Ulkomaaliset, täällä asuu paljon ulkomaalasia. Heitä on myös tänne kutsuttu hoitajapulaa helpottamaan! Tässä oikea vinkki miten saadaan työllistettyä ja samalla hoitajapula pois.
En ymmärrä, ratkaisu hoitajapulaan on aivan selkeä!
7
117
Vastaukset
- Anonyymi
Tännehän ihan kutsuttiin todella paljon muualta ihan sitä varten. Miksi ihmeessä on edelleen pula?
- Anonyymi
Muistelen tällaista keskustelua. Mitä tapahtui? Miksi eivät nyt sitten kelpaakaan?
En ymmärrä.Tänne otettiin jossain vaiheessa Espanjasta ihan oikeita sairaanhoitajia johonkin vähän syrjemmälle töihin.
Oli huono idea laitta suurkaupunkien nuoret neidot maaseudun rauhaan. Lähtivät pois enin ilmeisesti Englantiin joka oli silloin EU:n jäsen ja tarjosi tuplapalkan ihan kaupunkiympöristölssä.
Nyt koulutuksessa lähihoitajiksi vähän pidemmällä kaavalla ruskeita tyttöjä.
Ennen varsinaisen koulutuksen alkua kieliopinnot ja peruskoulu.
- Anonyymi
Tuo ulkomaalaisten kouluttaminen lähihoitajiksi on isosti työn alla. Ensin kuitenkin suomenkieli ja peruskoulun tiedot.
Koulutetuille maahanmuuttajille tuo on huomattavasti helpompi asia kuin kouluttamattomille pahimmillaan lukutaidottomille.
Niin tai näin, niin tuo on hyvä keino ehkäistä maahanmuuttajien syrjäytymistä ja lokeroitumista mamu-lokeroon muiden lokeromamujen kanssa.- Anonyymi
Olen samaa mieltä! Maahanmuuttaja on ihan hyvä hoitajana.
Lisäys edelliseen. Tuo on jo jonkin vuoden ollut työn alla. Nyt tiedän jo 3 maahanmuuttaja-lähihoitajaa joista 2 on aluesairaaloissa ja 1 vanhustyössä.
- Anonyymi
Nuo sivistyneemmät hoitajat omaavat usein koko EU_alueen sairaanhoitajan pätevyyden ja englannin taidon. Täällä tarjotaan vähän yli 50% EU hoitajan palkasta, kalliit asumiset yms. kulut. Ainut missä varmasti pärjäämme kilpailijamaihin on ansiotulon veroprosentti!
Unohtakaa siis, että tänne tulisi noita fiksuja EU hoitsuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1492013Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3051707- 931557
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001190Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois761172- 671140
- 221027
- 48997
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73946- 45927