HUSissa on historiallisen ruuhkautunut tilanne ja ihmisiä lojuu käytävillä odottamassa. Tilannetta verrataan suuronnettomuuteen. Sata puhelua koko ajan jonossa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008519594.html
Koronaoireista ei pidä soittaa päivystysapuun tai hätänumeroon, vaan koronaneuvonnasta soitetaan takaisin.
Keskusteluissa vähätellään paljon koronaa. Vaikka kuolemat ovatkin isossa mittakaavassa suht harvinaisia (kiitos myös Suomen hyvän ja vielä kaikille saatavan tehohoidon), tällä tavoin se vaikuttaa katastrofaalisesti - ihan samalla tavalla ne kaikki muut sairaudet pitää ohessa hoitaa. SIinä vaiheessa ei enää naurata, kun itsellä tai läheisellä päivystyskeikasta tuleekin hirveä kokemus koronapotilaiden vietyä resurssit.
HUSissa päivystyksen jonotusaika jopa 45 tuntia
413
16522
Vastaukset
- Anonyymi
Käykää itse katsomassa onko vai ei.
Älkää luottako uutiseen.- Anonyymi
Jaaha, mikähän ihmeen motiivi HUSilla olisi valeuutisoida tällaista.
Pointti on, että ihmiset eivät tukkisi päivystyksen ja hätäkeskuksen numeroita oirekyselyillään. Hyvin simppeliä.
-Ap - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaaha, mikähän ihmeen motiivi HUSilla olisi valeuutisoida tällaista.
Pointti on, että ihmiset eivät tukkisi päivystyksen ja hätäkeskuksen numeroita oirekyselyillään. Hyvin simppeliä.
-ApFoliopäiden mielestä korona on huijausta eikä potilaitakaan sen vuoksi voi olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Foliopäiden mielestä korona on huijausta eikä potilaitakaan sen vuoksi voi olla.
Oletko poliisi vai algorytmi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Foliopäiden mielestä korona on huijausta eikä potilaitakaan sen vuoksi voi olla.
Korona on tavallinen influenssa, kuten muutkin influenssat tappaa heikot ja sairaat pois muonavahvuudesta. Se on oikein. Luonto se on mikä pelaa ja määrää.
En ole ottanut, enkä ota jonnenjoutavaa " lääkettä ".
Lääkeyhtiöt ja lääkärit tekevät todella hyvää voittoa.
Kuten tekivät aikoinaan lintu- ja sika " lääkkeillä ". Anonyymi kirjoitti:
Korona on tavallinen influenssa, kuten muutkin influenssat tappaa heikot ja sairaat pois muonavahvuudesta. Se on oikein. Luonto se on mikä pelaa ja määrää.
En ole ottanut, enkä ota jonnenjoutavaa " lääkettä ".
Lääkeyhtiöt ja lääkärit tekevät todella hyvää voittoa.
Kuten tekivät aikoinaan lintu- ja sika " lääkkeillä ".Sinä varmasti sanot noin, mikäli lapsesi sairastuisi? Toki sinulla luultavasti ei ole lapsia ..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko poliisi vai algorytmi?
Hmm...Vain tilastotieteilijä...
- Anonyymi
Tuskin kaikki potilaat on jonossa, mutta sairaalaan odottaa varmaan tuo määrä josta osa on sängyssä jos kunto ei kestä jonotusta. Koska tiedän että ovat hoitajatkin vähissä eikä ole mitään syytä väheksyä ainakaan tilannetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaaha, mikähän ihmeen motiivi HUSilla olisi valeuutisoida tällaista.
Pointti on, että ihmiset eivät tukkisi päivystyksen ja hätäkeskuksen numeroita oirekyselyillään. Hyvin simppeliä.
-ApJos ei ole hengen hätä niin vaihtoehtoja riittää, esim. Omaolo.fi, https://www.terveyskyla.fi/paivystystalo/paivystyshelppi/, 116117..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korona on tavallinen influenssa, kuten muutkin influenssat tappaa heikot ja sairaat pois muonavahvuudesta. Se on oikein. Luonto se on mikä pelaa ja määrää.
En ole ottanut, enkä ota jonnenjoutavaa " lääkettä ".
Lääkeyhtiöt ja lääkärit tekevät todella hyvää voittoa.
Kuten tekivät aikoinaan lintu- ja sika " lääkkeillä ".Trolli tämä on. Älkää ottako todesta
- Anonyymi
3vuosi menossa ja tää kauhea tauti on tappanut alle 1600 suomessa.. tunnen korona tartuntoja vain rokotetuilla.. kerran erehdyin maskia pitää minuutin ja otin pois.. huolehdin omasta terveydestä ilman lääkethtiöiden lääkkeitä ja kunto vallan mainio.. tartunta saisi tulla niin saisin luonnollisen immuunin .. jos en selviä ,niin sitten en selviä.mutta elämpähän omaa elämääni enkä naapurin Kallen,joka ottaa 8rokotetta ja pelkää tartuntaa edelleen
- Anonyymi
Eiköhän sieltä kuulumisia kerro ihan oikeat potilaat. Pitäisikö mennä vain "päällistelemään" onko totta vai ei.
Luulisi sinun lukevan lehtiä. Jos et ole lukenut (kait lukutaito kuitenkin löytyy) niin ei ole lainkaan kummallista. Jos ANONYYMI on muualta kuin pääkaupunkisudulta, niin matkusta tänne ja totea itse.
Ei liene mielenkiintoa, senkin ymmärrän hyvin mutta pidä typerät ehdotuksesi omassa mahassasi äläkä näytä torvelta kaikkien silmissä. Anonyymi kirjoitti:
3vuosi menossa ja tää kauhea tauti on tappanut alle 1600 suomessa.. tunnen korona tartuntoja vain rokotetuilla.. kerran erehdyin maskia pitää minuutin ja otin pois.. huolehdin omasta terveydestä ilman lääkethtiöiden lääkkeitä ja kunto vallan mainio.. tartunta saisi tulla niin saisin luonnollisen immuunin .. jos en selviä ,niin sitten en selviä.mutta elämpähän omaa elämääni enkä naapurin Kallen,joka ottaa 8rokotetta ja pelkää tartuntaa edelleen
Voi sua raukkaa, otan osaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Foliopäiden mielestä korona on huijausta eikä potilaitakaan sen vuoksi voi olla.
Onko jo päitäkin foliosta.Joku uus tuote siis.Ennen oli vain foliohattuja...mistähän noita saa..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korona on tavallinen influenssa, kuten muutkin influenssat tappaa heikot ja sairaat pois muonavahvuudesta. Se on oikein. Luonto se on mikä pelaa ja määrää.
En ole ottanut, enkä ota jonnenjoutavaa " lääkettä ".
Lääkeyhtiöt ja lääkärit tekevät todella hyvää voittoa.
Kuten tekivät aikoinaan lintu- ja sika " lääkkeillä ".Samma här sano ruottalainen...
- Anonyymi
Oli jo.Kieltäydyin sairaalahoidosta.Onneksi,sinne on moni menehtynyt...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
3vuosi menossa ja tää kauhea tauti on tappanut alle 1600 suomessa.. tunnen korona tartuntoja vain rokotetuilla.. kerran erehdyin maskia pitää minuutin ja otin pois.. huolehdin omasta terveydestä ilman lääkethtiöiden lääkkeitä ja kunto vallan mainio.. tartunta saisi tulla niin saisin luonnollisen immuunin .. jos en selviä ,niin sitten en selviä.mutta elämpähän omaa elämääni enkä naapurin Kallen,joka ottaa 8rokotetta ja pelkää tartuntaa edelleen
10
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korona on tavallinen influenssa, kuten muutkin influenssat tappaa heikot ja sairaat pois muonavahvuudesta. Se on oikein. Luonto se on mikä pelaa ja määrää.
En ole ottanut, enkä ota jonnenjoutavaa " lääkettä ".
Lääkeyhtiöt ja lääkärit tekevät todella hyvää voittoa.
Kuten tekivät aikoinaan lintu- ja sika " lääkkeillä ".Täyttä asiaa. Ihmisten pelottelua ja tulevat hulluiksi.
- Anonyymi
Juu.vertaus on voitatko lotossa seitsemän oikein jos lottoat kerran vuodessa? Ihan vaaan vertauksena mahdollisuuksista teholle joutumiseen covid nuhassa.
Anonyymi kirjoitti:
3vuosi menossa ja tää kauhea tauti on tappanut alle 1600 suomessa.. tunnen korona tartuntoja vain rokotetuilla.. kerran erehdyin maskia pitää minuutin ja otin pois.. huolehdin omasta terveydestä ilman lääkethtiöiden lääkkeitä ja kunto vallan mainio.. tartunta saisi tulla niin saisin luonnollisen immuunin .. jos en selviä ,niin sitten en selviä.mutta elämpähän omaa elämääni enkä naapurin Kallen,joka ottaa 8rokotetta ja pelkää tartuntaa edelleen
Ja muilla ei väliä ole? Sinä et piittaa esim. läheisistäsi? Mitäpä sitä turhia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin kaikki potilaat on jonossa, mutta sairaalaan odottaa varmaan tuo määrä josta osa on sängyssä jos kunto ei kestä jonotusta. Koska tiedän että ovat hoitajatkin vähissä eikä ole mitään syytä väheksyä ainakaan tilannetta.
Kyllä siellä päivystysosastolla voi todellakin "roikkua" noinkin pitkään potilaita joilla ei ole hengenvaaraa ja yritetään löytää hoitopaikkaa osastoilta. Itsekin makailin elokuussa (kun tilanne oli helppo) vähän vajaan vuorokauden ennen kuin vapautui paikka Tornisairaalassa. Siinähän sitä viikko hupeni ennen kuin kotiutettiin, nyt vaan taitaa olla edessä samanlainen ruljanssi. Eivät sentää ole vielä ottaneet sisään vaan hoidetaan ja lääkitään jos vaikka selviäisin ilman sairaalareissua kun koronapotilaat vievät niin paljon hoitopaikkoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli jo.Kieltäydyin sairaalahoidosta.Onneksi,sinne on moni menehtynyt...
Jos todella oli testattu korona, olet onnellisessa asemassa kun säilyit hengissä. Oliko jopa niin onnellinen tilanne ettei jäänyt edes long covidin oireita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaaha, mikähän ihmeen motiivi HUSilla olisi valeuutisoida tällaista.
Pointti on, että ihmiset eivät tukkisi päivystyksen ja hätäkeskuksen numeroita oirekyselyillään. Hyvin simppeliä.
-ApEi HUS:lla vaan medialla. Johan HUS:n johtokin on kritisoinut mediaa tästä sensaatiohakuisuudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
3vuosi menossa ja tää kauhea tauti on tappanut alle 1600 suomessa.. tunnen korona tartuntoja vain rokotetuilla.. kerran erehdyin maskia pitää minuutin ja otin pois.. huolehdin omasta terveydestä ilman lääkethtiöiden lääkkeitä ja kunto vallan mainio.. tartunta saisi tulla niin saisin luonnollisen immuunin .. jos en selviä ,niin sitten en selviä.mutta elämpähän omaa elämääni enkä naapurin Kallen,joka ottaa 8rokotetta ja pelkää tartuntaa edelleen
Ja tauti on tappanut yli 15 000 Ruotsissa, joka kannattaa ehdottamasi linjaa. Ruotsalaisia ei nyt kuitenkaan ole 55 miljoonaa. Siinä on miettimistä.
Jos yli 80% on rokotettuja, ja vanhemmissa ikäluokissa yli 90%, ehkä keskimääräisesti myös tartunnan saaneita on heissä lukumääräisesti enemmän kuin pienessä rokotuksen ulkopuolelle jääneissä? HS on hyviä ja selkeitä taulukoita miten paljon suhteessa rokotetuista ja rokottamattomista saa taudin, joutuu sairaalaan, joutuu teholle ja kuolee kussakin ikä ryhmässä. Suosittelen tuohon tai suomalaisten viranomaisten tilastoishin tutustumista mutun sijaan.
Voit vapaasti jättää rokotteen ottamatta, se on oma valintasi. Kuitenkin todennäköisyys, että selviät ilman tartuntaa seuraavat 2 vuotta rokottamatta ja täysin eristäytymättä on erittäin pieni tai olematon. Täysin oma valinta on myös jättäytyä ulos yhteiskunnan toiminnoista, jossa koronapassi vaaditaan ja kuten sanot riskin otto vakavasti sairastumisesta. Kun ITSE valitsee, niin myös kantaa itse vastuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korona on tavallinen influenssa, kuten muutkin influenssat tappaa heikot ja sairaat pois muonavahvuudesta. Se on oikein. Luonto se on mikä pelaa ja määrää.
En ole ottanut, enkä ota jonnenjoutavaa " lääkettä ".
Lääkeyhtiöt ja lääkärit tekevät todella hyvää voittoa.
Kuten tekivät aikoinaan lintu- ja sika " lääkkeillä ".Kai muistat kieltäytyä antibiooteistakin? Ja tietty verensiirto- ja elvytyskieltoa päälle heti 18v syntymäpäivän, että lähtö tulee luonnollisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korona on tavallinen influenssa, kuten muutkin influenssat tappaa heikot ja sairaat pois muonavahvuudesta. Se on oikein. Luonto se on mikä pelaa ja määrää.
En ole ottanut, enkä ota jonnenjoutavaa " lääkettä ".
Lääkeyhtiöt ja lääkärit tekevät todella hyvää voittoa.
Kuten tekivät aikoinaan lintu- ja sika " lääkkeillä ".Elätkö myös itsetehdyllä havujuomalla, kun ruuan tuottajat ja myyjät ansaitsevat niin saakelisti voittoa?
- Anonyymi
Mites ratkaiset sen kun rokotetta ei vain saa, voi eikä resussit riitä pistää 2krt vuodessa kaikkiin ihmisiin. Siinä tulee sitten tekemätön paikka kun tauti jyllää edelleen ja rokotettujen immuunijärjestelmä ei kykene enään torjumaan tehokkaasti virusta ilman rokotetta. Rikki mikä rikki.
Anonyymi kirjoitti:
Onko jo päitäkin foliosta.Joku uus tuote siis.Ennen oli vain foliohattuja...mistähän noita saa..
Parempia "comebackeja" pliis.
Hävettää enemmän sinun puolestasi, vaikka olette molemmat puupäitä.Anonyymi kirjoitti:
Ei HUS:lla vaan medialla. Johan HUS:n johtokin on kritisoinut mediaa tästä sensaatiohakuisuudesta.
Mediaa on kritisoitu aina sensaatio hakuisuudesta.
Ei liity vain tähän asiaan.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
3vuosi menossa ja tää kauhea tauti on tappanut alle 1600 suomessa.. tunnen korona tartuntoja vain rokotetuilla.. kerran erehdyin maskia pitää minuutin ja otin pois.. huolehdin omasta terveydestä ilman lääkethtiöiden lääkkeitä ja kunto vallan mainio.. tartunta saisi tulla niin saisin luonnollisen immuunin .. jos en selviä ,niin sitten en selviä.mutta elämpähän omaa elämääni enkä naapurin Kallen,joka ottaa 8rokotetta ja pelkää tartuntaa edelleen
Samoilla linjoilla täälläkin, meitä on vain harmillisen vähän yhteiskunnan toimivuuden kannalta jatkossa kun nämä rokotteella itsensä tuhonneet poistuu muonavahvuudesta. Kohta tämä rokotus kortti on katsottu ja todettu epäonnistuneeksi. Jäljelle jää immuunipuolustukseltaan vaurioituneita jotka ei pärjää viruksille, koskee muitakin kuin covid virusta.
Varovasti tuossa linkissä asiantuntia avaa asiaa.
https://7news.com.au/travel/coronavirus/oxford-vaccine-scientist-warns-multiple-covid-boosters-not-sustainable-or-affordable-and-focus-needs-to-be-on-most-vulnerable--c-5188245 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trolli tämä on. Älkää ottako todesta
Useimmilla se on samankaltainen tauti kuin influenssa (johon kyllä kuolee ihmisiä), mutta leviää 4 kertaa nopeammin. Kuten olemme nähneet jo viikon korkeampien tartuntalukujen jälkeen sairaanhoidossa on isoja ongelmia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän sieltä kuulumisia kerro ihan oikeat potilaat. Pitäisikö mennä vain "päällistelemään" onko totta vai ei.
Luulisi sinun lukevan lehtiä. Jos et ole lukenut (kait lukutaito kuitenkin löytyy) niin ei ole lainkaan kummallista. Jos ANONYYMI on muualta kuin pääkaupunkisudulta, niin matkusta tänne ja totea itse.
Ei liene mielenkiintoa, senkin ymmärrän hyvin mutta pidä typerät ehdotuksesi omassa mahassasi äläkä näytä torvelta kaikkien silmissä.Näitä hourulaisiahan on joka maassa. Monessa maassa hyökkäilevät sairaaloihin käyden hoitajien kimppuun. Jossain taas käydäään vidoimassa eteisaulaa ja todetaan että ei ollut siellä yhtään hoidettavaa potilasta. Potilaat yleensä hoidetaan hoitohuoneissa, joissa myös kaikki välineet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
3vuosi menossa ja tää kauhea tauti on tappanut alle 1600 suomessa.. tunnen korona tartuntoja vain rokotetuilla.. kerran erehdyin maskia pitää minuutin ja otin pois.. huolehdin omasta terveydestä ilman lääkethtiöiden lääkkeitä ja kunto vallan mainio.. tartunta saisi tulla niin saisin luonnollisen immuunin .. jos en selviä ,niin sitten en selviä.mutta elämpähän omaa elämääni enkä naapurin Kallen,joka ottaa 8rokotetta ja pelkää tartuntaa edelleen
Jos kahten vuoteen lukisi yhdenkin asiallisen kirjoituksen, niin olisi jo huomannut, että koronaan kuolemat ovat vähentyneet valtavasti, kun alettiin rokottamaan ihmisiä.
Nyt on uudet ongelmat, kun pelkästään sairastutaan ja podetaan ties kuinka kauan jälkitauteja. Ja on lykätty pitkälle muiden tautien kuten syöpien ja sydäntautien tutkimista ja hoitamista. Puhumattakaan vittumaisista, mutta ei tappavista vaivoista, kuten tekonivelleikkauksien tekemisestä.
Nyt ei ole enää kysymys kuolemasta vaan selviämisestä sairaiden hoidosta ja muiden yhteiskunna palveluiden ylläpitämisestä.
Rokottamattomat vievät edelleenkin yli 70 prosenttia sairashoitopaikoista vaikka yli 80 prosenttia on rokotettu.
Toivottavasti joskus jälkeenpäin joku haastaa ainakin nämä agitaattori oikeuteen ja heidät tuomitaan ainakin korvaamaan turhaan hankitun taudin sairaanhoitokulut yhteiskunnalle- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täyttä asiaa. Ihmisten pelottelua ja tulevat hulluiksi.
Mikä ihmeen peräkammarin poikien kahvikerho tänne on siunaantunut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu.vertaus on voitatko lotossa seitsemän oikein jos lottoat kerran vuodessa? Ihan vaaan vertauksena mahdollisuuksista teholle joutumiseen covid nuhassa.
4%
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos todella oli testattu korona, olet onnellisessa asemassa kun säilyit hengissä. Oliko jopa niin onnellinen tilanne ettei jäänyt edes long covidin oireita?
Ei sillä mitään koronaa ole ollut. Eihän tuollaiset landepaukut mihinkään testeihin mene. Joku ihan tavallinen nuha.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tauti on tappanut yli 15 000 Ruotsissa, joka kannattaa ehdottamasi linjaa. Ruotsalaisia ei nyt kuitenkaan ole 55 miljoonaa. Siinä on miettimistä.
Jos yli 80% on rokotettuja, ja vanhemmissa ikäluokissa yli 90%, ehkä keskimääräisesti myös tartunnan saaneita on heissä lukumääräisesti enemmän kuin pienessä rokotuksen ulkopuolelle jääneissä? HS on hyviä ja selkeitä taulukoita miten paljon suhteessa rokotetuista ja rokottamattomista saa taudin, joutuu sairaalaan, joutuu teholle ja kuolee kussakin ikä ryhmässä. Suosittelen tuohon tai suomalaisten viranomaisten tilastoishin tutustumista mutun sijaan.
Voit vapaasti jättää rokotteen ottamatta, se on oma valintasi. Kuitenkin todennäköisyys, että selviät ilman tartuntaa seuraavat 2 vuotta rokottamatta ja täysin eristäytymättä on erittäin pieni tai olematon. Täysin oma valinta on myös jättäytyä ulos yhteiskunnan toiminnoista, jossa koronapassi vaaditaan ja kuten sanot riskin otto vakavasti sairastumisesta. Kun ITSE valitsee, niin myös kantaa itse vastuun.Älyääkö nuo, että ottavat myös vastuun siitä, jos joku kiireellinen sydänpotilas ei pääse teholle ja kuolee. Tai sitten nämä syöpä-, elinsiirto- ja sydänpotilaat, joiden leikkauksia lykätään kun teholla ei ole tilaa. Ja kuolevat sitten leikkausta odotellessaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihmeen peräkammarin poikien kahvikerho tänne on siunaantunut?
Mikä ihmeen peräruiskefani sinä olet, jota tämä piikkifanituksesi edustaa
- Anonyymi
Ei vittu... Tuollahan on jo melkein yhtä paha tilanne mikä on Siun Soten (Joensuun alue) alueella ollut arkipäivää vuosia.
Itselläni epäillään syöpää, mutta lääkärinaikaa ei ole saanut kuukauteen. On kuulemma niin ruuhka. Usein olen maanantaina roikkunut puhelimessa tunninkin ja sitten sanottu että tämän viikon ajat menivät jo, soita perjantaina uudestaan... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Foliopäiden mielestä korona on huijausta eikä potilaitakaan sen vuoksi voi olla.
Siellähän hoidetaankin nyt rokotehaitoista kärsiviä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaaha, mikähän ihmeen motiivi HUSilla olisi valeuutisoida tällaista.
Pointti on, että ihmiset eivät tukkisi päivystyksen ja hätäkeskuksen numeroita oirekyselyillään. Hyvin simppeliä.
-ApJos jokainen joka viipyy sairaalassa 10min kirjataan "potilaaksi" niin ei ihme. Ja syitähän Husilla riittää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korona on tavallinen influenssa, kuten muutkin influenssat tappaa heikot ja sairaat pois muonavahvuudesta. Se on oikein. Luonto se on mikä pelaa ja määrää.
En ole ottanut, enkä ota jonnenjoutavaa " lääkettä ".
Lääkeyhtiöt ja lääkärit tekevät todella hyvää voittoa.
Kuten tekivät aikoinaan lintu- ja sika " lääkkeillä ".Maailmassa on paljon itsekeskeisiä k-i päitä. Ei ole vaikeaa arvata heidän mielipiteitään tässä asiassa. Minä ja vain minun oma napani on oikein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites ratkaiset sen kun rokotetta ei vain saa, voi eikä resussit riitä pistää 2krt vuodessa kaikkiin ihmisiin. Siinä tulee sitten tekemätön paikka kun tauti jyllää edelleen ja rokotettujen immuunijärjestelmä ei kykene enään torjumaan tehokkaasti virusta ilman rokotetta. Rikki mikä rikki.
Niinpä, millään ei ehditä maailman loppuun asti kaikkia piikittämään 4 krt vuodessa. Olisitte kiitollisia edes, kun osa luopunut vapaaehtoisesti piikistä. Teillä mahdollisuus saada omanne. Mutta aina pitää valittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kahten vuoteen lukisi yhdenkin asiallisen kirjoituksen, niin olisi jo huomannut, että koronaan kuolemat ovat vähentyneet valtavasti, kun alettiin rokottamaan ihmisiä.
Nyt on uudet ongelmat, kun pelkästään sairastutaan ja podetaan ties kuinka kauan jälkitauteja. Ja on lykätty pitkälle muiden tautien kuten syöpien ja sydäntautien tutkimista ja hoitamista. Puhumattakaan vittumaisista, mutta ei tappavista vaivoista, kuten tekonivelleikkauksien tekemisestä.
Nyt ei ole enää kysymys kuolemasta vaan selviämisestä sairaiden hoidosta ja muiden yhteiskunna palveluiden ylläpitämisestä.
Rokottamattomat vievät edelleenkin yli 70 prosenttia sairashoitopaikoista vaikka yli 80 prosenttia on rokotettu.
Toivottavasti joskus jälkeenpäin joku haastaa ainakin nämä agitaattori oikeuteen ja heidät tuomitaan ainakin korvaamaan turhaan hankitun taudin sairaanhoitokulut yhteiskunnalle-Höpöhöpö. Sairastuneista 99% piikitettyjä.
- Anonyymi
TruthReallyHurts kirjoitti:
Ja muilla ei väliä ole? Sinä et piittaa esim. läheisistäsi? Mitäpä sitä turhia?
Kaikki kuullut tartunnat olleet ja ovat 2xrokotetuilla jotka kaikki liikkuneet luullusti koronapassin turvin siellä sun täällä kaupungilla ja lähimatkaillen vailla huolen häivää, vailla huolta lähimmäisistä, vailla kasvosuojaa. Näin toimittu ja tuudittauduttu turvaharhaan, mutta tässä ollaan nyt. Jos olet läheisistä huolissasi: 1. järjestä hänelle elintarvikehuolto 2. järjestä hänelle viihdykettä 3. minimoi kaikkien kontaktit 4. asettakaamme ffp2-suojain kasvoillemme ja käsineet käteen ja pipo päähän. Kun nämä osaltasi olet hoitanut niin sitten vasta "voit kivittää" ns muita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites ratkaiset sen kun rokotetta ei vain saa, voi eikä resussit riitä pistää 2krt vuodessa kaikkiin ihmisiin. Siinä tulee sitten tekemätön paikka kun tauti jyllää edelleen ja rokotettujen immuunijärjestelmä ei kykene enään torjumaan tehokkaasti virusta ilman rokotetta. Rikki mikä rikki.
Minulla oli korona. Otin silti rokotteet. On pöljää luulla, että koronan sairastanut ei voi saada sitä uudestaan. Pitkäkestoisia oireita jäi, edelleen hengästyn aivan pienestä, ja nyt pakkassäässä on todella vaikea kävellä ylämäkeen. Rokotteet eivät tuhoa immuunijärjestelmää, vaan tehostavat sitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoilla linjoilla täälläkin, meitä on vain harmillisen vähän yhteiskunnan toimivuuden kannalta jatkossa kun nämä rokotteella itsensä tuhonneet poistuu muonavahvuudesta. Kohta tämä rokotus kortti on katsottu ja todettu epäonnistuneeksi. Jäljelle jää immuunipuolustukseltaan vaurioituneita jotka ei pärjää viruksille, koskee muitakin kuin covid virusta.
Varovasti tuossa linkissä asiantuntia avaa asiaa.
https://7news.com.au/travel/coronavirus/oxford-vaccine-scientist-warns-multiple-covid-boosters-not-sustainable-or-affordable-and-focus-needs-to-be-on-most-vulnerable--c-5188245Se rokote vahvistaa immuunijärjestelmää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailmassa on paljon itsekeskeisiä k-i päitä. Ei ole vaikeaa arvata heidän mielipiteitään tässä asiassa. Minä ja vain minun oma napani on oikein.
Ja se napanuorakin roikkuu vielä haarojen välissä, sieltä kuuluu ohjeita, joissa menee koronatauti ja koronarokote väärinpäin, ylösalaisin tai tekee kuperkeikkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailmassa on paljon itsekeskeisiä k-i päitä. Ei ole vaikeaa arvata heidän mielipiteitään tässä asiassa. Minä ja vain minun oma napani on oikein.
Britannian pääministeri:
- Haluan sanoa "rokotevastaisille"ihmisille, jotka julkaisevat tätä "mumbo jumboa" (eli hevonpaskaa) sosiaalisessa mediassa: He ovat täysin väärässä, Johnson sanoo ennen lehdistötilaisuutta vieraillessaan rokotusklinikalla.
- Mikä tragedia, että meillä on niin paljon paineita NHS:lle (Britannian terveydenhuoltoviranomaiselle) ja niin paljon vaikeuksia, että lääkäremme ja sairaanhoitajamme joutuvat käymään läpi, kun meillä on ihmisiä, jotka heittelevät täydellistä hölynpölyä rokotuksista.
Johnson sanoo edelleen, ettei hän halunnut olla niin suoraviivainen aiemmin, koska hän periaatteessa uskoo, että on tärkeää, että rokotukset tehdään vapaaehtoisesti. Anonyymi kirjoitti:
Kaikki kuullut tartunnat olleet ja ovat 2xrokotetuilla jotka kaikki liikkuneet luullusti koronapassin turvin siellä sun täällä kaupungilla ja lähimatkaillen vailla huolen häivää, vailla huolta lähimmäisistä, vailla kasvosuojaa. Näin toimittu ja tuudittauduttu turvaharhaan, mutta tässä ollaan nyt. Jos olet läheisistä huolissasi: 1. järjestä hänelle elintarvikehuolto 2. järjestä hänelle viihdykettä 3. minimoi kaikkien kontaktit 4. asettakaamme ffp2-suojain kasvoillemme ja käsineet käteen ja pipo päähän. Kun nämä osaltasi olet hoitanut niin sitten vasta "voit kivittää" ns muita.
Joutavaa höpinää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tauti on tappanut yli 15 000 Ruotsissa, joka kannattaa ehdottamasi linjaa. Ruotsalaisia ei nyt kuitenkaan ole 55 miljoonaa. Siinä on miettimistä.
Jos yli 80% on rokotettuja, ja vanhemmissa ikäluokissa yli 90%, ehkä keskimääräisesti myös tartunnan saaneita on heissä lukumääräisesti enemmän kuin pienessä rokotuksen ulkopuolelle jääneissä? HS on hyviä ja selkeitä taulukoita miten paljon suhteessa rokotetuista ja rokottamattomista saa taudin, joutuu sairaalaan, joutuu teholle ja kuolee kussakin ikä ryhmässä. Suosittelen tuohon tai suomalaisten viranomaisten tilastoishin tutustumista mutun sijaan.
Voit vapaasti jättää rokotteen ottamatta, se on oma valintasi. Kuitenkin todennäköisyys, että selviät ilman tartuntaa seuraavat 2 vuotta rokottamatta ja täysin eristäytymättä on erittäin pieni tai olematon. Täysin oma valinta on myös jättäytyä ulos yhteiskunnan toiminnoista, jossa koronapassi vaaditaan ja kuten sanot riskin otto vakavasti sairastumisesta. Kun ITSE valitsee, niin myös kantaa itse vastuun.Ruotsissa vuosittain kuolleitten määrä kasvoi kyllä verrattuna muutamaan edeltävään vuoteen.
Yli 70 vuottiaitten osuus kasvoi, muissa ikäluokissa kuolleisuudet pysyivät likimain samoissa.
Kokonaiskuolemat Ruotsissa.
2021 (January to September) 68,079
2020 98,124
2019 88,766
2018 92,185
2017 91,972 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko poliisi vai algorytmi?
Käytä vain sanoja jotka osaat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
3vuosi menossa ja tää kauhea tauti on tappanut alle 1600 suomessa.. tunnen korona tartuntoja vain rokotetuilla.. kerran erehdyin maskia pitää minuutin ja otin pois.. huolehdin omasta terveydestä ilman lääkethtiöiden lääkkeitä ja kunto vallan mainio.. tartunta saisi tulla niin saisin luonnollisen immuunin .. jos en selviä ,niin sitten en selviä.mutta elämpähän omaa elämääni enkä naapurin Kallen,joka ottaa 8rokotetta ja pelkää tartuntaa edelleen
Sama juttu.10 korona tartuntaa lähellä rokottautuneilla.ei mitään rokottamattomilla🤔
Ja me kuormitetaan🤔erikoista... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoilla linjoilla täälläkin, meitä on vain harmillisen vähän yhteiskunnan toimivuuden kannalta jatkossa kun nämä rokotteella itsensä tuhonneet poistuu muonavahvuudesta. Kohta tämä rokotus kortti on katsottu ja todettu epäonnistuneeksi. Jäljelle jää immuunipuolustukseltaan vaurioituneita jotka ei pärjää viruksille, koskee muitakin kuin covid virusta.
Varovasti tuossa linkissä asiantuntia avaa asiaa.
https://7news.com.au/travel/coronavirus/oxford-vaccine-scientist-warns-multiple-covid-boosters-not-sustainable-or-affordable-and-focus-needs-to-be-on-most-vulnerable--c-5188245Täysin samaa mieltä🙏
Rokotettu hyökkää päälle kun narratiivin pohja on murenemassa🙏 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
3vuosi menossa ja tää kauhea tauti on tappanut alle 1600 suomessa.. tunnen korona tartuntoja vain rokotetuilla.. kerran erehdyin maskia pitää minuutin ja otin pois.. huolehdin omasta terveydestä ilman lääkethtiöiden lääkkeitä ja kunto vallan mainio.. tartunta saisi tulla niin saisin luonnollisen immuunin .. jos en selviä ,niin sitten en selviä.mutta elämpähän omaa elämääni enkä naapurin Kallen,joka ottaa 8rokotetta ja pelkää tartuntaa edelleen
Ei ole kysymys Sinun elämästä vaan kaikkien muiden, joihin sinä tartutat Koronan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaaha, mikähän ihmeen motiivi HUSilla olisi valeuutisoida tällaista.
Pointti on, että ihmiset eivät tukkisi päivystyksen ja hätäkeskuksen numeroita oirekyselyillään. Hyvin simppeliä.
-ApTiedätkö varmasti että viesti on aito HUSin viesti, eikä esim. kiinan välissä manipuloima?
Kiinaihan on jo vuosikymmeniä vähätellyt alueiltaan karanneita influenssa aaltoja ihan apinan raivolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos todella oli testattu korona, olet onnellisessa asemassa kun säilyit hengissä. Oliko jopa niin onnellinen tilanne ettei jäänyt edes long covidin oireita?
tämä virus on vaarallinen vain niille joilla on jo ennestään heikko puolustuskyky, HIV.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tauti on tappanut yli 15 000 Ruotsissa, joka kannattaa ehdottamasi linjaa. Ruotsalaisia ei nyt kuitenkaan ole 55 miljoonaa. Siinä on miettimistä.
Jos yli 80% on rokotettuja, ja vanhemmissa ikäluokissa yli 90%, ehkä keskimääräisesti myös tartunnan saaneita on heissä lukumääräisesti enemmän kuin pienessä rokotuksen ulkopuolelle jääneissä? HS on hyviä ja selkeitä taulukoita miten paljon suhteessa rokotetuista ja rokottamattomista saa taudin, joutuu sairaalaan, joutuu teholle ja kuolee kussakin ikä ryhmässä. Suosittelen tuohon tai suomalaisten viranomaisten tilastoishin tutustumista mutun sijaan.
Voit vapaasti jättää rokotteen ottamatta, se on oma valintasi. Kuitenkin todennäköisyys, että selviät ilman tartuntaa seuraavat 2 vuotta rokottamatta ja täysin eristäytymättä on erittäin pieni tai olematon. Täysin oma valinta on myös jättäytyä ulos yhteiskunnan toiminnoista, jossa koronapassi vaaditaan ja kuten sanot riskin otto vakavasti sairastumisesta. Kun ITSE valitsee, niin myös kantaa itse vastuun.Korrekti kysymys kuuluu; Kuinka monta 15000sta oli SUOMALAISIA?
Vain suomalaisten kuolema on suomalaisille haitallista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tauti on tappanut yli 15 000 Ruotsissa, joka kannattaa ehdottamasi linjaa. Ruotsalaisia ei nyt kuitenkaan ole 55 miljoonaa. Siinä on miettimistä.
Jos yli 80% on rokotettuja, ja vanhemmissa ikäluokissa yli 90%, ehkä keskimääräisesti myös tartunnan saaneita on heissä lukumääräisesti enemmän kuin pienessä rokotuksen ulkopuolelle jääneissä? HS on hyviä ja selkeitä taulukoita miten paljon suhteessa rokotetuista ja rokottamattomista saa taudin, joutuu sairaalaan, joutuu teholle ja kuolee kussakin ikä ryhmässä. Suosittelen tuohon tai suomalaisten viranomaisten tilastoishin tutustumista mutun sijaan.
Voit vapaasti jättää rokotteen ottamatta, se on oma valintasi. Kuitenkin todennäköisyys, että selviät ilman tartuntaa seuraavat 2 vuotta rokottamatta ja täysin eristäytymättä on erittäin pieni tai olematon. Täysin oma valinta on myös jättäytyä ulos yhteiskunnan toiminnoista, jossa koronapassi vaaditaan ja kuten sanot riskin otto vakavasti sairastumisesta. Kun ITSE valitsee, niin myös kantaa itse vastuun.Hyvin on mennyt täällä sirkuksen takapihalla jo vuosikymmeniä. Eikä pelota kikkiriikkiset pöpöt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai muistat kieltäytyä antibiooteistakin? Ja tietty verensiirto- ja elvytyskieltoa päälle heti 18v syntymäpäivän, että lähtö tulee luonnollisesti.
Miksi pitäisi, en ole järjen vastainen.?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näitä hourulaisiahan on joka maassa. Monessa maassa hyökkäilevät sairaaloihin käyden hoitajien kimppuun. Jossain taas käydäään vidoimassa eteisaulaa ja todetaan että ei ollut siellä yhtään hoidettavaa potilasta. Potilaat yleensä hoidetaan hoitohuoneissa, joissa myös kaikki välineet.
Rauhoitu, hengitä. Et sinä kuollutkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kahten vuoteen lukisi yhdenkin asiallisen kirjoituksen, niin olisi jo huomannut, että koronaan kuolemat ovat vähentyneet valtavasti, kun alettiin rokottamaan ihmisiä.
Nyt on uudet ongelmat, kun pelkästään sairastutaan ja podetaan ties kuinka kauan jälkitauteja. Ja on lykätty pitkälle muiden tautien kuten syöpien ja sydäntautien tutkimista ja hoitamista. Puhumattakaan vittumaisista, mutta ei tappavista vaivoista, kuten tekonivelleikkauksien tekemisestä.
Nyt ei ole enää kysymys kuolemasta vaan selviämisestä sairaiden hoidosta ja muiden yhteiskunna palveluiden ylläpitämisestä.
Rokottamattomat vievät edelleenkin yli 70 prosenttia sairashoitopaikoista vaikka yli 80 prosenttia on rokotettu.
Toivottavasti joskus jälkeenpäin joku haastaa ainakin nämä agitaattori oikeuteen ja heidät tuomitaan ainakin korvaamaan turhaan hankitun taudin sairaanhoitokulut yhteiskunnalle-88% rokottamattomista tehoilla on liian lihavia/heikkoja, HIVin kantajia, saattohoidossa olevia vanhuksia yms. syitä jonka takia rokotetta ei käytetä. Perusterveitä siellä ei montaa ole, jos AIDS positiiviset poistetaan tilastoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
4%
0.004%
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kysymys Sinun elämästä vaan kaikkien muiden, joihin sinä tartutat Koronan!
Minun läpi mennessä se virus kuolee tai on vähintään niin heikko että hengitykseni on luonnon omaa superrokotetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoilla linjoilla täälläkin, meitä on vain harmillisen vähän yhteiskunnan toimivuuden kannalta jatkossa kun nämä rokotteella itsensä tuhonneet poistuu muonavahvuudesta. Kohta tämä rokotus kortti on katsottu ja todettu epäonnistuneeksi. Jäljelle jää immuunipuolustukseltaan vaurioituneita jotka ei pärjää viruksille, koskee muitakin kuin covid virusta.
Varovasti tuossa linkissä asiantuntia avaa asiaa.
https://7news.com.au/travel/coronavirus/oxford-vaccine-scientist-warns-multiple-covid-boosters-not-sustainable-or-affordable-and-focus-needs-to-be-on-most-vulnerable--c-5188245Sellaiset lähteet…
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihmeen peräruiskefani sinä olet, jota tämä piikkifanituksesi edustaa
Siinä viisaat väittelee. Kunnon kalluvääntöä… 😄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko poliisi vai algorytmi?
alko-rytmisiä persuja on aina palstalle- stolisnajaa ja rupla-palkka sen tekee...
45 tunnissa ehtii käydä kotona nukkumassa - toisaala Helsingin asunnottomille on nyt paikka jossa voi nkua- rokotejono -
ennen se oli VRn pikajunien lipunmyynti, mutta kassat on nykyään digitaalisia ja penkkejä ei enää ole.
ps.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17066986/nuoria-rokotetaan-vain-koska-laaketeollisuus--tekee-silla-valtavat-voitot - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Foliopäiden mielestä korona on huijausta eikä potilaitakaan sen vuoksi voi olla.
Viina terva sauna, jos ei auta niin saunan taa. Polttohautaus ettei pöpötykset jyllää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kahten vuoteen lukisi yhdenkin asiallisen kirjoituksen, niin olisi jo huomannut, että koronaan kuolemat ovat vähentyneet valtavasti, kun alettiin rokottamaan ihmisiä.
Nyt on uudet ongelmat, kun pelkästään sairastutaan ja podetaan ties kuinka kauan jälkitauteja. Ja on lykätty pitkälle muiden tautien kuten syöpien ja sydäntautien tutkimista ja hoitamista. Puhumattakaan vittumaisista, mutta ei tappavista vaivoista, kuten tekonivelleikkauksien tekemisestä.
Nyt ei ole enää kysymys kuolemasta vaan selviämisestä sairaiden hoidosta ja muiden yhteiskunna palveluiden ylläpitämisestä.
Rokottamattomat vievät edelleenkin yli 70 prosenttia sairashoitopaikoista vaikka yli 80 prosenttia on rokotettu.
Toivottavasti joskus jälkeenpäin joku haastaa ainakin nämä agitaattori oikeuteen ja heidät tuomitaan ainakin korvaamaan turhaan hankitun taudin sairaanhoitokulut yhteiskunnalle-'Rokottamattomat vievät edelleenkin yli 70 prosenttia sairashoitopaikoista vaikka yli 80 prosenttia on rokotettu.'
Tätä samaa hämäystä toistetaan kuin mantraa. Sukulaiseni on lääkäri isossa eteläsuomalaisessa sairaalassa. Hän kertoi jutun juonen. Koronan vuoksi sairaalassa olevien suurin ryhmä on henkilöt jotka ovat kyllä ottaneet koronarokotteen jossain vaiheessa. Heitä vain ei tilastoida 'rokotetuiksi'. Ihminen katsotaan rokotetuksi vain tietyn aikaikkunan puitteissa.
Miten selitätte että koronakuolemia oli paljon vähemmän ennen rokotteita kuin nyt? Vuonna 2020 vain 558 ihmistä.
Marraskuussa 2021 kuoli koronaan 173 ihmistä ja näistä 110 oli rokotettuja (tai heitä ei tilastoitu rokotetuiksi).
Koronarokotukset tuhoavat ihmisen oman immuniteetin vähitellen.
Monet ihmiset täällä toistelevat mantraa että rokotus pelastaa.
Ei pelasta. Vaikka kaikki ihmiset vauvasta lähtien rokotettaisiin kahden kuukauden välein, korona ei katoaisi. Ei edes vaikeat tautitapaukset. Terveydenhuoltojärjestelmä tulee romahtamaan rokotehaittojen vuoksi. Tietenkään tätä ei kansalle tunnusteta, vaan syytetään jotain uutta kotonavarianttia tai virusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
4%
Kuinka moni koronaviruksen kehoonsa saanut sairastuu?
Kuinka moni näistä joutuu sairaalaan?
Kuinka moni näistä joutuu teholle?
Nyt ollaan jo niissä lottovoiton todennäköisyyksissä.
Positiivisten testien tulos ei ole sama kuin koronan esiintyvyys väestössä. Suurin osa kansaa on jo altistunut tietämättään koronalle jossain vaiheessa.
Korona on vaarallinen vain vanhuksille ja riskiryhmille. 0-60 vuotiaiden perusterveiden mahdollisuus saada taudin vakava muoto on äärimmäisen pieni. Lisäksi luonnollinen, sairastamalla saatu vastustuskyky on parempi ja pitkäkestoisempi kuin koronarokotteilla saatu. Koronarokotteet itse ovat jo valtava immuniteettiä laskeva geeniterapia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sillä mitään koronaa ole ollut. Eihän tuollaiset landepaukut mihinkään testeihin mene. Joku ihan tavallinen nuha.
Ei korona ole mikään ebola tai rutto. Puhumme taudista joka on yhtä vaarallinen kuin tavallinen kausi-infulenssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla oli korona. Otin silti rokotteet. On pöljää luulla, että koronan sairastanut ei voi saada sitä uudestaan. Pitkäkestoisia oireita jäi, edelleen hengästyn aivan pienestä, ja nyt pakkassäässä on todella vaikea kävellä ylämäkeen. Rokotteet eivät tuhoa immuunijärjestelmää, vaan tehostavat sitä.
'Rokotteet eivät tuhoa immuunijärjestelmää, vaan tehostavat sitä.'
Et ilmeisesti tajua hittoakaan miten koronarokote on tarkoitettu toimimaan.
Koronarokte pakottaa ihmisen omat solut tuottamaan samankaltaista pintaproteiinia kuin millä koronavirus tunkeutuu ihmisen soluun. Rokotettu siis' sairastuu'koronaan' kun pintaproteiinin tuotanto alkaa. Ideana on että kun tuotanto käynnistyy käsivarren lihaksessa, ennättää ihmisen oma immuunijärjestelmä tunnistaa pintaproteiinin ennenkuin se leviää keuhkoihin ja sydämeen.
Koronarokotus ei tepsi kuin koronavirusta vastaan. Rokotus ei nosta immuunitasoa muita taudinaiheuttajia vastaan.
Tämä siis oli lääkeyhtiöiden virallinen kuvaus koronarokotteiden vaikutuksesta.
Nyt on kuitenkin huomattu että rokotus jostain syystä lamaa mm. T-solujen toimintaa. Näiden solujen tehtävä immuunijärjestelmässä on poistaa tulehdusjätettä ja muuta kuonaa verisuonistosta. Jossain tapauksessa on myös käynyt niin että rokotuksen seurauksena tämä pinta (piikki) proteiini on täyttänyt kaikki verisuonten seinämät ja rokotettu on kuollut sen vuoksi.
Rokotuksen vuoksi syntyvä koronaviruksen pintaproteiini ei ole täysin samanlaista kuin itse viruksen vastaava proteiini. 'Synteettinen' proteiini on 'agressiivisempi' ja muodostaa pitempiä proteiiniketjuja. Mikäli tälläiset päätyvät keuhkoihin tai sydämeen, tietää se vaikeaa tautia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsissa vuosittain kuolleitten määrä kasvoi kyllä verrattuna muutamaan edeltävään vuoteen.
Yli 70 vuottiaitten osuus kasvoi, muissa ikäluokissa kuolleisuudet pysyivät likimain samoissa.
Kokonaiskuolemat Ruotsissa.
2021 (January to September) 68,079
2020 98,124
2019 88,766
2018 92,185
2017 91,972Ruotsissa myös väkiluku kasvaa joka vuosi valtavasti maahanmuutosta johtuen. Koronakuolleisuus oli suhteessa huomattavasti yleisempää maahanmuuttajien keskuudessa kuin kantaruotsalaisten. Tämä johtuu tummien kohdalla matalasta d-vitamiinitasosta ja ruotsinsuomalaisten kohdalla heidän ikärakenteestaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko poliisi vai algorytmi?
Kas kun ei alkoryymi.
- Anonyymi
siihen en sano mitaan etta erotaanko me vai ei voihan sitakin kokeulla aika nayttaa siten kay sen verran tiedan talla hetkellä ettö kohta mina lahben terv seija
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
3vuosi menossa ja tää kauhea tauti on tappanut alle 1600 suomessa.. tunnen korona tartuntoja vain rokotetuilla.. kerran erehdyin maskia pitää minuutin ja otin pois.. huolehdin omasta terveydestä ilman lääkethtiöiden lääkkeitä ja kunto vallan mainio.. tartunta saisi tulla niin saisin luonnollisen immuunin .. jos en selviä ,niin sitten en selviä.mutta elämpähän omaa elämääni enkä naapurin Kallen,joka ottaa 8rokotetta ja pelkää tartuntaa edelleen
kuule mina en koronaa pelkaa kyllähän rokotus suojaa sitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellähän hoidetaankin nyt rokotehaitoista kärsiviä.
No voi herranen aika. Lue nyt muutakin kuin MV-lehteä ja Tex Willeriä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos jokainen joka viipyy sairaalassa 10min kirjataan "potilaaksi" niin ei ihme. Ja syitähän Husilla riittää!
10 minuutissa et ehdi edes respan luukulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö. Sairastuneista 99% piikitettyjä.
Ja sairaalahoidossa olevista 80 % rokottamattomia. Opiskele tilastomatematiikkaa. Ehkä tilanne aukenee sinullekin ???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama juttu.10 korona tartuntaa lähellä rokottautuneilla.ei mitään rokottamattomilla🤔
Ja me kuormitetaan🤔erikoista...Moniko niistä kymmenestä on sairaalassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pitäisi, en ole järjen vastainen.?
No todista se.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko jo päitäkin foliosta.Joku uus tuote siis.Ennen oli vain foliohattuja...mistähän noita saa..
Folioaivoiset ne vaan folioista hourii.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Foliopäiden mielestä korona on huijausta eikä potilaitakaan sen vuoksi voi olla.
toiset foliohatut taas uskoo kaiken mitä media kertoo kamalaa olla lammas oikeita lampaita väheksymättä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko poliisi vai algorytmi?
Oisko ruuhkautunut rokoteuhreista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaaha, mikähän ihmeen motiivi HUSilla olisi valeuutisoida tällaista.
Pointti on, että ihmiset eivät tukkisi päivystyksen ja hätäkeskuksen numeroita oirekyselyillään. Hyvin simppeliä.
-ApRuotsin prinsessa Vicktorialla jo toinen koronatartunta.Hänelöle on anneetu KOLME ROKOTUSTA. Mitä helevetin merkitystä rokotteella on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
3vuosi menossa ja tää kauhea tauti on tappanut alle 1600 suomessa.. tunnen korona tartuntoja vain rokotetuilla.. kerran erehdyin maskia pitää minuutin ja otin pois.. huolehdin omasta terveydestä ilman lääkethtiöiden lääkkeitä ja kunto vallan mainio.. tartunta saisi tulla niin saisin luonnollisen immuunin .. jos en selviä ,niin sitten en selviä.mutta elämpähän omaa elämääni enkä naapurin Kallen,joka ottaa 8rokotetta ja pelkää tartuntaa edelleen
Eli haluat välittää saamasi tartunnan sukulaisille ja tutuille? Mitä lähimmäisesi tästä ajattelee jos joutuvat sairaalaan huonossa kunnossa koronan takia? Ei kannata riskeerata. Vastuuta
- Anonyymi
TruthReallyHurts kirjoitti:
Sinä varmasti sanot noin, mikäli lapsesi sairastuisi? Toki sinulla luultavasti ei ole lapsia ..
Sinä varmasti sanot noin, mikäli lapsesi sairastuisi? Toki sinulla luultavasti ei ole lapsia ..
Tiedätkö mitä amerikkalainen rokete sisältää? Et varmasti,koska se on salattu,niin kauan että me olemme poissa jo.
Nyt urheilijoita kuolee nuorena ja moni muu ihan KOE PIIKIN TAKIA!
iSRAEL JO KOHTA 4 piikit täynnä ja kansaa kuolee..
Mihin,no VITTU TÄHÄN PIIKKIIN! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täyttä asiaa. Ihmisten pelottelua ja tulevat hulluiksi.
Täyttä asiaa. Ihmisten pelottelua ja tulevat hulluiksi.
Amerikkalsinen lobbaus ja hyvin uppoo maailman ihmisiin::))
Katsokaa miten Fhyiser ja muut koe roskapiikki firmat on saanu rahaa,BILJOONIA!!!
Kohta tulee uusi virusmuoto ja on otettava 5-9 rokotteet.
Varmaan lääkevalmistajat ihmettellee,miksi vitussa ,ette kuole nopeammin?
Mutta,kyllä Mrna tekee tehtävänsä.Nyt puhutaan Long Covidista,mutta se on koe rokotteen takia ! Koska se tukkii rokotettujen hiusverisuonet ja tukkii valtimot!
Lukekaa miten paljon on sydänpysähdys kuolemia!
Ja ottakaa 4.rokote,,bye,bye ! ja montuun hapantumaan matojen kanssa ja se on AMERIKKALAISEN KOE ROKOTTEEN VIKA! Anonyymi kirjoitti:
Sinä varmasti sanot noin, mikäli lapsesi sairastuisi? Toki sinulla luultavasti ei ole lapsia ..
Tiedätkö mitä amerikkalainen rokete sisältää? Et varmasti,koska se on salattu,niin kauan että me olemme poissa jo.
Nyt urheilijoita kuolee nuorena ja moni muu ihan KOE PIIKIN TAKIA!
iSRAEL JO KOHTA 4 piikit täynnä ja kansaa kuolee..
Mihin,no VITTU TÄHÄN PIIKKIIN!Ihmeellistä jankuttaa sivussa aiheesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsin prinsessa Vicktorialla jo toinen koronatartunta.Hänelöle on anneetu KOLME ROKOTUSTA. Mitä helevetin merkitystä rokotteella on?
Kirjoitetaan Victoria. Merkitys on siinä, että ei sairastu kuolemaan johtavaan Koronaan. Tajusitko. Sitäpaitsi O-Mikron pääsee läpi rokotteesta. Niin nopeasti ei ole vielä ehditty kehittää rokotetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
3vuosi menossa ja tää kauhea tauti on tappanut alle 1600 suomessa.. tunnen korona tartuntoja vain rokotetuilla.. kerran erehdyin maskia pitää minuutin ja otin pois.. huolehdin omasta terveydestä ilman lääkethtiöiden lääkkeitä ja kunto vallan mainio.. tartunta saisi tulla niin saisin luonnollisen immuunin .. jos en selviä ,niin sitten en selviä.mutta elämpähän omaa elämääni enkä naapurin Kallen,joka ottaa 8rokotetta ja pelkää tartuntaa edelleen
Ei ole vielä kolmas vuosi menossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Foliopäiden mielestä korona on huijausta eikä potilaitakaan sen vuoksi voi olla.
Sitä se hulluus teettää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tauti on tappanut yli 15 000 Ruotsissa, joka kannattaa ehdottamasi linjaa. Ruotsalaisia ei nyt kuitenkaan ole 55 miljoonaa. Siinä on miettimistä.
Jos yli 80% on rokotettuja, ja vanhemmissa ikäluokissa yli 90%, ehkä keskimääräisesti myös tartunnan saaneita on heissä lukumääräisesti enemmän kuin pienessä rokotuksen ulkopuolelle jääneissä? HS on hyviä ja selkeitä taulukoita miten paljon suhteessa rokotetuista ja rokottamattomista saa taudin, joutuu sairaalaan, joutuu teholle ja kuolee kussakin ikä ryhmässä. Suosittelen tuohon tai suomalaisten viranomaisten tilastoishin tutustumista mutun sijaan.
Voit vapaasti jättää rokotteen ottamatta, se on oma valintasi. Kuitenkin todennäköisyys, että selviät ilman tartuntaa seuraavat 2 vuotta rokottamatta ja täysin eristäytymättä on erittäin pieni tai olematon. Täysin oma valinta on myös jättäytyä ulos yhteiskunnan toiminnoista, jossa koronapassi vaaditaan ja kuten sanot riskin otto vakavasti sairastumisesta. Kun ITSE valitsee, niin myös kantaa itse vastuun.Eikä sitten valita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai muistat kieltäytyä antibiooteistakin? Ja tietty verensiirto- ja elvytyskieltoa päälle heti 18v syntymäpäivän, että lähtö tulee luonnollisesti.
Ja entäpä muut lääkkeet. Onko tutkinut kaikki kuinka kauan on testattu ja miten. Nyt hopi hopi tutkimaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elätkö myös itsetehdyllä havujuomalla, kun ruuan tuottajat ja myyjät ansaitsevat niin saakelisti voittoa?
Varmaankin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näitä hourulaisiahan on joka maassa. Monessa maassa hyökkäilevät sairaaloihin käyden hoitajien kimppuun. Jossain taas käydäään vidoimassa eteisaulaa ja todetaan että ei ollut siellä yhtään hoidettavaa potilasta. Potilaat yleensä hoidetaan hoitohuoneissa, joissa myös kaikki välineet.
Hulluja ovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihmeen peräkammarin poikien kahvikerho tänne on siunaantunut?
Ne on runkkutaolla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailmassa on paljon itsekeskeisiä k-i päitä. Ei ole vaikeaa arvata heidän mielipiteitään tässä asiassa. Minä ja vain minun oma napani on oikein.
Ja kumma kunkaikki onpersuja ,noita yli ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö. Sairastuneista 99% piikitettyjä.
Otapa nyt ne lääkkeesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Britannian pääministeri:
- Haluan sanoa "rokotevastaisille"ihmisille, jotka julkaisevat tätä "mumbo jumboa" (eli hevonpaskaa) sosiaalisessa mediassa: He ovat täysin väärässä, Johnson sanoo ennen lehdistötilaisuutta vieraillessaan rokotusklinikalla.
- Mikä tragedia, että meillä on niin paljon paineita NHS:lle (Britannian terveydenhuoltoviranomaiselle) ja niin paljon vaikeuksia, että lääkäremme ja sairaanhoitajamme joutuvat käymään läpi, kun meillä on ihmisiä, jotka heittelevät täydellistä hölynpölyä rokotuksista.
Johnson sanoo edelleen, ettei hän halunnut olla niin suoraviivainen aiemmin, koska hän periaatteessa uskoo, että on tärkeää, että rokotukset tehdään vapaaehtoisesti.Jaboris sai täälläkin persujen vihat päälleen. Ennen oli huippujätkä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytä vain sanoja jotka osaat.
Yrittää matkia jussia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voi herranen aika. Lue nyt muutakin kuin MV-lehteä ja Tex Willeriä.
Ei myöskään seiskaa kannata lukea
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sairaalahoidossa olevista 80 % rokottamattomia. Opiskele tilastomatematiikkaa. Ehkä tilanne aukenee sinullekin ???
Liian vaikeaa junteille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaboris sai täälläkin persujen vihat päälleen. Ennen oli huippujätkä
Näin siinä kävi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korona on tavallinen influenssa, kuten muutkin influenssat tappaa heikot ja sairaat pois muonavahvuudesta. Se on oikein. Luonto se on mikä pelaa ja määrää.
En ole ottanut, enkä ota jonnenjoutavaa " lääkettä ".
Lääkeyhtiöt ja lääkärit tekevät todella hyvää voittoa.
Kuten tekivät aikoinaan lintu- ja sika " lääkkeillä ".Ei tavallinen kausiflunssa tuki elimistöä ja keuhkoja muutaman tunnin sisällä, aiheuta aivokuolemia 9-10 vuotiaille terveille urheileville nuorille, sydänkohtauksia vauvoille, vanheta ihmistä muutamassa viikossa 30 vuotta, aiheuta järjen menetystä ja aivosumua, tai aiheuta äkillisiä sydänkohtauksia nuorille tytöille.
- Anonyymi
TruthReallyHurts kirjoitti:
Sinä varmasti sanot noin, mikäli lapsesi sairastuisi? Toki sinulla luultavasti ei ole lapsia ..
Mitä kyselet!Tikut kertovat ja testit myötävaikuttavat sairauksien sekä kierron diagnoitavaisuuteen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaaha, mikähän ihmeen motiivi HUSilla olisi valeuutisoida tällaista.
Pointti on, että ihmiset eivät tukkisi päivystyksen ja hätäkeskuksen numeroita oirekyselyillään. Hyvin simppeliä.
-ApTuntuu siellä olevan ja tuttu piikitettykin joutui vaivoinensa tajuttomana sinne. Piikit tekevät tehtävänsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko jo päitäkin foliosta.Joku uus tuote siis.Ennen oli vain foliohattuja...mistähän noita saa..
Kannattaa luopua uskonnosta ja pään pesusta sisäisesti.
Kannattaa katsoa eikä katua!
Kyllä kannattaisi ottaa järki käteen ja tunnustaa, että erehdyin herkkäuskoisena tähän coronauskontoon, mutta en enää jatka sairasta uskonmenoa vaan siirryn järjen käyttöön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli jo.Kieltäydyin sairaalahoidosta.Onneksi,sinne on moni menehtynyt...
Kannattaa varsinkin nyt välttää sairaaloita. Samoin piikkejä, niistä ei ole muuta tullut ihmisille kuin harmia ja kuolemaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
10
Samoin on marjat korissa meillä, kukaan "rokottamaton" ei ole tähän mennessä ollut taudeissa. Media yrittää hakea kuin neulaa heinäkasasta, mutta on tehtävä vaikka tyhjästä uutinen...vaikka juuri piikin saanut sitten, kun heitä ei lueta vielä ns. rokotettuihin.
Kusetusta kaikki plandemia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täyttä asiaa. Ihmisten pelottelua ja tulevat hulluiksi.
Aivopesu alkoi median säestyksellä pari vuotta sitten kuolemalla pelottelulla ja herkkäuskoiset luottavaiset menivät vipuuun.
Meillä on se epäilevä asenne ollut aina kaikkeen ja se oli meidän onnemme, emme ole sairastuneet kukaan tässä piikittä ja maskitta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tauti on tappanut yli 15 000 Ruotsissa, joka kannattaa ehdottamasi linjaa. Ruotsalaisia ei nyt kuitenkaan ole 55 miljoonaa. Siinä on miettimistä.
Jos yli 80% on rokotettuja, ja vanhemmissa ikäluokissa yli 90%, ehkä keskimääräisesti myös tartunnan saaneita on heissä lukumääräisesti enemmän kuin pienessä rokotuksen ulkopuolelle jääneissä? HS on hyviä ja selkeitä taulukoita miten paljon suhteessa rokotetuista ja rokottamattomista saa taudin, joutuu sairaalaan, joutuu teholle ja kuolee kussakin ikä ryhmässä. Suosittelen tuohon tai suomalaisten viranomaisten tilastoishin tutustumista mutun sijaan.
Voit vapaasti jättää rokotteen ottamatta, se on oma valintasi. Kuitenkin todennäköisyys, että selviät ilman tartuntaa seuraavat 2 vuotta rokottamatta ja täysin eristäytymättä on erittäin pieni tai olematon. Täysin oma valinta on myös jättäytyä ulos yhteiskunnan toiminnoista, jossa koronapassi vaaditaan ja kuten sanot riskin otto vakavasti sairastumisesta. Kun ITSE valitsee, niin myös kantaa itse vastuun.Mihinkään lehtien sontaan ei voi uskoa. Nyt on vain käytettävä omaa järkeä jos on ettei ole mennyt aivopesuveden mukana viemäriin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se rokote vahvistaa immuunijärjestelmää.
se tappaa ja tuhoaa kehoa. sulla on toi tietopuoli propagandan puolella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellähän hoidetaankin nyt rokotehaitoista kärsiviä.
Niitä rokotehaittoja saaneita on meidänkin tutuissa vähintään puolet!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se rokote vahvistaa immuunijärjestelmää.
Onko immuunijärjestelmäsi siirtynyt perspuolelle? :-))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsissa vuosittain kuolleitten määrä kasvoi kyllä verrattuna muutamaan edeltävään vuoteen.
Yli 70 vuottiaitten osuus kasvoi, muissa ikäluokissa kuolleisuudet pysyivät likimain samoissa.
Kokonaiskuolemat Ruotsissa.
2021 (January to September) 68,079
2020 98,124
2019 88,766
2018 92,185
2017 91,972SUOMESSA KUOLLEITTEN MÄÄRÄ NOUSI KYLLÄ KATASTROFAALISESTI.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
'Rokotteet eivät tuhoa immuunijärjestelmää, vaan tehostavat sitä.'
Et ilmeisesti tajua hittoakaan miten koronarokote on tarkoitettu toimimaan.
Koronarokte pakottaa ihmisen omat solut tuottamaan samankaltaista pintaproteiinia kuin millä koronavirus tunkeutuu ihmisen soluun. Rokotettu siis' sairastuu'koronaan' kun pintaproteiinin tuotanto alkaa. Ideana on että kun tuotanto käynnistyy käsivarren lihaksessa, ennättää ihmisen oma immuunijärjestelmä tunnistaa pintaproteiinin ennenkuin se leviää keuhkoihin ja sydämeen.
Koronarokotus ei tepsi kuin koronavirusta vastaan. Rokotus ei nosta immuunitasoa muita taudinaiheuttajia vastaan.
Tämä siis oli lääkeyhtiöiden virallinen kuvaus koronarokotteiden vaikutuksesta.
Nyt on kuitenkin huomattu että rokotus jostain syystä lamaa mm. T-solujen toimintaa. Näiden solujen tehtävä immuunijärjestelmässä on poistaa tulehdusjätettä ja muuta kuonaa verisuonistosta. Jossain tapauksessa on myös käynyt niin että rokotuksen seurauksena tämä pinta (piikki) proteiini on täyttänyt kaikki verisuonten seinämät ja rokotettu on kuollut sen vuoksi.
Rokotuksen vuoksi syntyvä koronaviruksen pintaproteiini ei ole täysin samanlaista kuin itse viruksen vastaava proteiini. 'Synteettinen' proteiini on 'agressiivisempi' ja muodostaa pitempiä proteiiniketjuja. Mikäli tälläiset päätyvät keuhkoihin tai sydämeen, tietää se vaikeaa tautia.Rokotteet eivät tehosta immuunijärjestelmää, vaan tuhoavat sitä.'
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voi herranen aika. Lue nyt muutakin kuin MV-lehteä ja Tex Willeriä.
No voi herranen aika. Lue nyt muutakin kuin iltapäivien roskajulkaisuja ja katso muutakin kuin ylenantoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oisko ruuhkautunut rokoteuhreista?
Nimenomaan korona-rokoteuhreja järestään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole vielä kolmas vuosi menossa.
Osittain hän oli oikeassa tuossa 3. vuosi, sillä ensimmäisiä ns. koronatapauksia oli jo yli kaksi vuotta sitten marraskuussa, ainakin samaa mistä kiistelevät koronaksi.
Flunssa olisi parempi sana. Testinenäaivopuikotkaan eivät osaa erottaa influessaa ja ns. koronaa...siksi kiellettiin yhtenä syynä USA:ssa jo 1.1.2022. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei myöskään seiskaa kannata lukea
Lehdet ovat tosi alistetussa tilassa ja pelossa julkaista omia ja ihmisten mielipiteitä. Koronauskovaiset on saatu väkivaltaiseksi muita totuuden puhujia kohtaan - jopa ilkeämielisiksi. Vain tyhmät toki, mutta heitä vähäjärkisiäkin pesii Suomessa. He palvelevat rahaa ja antavat rahansa nytkin terroristeille vaikka ovat kateellisia jos on rikkaita Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokotteet eivät tehosta immuunijärjestelmää, vaan tuhoavat sitä.'
Näin tekevät. Apu ei ole olematon vaan täysi nolla.
Teho on tavattoman hyvä, ennätys alallaan - tappaa ja vammauttaa varmasti enemmän kuin mikään rokote koskaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kahten vuoteen lukisi yhdenkin asiallisen kirjoituksen, niin olisi jo huomannut, että koronaan kuolemat ovat vähentyneet valtavasti, kun alettiin rokottamaan ihmisiä.
Nyt on uudet ongelmat, kun pelkästään sairastutaan ja podetaan ties kuinka kauan jälkitauteja. Ja on lykätty pitkälle muiden tautien kuten syöpien ja sydäntautien tutkimista ja hoitamista. Puhumattakaan vittumaisista, mutta ei tappavista vaivoista, kuten tekonivelleikkauksien tekemisestä.
Nyt ei ole enää kysymys kuolemasta vaan selviämisestä sairaiden hoidosta ja muiden yhteiskunna palveluiden ylläpitämisestä.
Rokottamattomat vievät edelleenkin yli 70 prosenttia sairashoitopaikoista vaikka yli 80 prosenttia on rokotettu.
Toivottavasti joskus jälkeenpäin joku haastaa ainakin nämä agitaattori oikeuteen ja heidät tuomitaan ainakin korvaamaan turhaan hankitun taudin sairaanhoitokulut yhteiskunnalle-Ai koronakuolemat muka vähentyneet rokotusten alettua ja vieläpä valtavasti? Katsotaanpas... ennen piikityksiä: 10 kuukautta ja 530 kuollutta. Piikitysten alettua:
12 kuukautta ja 1100 kuollutta. Höpö höpö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla oli korona. Otin silti rokotteet. On pöljää luulla, että koronan sairastanut ei voi saada sitä uudestaan. Pitkäkestoisia oireita jäi, edelleen hengästyn aivan pienestä, ja nyt pakkassäässä on todella vaikea kävellä ylämäkeen. Rokotteet eivät tuhoa immuunijärjestelmää, vaan tehostavat sitä.
Eli sait jo immuniteetin mutta pöljänä menit pilaamaan sen. On pöljää luulla että rokotettuna ei voisi saada koronaa uudelleen (lue uutisia). Ja mitkä rokotteet muka otit? Luuletko että sait jo kaikki? 😉 Hyvä jos edes kolmasosan olet ehtinyt saada.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei korona ole mikään ebola tai rutto. Puhumme taudista joka on yhtä vaarallinen kuin tavallinen kausi-infulenssa.
Vuonna 2018 influenssaan kuoli 436 suomalaista. Siis siihen kuoli, eivät olleet mitään influenssaan liittyviä kuolemia. Eli tuosta laskettuna tässä ajassa (ns. korona-aika) olisi kuollut noin 900 ihmistä influenssaan. Jos laskettaisiin kuten koronakuolemat niin luku olisi monta kertaa suurempi, eli esim. niin että jokainen joka kuolee 30 päivän sisällä tartunnan saamisesta, merkittäisiin influenssakuolemaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sairaalahoidossa olevista 80 % rokottamattomia. Opiskele tilastomatematiikkaa. Ehkä tilanne aukenee sinullekin ???
Ennen oli 100 %. Eli kyllä meidän nyt kelpaa olla kun luku on laskenut noin selkeästi. 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsin prinsessa Vicktorialla jo toinen koronatartunta.Hänelöle on anneetu KOLME ROKOTUSTA. Mitä helevetin merkitystä rokotteella on?
Antaa kymmeniä miljardeja lisää lääkeyhtiöille. En keksi muuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitetaan Victoria. Merkitys on siinä, että ei sairastu kuolemaan johtavaan Koronaan. Tajusitko. Sitäpaitsi O-Mikron pääsee läpi rokotteesta. Niin nopeasti ei ole vielä ehditty kehittää rokotetta.
Ilouutisia sinulle, oi sinä rokoteuskova! Maaliskuussa pitäisi olla valmiina koronarokote tuota valtaisaa tappajaa eli ohomikroa vastaan! Onkohan se sitten jo 5. piikki? Taitaa olla kun nyt ihmiset varailevat aikoja neljänteen parhaillaan.
Anonyymi kirjoitti:
Ja tauti on tappanut yli 15 000 Ruotsissa, joka kannattaa ehdottamasi linjaa. Ruotsalaisia ei nyt kuitenkaan ole 55 miljoonaa. Siinä on miettimistä.
Jos yli 80% on rokotettuja, ja vanhemmissa ikäluokissa yli 90%, ehkä keskimääräisesti myös tartunnan saaneita on heissä lukumääräisesti enemmän kuin pienessä rokotuksen ulkopuolelle jääneissä? HS on hyviä ja selkeitä taulukoita miten paljon suhteessa rokotetuista ja rokottamattomista saa taudin, joutuu sairaalaan, joutuu teholle ja kuolee kussakin ikä ryhmässä. Suosittelen tuohon tai suomalaisten viranomaisten tilastoishin tutustumista mutun sijaan.
Voit vapaasti jättää rokotteen ottamatta, se on oma valintasi. Kuitenkin todennäköisyys, että selviät ilman tartuntaa seuraavat 2 vuotta rokottamatta ja täysin eristäytymättä on erittäin pieni tai olematon. Täysin oma valinta on myös jättäytyä ulos yhteiskunnan toiminnoista, jossa koronapassi vaaditaan ja kuten sanot riskin otto vakavasti sairastumisesta. Kun ITSE valitsee, niin myös kantaa itse vastuun.Irti oravanpyörä orjuudesta !
Kahlitkaa te vain itsenne tuhansille erilaisille vapautta rajoittaville toimille alistumalla.
Pitääkin alkaa pohdiskelemaan rauhanomaista yhteisöllistä anarkiaa Suomen maaseudulle!- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tavallinen kausiflunssa tuki elimistöä ja keuhkoja muutaman tunnin sisällä, aiheuta aivokuolemia 9-10 vuotiaille terveille urheileville nuorille, sydänkohtauksia vauvoille, vanheta ihmistä muutamassa viikossa 30 vuotta, aiheuta järjen menetystä ja aivosumua, tai aiheuta äkillisiä sydänkohtauksia nuorille tytöille.
Voi elämäni kevät. Yritätkö kilpailla vuoden imbesilli -tittelistä? Vai tuoda esille miten puhtaat aivot sinulla on kun sedät ja tädit kävivät pesemässä?
Totuutta tuossa ei ollut kyllä pisaraakaan tuossa höpinässäsi.
- Anonyymi
Suomi ei onnstunut koronatilanteen hoidossa. Maailmalla oli jo nähtävissä, että omikron tarttuu ja leviää hyvin herkästi. Siitä huolimatta kesti toista viikkoa saada rajoitukset päälle ja esim. jouluna ei rajoituksia ollut. Ihmiset eivät vieläkään käytä maskeja tai vältä ihmisjoukkoja vaan höllöttävät jossain kuplassa, johon korona ei muka pääse.
- Anonyymi
Juu,mäkin lopetin maskin käytön ja käsidesin käytön. Mulla ei mitään ongelmaa. Nyt rokotetut saa koronaa enemmän kuin rokottamattomat.Ei tuo rokote toimi ku näin paljon tartuntoja.Hyvin on lääkefirmat tehneet tiliä paskalla. Todella hyvin.Onnittelut olette onnistuneet tekemään paskasta kultaa...
Päinvastoin. Suomi on pärjännyt oikein hyvin koronan kanssa.
Pääsääntöisesti terveydenhuolto ei ole koronan takia ylikuormittunut, ja koronavainajienkin määrä on kansainvälisesti ottaen vähäinen.- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Päinvastoin. Suomi on pärjännyt oikein hyvin koronan kanssa.
Pääsääntöisesti terveydenhuolto ei ole koronan takia ylikuormittunut, ja koronavainajienkin määrä on kansainvälisesti ottaen vähäinen.Meillä on mennyt hyvin
- Anonyymi
Koronapotilaat, pysykää kotona älkääkä soittako päivystykseen elleivät oireet ole sairaalahoitoa vaativat.
- Anonyymi
😊😊😊😊😊
- Anonyymi
Jos nuhaa niin kotona vaan eikä mitään venkurointeja ja nenäraiskauksia. Piikit saa ottaa jos haluaa riskejä taudeista ja kuolemasta. Kontteja on tuotu Malmin sairaalaan sitä varten.
- Anonyymi
Sielläkö ne rokottamattomat on nyt tukkimassa päivystyksiä.
- Anonyymi
Ihan kotosalla tässä ollaan, terveenä.
Voisisivat sairaalassa jättää aina häntäpäähän jos rokotettuja on myös jonossa. Onneksi en voi asioista päättää koska tekisin nyt juuri noin.
Herra nro 2067 olkaa hyvä. Hei sehän on mennyttä. Ja seuraava .....- Anonyymi
Eiku rokotetut.Ne ei ymmärrä miks korona kun rokotettu.Miksiköhän?
- Anonyymi
taruolento kirjoitti:
Voisisivat sairaalassa jättää aina häntäpäähän jos rokotettuja on myös jonossa. Onneksi en voi asioista päättää koska tekisin nyt juuri noin.
Herra nro 2067 olkaa hyvä. Hei sehän on mennyttä. Ja seuraava .....Niin minäkin kun nyt rokotetut sairastaa vaikka rokotettu 3 kertaa. Puoskareille vaikea pähkinä ratkaistavaksi...3 rokotetta ja korona...hmmmmm
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiku rokotetut.Ne ei ymmärrä miks korona kun rokotettu.Miksiköhän?
Siksi kun rokote voi toimia erilailla eri ihmisiin. Oma immuniteetti, vastustuskyky. Ihan kun vauvoillekin, joillekin tulee kuume ja kaikkee vaikka mpr rokotteessta, toisille ei mitään.
Influenssa rokotetkaan ei anna 100varmaa suojaa influenssalta. Vaan todennäköisemmin tauti on lievempi rokotteen ansiosta.
Sama juttu koronassa, taudin saa todennnäköisemmin lievempänä rokotteen ansiosta. Antaa vanhukselle tai keuhkosairaalle, syöpäpotilaalle paremman suojan/vastustuskyvyn virusta vastaan.
Joku perustervejannu23v voi saada koronan pelkkänä nuhana, berttamummi95veelle se olisi kohtalokas, varsinkin ilman rokotetta. - Anonyymi
taruolento kirjoitti:
Voisisivat sairaalassa jättää aina häntäpäähän jos rokotettuja on myös jonossa. Onneksi en voi asioista päättää koska tekisin nyt juuri noin.
Herra nro 2067 olkaa hyvä. Hei sehän on mennyttä. Ja seuraava .....Tässä äskettäin olin sairaalassa tukimuksissa ja hoitaja puuskahti että mokomat rokottamattomat tunkee sinne ja vieläpä ilman maskia (edellinen tutkittava oli tullut ilman maskia).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin minäkin kun nyt rokotetut sairastaa vaikka rokotettu 3 kertaa. Puoskareille vaikea pähkinä ratkaistavaksi...3 rokotetta ja korona...hmmmmm
Senverran sivistystä pitäisi ihmisellä olla, että ymmärtää eron siitä mikä on LÄÄKE ja mikä on ROKOTE. Lääkettä voidfaan annostella absoluuttisesti sen mukaan millainen vaikutus sillä halutaan saada aikaan. Mm antibiootit parantaa hyvin bakteeripohjaisia vaivoja. Sensijaan ROKOTE on vain heräte, joka herättää ihmisen oman immuniteetin tuottamaan viruksia vastustavia hitusia. Rokotteen vaikutus riippuu ihmisen omasta vastustuskyvystä. Joissakin taudeissa se voi olla heikentynyt, kuten esim HIV, jolloin rokotteesta ei ole oikein hyötyä vaikka sitä pistettäisiin kymmenen kertaa, kun ihminen itse valmista immuniteettia. Joillekin käy niin, että edes virustaudin sairastaminen ei tuo immuniteettia, niinkuin Ahtisaarelle kävi kun hän sairastui toistamiseen.
- Anonyymi
taruolento kirjoitti:
Voisisivat sairaalassa jättää aina häntäpäähän jos rokotettuja on myös jonossa. Onneksi en voi asioista päättää koska tekisin nyt juuri noin.
Herra nro 2067 olkaa hyvä. Hei sehän on mennyttä. Ja seuraava .....Rokotettuja ei pitäisi ollenkaan ottaa hoitoon. He ovat valintansa tehneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokotettuja ei pitäisi ollenkaan ottaa hoitoon. He ovat valintansa tehneet.
Heillä sentään on mahdollisuus selviytyä hengissä ja ilman jälkitauteja.
- Anonyymi
Uskomushoitohörhöt käyttävät ainoastaan yksisarvishoitajia.
- Anonyymi
Näinpä,eli päivystyksessä on ne 4 annoksen saaneet lampaat köhimässäxd
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä,eli päivystyksessä on ne 4 annoksen saaneet lampaat köhimässäxd
Köhikiikö sun lampaat. Ei kun teurastamoon.
- Anonyymi
Juurikin näin. Suuri valtaisan suosion saanut koronauskonto on vienyt seurakuntansa sairaaloihin.
Mitä me tästä opimme? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä,eli päivystyksessä on ne 4 annoksen saaneet lampaat köhimässäxd
Ei köhi kauan, tietää tuo sairaalan väki, kun Malmilla on nyt näitä ruumiskontteja tuotu ja piilootellaan vaneriaidoin. Ei aiheuta niin pelkoa sitten.
Toista se oli kun kusetus alkoi, kontit tuotiin ilman aitoja pelottamaan vanhuksia piikeille.
- Anonyymi
"Foliopäiden mielestä korona on huijausta eikä potilaitakaan sen vuoksi voi olla."
Kristallipuolueessa tiedetään ettei koronaa ole, on vaan joku flunssa.- Anonyymi
Kristallipuolue on hyvä siinä missä VKK.
He todella ovat varoittaneet jo pari vuotta kohta näistä kuolemista ja vammoista mitä tulee kuin liukuhihnalta tässä jo vuoden verran ja tahti vaan kiihtyy.
Vieläkö haluatte buustereita lisää, kyllä se kun oikein jotain haluaa niin venäläinen rulettikin sitten osuu kohdalle.
- Anonyymi
"– Meillä on noin sata puhelua koko ajan jonossa, ja osa soittajista on oikeasti sairaita ihmisiä, joiden tulisi saada apua. Varsinkin hätäkeskukseen pitäisi soittaa vain oikeassa hätätilanteessa, jotta oikeasti pystytään antamaan apua niille, jotka sitä nopeasti tarvitsevat."
99,9% turhan paskan kyselijöitä. Jää oikeasti sairaat sydänkohtauksen esimerkiksi saaneet ilman hoitoa. Pitäs tappaa noi koronan takia terveydestään huolissaan olijat.
Vitun idiootit ei tajua että se on normaali flunssa.- Anonyymi
Älä nyt rokotevastainen lammas riehaannu.
- Anonyymi
Hmm...ei mitenkään voi olla...hmm...kun tuohon on tehty...erillinen rokotekin...
- Anonyymi
Rokotetut luulevat rokotehaittoja ,korona oireiksi.. terveet rokottamattomat on kotona eikä pelkäämässä tautia päivystyksissä
- Anonyymi
Niin on.Kova flunssa,mutta siitä selviää.Jos ei joutaa laatikkoon...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokotetut luulevat rokotehaittoja ,korona oireiksi.. terveet rokottamattomat on kotona eikä pelkäämässä tautia päivystyksissä
Mitenkäs ne sitten täyttää sairaalat, kun siellä valtaosa koronapotilaista on rokottamattomia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt rokotevastainen lammas riehaannu.
Ei kun me rokotetut olemme lampaita..ja ne..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kun me rokotetut olemme lampaita..ja ne..
Rokotevastaisilla menevät lampaat ja lapset sekaisin. Ymmärtäähän sen , kun niitä omia lapsia on usein lähemmäs kymmenen ja samalla pitää vahtia naapureita.
- Anonyymi
Tuolla oli taas kaheleita autojen kanssa maski naamalla odottamassa näitä nenäraiskauksia.
Miten joskus uskoi ihmisillä olevan älyäkin. Nyt olemme pettyneet jopa moniin ystäviin.
Joku heittää päässä todella.
- Anonyymi
Tämä on nyt tämmönen tämä maailma meno,
Eiköhän nyt käytetä niitä ajatteluelimiä eli aivoja, ne on meille annettu tarkoituksella.
Mikä tarkoitus, mikä on lopputulos ja kenen hyöty kaikesta.
Tässä ajassa kaikki on kauppatavaraa. Kyse on siitä, mitä olet valmis uhraamaan.
Kuulevat korvat, näkevät silmät. Niitä tässä tarvitaan.- Anonyymi
Kaikki tämän hysterian ja koronavalheiden vuoksi mitä päämedia syöttää 24/7 ja maskipellet uskovat kaiken.
- Anonyymi
Ovatko siis kaikki päivystyksen lattialla makaavat potilaat vain leikisti sairaita? Jos korona on kerta vaan tavallinen flunssa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovatko siis kaikki päivystyksen lattialla makaavat potilaat vain leikisti sairaita? Jos korona on kerta vaan tavallinen flunssa?
Onkai niillä suurimmalla osalla rokotteista saatuja sairauksia. Hoitasivat nyt itse ne vaivansa eikä hakeutuisi kuormittamaan sairaanhoitoa.
Kyllä ne olisi jo kertoneet mikäli ongelmat korona taudista olisi johtuneet. Tauti niin lievä ettei edes vaaleja tarvi siirtää tuon nuhan takia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkai niillä suurimmalla osalla rokotteista saatuja sairauksia. Hoitasivat nyt itse ne vaivansa eikä hakeutuisi kuormittamaan sairaanhoitoa.
Kyllä ne olisi jo kertoneet mikäli ongelmat korona taudista olisi johtuneet. Tauti niin lievä ettei edes vaaleja tarvi siirtää tuon nuhan takia.Ja siinä heti oikein malliesimerkki siitä mistä jo toisaalla kirjoitin:
Kaikkien niiden todella törkeiden valheiden jälkeen mitä te rokotevastaiset olette päivittäin suoltaneet, on luottamus teitä kohtaan mennyt sataprosenttisen täydellisesti, lopullisesti ja pyvyvästi. Valheita, törkeitä valheita ja vielä törkeämpiä valheita mitään keinoja käyttämättä, ilman alkeellisintakaan moraalia tai edes yritystä puhua joskus totta. Te olette koko ihmiskunnan alhaisin, vastenmielisin ja moraalittomin paskasakki törkeitä valehteleijoita. Anonyymi kirjoitti:
Ja siinä heti oikein malliesimerkki siitä mistä jo toisaalla kirjoitin:
Kaikkien niiden todella törkeiden valheiden jälkeen mitä te rokotevastaiset olette päivittäin suoltaneet, on luottamus teitä kohtaan mennyt sataprosenttisen täydellisesti, lopullisesti ja pyvyvästi. Valheita, törkeitä valheita ja vielä törkeämpiä valheita mitään keinoja käyttämättä, ilman alkeellisintakaan moraalia tai edes yritystä puhua joskus totta. Te olette koko ihmiskunnan alhaisin, vastenmielisin ja moraalittomin paskasakki törkeitä valehteleijoita.Meidän asian puolesta olevien täytyy kait ymmärtää että heillä ei "ole kaikki kotona". Meidän täytyy vain hyväksyä että näitä vajakkeja on paljon.
Yksi ja kaksi samaa tyyppiä "anonyymia" täällä kirjoittaa. Ajattele että jos joku tosta saa hyvän mielen niin sehän on selvä tapaus. Kun vaan joku sukulainen hommaisi hoitoon.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovatko siis kaikki päivystyksen lattialla makaavat potilaat vain leikisti sairaita? Jos korona on kerta vaan tavallinen flunssa?
Kyllä ne on.Ihmisiä peloteltu niin luulevat kuolevansa.Säälittäviä raukkoja...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja siinä heti oikein malliesimerkki siitä mistä jo toisaalla kirjoitin:
Kaikkien niiden todella törkeiden valheiden jälkeen mitä te rokotevastaiset olette päivittäin suoltaneet, on luottamus teitä kohtaan mennyt sataprosenttisen täydellisesti, lopullisesti ja pyvyvästi. Valheita, törkeitä valheita ja vielä törkeämpiä valheita mitään keinoja käyttämättä, ilman alkeellisintakaan moraalia tai edes yritystä puhua joskus totta. Te olette koko ihmiskunnan alhaisin, vastenmielisin ja moraalittomin paskasakki törkeitä valehteleijoita.Buahhahhhaaa.No sullekin se joskus selviää.Toisaalta on ihmisiä jotka uskoo valheet loppuun saakka koska totuus murskaisi heidät.Miten on mahdollista, että sairaalat täynnä 3 rokoteannosta saaneita ja heillä korona.SELITTÄKÄÄ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Buahhahhhaaa.No sullekin se joskus selviää.Toisaalta on ihmisiä jotka uskoo valheet loppuun saakka koska totuus murskaisi heidät.Miten on mahdollista, että sairaalat täynnä 3 rokoteannosta saaneita ja heillä korona.SELITTÄKÄÄ...
Kyllä nuo viralliset tilastot aika kiistattomasti näyttävät, että rokottamattomat ne siellä sairaaloissa maata mötköttävät- katso vaikka sitä kuvaajaa siinä pakkorokoteartikkelsissa, niin kyllä oli korkeat punaiset viivat rokottamattomia edustamasa hoidossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne on.Ihmisiä peloteltu niin luulevat kuolevansa.Säälittäviä raukkoja...
Sitä se, herkkäuskoiset meni lankaan ja nyt sairaalat heitä täynnä.
- Anonyymi
”Lupa tartuttaa” passin ja koronainjektioiden yhteisvaikutus alkaa näkyvästi tulemaan esiin. On tämä jotenkin surkeaa että ei ymmärretty että koronatapaukset nousivat sitä mukaan kun koronainjektioden määrät. Ollaan niin sokeita että ei nähdä tätä yhteyttä tai ei pystytä myöntämään virheitä.
PS, iso osa potilaista on oikeasti luulosairaita, heidät on niin pahasti peloteltu koronauutisoinneilla ……- Anonyymi
Kaikkitietävä.
- Anonyymi
Hehe nyt ne saa elää ja kokea miltä kuoleminen tuntuu hihiiihhhh!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkitietävä.
Mistään mitään tietävä. Aasi.
Koronasairaat käyvät virallisessa testissä. Jono vaan esim pääkaupunkiseudulla on tänään 33.000 ihmistä. Sukulaiseni pääsee testiin 11.1..
- Anonyymi
Juuri näin pääsi käymään...
- Anonyymi
taruolento kirjoitti:
Koronasairaat käyvät virallisessa testissä. Jono vaan esim pääkaupunkiseudulla on tänään 33.000 ihmistä. Sukulaiseni pääsee testiin 11.1..
Miksi ne testaa.Sairastaisivat taudin pois kotona...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ne testaa.Sairastaisivat taudin pois kotona...
Samaa ihmetelty, levittävät vain piikeistä tulleita tauteja.
- Anonyymi
Kaikkein surkeinta, että pienet lapset uhrataan rokotuksille. Suomessa ei ole yhtään vakavaa tapausta pikkulapsilla koronasta, mutta vastoin YK:n lasten oikeuksien julistusta (eli aina ja kaikessa on huomioitava ensiksi lapsen etu) pikkulapsia rokotetaan yhteisen edun nimissä. Lapset eivät hyödy rokotteesta mitään, koska lapset eivät sairastu vakavasti koronaan. Ja nyt on jo 14 vuotiailla todettu veritulppia rokotusten jälkeen. Eli rokotusten testaus lapsilla on erittäin puutteellinen. Polkaistiinhan rokote noin puolessa vuodessa tuotantoon, kun hyvän rokotteen valmistaminen kestää yleensä 3-5 tai jopa 10 vuotta.
- Anonyymi
Erikoista tässä 5-11-vuotiaiden rokotusten aloittamisessa on sekin, että siitä ei tehty näyttävää mainoskampanjaa niinkuin edellisistä aloituksista.
Nohynek "muotoili" sanansa tarkoin eilen uutisissa!
Kyllä valtamedioissa ei ole toimittajat kertaakaan kysyneet esim. vanhentuvista rokotteista,
sekä maahan saapuvista satojen tuhansien uusista viikottaisista eristä.
Toimittajia on taatusti ohjeistettu olla kysymättä asiasta.
Kiurun ja Stm:n suunnitelma on, että parissa kuukaudessa saisivat piikitettyä kaikki kolmannet buusterit ja neljännetkin on jo aloitettu "voimakkaasti immuunipuutteisille".
Ja heti kohta neljättä suositellaankin jo kaikille!
Mutta kiirettähän se pitää! - Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
No on ne testattu jo muutamalla miljardilla henkilöllä.
Itse asiassa rokotepiikkejä on jo annettu enemmän kuin maapallolla on ihmisiä. Ei kyllä ole paljon väestön vähenemistä toistaiseksi aiheuttanut.
Milloinkas se seuraava mv-lehden kaatumisennuste rokotetuille olikaan? Mahtaa olla kova mätkähdys. Henkiin jää vain suurin osa afrikkalaisia ja joitakuita peräkammarin suomalaisia miehiä- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erikoista tässä 5-11-vuotiaiden rokotusten aloittamisessa on sekin, että siitä ei tehty näyttävää mainoskampanjaa niinkuin edellisistä aloituksista.
Nohynek "muotoili" sanansa tarkoin eilen uutisissa!
Kyllä valtamedioissa ei ole toimittajat kertaakaan kysyneet esim. vanhentuvista rokotteista,
sekä maahan saapuvista satojen tuhansien uusista viikottaisista eristä.
Toimittajia on taatusti ohjeistettu olla kysymättä asiasta.
Kiurun ja Stm:n suunnitelma on, että parissa kuukaudessa saisivat piikitettyä kaikki kolmannet buusterit ja neljännetkin on jo aloitettu "voimakkaasti immuunipuutteisille".
Ja heti kohta neljättä suositellaankin jo kaikille!
Mutta kiirettähän se pitää!Kusettamalla vanhempiakin tappavat nyt omia lapsiaan piikkeihin.
Saavatko enää jälkikasvuakaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse asiassa rokotepiikkejä on jo annettu enemmän kuin maapallolla on ihmisiä. Ei kyllä ole paljon väestön vähenemistä toistaiseksi aiheuttanut.
Milloinkas se seuraava mv-lehden kaatumisennuste rokotetuille olikaan? Mahtaa olla kova mätkähdys. Henkiin jää vain suurin osa afrikkalaisia ja joitakuita peräkammarin suomalaisia miehiä-Kyllä se on ainakin tappanut ja vammauttanut jumalattomasti eli miljoonittain, mutta Kiinassa syntyy joka sekunti uusi ihminen.
Samme mekin vaikka somalialaisia terveitä "rokottamattomia" tilalle kun oma väki vähennetään piikeillä.
- Anonyymi
No nyt ne rokotteen ottaneet rupesi joukolla kuolemaan. Kohta saadaan ruumiskontteihin täytettä.
Tästä on ollut puhetta taitaa ivallinen naureskelu loppu kun rokotehaitat vie kohti ruumiskontteja.- Anonyymi
Pitäis perustaa hautaustoimisto.Hiljaisia ja tyytyväisiä asiakkaita riittäisi...
Eikös niiden (eli meidän) pitänyt kuolla koronarokotteeseen? Ei suinkaan mihinkään virukseen...
- Anonyymi
Joo osui monella omaan nilkkaan tuo ruumiskonteilla pelottelu. Nyt sinne viedään sitten, mutta näitä koronapassilaisia :-))
- Anonyymi
Helsinki on sekopäiden paikka. Levittävät virusta niin että sairaalassa syntyy kaaos.
Kontaktien vähentäminen on ilmeisesti unohdettu.- Anonyymi
Uusimaa pitäs irrottaa muusta Suomesta. Siellähän saisivat määkiä rauhassa.
Anonyymi kirjoitti:
Uusimaa pitäs irrottaa muusta Suomesta. Siellähän saisivat määkiä rauhassa.
Olen samaa mieltä. Tänne ei tulla eikä täältä mennä.
Ne sieltä muualta tulevat potilaat (joita ei ole vähän) , niille sanotaan "että oottakee vähän"
Hussissa hoidetaan paljon muitakin kuin Uudenmaan potilaita. Ambulanssilla tuodaan mm. pahoja palovammoja saanut potilas sieltä teiltä joka päätyy Töölöön sairaalaan. Siellä on asiantuntemus ja sattuu siaitsemaan Uudellamaalla eli Helsingissä. ja monia muita.
Varo polttamasta itseäsi, tänne kun ei sitten ole asiaa.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusimaa pitäs irrottaa muusta Suomesta. Siellähän saisivat määkiä rauhassa.
Johan Helsinkiläisiltä on viety äänioikeus....;)
- Anonyymi
taruolento kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Tänne ei tulla eikä täältä mennä.
Ne sieltä muualta tulevat potilaat (joita ei ole vähän) , niille sanotaan "että oottakee vähän"
Hussissa hoidetaan paljon muitakin kuin Uudenmaan potilaita. Ambulanssilla tuodaan mm. pahoja palovammoja saanut potilas sieltä teiltä joka päätyy Töölöön sairaalaan. Siellä on asiantuntemus ja sattuu siaitsemaan Uudellamaalla eli Helsingissä. ja monia muita.
Varo polttamasta itseäsi, tänne kun ei sitten ole asiaa.Ennemmin heitän veivini kun tulen edes lähellekkään sitä sisäsiittoisten valtakuntaa.
- Anonyymi
taruolento kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Tänne ei tulla eikä täältä mennä.
Ne sieltä muualta tulevat potilaat (joita ei ole vähän) , niille sanotaan "että oottakee vähän"
Hussissa hoidetaan paljon muitakin kuin Uudenmaan potilaita. Ambulanssilla tuodaan mm. pahoja palovammoja saanut potilas sieltä teiltä joka päätyy Töölöön sairaalaan. Siellä on asiantuntemus ja sattuu siaitsemaan Uudellamaalla eli Helsingissä. ja monia muita.
Varo polttamasta itseäsi, tänne kun ei sitten ole asiaa.Just näin..erään maakunnan sairaalassa sain todella huonoa palvelua -hoitsut luki kännykkää ja häiritsin heitä. Lähinnä sen takia että olin kirjoilla Hgissä ja lomalla siellä jossain ...että toivottavasti sieltä jostain maakunnasta kukaan ei ikinä joudu tänne HKIIN hoitoon koska viette meidän paikkoja.Ou jee-Hgissä kuitenkin on monen alan ainoat ammattilaiset kuten esiM:palovammat .
Ja jonotuksesta --ei siellä päivystyksessä 45 tuntia tarvitse jonottaa vaan paikkaa jostain osastolta /toisesta sairaalasta kyllä ne 45 tunnissa on jo tutkinut miksi olet tullut... - Anonyymi
Ulkomaan nuoret miehet eivät käytä mitään maskia missään eikä ota rokotetta ollaan kysytty myyjiltä ei ota ja vartijoita ei ota jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkomaan nuoret miehet eivät käytä mitään maskia missään eikä ota rokotetta ollaan kysytty myyjiltä ei ota ja vartijoita ei ota jne.
Se on ihan oikein. Heille ei onneksi aivopesu ole tehonnut kun eivät katso paskamediaa, joka valehtelee ja muokkaa mielipiteitä.
- Anonyymi
Olen kyllästynyt tähän. Jo yli vuoden HUS on ollut "ongelmatilassa" Olisiko aika maksaa ja palkata lisätyövoimaa niin kuin isommissakin maissa?
- Anonyymi
Päivystykseen voi jonottaa kotona. Myös päivystyksessä voi olla ajanvaraus. HUS:issa taitaa olla huono järjestelmä.
- Anonyymi
Vaikuttaa siltä, että Suomen terveydenhuollon johto on epäpätevä ja pitäisi vaihtaa heti.
- Anonyymi
Eiköhän ongelma ole niillä jotka hankkii itselleen koronaviruksen?
Elän itse tervettä elämää ja lopulta aion kuolla kotiin niinkuin ystäväni. - Anonyymi
Husin johto ei ole ajan tasalla. Hehän tästä tilanteesta ovat vastuussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän ongelma ole niillä jotka hankkii itselleen koronaviruksen?
Elän itse tervettä elämää ja lopulta aion kuolla kotiin niinkuin ystäväni.Eli rokotetut!! Jos et ole vilkaissut husin tilanne dataa xd
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän ongelma ole niillä jotka hankkii itselleen koronaviruksen?
Elän itse tervettä elämää ja lopulta aion kuolla kotiin niinkuin ystäväni.Miten niin "hankkii" itselleen koronan? Ihmiset jotka käyvät töissä käyvät siellä edelleen. Näin se tarttuu.
Mistä saat ruokaa? Miten terve elämä tähän liittyy.
Jonkun pitää ajaa bussia millä töihin pääsevät. Kaupassa pitää käydä jotta saa ruokaa.
Jokainen saa kuolla mihin lystää mutta mistä saat raaka-aineet ruokaan ym.
Eli voisitko nyt kertoa miten eletään että ei "hankkisi" koronaa.- Anonyymi
Todella surkeaa murhata omia kansalaisia.
- Anonyymi
taruolento kirjoitti:
Miten niin "hankkii" itselleen koronan? Ihmiset jotka käyvät töissä käyvät siellä edelleen. Näin se tarttuu.
Mistä saat ruokaa? Miten terve elämä tähän liittyy.
Jonkun pitää ajaa bussia millä töihin pääsevät. Kaupassa pitää käydä jotta saa ruokaa.
Jokainen saa kuolla mihin lystää mutta mistä saat raaka-aineet ruokaan ym.
Eli voisitko nyt kertoa miten eletään että ei "hankkisi" koronaa.Tauteja tulee juuri "rokotteista" eli rokotevammoiksi voi sanoa.
Massakuolemat Suomessa alkoivat jo lokakuussa - tehopiikit toimivat tässä mielessä mutteivat ole ketään pelastaneet. Aika metkaa miten ihmisrotu on surkea älyltään. Anonyymi kirjoitti:
Tauteja tulee juuri "rokotteista" eli rokotevammoiksi voi sanoa.
Massakuolemat Suomessa alkoivat jo lokakuussa - tehopiikit toimivat tässä mielessä mutteivat ole ketään pelastaneet. Aika metkaa miten ihmisrotu on surkea älyltään.Suomessa aloitettiin rokotukset jo ekan taudin levittyä. Missä vaan maailmassa, ensin tuli tauti ja sitten rokotteet. Ei voi kehittää rokotetta jollei taudista ole tietoakaan. Ainakaan tähän tautiin eikä mihinkään muuhunkaan.
Rokotepakko on rankka keino mutta jossain jo otettu tai pian otetaan käyttöön. Sekin kertoo jo paljon.
- Anonyymi
"meillä on äärimmäisen paljon hoitajia ja lääkäreitä joko koronasairaina tai kotona altistuneina ja karanteenissa"
Rokotetut lääkärit ja hoitajat ovat koronassa, mikä aiheuttaa ongelman.Joo tuo ei ole mitenkään kummallista. Hoitohenkilöstö eivät ole mitään "satuolentoja" vaan ihmisiä niin kuin me kaikki varustettuna hyvällä koulutuksella sairaanhoitoon.
Ei kukaan voi olettaa että he eivät sairastuisi koskaan, ikäänkuin se ei kuuluisi heille ja työsopimulsessakin on sanottu "että et sitten sairastu".
Voimia niille henkilöille jotka ovat sairastuneet . Parempia aikoja odotellessa.- Anonyymi
taruolento kirjoitti:
Joo tuo ei ole mitenkään kummallista. Hoitohenkilöstö eivät ole mitään "satuolentoja" vaan ihmisiä niin kuin me kaikki varustettuna hyvällä koulutuksella sairaanhoitoon.
Ei kukaan voi olettaa että he eivät sairastuisi koskaan, ikäänkuin se ei kuuluisi heille ja työsopimulsessakin on sanottu "että et sitten sairastu".
Voimia niille henkilöille jotka ovat sairastuneet . Parempia aikoja odotellessa.eipä joo oo kummallista että ovat sairastuneet tautiin jota vastaan heidät on ensimmäisten joukossa piikitetty, sillä tutkitusti tehokkaalla myrkkyliemellä.....
kerropa taruolento kun logiikkasi on niin loistava, ettämikseiköhän missään puhuta siitä, että tuo sairaalakuormitus on kasvanut koska niin moni hoitaja on lähtenyt lätkimään pakkorokotusuhan alla..ja miksiköhän ne terveydenhuoltoalan ammattilaiset niin tekis, jos piikki toimii......... - Anonyymi
taruolento kirjoitti:
Joo tuo ei ole mitenkään kummallista. Hoitohenkilöstö eivät ole mitään "satuolentoja" vaan ihmisiä niin kuin me kaikki varustettuna hyvällä koulutuksella sairaanhoitoon.
Ei kukaan voi olettaa että he eivät sairastuisi koskaan, ikäänkuin se ei kuuluisi heille ja työsopimulsessakin on sanottu "että et sitten sairastu".
Voimia niille henkilöille jotka ovat sairastuneet . Parempia aikoja odotellessa.Ja heillä on vielä valtava viruskuorma vastassa, kun niin monella potilaalla on korona ja osa vielä tahallan ei muka osaa maskiakaan käyttää sairaalassa ja levittää virustaan yhä suuremmalle alueelle.
Sairaalat ovat nyt pahimpia koronan saanti paikkoja. Kyllä harmittaa, kun pitää viedä kohta tuttava vanhus vastaanotolle. En välittäisi edes lievää tautia saada. Anonyymi kirjoitti:
eipä joo oo kummallista että ovat sairastuneet tautiin jota vastaan heidät on ensimmäisten joukossa piikitetty, sillä tutkitusti tehokkaalla myrkkyliemellä.....
kerropa taruolento kun logiikkasi on niin loistava, ettämikseiköhän missään puhuta siitä, että tuo sairaalakuormitus on kasvanut koska niin moni hoitaja on lähtenyt lätkimään pakkorokotusuhan alla..ja miksiköhän ne terveydenhuoltoalan ammattilaiset niin tekis, jos piikki toimii.........No tuo on taas eri asia että hoitajat irtisanoutuvat. Ilman muuta kauhea paine ja kuormitus ollut jo kauan. En mistään ole saanut lukea että hoitajat tuossa määrässä kun kerrot irtisanoutuvat juuri "pakkopiikin" takia. Uskon että jotkut kyllä ei kaikki.
Henkilökohtaisesti olen jälleen sitä mieltä että tuntuu kornilta että rokottamaton hoitaja hoitaa koronasairaita.
Vähän sama kuin että poliisi joka korjaa murhamiehet talteen, tehtailisi niitä itse.
Mietin että miten hoitaja joka omassa elämässään vastustaa rokotuksia niin kuitenkin tekee tätä "väärää" muille.
Onhan tuossa aikamoinen ristiriita. Ei mene mun järkeen. Kun opetin lapsilleni että älä varasta, niin en tietenkään samaanaikaan (enkä koskaan) käynyt itse varkaissa.- Anonyymi
taruolento kirjoitti:
No tuo on taas eri asia että hoitajat irtisanoutuvat. Ilman muuta kauhea paine ja kuormitus ollut jo kauan. En mistään ole saanut lukea että hoitajat tuossa määrässä kun kerrot irtisanoutuvat juuri "pakkopiikin" takia. Uskon että jotkut kyllä ei kaikki.
Henkilökohtaisesti olen jälleen sitä mieltä että tuntuu kornilta että rokottamaton hoitaja hoitaa koronasairaita.
Vähän sama kuin että poliisi joka korjaa murhamiehet talteen, tehtailisi niitä itse.
Mietin että miten hoitaja joka omassa elämässään vastustaa rokotuksia niin kuitenkin tekee tätä "väärää" muille.
Onhan tuossa aikamoinen ristiriita. Ei mene mun järkeen. Kun opetin lapsilleni että älä varasta, niin en tietenkään samaanaikaan (enkä koskaan) käynyt itse varkaissa.--Mietin että miten hoitaja joka omassa elämässään vastustaa rokotuksia niin kuitenkin tekee tätä "väärää" muille.--
Jostain luin, että on hoitajia jotka lähtevät juuri siksi, että kokevat moraalittomaksi ruiskuttaa ihmisiin kokeellista mömmöä.
- Anonyymi
Rokotetaan lisää.
Se on ainut tie ulos tästä tilanteesta jossa rokotetut sairastaa.- Anonyymi
Eikös riitä jo lokakuusta alkaneet massakuolemat piikeistä - lisää haluat - ota meidänkin, mutta älä uikuta sairaalassa sitten. me varoitimme jo puolitoista vuotta sitten tästä kamalasta tulevasta piikkituhosta.
- Anonyymi
Ei olisi kannattanut ottaa niitä koronapiikkejä! 😂
- Anonyymi
jep, rokotetut ylläpitää tätä epidemiaa samalla kun wuhanissa tehtaillaan uusia variantteja😂
- Anonyymi
Näin viisaat varoittivat, myös Ano Turtiainen, mutta halusivat tappaa kansalaisia, kilttejä herkkäuskoisia. Suorastaan häpeällistä puuhaa.
- Anonyymi
<joo - huono mainos piikeille jos on ruumiskontti kiihokkeena :-))
- Anonyymi
Tarvittaisko siellä leveämpiä hartioita, vai?
- Anonyymi
Kuinka monta hoitajaa on irtisanoutunut viimeisen vuoden aikana?
- Anonyymi
7200 . Tilastoa päivitetään jatkuvasti. Nääs voit katsoa työilmoitukset sivulta. Kaksi päivää sitten tilanne oli 5800 työhakuilmoitusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
7200 . Tilastoa päivitetään jatkuvasti. Nääs voit katsoa työilmoitukset sivulta. Kaksi päivää sitten tilanne oli 5800 työhakuilmoitusta
Sehän hyvä että pääsee vähän sairastelleet takaisin töihin ja eläkeläiset saa lisä rahaa kun siivoo vessoja.
- Anonyymi
Minä ennustin tämän kun sitä myrkkyä suunniteltiin pakolla hoitajille työntää.
- Anonyymi
Hoitajapula pahenee entisestään. Punikit eivät välitä omasta kansasta.
- Anonyymi
Et ennustanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ennustanut.
tän kaiken on yhtä moni ennustanut, ketkä osaa lukea käsikirjoitusta. ja suomalainen makkar-mauno uinuu vaan..... sweet dreams
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoitajapula pahenee entisestään. Punikit eivät välitä omasta kansasta.
Italiassa lääkärit ei viitsi hoitaa vanhuksia vain nuorille annetaan hengityslaite ja meillä on maahanmuuttajat sitä mieltä ettei muista tarvi välittää kuin heistä vain.
- Anonyymi
MEIDÄN ALA_ASTE IKÄISET LAPSET EI MENE ENSI VIIKOLLA KOULUUN (HUS ALUE) JA SE ON VARMA
- Anonyymi
Voisi mennä ne jotka sairaita ja sairas opettaja samaan ryhmään ja tilaan . Terveet erikseen.
- Anonyymi
Tämä on varsin ymmärrettävää. Vaikka Hus vaatii mutta linnarauha sopimus pakottaa on yksilön ehdottomasti toteltava ja käännyttävä jälkinmäisen ehdon puoleen....
- Anonyymi
Olkaa onnellisia siellä kolmosen sisäpuolella!!
- Anonyymi
Joo Tallink laiva tuo jengiä virosta päivittäin tuomaan tauteja viemään työpaikat.
- Anonyymi
Onnellinen on se joka valvoo etujaan ja luottaa piirimiehiin....
- Anonyymi
Ollaan ollaan ja ruumiskontit on tuossa aika liki, ei ihan näköetäisyydellä mutta vanerit ympärillä ja lisää kai tulossa.
- Anonyymi
Ei kai siellä vain oleskella yli 15 min alle 2 m päässä köhivästä ja pärskivästä koronapotilaasta? Solidaarinen paikka eli mikä on minun on myös sinun. Siitäs saatte sote-idiootit.
Kummallinen kommenti. Täällä ainakin me vanhemmat yritämme suojautua niin kuin miten vaan voi.
Nuoremmat on eri asia. Minusta tunttu että juuri he eivät juuri välitä itsestään ja sitä kautta eivät myöskään vanhemmistaan. Nuorina ihmisinä he luulevat että korona ei kosketa heitä.
Voi olla toisin joko suoraan tai välillesesti. Tosin nyt näyttää että he ovat heränneet tähän. Hieman myöhään mutta parempi kun ei ollenkaan.
- Anonyymi
HUS ei näköjään pärjää yksin, pitäisikö liittää johonkin toiseen hyvinvointialueeseen?
- Anonyymi
Uutisessa on haastateltu näitä useita henkilöitä Helsingin eri testauspisteiden jonoissa; Olga, Sergei, Hussein, Georgios, Tanya, Victor, ja Desiree.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/90484339-fc3c-40a6-b87a-2ddce1456f57- Anonyymi
Tyypillisiä ja tavallisia nimiä helsingissä.
- Anonyymi
Toi jonohan oli täynnä pelkkiä maamuja?? kiva "suomalainen" kaupunki..
Jos kykenee seisomaan koronatestijonossa tunteja, ei ole mitään syytä seisoa siinä tunteja, koska ihminen on silloin joko terve tai hyvin vähäoireinen, mikä sitten häntä vaivaakin.
Lienee terveellisempiäkin ulkoilutapoja.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi jonohan oli täynnä pelkkiä maamuja?? kiva "suomalainen" kaupunki..
Naapurikyläst ovat....en pane kuitenkaan nimeäni...ettei kukaan tiedä mist olen....
- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
Jos kykenee seisomaan koronatestijonossa tunteja, ei ole mitään syytä seisoa siinä tunteja, koska ihminen on silloin joko terve tai hyvin vähäoireinen, mikä sitten häntä vaivaakin.
Lienee terveellisempiäkin ulkoilutapoja.Tuota mekin ihmettelemme joka päivä kun on tuo testipaikka vastapäätä kahvilaa.
Hullun lailla jonossa ja autoissa räkämaskit päässä - älytöntä puuhaa.
Missä näitten järkikulta on vai onko sitä koskaan ollutkaan, nyt se paistaa kyllä ulos tuo tyhmyys.
- Anonyymi
Niin,näin on Suomen sairaalat huonoja ! Täyttä paskaa jos sota syttyisi!
Joo, ei Suomeen kannata muuttaa... ja maassa jo asuvan ulkomaalaisen kannattaa muuttaa pois...
- Anonyymi
Onneksi meillä on tuota varten vielä JSP sekä Kenttäsairaalat.....
- Anonyymi
Kyllä on TYHMIÄ IHMISIÄ.Omikron ei ole niin vaarallinen,että tarvitsee sairaalahoitoa. Sitä saa mitä tilaa sanotaan. Ihmisiä on peloteltu ja uhkailtu, että ottaisivat rokotteen kun nyt on KAUHEA PANDEMIA ja KORONA TAPPAA. Totuus on se, että maailman 8000 000 000 ihmisestä 5000 000 ihmsitä on kuollut koronaan.Tiedättekö paljonko se on prosenteissa. 100/1600= 0,065%. Ja huomatkaa, että kuolleiden keski-ikä on yli 70-vuotta. Mitä TE IDIOOTIT teette siellä sairaalassa kuormittamassa terveydenhoitoa. THL ja Kiuru, katsokaa nyt typerykset minkä hysterian olette aiheuttaneet....
Kausiflunssaan kuolee n. 2%.Kausiflunssa on siis paljon vaarallisempi.JÄRKI KÄTEEN TYPERYKSET.Ihmettelen myös rokotetta,eipä tunnu tehoavan.Mitähän mehua se on?- Anonyymi
"5000 000 ihmsitä on kuollut"
Kolmessa vuodessa?
Alko toi tauti 2019? Influenssavertailusi on täysin asiaton, koska lasket kuolleisuutta pelkästään niistä tapauksista, joissa potilas on niin huomokuntoinen että päätyy sairaalaan. Keiltään muilta ei influenssaa nimittäin testatakaan.
Anonyymi kirjoitti:
"5000 000 ihmsitä on kuollut"
Kolmessa vuodessa?
Alko toi tauti 2019?Kiinassa alkoi loppuvuodesta 2019.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"5000 000 ihmsitä on kuollut"
Kolmessa vuodessa?
Alko toi tauti 2019?Ota vielä lisäpiikki niin päästään eroon aivottomista lausahduksista ja örähdyksistä!
- Anonyymi
Trump mehua.
Voi olla hyvä liikemies, mutta tieteestä ei tajua kakkaakaan.
Sen olisi pitänyt potkia Fauci jo epidemian alussa, mutta kun se oli luottoystävä.
Onneksi rokote sentään enimmäkseen ei toimi kuin on vielä absoluuttisen vaarallinen.
Tosin silloin se jo olisi luultavasti kielletty.
Meilläkin Fimean olisi syytä saada vauhtia siihen haittailmoitusten käsittelyyn.
Olisi hyvä myös pitää kirjaa "läpilyönti" infektioista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trump mehua.
Voi olla hyvä liikemies, mutta tieteestä ei tajua kakkaakaan.
Sen olisi pitänyt potkia Fauci jo epidemian alussa, mutta kun se oli luottoystävä.
Onneksi rokote sentään enimmäkseen ei toimi kuin on vielä absoluuttisen vaarallinen.
Tosin silloin se jo olisi luultavasti kielletty.
Meilläkin Fimean olisi syytä saada vauhtia siihen haittailmoitusten käsittelyyn.
Olisi hyvä myös pitää kirjaa "läpilyönti" infektioista.Fauci ja Biden on CNN:llä kiitellyt Trumpia siitä, että hän on ottanut kaikki 3 rokotetta ja suosittelee niitä kannattajilleenkin. Tullut järkiinsä.
- Anonyymi
Ruotsissa on paha Kuppatilanne.Kuulemma kuppatapaukset tuplaantuneet.Tuleekohan suomeen sama tilanne?? HUS miten tästä selvitään?? Kohta käytävät täynnä kuppapotilaita.... APUVA uusi Pandemia KUPPAPANDEMIA.Ihmiset hätääntykää,rynnätkää ympäriinsä ja soittakaa hätäkeskukseen.Menkää HUS:n kaikki ja täyttäkää käytävät AAAAPUAAAAA
- Anonyymi
Voi vittu sanon minä itse oon koittanut saada lapraan aikaa mut en ole saanut kun kone huutaa aamusta iltaan että täyttä on panisivat koneet kiinni ja lopettaisi ton tauottelun vaikkapa sitten kun on sitä joutilasta aikaa itse kävin seuraamassa tota lapraan touhua niin kyllä ilta päivästä oli aika hiljaista että mihin se kiire katoaa mutta ei vain oteta ihmisiä vastaan ottoon ihmettelen vain onkohan tää vain laiskuuta
- Anonyymi
HUS.fi sivuilta näkee päivystyspolien päivitetyt potilasmäärät tällä hetkellä.
Tilanne Meilahdessa, Peijaksessa ym on ihan normaali.
Ongelmia tosin on kun hoitajia on lähtenyt rokotuspakon takia.- Anonyymi
Jaa lähtenee rokotepakon takia? Kerrohan jotain totta asiasta, älä kuvitelmiasi.
On siellä varmaan idiootteja ollut hoitajissakin, mutta hyvä jos lähtevät!
' - Anonyymi
Kusetusta ollut alusta alkaen. Nyt ei mihinkään voi luottaa! On itse katsottava vain ympärilleen ja näkeehän noita piikeistä sairastuneita, vammaisia ympärillään. Kuolleet on osa jo hautausmailla, osa odottaa kun on suurkuolleisuus.
Ei ole 177 vuoden jälkeen nyt päävartioonkaan irronnut sotilasta vartioon kun sairaita armeijassa, vammaisia ja kuolleita..tyhmästä ja tyhjästä on paha nyhjäistä.
- Anonyymi
Lääkärit lakossa ja Karibialla, osa Thaimaan lämmössä. Niillä on rahaa matkustella ristiin rastiin.
- Anonyymi
No onneksi ainakin yksi Thai-kone palasi takaisin kun tuli taas sellainen "savuilmoitus2
Onko se salanimi sairastumiselle tai kuolemalle cocpitissä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onneksi ainakin yksi Thai-kone palasi takaisin kun tuli taas sellainen "savuilmoitus2
Onko se salanimi sairastumiselle tai kuolemalle cocpitissä?Kapteni vaan vaivihkaa jotain kautta sairaalaan tai ruumishuoneelle?
- Anonyymi
Korona on ryssärollien mielestä muka kausinuhakuume. Katsokaa peiliin, siellä te olette!
Kysykää vaikka heidän epäjumalaltaan Ano Turtiaiselta, joka huohottaen eduskunnassa edelleen vaan jakelee viisauttaan ja ainoata totuuttaan!!!
Käsittämätöntä tuollainen hulluus!!!! - Anonyymi
Hoitajapula on ollut jo vuosia ja rokotepakko vähentää lisää. Kaikki eivät halua kehoonsa grafeiinioksidia jota rokote sisältää.
Rokotehaittojen vuoksi hakeudutaan hoitoon useammin kuin itse koronan takia.
Tämän on sanonut jopa yksi suomalainen lääkäri omalla nimellään. Hoitohenkilökunta on puhunut samaa
Katsotaan parin vuoden kuluttua onko kolmesti rokotetut edes elossa. - Anonyymi
😅 ne myrkkypiikithän ei missään nimessä oo vastuussa tästäkään. Ei alenna vastustuskykyä olemattomiin tai muutakaan pahaa tee. Ottakaa kaikki 5-8! Mitä huonompaan kuntoon menee sitä enemmän se vaan kertoo et toimii!!
Ja lapsianne meette niillä myrkyttämään. Vittu valot päälle…No MV-lehden mukaanhan suurinpiirtein kaikkien koronarokotettujen piti kuolla kupsahtaa nyt vasta päättynesssä joulukuussa rokotushaittoihin.
Miksi näin ei tapahtunut?
Onkos herralla/rouvalla selitystä tähän?- Anonyymi
Kyllä ne juuri vie oman puolustuskyvyn, katso lääkäreitten lausuntoja, samoin tutkijoitten.
Vähän olet lukenut ja katsonut.
Ilmeisesti luet vain roskalehtien propagandaa ja katsot yleä. muuten tietäisit missä mennään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne juuri vie oman puolustuskyvyn, katso lääkäreitten lausuntoja, samoin tutkijoitten.
Vähän olet lukenut ja katsonut.
Ilmeisesti luet vain roskalehtien propagandaa ja katsot yleä. muuten tietäisit missä mennään.Ei todellakaan vie, mutta sontasivustojen mukaan vastustuskyvyn piti mennä nollaan puolessa vuodessa. Yhdysvaltain väestöstä piti puolet kuolla puolessa vuodessa jne. Videoiden mukaan veri menee rokotuksesta ruskeaksi puuroksi, siinä oli lampipolyyppejakin, se on aivoton tappaja. Kotimaisia asiantuntijoita mm. naturopaatti eli luonnonparantaja Dr. Ariyana Love ja välisukupuolinen Yazka Love.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei todellakaan vie, mutta sontasivustojen mukaan vastustuskyvyn piti mennä nollaan puolessa vuodessa. Yhdysvaltain väestöstä piti puolet kuolla puolessa vuodessa jne. Videoiden mukaan veri menee rokotuksesta ruskeaksi puuroksi, siinä oli lampipolyyppejakin, se on aivoton tappaja. Kotimaisia asiantuntijoita mm. naturopaatti eli luonnonparantaja Dr. Ariyana Love ja välisukupuolinen Yazka Love.
Silloin toimittiin sen hetkisen tiedon mukaan.
Kiitos kaikille.
- Anonyymi
eikö sitä maaseutuja ajeta alas,et kaikki tulisi sinne helsingin seudulle asumaan.yrittäkäähän pärjätä,hyvää loppiaista.
- Anonyymi
Jos tämä koronan aiheuttama ongelma, pula tehohoito paikoista. Mitä tehohoito paikka vaatii, lämmin huone (jos kaikilla korona, samassa huoneessa voi paljon porukkaa. Tarvitaanko hengitys kone, happi vehkeet. Hommaa voisi pyörittää kuin tehtaassa koneen käyttäjä periaate, ei tarvitsi olla hoitoammattilainen, kattos että homma rokkaa, mutta jos jolku tarvitsee apua niin hälyttää ammattilaisen paikalle. Koneen käyttäjäksi voisi palkata pystymetsästä tyypin, Varmaan oppis homman n.15 min. Ja tulisi säästöä veronmaksajille, Jollekin työttömälle voisi avautua hoitoalan ura. Julkisuudessa puhuvat hoitoalan väsymyksestä, olisko jos tekee hommaa jonka oppii 15min. Mutta jos ratkoo ongelmia jossa joutuu käyttämään oppeja. En ole käynyt hoidoissa /terkkari n.10 kertaa koko ikäni aikana , olen 60v. 2021 kävin, maakunnassa käynti oli ei todellista , labra tulos viikko, keskussairaalasta varas diapetes hoitajalle seuraavalle päivälle, Se oli sairastunut samana päivänä. Oli 2vko sairaslomalla. Sitten pääsin diapetes lääkärille. Oli tunnin juttu se kirjotti varmasti puolet ajasta raporttia. Sitten pikana verensokeri mittari ja ohjeet yms diapetes jutut lue kotona. Olisko tähän hommaan tarvinnut lääkäri, eikö tämän olisi voinut ulkoistaa, kuten posti myynti mittari ja ohjeet olisi käynyt hakemassa R-kioskista. Mikä virka lääkärillä. Niin se raportin kirjoitus, kysäsin mihin tuo paperi, siihen kun muutan sinne isoon city niin ne näkee suoraan. Mutta kuinkas kävi täällä on jokin apotti, minun pitää hommata kuitenkin dokumentit 400km päästä. Mikään ei hoidu kerralla. Olisko jos se lääkärikin ajattelee tästä ei hyvä seuraa kun asiakkaat on tyytymättömiä, sehan saattaa kertoa eteen päin ja jos muilakin sama vitutus päällä , juttu voi saada siivet selkään, joku saattaa sanoa pahasti. Työssä minusta tärkeä arvostus, ja tajuaa asia meni nappiin , On kaikkialla kaupoissa asiakas tyytyväisyys kysely. Tietysti tämä ei ole näitten lääkärien tai hoitsujen vika. Arvostushan olisi henkistä pääomaa, jaksaisi, sehän voisi lisä työhyvin vointia. Olisko joku suunittelee tän jutun kapinetissa, periaate kuten armeijassa ennen paska valuu ylhäältä alaspäin. Eli esimiestä tai systeemiä ei saa arvostella. Jos tämä on sellanen arvo kysymys, eli omaetu pointti. Armeijassa karju vääpeli pikku asiosta, SAATANAN PÄSI , sitten se jälkeen naljaili UTS JOKI KEVO OHUTTA YLÄPILVEÄ. Olisko siellä kapinetissa käytävä tokasemassa.
- Anonyymi
Joo piikeillä on tuhoavaa tehoa. Nyt sen viimeistään luulisi jo selvinneen kaiklle, vai onko?
- Anonyymi
Aamulla mennä viikolla (tais olla 3 viikkoa). Aamu uutiset yle että joku intassi suositti riski ryhmille 3kk kuluessa toisesta piikistä. Sitten n. klo 10 luin saman jutun ja samana päivänä pääsee jonottamatta piikille sitten menin kysymään terveyskeskukseta . Heti vartija tuli vastaan seinällä panderolli (lyhennettynä pitäkee mölyt omassa mahassa. Kysäsin se ei tienyt ja info olivat lähteneet evakkoon, arvaus koronaa karkuun. Julkisuudessa pullistelevat että ovat eturintamassa. (Mikä nimitys tällä on kun taistelussa lähetään kotiin) . Varmaan jotain pyyteetöntä sankaruutta. Minusta kaikki ok vartija anto lapun soita tähän numeroon. Menin kotia ja soitin pitkä jonotus lähemmäs tunti, sitten vastas, ei hän tiedä soitappa tähän uuteen numeroon. no soitin sinne pikäjonotus ja sama vastaus, soitapa tähän uuteen numeroon taas helvetin moinen jonotus sitten jätä soittopyyntö. Koko päivänä ei kuulu mitään. Kukahan jossain kabinetissa suunittelee näitä. Olihan tällä shoulla työlistävä vaikutus kun kolme puhelua kuluuhan se aika näin hoitsulla kolmella. Näin varmasti syntyy puhelin ruuhka. Kukaan ei tiedä mitään, siihen vois vastata kuten venäjällä , MINÄ OLEN TÖISSÄ. Jos joku olisi ollut infossa ei olisi koko ongelmaa. Joku ammattilainen olisi voinut koe soittaa, Tai että miksi yleensä soitetaan , joku lukee lehdestä, sitten tietk ja katsoo sielä lukee 6kk, haluu varmistaa pitikö lehtijuttu kutisa. Miksi jukaisevat lehdessä tollasta tietoa. Joku voisi katsoa lehdet yms media. Onko sillä viranomasella kaupungissa netti sivu vai oliko se korona ryhmän joku sivu. Jokainen voisi katsoa älypuhelimella.
- Anonyymi
Meno alkaa olla kuin Kiinassa vuonna 2020. Hitsatkaa kiireellä ne kerrostalojen ovet kiinni. Näin saatiin korona hallintaan Kiinassa.
- Anonyymi
Hyvä hyvä ...ja koska rokottamattomia itseään ja terveyttään arvostavia hoitajia ei enää kelpuuteta töihin niin toihan on mukavaa uutisointia.niin sanotusti sitä saa mitä tilaa 😏 pidetään peukkuja että kiire eikun lisääntyy .sen siitä saa kun sahaa omaa jalkaansa poikki niin käveleminen hankaloituu.
- Anonyymi
"Hyvä hyvä ...ja koska rokottamattomia itseään ja terveyttään arvostavia hoitajia ei enää kelpuuteta töihin "
Kaikki saa mennä töihin, taas tuli virhe päättäjillä
Aivan kuten taitaa olla pieni virhe pikkulasten alle murrosikäisten rokottamisellakin.
Rokotetut tartuttaa yhtä paljon , ellei enemmän,
- Anonyymi
Veronmaksajien rahat menee kehitysapuun ja eu korruptioon vihervasemmisto Suomessa sitä saa mitä tilaa T persu äänestäjä
- Anonyymi
Ihmisiä tulee kuolemaan kaikkialle
- Anonyymi
950.000 ilmoitettua vammaa USA:ssa jo! Mikä on todellisuus ? Kymmenkertainen, satakertainen? Kuka tietää kun kusetus vallitsee ja roistot vetävät tätä showta eli plandemiaa.

Voi olla että olemme vaarassa, pitäisikö tästä ehkä alkaa huolestumaan?
Kiinassa elää huhujen mukaan tällä hetkellä noin 500 miljoonaa ihmistä.
- Anonyymi
mitä siinä yrität lietsoa pelkoa .....sitä tekee media maksusta ihan tarpeeksi !!!
sairastetaan flunssa flunssana ja heikossa kunnnossa olevat hoitoon ,niinkuin ennenkin ,ei "uutta maailmaa" - Anonyymi
janni hussia saa aina odottaa
- Anonyymi
Sairaalan käytävällä jonottaessa se ei tartu?
Meilläpäin jonotetaan kotona, soittavat sitten kun vuoro alkaa olla lähellä.- Anonyymi
On tuolla hautausmaillakin jonoa kun piikit tehoaa selkeästi.
- Anonyymi
Naakka käy veronmaksajien rahojen turvin yksityisellä.
- Anonyymi
Voi voi, kun tilastojen mukaan julkista sairaanhoitoa kuormittavat rokottamattomat.
- Anonyymi
Lämpimikseenhän täällä jotkut jauhavat, vain paskaa, vailla mitään totuuspohjaa. Kun ei ole muuta tärkeämpää tekemistä. Ette varmaan, vielä ole huomanneet?
- Anonyymi
Joo, ei ole enää mitään perusteluja injetioitten puolesta niitten antoa jatkaa.
Mitään apua ei ole kukaan saanut, sehän on nähtävissä. Ei faktaa ei niin mitään.
Kannattaakin jo myöntää tapahtunut virhe ja liittyä nyt siihen joukkoon, joka yrittää pelastaa mikä pelastettavissa vielä on ettei tule lisää tuhoja. - Anonyymi
En ymmärrä millaiset ihmiset pitävät noita tuulesta temmattuja väitteitä luotettavampina, kuin alan asiantuntijoiden tieteelliseen tutkimuspohjaan perustuvia lausuntoja. Maailmanlaajuisen pandemian johdosta kaikkien maiden parhaat virustauteihin perehtyneet asiantuntijat pohdiskelevat asian kimpussa. Sitten joku kansakoulun käynyt kotiäiti tai peräti persulainen merkonomi on tietävinään asiat paremmin ja peräkammariveikkojen kahvikerho pokkaa ja huutaa aamenta!

No,kun tuo porukka minkä mainitset on niitä valehtelevia aivopesijöitä ja näköjään sinutkin saaneet ansaansa,-voi sinua hyväuskoinen lammas..

Onhan siellä joukossa tutkijoita ja asiantuntijoita jotka suoraan ovat todenneet että nämä mrna rokotteet ovat täysin kokeellisia.
Ihan yhtä vitun huuhaata ne on siinä tapauksessa nuo "tieteellisen tutkimuspohjan" väittäjät siitä että tällä paskapiikillä se maailma pelastuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No,kun tuo porukka minkä mainitset on niitä valehtelevia aivopesijöitä ja näköjään sinutkin saaneet ansaansa,-voi sinua hyväuskoinen lammas..
Kylmäkontteja asennetaan Malmin sairaalalle!!!
Sairaala-alueelle alueelle asennetaan pakastekontteja ja tietojen mukaan niitä on tulossa ruumiiden säilöntään peräti 12 kappaletta. "Paljon porukkaa on kuolemassa ja näin on ennakoitu."
”Nyt rakennettu vaneriaita konttien ympärille. Tuon rakennelman sisällä on 6 kylmäkonttia. Vastaaville konteille on varattu lisää tilaa samalle sairaalan parkkipaikalle. Paikasta tulee kuulemma pääkaupunkiseudun ”koronasairaala”.
- Anonyymi
Sote tuo päivystyksiin yhden tunnin hoitotakuun, nämä kärvistelyt ovat pian historiaa!
- Anonyymi
Kuka käski keskittää sairaanhoidon? Nyt potilaat ovat enimmän aikaa matkalla, kuka mistäkin ja mihinkin. Mitään takeita ei ole, että tietotekniikka toimii ratkaisevalla hetkellä, jos kyyti sattuisi hoitumaan.
- Anonyymi
Matkalle kun lähdetään niin missäs ne sairaat ovatkaan?? HEHEH ?
No Espanjasta kun takaisin tulee, niin rahastavat testistä 50-150 euroa.
Jos tulee positiivinen, saat karanteenin ja maksat n. 1800 euroa...ja ehkä lisää??
- Anonyymi
Onkos minkä auringon ottaneita siel jonossa ??? Eli ihan muuten vaan hakemassa jotain pikkuvaivoihin ehkä ?? Vai ,,, ???
- Anonyymi
Rauhoitu, yli 99,9 prosenttia jonolaisista on ihan syntyperäisiä suomalaisia!
- Anonyymi
Ap. Olet oikeassa. Saahan siellä muutenkin jonottaa. Pöytään törmännyt 5 tuntia. Silmävaivanen 3 3 h. Skooterilla kännissä kaatunut pääsee heti.
Kiitos varoituksesta. Aina ei vaan voi olla menemättä. - Anonyymi
Joku tuolla ollut sanoi että jono on 52 tuntia...
- Anonyymi
Jono on osastolle pääsyyn...päivystyksen lääkäriin kyllä pääsee hieman nopeammin ja sen jälkeen jonotat päivystyksen osastolla jatkoa --tai lähet kotiin.
Niin se lääkäri sanoi tv:ssä oisko ollut eilen.
- Anonyymi
Kamalaa. Ja voin sanoa että muuallakin suomessa on päivystyksessä paljon ruuhkaa ja tämä ei ole uutisista vaan itse nähtyä. Mikä on todella ikävää kun jotkut sairaudet voi hyvinkin siinä odotusajassa pahentua kun ei saa apua...
- Anonyymi
Ihan normaalia että arkena joutuu ns."kiireetön" tapaus jonottamaan 4-6 tuntia ja siinä ajassa alkaa jo väsyttämään, tulee nälkä, mutta mihinkään kovin etäälle ei voi poistua kun ei tiedä koska kutsu käy.
- Anonyymi
Jonot tulevat olemaan 2 viikkoa kun uusi maakuntahimmeli alkaa toimimaan...varautukaa ihmiset siihen.
- Anonyymi
Miksi ne juopot viedään sinne päivystykseen jonottelemaan ja voidaan kai suuremmissa terveyskeskuksissa laittaa käsi tai jalka kipsiin jos sattunut murtumaan.
Aivan turhaan monetkin siellä päivystyksessä istuvat. Menisivät päiväsaikaan terveyskeskukseen tai naapuri kaupungin sairaalaan, kun kerran HUS:lla ei ole nyt mahdollisuutta hoitaa kaikkia potilaita. - Anonyymi
Haartmannissa melko tyhjää, hiljaista oli. Missä ne jonot piileskelivät?
- Anonyymi
Haartmannissa ei ole koronatestauspistettä, ne on muualla.
- Anonyymi
nämä jonot ovat tekaistuja uutisia jotta koronahysterialla rahastus jatkuu...
- Anonyymi
Ihan oikein, toivottavasti saadaan vielä täysi lockdown. Miksi rokotetut ruuhkauttavat meidän terveydenhuollon näin täydellisesti? Jumal täällä on jo 1/4 yli 12 vuotiaista 3 kertaa rokotettuja, ja nyt testaillaan nuhaa? Siihen palaa reilu 30milj kuukaudessa...
- Anonyymi
Niin siis ruuhkautunut puheluiden takia kun porukka soittaa saaneensa positivisen testituloksen kotitestistä, ja ovat median pelottelun takia paniikissa vaikka mitään oireita ei olisikaan? Pelottelun joka vain jatkuu vaikka nyt omikron on paljon vaarattomampi variantti kuin delta.
Vai koska myös HUS tuhlaa resurssinsa kuten Porvoon terveyskeskus:
"Henkilökunnan resurssit ovat kiinni eristys- ja karanteenipäätösten kirjoittamisessa ja erityisesti tartuntojen jäljityksessä"
"https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ddcbe55a-b494-400e-adf3-7a972238db1f
Kyllä tuo on täysin hölmöläisten hommaa jo viimeistään omikronin kanssa, ḱoska se nyt selkeästi tulee joka tapauksessa tarttumaan kaikkiin. - Anonyymi
Mitä tarkoitusta palvelee nää HUSin etc asiantuntijoiden hälyilmoittelut, monet immeiset hädissään enemmän näistä kuin viruksista
- Anonyymi
Sairastin koronan,kipeenä kolme päivää,pahempiakin tauteja ollut,vitamiinitasot kannattaa pitää kunnossa.Rokote liian vaarallinen.en halua sydäriä tai AIDSIA. Pfiser taulukko haittavaikutuksista: https://phmpt.org/wp-content/uploads/2021/11/5.3.6-postmarketing-experience.pdf
- Anonyymi
Jos sitä piikkiproteiinia pelkäät, niin koronatartunnassa saa paljon enemmän piikkiproteiinia kuin rokotuksessa, vaikka se tartunta olisi lieväoireinen tai oireetonkin.
- Anonyymi
Kyllä meidän sairaalahoito on todella ajettu alas. Kun vertaa 80 lukua. Jonoja ei ollut missään ja hoito oli ilmaista. Kyllä tehohoitopaikkoja on todella vähän, jos isompi onnettomuus sattuisi, jossa esim. tuhat vaatisi tehohoitoa. Onko sellaiseen varauduttu? Jos ei, eikö tällaisena aikana olis syytä vähän oikeesti panostaa tehohoitoon, sodankin varalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sitä piikkiproteiinia pelkäät, niin koronatartunnassa saa paljon enemmän piikkiproteiinia kuin rokotuksessa, vaikka se tartunta olisi lieväoireinen tai oireetonkin.
Koronarokotteiden aiheuttama synteettinen piikkiproteiini on erilaista kuin viruksen vastaava proteiini.
Lisäksi rokotteissa on grafeenioksidia ja muita vaarallisia komponetteja joista ei ole Suomen viranomaisilla tietoa. Yksikään laboratorio ei ole näitä Suomessa tutkinut, ilmeisesti lääkeyhtiöiden kanssa tehty sopimus kieltää.
Lääkeyhtiöt voivat myös vaihtaa tai muuttaa rokotteiden sisältöä ilman että tästä täytyy ilmoittaa rokotteiden ostajalle. Ihmiset siis ovat koekaniineina. En ikinä ottaisi tälläisiä rokotteita itseeni!
- Anonyymi
Tämä on varmaan sitä hybridivaikuttamista ja sen seurauksia.
- Anonyymi
Pääkaupunkiseudulla on liikaa ihmisiä ja liian suureksi kasvanut alue. Monta pienempää kaupunkia olisi paljon parempi asia.
- Anonyymi
Onhan työttömillä aikaa jonottaa, työtä tekevät käyvätkin työterveyshuollossa.
- Anonyymi
Älä puhu paskaa.....juuri aamulla olin terkkarissa ja ihan oli duunariloista paikka täynnä...
- Anonyymi
Asuin 10 vuotta sitten länsirannikolla eräässä kaupungissa -siellä sai silloin ajan lääkäriin samalle päivälle tai sitten päivystykseen jonottamalla jossa oli aina 3-5 lääkäriä ottamassa asiakkaita. Suoraan luukulle sanomaan asiansa ja aina pääsi lääkäriin--Hampaatkin korjattiin kaikki hetkessä-Oli aivan mahtavan hyvää palvelua ,suuressa kaupungeissa se ei vaan toimi niin koska täällä on kaikenlaista ihmistä,tapahtumaa,onnettomuutta ...............
- Anonyymi
Montako pistosta vielä pitää ottaa ennekuin alkaa tehota? Kyselee eräs hölmö epätietoinen.
- Anonyymi
joka vuosi 10 pistosta koska tämä takaa valtavan rahastuksen pienelle eliittiryhmälle...
- Anonyymi
Ihmiset on peloteltu henkihieveriin.
Pelkän nuhan takia jo soittelevat ambulanssia. - Anonyymi
HUSissa päivystyksen jonotusaika jopa 45 tuntia
Hyvä maa,paskat ihmiset,paskat varmuudet.Raha ratkaisee!
Paska hallitus,akat johtaa!- Anonyymi
Ei se johtamien ukoilla ole sen kummempaa.
- Anonyymi
Niin nyt kävi niin että geenimanipuloimattomia syrjittiin, uhkailtiin ja kiristettiin lain ja ihmisoikeuksien vastaisesti. Moni ei alistunut ja heidän työsopimuksien vastaisesti muutettiin työsuhteen ehtoja. mutta ennenkaikkea vietiin oikeus omaan kehoon.
Nyt on jo tuhansia hoitajia vähemmän... miltä kuulostaa. täytynee perustaa sairaalat ja sote joka ei syrji. Lopetetaan plandemia ! Yleislakko22, Kansalaisvallankumous2022,NCSVVIC,wwg1wga. Tulta päin.- Anonyymi
todellakin eduskunta ja hallitus pitäisi ajaa alas/ lakkauttaa välitömästi kansalaisaloitteella sillä jos nämä edustavat pakkorokotuksia hoitajille niin kyseiset järjestelmät ovat tullee tiensä päähän...
- Anonyymi
täällä landella pääsee lääkäriin ku kävelee terveyskeskukseen
- Anonyymi
Ei kuule enää kauan, kun sote tulee.
- Anonyymi
Piikitetyt jonossa. Kuten teoreetikot povasivat. Puhdasveriset saavat kohta miljoonia verestään per litra.
- Anonyymi
Tässä näette! 2 viikkoa Fauci sanoi, että käytätte maskeja ja kaikki on ohi 😎
Tässä on jo jatkettu 2 vuotta ja kun ote on kansoista saatu, luuletteko, että luopuvat myrkkypiikkejä antamasta - älkää kuvitelkokaan.
He havittelevat saavansa kaikki myrkytetyiksi ja sitten ei voisi enää näyttää edes toteen tätä pirullista ihmiskokeitten aiheuttamaa murhaamista ja vammauttamista.
Kaikkihan nytkin sepitetään mitä idioottimaisilla tarinoilla ja niitä sairaita sepityksiä sitten pitäisi uskoa.
Luulisi lampun syttyneen kun sairaaloissa makaa vain piikin saaneita. Rautalangasta taivuttamallakaan ei suggestion vallassa psykoosipotilaita tuskin voi auttaa. Heillä on tv auki ja lehtiä lukevat, että lumous säilyy ja usko kusettajiin.- Anonyymi
Puhut TÄYTTÄ ASIAA
- Anonyymi
Täyttä kukkua kaikki, täyttä kukkua. Hussissa ei ole juuri mitään jonoja, sähkömies sanoi niin tänään kun töitä teki ja näki ja koki, täyttä kukkua kaikki, ja puppua. Soopaa.
- Anonyymi
Jonot on testauspaikoilla, ne on eri paikassa.
- Anonyymi
Sähkäri oli varmaan siellä ruokatunnin aikaan, kun näyttelijät oli kafeteriassa?
- Anonyymi
Näitä tekouutisia tehdään jotta koronahysteria jatkuu ja samalla rahastus jatkuu koronan puitteissa... ja palaan mielelläni keskusteluun lasten rokottamisesta koska hullun kiilto silmissä ja rahastuksen kiilto silmissä on Suomessa taas pakkorokotettu lapsia.. siis koronarokotteet kehitettiin valtavan nopeasti ja vaikka lääketiede on toki kehittyneempää niin viittaan aikaisempiin tapahtumiin:
120 000 lasta sai aikanaan Cutterin rokotetta, jossa oli tapetun polioviruksen sijasta elävää virusta. Lapsista 40 000 sai polion.
Tämä niin kutsuttu Cutter Incident, Cutterin tapaus, johtui suurelta osin siitä, että poliittinen paine ja myös suuren yleisön paine saada rokote nopeasti aikaiseksi oli kova. Mutkia oiottiin.
– Tämä oli yksi pahimpia biologisia katastrofeja USA:n historiassa: ihmisen aikaansaama polioepidemia, kirjoitti Paul A. Offit vuonna 2005 ilmestyneessä kirjassaan The Cutter Incident: How America’s First Polio Vaccine Led to the Growing Vaccine Crisis.
Ja nyt ei ole mitään todellista näyttöä että lapsille korona olisi ollut vaaraksi eikö niin... ja lapsia siis rokotetaan että korona ei tarttuisi muihin mutta koronan tarttuvuushan on vain lisääntynyt tilastojen mukaan sitä enemmän mitä rokotuksia on annettu… mutta rahastus edellä tässä mennään lasten rokottaminen tuo valtavan määrän miljardeja tulessaan... ei mitään huolta siitä onko rokote turvallinen lapsille… ja vanhemmat eristettiin tästä päätännästä kuten todettua...- Anonyymi
Elämme hirveitä aikoja. Miettikää mitä oma valtiomme;entinen itsenäinen suomi, tekee kansalaisilleen.No kassaneiti ,riuku ja muut kuulemma kokoontuvat palvomaan SAATANAA, niin onhan tässä selvää moni asia.Miettikää SAATANANPALVOJA johtaa suomea....
- Anonyymi
Niin, yleisesti tunnustetaan että lapset eivät tarvitsisi rokotetta, vaan sitä annetaan sen takia että näin suojataan vanhuksia. Korona ei ole lastentauti. Lapsille rokotteesta on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kuitenkin Maailmalla on kymmeniä tutkimuksia jotka osoittavat että rokotettu kantaa jopa isompaa viruskuormaa kuin rokottamattomat. Tämäkin syy rokottaa lapsia on mitätöity.
Kuitenkin myös lasten rokotukset jatkuvat.
Syy ei voi olla enää terveydellinen.
Oli todella vastenmielistä että kun lasten rokotukset alkoivat Suomessa oli iltapäivälehdessä iso lööppi jostain immuunivajavaisesta lapsesta, siis todella marginaaliryhmäläisestä, jonka avulla näitä rokotteita markkinoitiin vanhemmille.
- Anonyymi
Hirvittävä huijaus menossa, kun Intiassa tutkittiin 2020 koronapotilaita ennen kuin mitään rokotteita oli siis keksitty niin koronan pikkiin oli laitettu 86 perussairauksia kärsiviä ihmisiä kuten sydän- ja munaissairaus... samahan se on täällä kuinka monella olikaan jo perussairaus alla... mutta koronarahastus puhuu...
- Anonyymi
Tarkoitit harmaan 86%.
- Anonyymi
Onko oikeansuhtaista, että yritetään estää lievää tautia polkemalla massiivisella tavalla ihmisten perusoikeuksia? Oikeutta koulunkäyntiin, opiskeluun, työntekoon ja elinkeinonharjoittamiseen.
Entäpä rokotukset? Yli 80 prosenttia yli 12-vuotiaista suomalaisista on hankkinut itselleen kaksi rokotusta, moni jo kolmannenkin.Jos lopputulemana on, että rokotesuojan hankkimisesta huolimatta päättäjien vastaus on lockdown, miten se mahtaa vaikuttaa ihmisten motivaatioon ottaa uusia piikkejä? Varsinkin kun yhä useampi näkee jo, että omikron tuottaa vain vähäisen taudin. Kansa puhuu omikronflunssasta. - Anonyymi
Rokotusohjelma seuraa tarkasti Nazien propagandatoimia ja tekoja JUUTALAISIA kohtaan.
Yleinen mielipide muokataan vihamieliseksi Rokottamattomia kohtaan,näin tapahtui saksassa 1930 luvulla kun Juutalaisia syyllistettiin.
Rokottamattomia syytetään ja heiltä evätään yhä enemmän ihmisoikeuksiin kuuluvia perusoikeuksia,näin tehtiin saksassa 1930 luvulla,juutalaiset eivät päässet pian enää mihinkään
Rokotttamattomille rakennetaan leirejä(Australia,Kanada ja kohta Saksa,Itävalta),näin tehtiin myös saksassa kun keskitysleirit rakennettiin.
Yleinen mielipide muokataan jatkuvalla syyllistämisellä yhä raaemmaksi rokottamattomia kohtaan,saa kuulla jo kommentteja että rokottamattomat eivät ole edes ihmisiä,heille ei haluta edes antaa lupaa sairaalapaikkaan.Tämä on aivan uskomatonta,mutta näin toimii TOTALIRATISMI,näin se toimi saksassa ja neuvostoliitossa 1930-40 luvuilla.Nyt olemme saman edessä.
Odotan vain milloin tulee TAPPOKÄSKY,koska se tulee varmasti kun asiat etenevät tällä tavalla.
Ja miettikääpä,kyseessä on seos jota ei ole testattu,seos josta valmistajat ovat saaneet täyden vastuuvapauden, seos joka aiheuttaa kuolemantapauksia ja seos joka ei edes estä tautia johon sitä muka pistetään. Jos kuulisin tällaisen tarinan pitäisin sitä täytenä SATUNA,mutta tämä kaikki TAPAHTUU TÄNÄÄN TÄSSÄ ja NYT, SILMIEMME edessä- Anonyymi
Juutalaiset eivät ole niin viattomia kun kuvittelet. Itse asiassa, tässä pandemiassa ja rahantienaamisessa on juutalaista värinää. Enkä ole edes foliohattu.
- Anonyymi
Maailma on ollut kaksi vuotta epidemian kourissa ja aikaa olisi ollut valtavasti lisätä sairaanhoidon kapasiteettia. Aikaa olisi ollut vaikka kouluttaa uusia sairaanhoitajia. On vain istuttu ja toivottu parasta.
- Anonyymi
Suuri huoli on ollut vain kapakoiden aukiolo ja bilettämisen salliminen.
- Anonyymi
Mutta kun ei ole niitä hoitoaloista kiinnostuneita joita kouluttaa! Eri alojen hoitajista, palo- ja pelastuslaitoksen työntekijöistä, hätäkeskuspäivystäjistä yms. oli akuutti pula jo ennen tätä viruspandemiaa.
Mutta tuleehan nyt Sote ja kaikki muuttuu... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun ei ole niitä hoitoaloista kiinnostuneita joita kouluttaa! Eri alojen hoitajista, palo- ja pelastuslaitoksen työntekijöistä, hätäkeskuspäivystäjistä yms. oli akuutti pula jo ennen tätä viruspandemiaa.
Mutta tuleehan nyt Sote ja kaikki muuttuu...Kaikki on ollut palkoista ja työolosuhteista kiinni. Mutta kun rasvaiset ahneet pomo-siat eivät halua joustaa.
- Anonyymi
Meillä, täällä itä Suomessa on tuo SiunSote, niin terveyskeskukseen soitetaan ns. omahoitajalle, hänelle kerrotaan oireet ja siinä kysellään puolin ja toisin "kuulumiset", hoitaja konsultoi lääkäriä ja sitten tehdään tarvittavat labrakokeet, suunnitelmat jne. Jos ei ole ns. hengenhätä, niin ollaan kotona, jos ei jaksa, niin koronatestiin ja sitä "rataa" sitten edetään. Hoitajia on vielä pystyssä olevia, mutta lääkäreitä vähemmän, joskus ovat "etäyhteyden" päässä ja jos on pakko. niin lääkäriin, terv. keskukseen tai ambulanssia soittamaan !!
Etelä Suomeen kun on kohta kaikki survoutuneet, niin sieltä ei helpolla tauti katoa, sitten vielä lähdetään lomilla pohjoiseen, niin tauti leviää koko Suomeen, nytkin joululoman jälkeen sairastumisluvut on nousseet !! Pysykää nyt sielläkin "mökeissänne" / kerrostalo luukuissa, tai missä nyt satutte olemaan, älkää levittäkö tautia "ympäri - ämpäri ! En kyllä yhtään ihmettele, että haluatte sieltä "sumpusta" pois, mutta nyt pitäisi oleilla kotona vielä joku kuukausi !
Me vanha väki ollaan jo totuttu tähän "vankeuteen", kunhan päästään lähikauppaan ja apteekkiin, niin vielä hengitellään omin keuhkoin ja piikitetty on kolme kertaa ja kausi influenssa rokotus otettu, maskit naamalla ja hygienia kunnossa, niin pärjää. Ei mennä hakemaan tautia sieltä hoitopaikan aulasta, jos kuollaan, niin kotiin kuollaan ! Tulee sitten elintilaa teille nuorille !! Totelkaahan nyt vanhaa äitiä !!- Anonyymi
Ei pääkaupunkiseudulla (Espoo, Vantaa, Kauniainen, Helsinki) asu kuin 1, 06 miljoonaa ihmistä.
Maailmalla tuo olisi pikkukylä. - Anonyymi
Hyvin sanottu. Juuri näin se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pääkaupunkiseudulla (Espoo, Vantaa, Kauniainen, Helsinki) asu kuin 1, 06 miljoonaa ihmistä.
Maailmalla tuo olisi pikkukylä.Juuri tuolla alueella asuu suomen oksennus.
- Anonyymi
Tehdäänkö ne labrakokeetkin siinä puhelimisessa juteltaessa?
- Anonyymi
Abdulhakim Irfani auttaa jonottajia. Voivat nukkua rauhassa.
- Anonyymi
Jos et ota piikkiä tulee noutaja R.I.P rokottamattomat nuijat en ikävöi teitä luuseri.
- Anonyymi
Ketkä siellä jonottavat? Onko kyseessä muita sairauksia kuin korona?
Miksi potilaita on niin paljon, että käytävillä lojuvat?
Eikö olisi parempi odottaa kotona tutkimukseen ja osastolle pääsyä?
Nyt pitäisi digitalisaation johtavan maan laittaa äkkiä ajanvaraussysteemi kuntoon. Ihmisten pitää voida varata aika tutkimuksiin ja mahdolliseen sairaalahoitoon.
Nyt pitää automatisoida kaikki mahdollinen. Koronatestinkin voi automatisoida.
Miksi vaan väitellään keskenään eikä aleta töihin näissä asioissa.- Anonyymi
Juuri näin.
Kohta kaksi vuotta ollut aikaa laittaa digitalisaatio kuntoon. Ja "hallitus kokoontuu ensiviikolla keskustelemaan" - meininki jatkuu.
Tosin nyt voi tapahtua kun Kiuru otti ohjakset.
- Anonyymi
Tärkeintä on että Soten myötä saadaan lisää päällikkövirkoja priorisoimaan riittämättömiä lääkäri ja hoitaja resursseja.
Kumma juttu kun Sote uudistuksen tarkoitus oli alunperin saada olemassa olevat resurssit riittämään paremmin ja kustannuksia alas.
Mitenkäs kävikään? - Anonyymi
Suomessa ei kyllä saa mitään hoitoa mihinkään sairauteen. Hyvä että palkkansa lunastavat laitoksissaan. Tartuntaa ehdotellaan haettavaksi noista koronalingoista kaupungeista moneen kertaan.
- Anonyymi
Lopetin jo parikymmentä vuotta sitten terveysasemien käytön kun niille ei päässyt ikinä. Joensuussa niissä kai saivat vain oikean puolueen kannattajat hoitoa ja muut ei. Mahtaakohan yksityispuolellakaan olla mitään hoitoa koronan suhteen kun poliitikot ovat naarineet koko alan omakseen pulloon puhalluksen kokeilussa.
- Anonyymi
Penikseni muuttui mustaksi kakkos piikin jälkeen.
- Anonyymi
kuolevat verhojen väliin
- Anonyymi
Hyvä sote, hyvä Holmlund.
- Anonyymi
Eikös toimiva terveydenhoito ole perusoikeus sivistysvaltioissa? Miksi näin ei ole Suomessa? Päättäjät rahanahneuksissaan vaarantavat kansalaisten terveyden pandemian aikana. Eikös tuosta pitäisi seurata erottaminen.
- Anonyymi
Lait eivät ole olleet voimasssa vähään aikaan. Kansaa kusetetaaan. Hereätkää!
- Anonyymi
>>Eikös toimiva terveydenhoito ole perusoikeus sivistysvaltioissa?<<
Ehdottomasti on todella tärkeä asia. Joku ihmetteli täällä hiljattain Ruotsin korkeita lukuja ammuskeluissa kuolleiden suhteen( 47 vuodessa), mutta Suomessa luku on huomattavasti korkeampi (186 vuonna 2018).
Monet sairaat ja hoitoa vaille jääneet ajautuvat usein epätoivoisiinkin tekoihin.
- Anonyymi
Terveisiä maailmalta. Just nyt on joka puolella sairaaloissa ruuhkaa!
https://www.youtube.com/watch?v=gGQ73MgqtvA
https://www.youtube.com/watch?v=r5--0EFmI2w
https://www.youtube.com/watch?v=HWPEgEiTBpk
https://www.youtube.com/watch?v=EMHU6MtPVqQ
Ja suomestakin oma hauska video
https://www.youtube.com/watch?v=_elMyTffOMg
Kapasiteetti on nyt ihan äärirajoilla! Kunhan vain uskotte! - Anonyymi
HUSissa päivystyksen jonotusaika jopa 45 tuntia
Hoitajat ottaneet jalat alle,koska koe rokotetta pakolla yritetetään.En minäkään ottaisi amerikalaista paskaa kehoon,kun eivät kerro mitä se sisältää!
Salattu pitkäksi aikaa,olisin jo silloin kuollut!
Kuolen joka tapauksessa,mutta en amerikkalaiseen paska piikkiin! - Anonyymi
Näytttä siltä että kaikilla koronarokotetuilla on todella kovat koronaoireet..
- Anonyymi
Olen myös havainnut lähipiirissä että rokotetut ovat jatkuvasti pahalla päällä. Mikähän heitä niin kovasti ahdistaa?
- Anonyymi
Suomeen pitää palkata lisää lääkäreitä ulkomailta.
- Anonyymi
No jo on paskahuussiin pitkä jono.on siinä pietteleminen.
- Anonyymi
”Täysin tukossa” – Valtamedia myöntää pitkin hampain HUS:n sairaaloiden katastrofaalisen tilanteen
Julkaistu 08.01.2022
Marinin hallitus puski lävitse valtamedian tuella hoitoalan rokotepakon ja kaaos alkoi varsinkin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Sote-alan osaajat tietävät toki mRNA-piikitysten vaarat, joten henkilöstöpula oli odotettavissa. Valtamedia on vaiennut, mutta sekin on pakotettu vihdoin myöntämään totuus - pitkin hampain.
Joulukuun alusta saakka alkoi näyttää vakavasti siltä, että hallitus tulee ajamaan läpi valtamedian tuella sote-alaa koskevan pakkorokotuksen. Eduskuntakäsittelyssä alkukuusta selvisi, että hallituspuolueet ja osa oppositiota tulevat kannattamaan kokeellisten mRNA-piikitysten vaatimusta hoitoalalle.
Tämä vahvistui joulukuun puolivälissä perustuslakivaliokunnan lausunnon julkistamisen yhteydessä, kun edes PS ei jättänyt eriävää mielipidettä perustuslain ja ihmisoikeudet polkevaan esitykseen. Ainoa rokotepakkoa äänekkäästi ja johdonmukaisesti vastustanut taho oli Valta Kuuluu Kansalle -puolue ja sen kansanedustaja, Ano Turtiainen. Sote-alan rokotepakon puolesta äänestettiin eduskunnassa 28.12.2021.
Samalla kun hoitoalan rokotepakkoa alettiin lobbaamaan valtamediassa, tiedot toimialalta kertoivat, että erittäin suuri osa alan henkilökunnasta on kieltäytynyt mRNA-piikityksistä, joiden seurauksia he ovat joutuneet kohtaamaan vuoden 2021 aikana. Rokottamattomien lukumäärä oli STM:n selvityksen mukaan kymmeniä tuhansia.
Hoitoalalla alkoi massiivinen protestien, irtisanoutumisten, vuorotteluvapaiden ja muiden töistä poisjääntien aalto, joka on kiihtynyt koko joulukuun ajan. Jo reilu viikko sitten uudenvuoden aattona oli tiedossa, että erityisesti HUS:n sairaalat ovat ajautuneet katastrofaaliseen tilanteeseen:
”VKK:n eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen useista lähteistä saamien tietojen mukaan Sanna Marinin (sdp) hallituksen eduskunnassa läpi runnoma tartuntatautilain muutos on jo nyt aiheuttanut sen, että SOTE-alan henkilöstöä on jäänyt paljon pois töistä.”
Katastrofin aiheuttanut ja julkisuudesta taka-alalle poistunut pääministeri Sanna Marin, hänen johtamansa hallitus, globalistien valtamedia ja virkamieshallinto on ollut täysin tietoinen, että sotealaa on kohdannut katastrofi ja hoitojärjestelmä on pettänyt poliittisten toimien takia. Kriisiytynyttä tilannetta on yritetty hätätilassa korjata kutsumalla armeijaa kantamaan sotealan hoitovastuuta, ministeri Krista Kiurun johdolla, mutta sentään siihen hulluuteen ei olla lähdetty mukaan.
Kun tilanne on ajanut täysillä seinään, eikä ratkaisuja ole tarjolla, vihdoin tänään 8.1.2021 ja vasta viikkoja katastrofin alettua, myös valtamedia kertoo asiasta Helsingin Sanomien annettua uutisagendassa tilaa tapahtuneelle: ”Husin päivystykset täysin tukossa, potilaat odottavat pahimmillaan lähes kolme vuorokautta”.
”Potilaat ovat pahimmillaan joutuneet odottamaan osastolle pääsyä lähemmäs kolme vuorokautta. Perjantaiaamuna Meilahden päivystyksessä pisin odotusaika oli ollut 62 tuntia, Haartmanin päivystyksessä 56 tuntia ja Peijaksessa 44 tuntia.”
Toki itse aiheuttamansa katastrofin uhreja syyllistäen: ”Myös päivystysnumero ja hätänumero ovat ruuhkautuneet, koska ihmiset soittavat niihin tarpeettomasti.” Valtamedia ei myöskään vedä yhtäläisyysviivaa pakkorokotusten ja sotealan henkilöstöpulan välille – puhutaan ”prosessien sakkaamisesta”. Siis, kerrassaan uskomatonta!
”Ruuhkien taustalla on terveydenhuollon prosessien sakkaaminen ja pahentunut koronavirusepidemia”, sanoi HUS:n päivystyksen toimialajohtaja Maaret Castrén.
Valtamedia yrittää luoda kuvaa vasta nyt tapahtuneesta katastrofista, mutta HUS:n lausunto ei jätä tulkintavaraa – valtamedia on vaiennut.
”Mutta tällaista tilannetta, että ruuhka jatkuu yhtä pahana viikosta ja päivästä toiseen, ei ole ollut koko epidemian aikana.” - Anonyymi
On palkattu jo lääkäreitä ulkomailta. Marokosta, Chilesta, Virosta. Näin yhden suomalaisen, kas sitä ihmettä. Mikä nautinto 💕
- Anonyymi
Joko zombit on hakeneet neljännen rokotteen flunssaa vastaan? :DDDDD
- Anonyymi
Ketkä siellä jonottavat? Onko kyseessä muita sairauksia kuin korona?
Esimerkiksi, 25 000 suomalaista sairastaa vuosittain aivoverenkiertohäiriön eli joka päivä 68 henkilöä. 23 000 sydäninfarktia, eli 63 henkilöä joka päivä. Nämä potilaat tulevat kaikki päivystyksen kautta ja tarvitsevat osastopaikan, seurantaa varten. Nämä menevät jonojen ohi, kun osastopaikkoja vapautuu. Osastopaikkoja on vähennetty, koska siellä ei ole sairaanhoitajia. Sama tilanne kaupunginsairaaloissa ja terveyskeskusten sairaaloissa. Osastopaikkoja on jouduttu vähentämään tai sulkemaan kokonaisia osastoja, koska ei ole sairaanhoitajia. Yliopistosairaalat eivät saa osastojaan tyhjäksi, koska heillä ei ole paikkaa minne potilaitaan siirtää, silloin uudet potilaat joutuvat olemaan päivystyksessä. Osastopaikkoja yliopistosairaaloissa vievät potilaat, joita ei voi vielä kotiuttaa keskeneräisten hoitojen takia, he eivät enää tarvitsisi erikoissairaanhoitoa, mutta minne heidät siirretään, kun sairaalahoitoa vielä tarvitaan, mutta ei enää erikoissairaanhoitoa. Tähän voi lisätä onnettomuuspotilaat yms. jotka tarvitsevat äkillisesti sairaalahoitoa. Turha on potilaita osastolle laitta, kun ei siellä ole ketään heitä hoitamassakaan .Suomi ei ole enää hyvinvointivaltio. - Anonyymi
Tohon voi lisätä vielä, että terveskeskuksensairaaloissa ja kaupunginsairaaloissa taas makuutetaan potilaita, jotka eivät tarvitse mitään sairaalahoitoa, mutta rei ole paikkaa minne heitä siirrettäisiin, kun eivät pärjää kotona ja vanhusten paikkoja on vähennetty. Sama koskee esim. työikäisiä infarktipotilaita ja ms tautipotilaita, eivät pärjää yksin kotona, mutta ovat liian nuoria saamaan pitkäaikaissairaanhoidon paikkaa. Paikkaa haetaan silloin vammaispalvelujen kautta ja niitä ei montaa ole.
- Anonyymi
Kun Covid-19 tuli vuonna 2020 Suomeen, ei ollut maskeja, käsidesiä, rokotteita tai juuri rajoitteita. Tapauksia oli 10 viikon aikana vain ja ainoastaan 3440. Kuitenkin nyt omicronin väitetään tarttuneen huomattavasti nopeammin, vaikka molempien voidaan katsoa lähteneen vertailussa nolla pisteestä. Etelä-Afrikan Omicron on siis huhutusti saanut haltuunsa koko Suomen ja tapauksia on Joulukuussa kolmen viikon aikana 76287kpl. Jos tästä oletetaan, että tapauksista esim 40 000kpl on oletettua omicronia, on sen kokonaismäärä yli 30kertainen, kun suhteutetaan viikkojen ja tapausten lukumäärä. Huom!!! Molempia voidaan verrata nolla pisteestä!!!!
Näin saadaan sitten nostettua rokote innokkuutta, jotta saadaan piikitettyä graphine metallia, jolla voidaan ohjata taajuuksia. Mehän tiedetysti ollaan puhtaasti taajuuksien orjia, mutta nyt niitä tulee sitten ohjaamaan joku tietty taho.
Maailman johtajat puhunut vuosikymmeniä uudesta maailmajärjestyksestä. Sen tapahtuessa näiden keskuspankkien satanisti omistajien ei tarvitse enää hallita ihmisiä rahalla, vaan graphiinilla, jota Suomessakin 4 000 000 piikkinarkkaria hakevat kilpaa. Vaikka todellakin toivon olevani heidän tähden väärässä kaikesta, kyllä numerot kertovat muuta. Herätkää ihmiset!!!- Anonyymi
Venäjän trollitehdas ahkeroi.
- Anonyymi
Tuo on täysin totta ja ärsyttää varmasti näitä koronauskontoon vajonneita. Heillä ei ole tuo terve maalaisjärki tallella on on märkä pää aivopesusta ja heikko fiilis piikkien jälkeen
Silti änkkäävät vastaan vaikka seinä on vastassa ja sairaalat täynnä pelkkiä myrkkyruiskevammaisia.
- Anonyymi
JONOO TULOO KO PIIKITYKSIÄ ON TEHTY !
Kylmäkontteja asennetaan Malmin sairaalalle!
Sairaala-alueelle alueelle asennetaan pakastekontteja ja tietojen mukaan niitä on tulossa ruumiiden säilöntään peräti 12 kappaletta. "Paljon porukkaa on kuolemassa ja näin on ennakoitu."
”Nyt rakennettu vaneriaita konttien ympärille. Tuon rakennelman sisällä on 6 kylmäkonttia. Vastaaville konteille on varattu lisää tilaa samalle sairaalan parkkipaikalle. Paikasta tulee kuulemma pääkaupunkiseudun ”koronasairaala”.- Anonyymi
Jälleen jalkapalloilija kaatuu ja sätkii kentällä myrkkypiikin jälkimainingeissa, näitä riittää !
https://brandnewtube.com/watch/yet-another-footballer-collapses-with-heart-problems-on-the-pitch-amp-the-mainstream-media-ignore_uhLRGTiFf8HRI8v.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jälleen jalkapalloilija kaatuu ja sätkii kentällä myrkkypiikin jälkimainingeissa, näitä riittää !
https://brandnewtube.com/watch/yet-another-footballer-collapses-with-heart-problems-on-the-pitch-amp-the-mainstream-media-ignore_uhLRGTiFf8HRI8v.htmlVuosi 2021 päättyi Suomessa järkyttävään ylikuolemaan – Hallinto ja valtamedia vaikenee! Tilastot puhuvat karua kieltä! "Rokotteet" tuntuvat "tehoavan" kuten "foliohatut" tiesivät kertoa jo ennen aloittamista! 😮
Kun rokoteagenda julistettiin noin vuosi sitten ja tiedot mRNA-piikitysten vaaroista levisivät valtamedian ulkopuolelta, huippuasiantuntijoiden arvioina, juuri tästä varoitettiin. Monet kutsuvat tätä joukkomurhaksi ja vaativat uutta Nürnbergin oikeudenkäyntiä rikoksista ihmisyyttä vastaan.
5 vuoden keskiarvon hurjasti ylittävä ylikuolleisuus on täysin yhdistettävissä mRNA-piikitysten alkamiseen ja jatkamiseen Suomessa! - Anonyymi
Ruumiinavaukset vahvistaneet: Koronarokotteet tappavat 40% mRNA-piikitetyistä !
Kansainvälisesti arvostettu patologi, tohtori Arne Burkhardt, sekä maineikas mikrobiologian ja tartuntatautien tohtori Sucharit Bhakdi julkaisivat hiljattain todisteet, jonka perusteella voidaan odottaa, että mRNA-rokotteet tappavat ainakin 40% koronarokotteen ottaneista. - Anonyymi
Onko näkynyt iltapäivälehdissä näitä rumihiskonttein rakentamisia jo? Onhan tuo selkeä merkki siitä, että nyt todella tapahtuu tuolla pohjois-hesassa jotain epätavallista.
Ei noita kontteja tarvittu pari vuotta sitten. Silloin ne olivat pelkästään pelotteena ihmisille ottaa piikkejä.
Nyt niitä tarvitaan sitten piikkejä ottaneille. Mitäs tuohon voisi sanoa, kuin kansanmurhako menossa? 😣😣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko näkynyt iltapäivälehdissä näitä rumihiskonttein rakentamisia jo? Onhan tuo selkeä merkki siitä, että nyt todella tapahtuu tuolla pohjois-hesassa jotain epätavallista.
Ei noita kontteja tarvittu pari vuotta sitten. Silloin ne olivat pelkästään pelotteena ihmisille ottaa piikkejä.
Nyt niitä tarvitaan sitten piikkejä ottaneille. Mitäs tuohon voisi sanoa, kuin kansanmurhako menossa? 😣😣Konteissa taitaa olla noita passin haltijoita pelkästään, jos arvaamme oikein.
- Anonyymi
HUSissa on ruuhkaa, koska hoitajat on uhkailemalla ajettu pois työstään. Eivät aio ottaa geenimuokkaajaa itseensä. Jotkut ovat kokeneet tiettävästi myös omantunnonvaivoja, piikittäessään ihmisiin mömmöä jota ei ole tutkittu normaalilla tavalla.
- Anonyymi
Sitä saa mitä tilaa T persu äänestäjä
- Anonyymi
Terveisiä maailmalta. Just nyt on joka puolella sairaaloissa ruuhkaa!
https://www.youtube.com/watch?v=gGQ73MgqtvA
https://www.youtube.com/watch?v=r5--0EFmI2w
https://www.youtube.com/watch?v=HWPEgEiTBpk
https://www.youtube.com/watch?v=EMHU6MtPVqQ
Ja suomestakin oma hauska video
https://www.youtube.com/watch?v=_elMyTffOMg
Kapasiteetti on nyt ihan äärirajoilla! Kunhan vain uskotte! - Anonyymi
Sen se hysteria teettää, että nuhaiset tukkii tarvitsijoilta hoidon. Viimeksi mulle oli urotyö raahautua päivystykseen kahden päivän jälkeen ja pystyä odottaa kolme tuntia päivystyksessä luut murtuneena.
Jäitä pipoon. Ja HUS voi käännyttää ne nuhaiset pois; onhan se tiennyt tilanteen jo kaksi vuotta; ja sitten ne syyttää nuhaisia. Syyttäköön itseään ja lehdistöä. Massat on tyhmiä; ei se niiden syy ole.
Kuolleella oli korona; no kenellä ei? - Anonyymi
Suurinosa kärsii sisäelinvaurioista ja veritulpista ym,ym ne on rokotehaittoja 😂🤣
- Anonyymi
Kontit on ensi kesän mansikkasatoa varten.
- Anonyymi
Niihin pakastetaan piikkiproteiinia Kiuru on tilannu miljardeja uusia annoksia meinaa kuulemma omista maksaa kaiken😂🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niihin pakastetaan piikkiproteiinia Kiuru on tilannu miljardeja uusia annoksia meinaa kuulemma omista maksaa kaiken😂🤣
Kuu kiurusta kesään, moni haluaisi ettei kiuru enää laulaisi sekolaulujaan.
Hullluushan jatkuu niin kauan kuin injektioita annetaan.
On vaan perin hellveetin yksinkertaista väkeä ettei yksinkertainen luonnonlaki mene päähän vaan uskonnolla yritetään vängätä vaan lisää piikkejä.
Päähänpinttymä jota vaan junnataan väkipakolla eikä ole mitään halua katso injektoimattomia miten hyvin heillä menee. Mekään emme tunne mistään ainuttakaan injektoimatonta jolla olisi huonosti mennyt.
Näitä piikin saaneita kun on haastatellut voi sanoa, että melkeinpä puolella on ollut vähintään huonovointisuutta, mutta on joukossa paljon vammaisia eikä kuolemaltakaan ole vältytty, pari ihan läheistä ja muutama kaukaisempi kerrottuna.
Ei ihme noi konttien tulot, tuli käytyä jopa katsomassa ja siellä ne ovat sairaalan takamaastossa vanhusten hoitopaikan vieressä, mutta varmasti sata asukasta vastapäisistä kerrostaloista näkee myös mitä tulee jatkossa tapahtumaan.
- Anonyymi
Aika vähän😊 hämeenlinnan päivystyksessä menee heittämällä 4 h joten ei sulla o mitään hätää. Ja hämeenlinnassa saattaa olla että on 3 muuta sun lisäksi jonottamassa että sillee
- Anonyymi
Saadaankohan asioita kuntoon. Tuskin. Ei ole edellytyksiä. Sama meno jatkuu.
- Anonyymi
Voi voi.
Periaatteessa kiinnostaa, mutta ei käytännössä. Ja turha vedota ihmisyyteen. Olen sairas ja ei kiinnosta teidän ulinat muiden hyvinvoinneista-
Ketjusta on poistettu 102 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855