtäimellä.
    Jos tiedät niin sinulla on loistava tulevaisuus Pfizer:in palveluksessa koska ne ei tunnu sitä tietävän.

    Äänestä

Voi vatipään piikkipelkoa. Hirveällä kiimalla keksitään tekosyitä piikistä kieltäytymiselle.

Ulistan yhdessä vatipään tuskaa kun piikki pelottaa: uli-uli-uli-uli-...

Äänestä

No nyt on Ranskasta löydetty uusi variantti. Tarttuu tehokkaasti ja imeytyy soluihin vaarallisesti. Menox, sanoi Anni Lenox.

Äänestä
  • Missä seuraavaksi, vinku-intiassako?

    Äänestä

  • Virus imeytyy soluihin? Mikä asianttuntija!

    Kaikki virukset jotka yleensä sairauksia aiheuttavat, läpäisevät solukalvon. Ei niistä muuten mitään haittaa olisikaan.

    Äänestä

Tottakai rokotteita tarvitaan Täytyyhän rokotteilla steriloida porukkaa ettei pikku telluksen väkimäärä lisäänny. Se hoituu siinää ihan huomaamatta ja rokotetut ei sit enää lisäänny eli saadaan maapallon väkiluku pikkuhiljaa vähenemään siihen tavoitteelliseen 500 miljoonaan.
Illuminaatti ja uusi maailman järjestys. Siellähän huseeraa ne jotka omistaa suurimman osan kaikesta teollisuudesta, ja myös lääketeollisuudesta.

1Äänestä

Punikkihallitus työntää myrkkyä ihmisiin viimeiseen asti.

1Äänestä
  • Punikkihallitus ei voi enää perääntyä menettämättä kasvojaan. Siksi se vetää tätä linjaa katkeraan loppuun asti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Punikkihallitus ei voi enää perääntyä menettämättä kasvojaan. Siksi se vetää tätä linjaa katkeraan loppuun asti.

    Jos se tunnustaisi että on tehty karmea virhe kun ihmisiä on rokotettu, se tietäisi hallituksen loppua.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos se tunnustaisi että on tehty karmea virhe kun ihmisiä on rokotettu, se tietäisi hallituksen loppua.

    Kyse on jo tässä vaiheessa pelkästään politiikasta, ei kansalaisen terveydestä ja kun porukalla on vain poliittinen vastuu, niin teatteria voidaan jatkaa ikuisesti ilman oikeudellisia seuraamuksia.

    Äänestä

Totta kai tarvitaan. Omikron on todennäköisesti maailman historian tarttuvin virusmutaatio. Sairaanhoito on tapissa, päivystyksissä 48 tunnin jonot. Voi olla, että tämä rysäys on viimeinen huraa. Mutta jos Sars-CoV-2 on jotain opettanut, niin sen, etteivät mitkään oletukset pidä tämän viruksen kohdalla paikkaansa. Ranskassa on jälleen löydetty uusi mutaatio.

Äänestä

Typeriä asioita ei tarvitse todistella. Koronarokotteita ei ollut ennen olemassakaan. Sars-CoV-2 vastaan kehitetty rokote on maailman ensimmäinen koronarokote.

Äänestä

"Omikron voi tosin olla kehittynyt rokotetuissa ihmisissä rokotteesta, koska se ilmeni eri puolilla maailmaa yhtä aikaa, ilman tartuntaketjuja"

Höpö höpö. Omikron kehittyi ensin jossakin. Oireet olivat aluksi olemattomia, joten se pääsi leviämään. Ihmiset nyt vaan liikkuvat ja matkustavat. Tätä virusta pidetään maailman tarttuvimpana, joskaan ei vaarallisimpana.

Äänestä
  • Äidin pikiku homppeli on sen verran typerä että ei voi olla matkstelematta ja hakee virusta tieten tahtoen mistä tahansa. Parempi pysyä kotona mut rokotetuthan haluu tunkea joka paikkaan kun se natsipassi antaa siihen mahdollisuuden. Sit levitetään virusta ja haukutaan niitä jotka pysyy kotona ja ottaa toiset huomioon. Suurella osalla rokotettuja vaikuttaa olevan se MINÄ;MINÄ asenne. Jos kansa olisi yhtenäinen niin toi kaikki toimisi paremmin. mut ei.
    Sitten haukutaan toisiaan puolin ja toisin. Minä en syytä kumpiakaan kuitenkaan ja tuo vain on ns kuva siitä miltä näyttää.
    Vältetään sitä tarpeetonta matkustelua, Ei tungeta paikkoihin missä on paljon ihmisiä ja
    Lopetetaan se toisten syyttely. Puolin ja toisin se syyllinen kuitenkin löytyy kun katsoo peiliin.
    Jos vielä joku neropatti kertoisi mitä voittaa syyttelemällä jotain täysin ulkopuolista ihmistä?
    Se näyttää ainoastaan siltä että Joku onneton jolla on heikko itsetunto koittaa haukkumalla/syyttelemällä korottaa itseään vaikka käytännössä se tarkoittaa sitä että
    sellainen vain alentaa ja antaa kuvan typeryydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äidin pikiku homppeli on sen verran typerä että ei voi olla matkstelematta ja hakee virusta tieten tahtoen mistä tahansa. Parempi pysyä kotona mut rokotetuthan haluu tunkea joka paikkaan kun se natsipassi antaa siihen mahdollisuuden. Sit levitetään virusta ja haukutaan niitä jotka pysyy kotona ja ottaa toiset huomioon. Suurella osalla rokotettuja vaikuttaa olevan se MINÄ;MINÄ asenne. Jos kansa olisi yhtenäinen niin toi kaikki toimisi paremmin. mut ei.
    Sitten haukutaan toisiaan puolin ja toisin. Minä en syytä kumpiakaan kuitenkaan ja tuo vain on ns kuva siitä miltä näyttää.
    Vältetään sitä tarpeetonta matkustelua, Ei tungeta paikkoihin missä on paljon ihmisiä ja
    Lopetetaan se toisten syyttely. Puolin ja toisin se syyllinen kuitenkin löytyy kun katsoo peiliin.
    Jos vielä joku neropatti kertoisi mitä voittaa syyttelemällä jotain täysin ulkopuolista ihmistä?
    Se näyttää ainoastaan siltä että Joku onneton jolla on heikko itsetunto koittaa haukkumalla/syyttelemällä korottaa itseään vaikka käytännössä se tarkoittaa sitä että
    sellainen vain alentaa ja antaa kuvan typeryydestä.

    Meidän tekemiset rokotteet, maskit, turvavälit, käsipesut ei mitään auta.Kuten on 2 vuodessa jo nähty, korona ei katoa.Keinot EI tehoa.
    Turistit tulee nyt, ja tulevaisuudessa tuomaan koronaa suomeen. Mikään ei sitä estä.

    Nytkin, turistit,testeillä/ passeilla koronassa, ja karkasivat luvatta kotimaahansa🙈

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meidän tekemiset rokotteet, maskit, turvavälit, käsipesut ei mitään auta.Kuten on 2 vuodessa jo nähty, korona ei katoa.Keinot EI tehoa.
    Turistit tulee nyt, ja tulevaisuudessa tuomaan koronaa suomeen. Mikään ei sitä estä.

    Nytkin, turistit,testeillä/ passeilla koronassa, ja karkasivat luvatta kotimaahansa🙈

    Natsipassi viimeistelee kaiken.

    Äänestä

Otetaanko taas alusta? Rokotteessa ole lisääntymiskykyistä virusta. Rokote vie pistoskohdan lihassoluihin yhden koronaviruksen valkuaisaineen valmistusohjeen. Immuunijärjestelmän solut tuhoavat vieraan valkuaisen, jonka jälkeen elimistö tunnistaa sen myös elävässä viruksessa viholliseksi. Yksi valkuaisaine ei muutu koronavirukseksi taikomallakaan.:)

Äänestä
  • Miksi urheiljoille tulee nyt paljon sydänpysähdyksiä/ äkkikuolemia?
    Niin ei ollut ennen. Nyt jatkuvasti.

    Äänestä

  • Aiheuttaako pumppuongelmia, piikkiproteiini lisääntyy sydämmessäkö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi urheiljoille tulee nyt paljon sydänpysähdyksiä/ äkkikuolemia?
    Niin ei ollut ennen. Nyt jatkuvasti.

    Mömmö, mömmö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mömmö, mömmö.

    Varmana en pidä että mömmö, mutta mikä muu se voisi olla syynä?

    Äänestä


  • Tämä (mm. Putinin rahoittama) rokoteöyhötys ei perustu faktoihin, joten aivan turha yrittää sitä faktoilla vaimentaa. Pieni porukka elää omassa vaihtoehtomaailmassaa ja kiihottuu omista puheistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä (mm. Putinin rahoittama) rokoteöyhötys ei perustu faktoihin, joten aivan turha yrittää sitä faktoilla vaimentaa. Pieni porukka elää omassa vaihtoehtomaailmassaa ja kiihottuu omista puheistaan.

    "Putinin rahoittama" pelle vetään Putinin joka hommaan näytä idiootti kuitit Putinin rahoituksesta, tai pidä turpasi kiinni.

    Äänestä

Kyllä, niitä on ostettu 2023 asti. Kaikki pistetään, halusitte tai ette. Passilla kuritetaan viimeiset kiireellä, ennenkun päivämäärät paukkuu.

Haittaako?

Äänestä

Urheilijat menehtyy kesken pelien. Eikä media tai päättäjät ihmettele yhtään?

Äänestä
  • Että kieltäkää jalkapallo ja jääkeikko yms, joukke pelit

    Äänestä

Jos näin on, sitä suuremmalla syyllä myrkkypiikit pitää lopettaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Virukset kautta aikain kehittyy siten, että alussa se on ärhäkkä, mutta jotta se voi jatkaa leviämistä, ne muuntuu lievemmiksi. Näin on nytkin käymässä, virus noudattaa luonnon lakeja ihan ennakoidusti.

Omikron voi tosin olla kehittynyt rokotetuissa ihmisissä rokotteesta, koska se ilmeni eri puolilla maailmaa yhtä aikaa, ilman tartuntaketjuja. Todista, että olen väärässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu