KR 1933/-38, 1Sam. 5:1-4
veivät he sen Eben-Eseristä Asdodiin.
Ja filistealaiset ottivat Jumalan arkin
ja veivät sen Daagonin temppeliin
ja asettivat sen Daagonin rinnalle.
Kun asdodilaiset nousivat varhain seuraavana päivänä,
niin katso:
Daagon makasi kasvoillaan maassa Herran arkin edessä.
mutta Daagonin pää
ja molemmat kädet olivat katkaistuina kynnyksellä,
ja ainoastaan muu ruumis oli jäljellä.
Sentähden eivät Daagonin papit eikä kukaan,
joka menee Daagonin temppeliin,
astu Daagonin kynnykselle Asdodissa vielä tänäkään päivänä.
Mutta Herran käsi painoi asdodilaisia,
ja hän tuhosi heitä:
hän löi heitä ajoksilla,
sekä Asdodia että sen aluetta.
Kun Asdodin miehet näkivät,
miten oli,
sanoivat he:
"Älköön Israelin Jumalan arkki jääkö meidän luoksemme,
sillä hänen kätensä on käynyt raskaaksi meille
ja meidän jumalallemme Daagonille.
Kun filistealaiset olivat ryöstäneet Jumalan arkin,
23
1194
Vastaukset
- Anonyymi
KR 1933/-38, 1Sam. 6:7-12
Niin tehkää nyt uudet vaunut
ja ottakaa kaksi imettävää lehmää,
joiden niskassa ei ole iestä ollut,
ja valjastakaa lehmät vaunujen eteen,
mutta ajakaa vasikat kotiin,
pois niiden jäljestä.
Ja ottakaa Herran arkki
ja asettakaa se vaunuihin
ja pankaa ne kultakalut,
jotka annatte hänelle hyvitykseksi,
lippaaseen sen viereen,
ja lähettäkää se menemään.
Ja sitten katsokaa:
jos hän menee omaa aluettaan kohti,
ylös Beet-Semekseen,
niin on hän tuottanut meille tämän suuren onnettomuuden;
mutta jos ei,
niin tiedämme,
ettei hänen kätensä ole meihin koskenut.
Se on silloin tapahtunut meille sattumalta."
Miehet tekivät niin;
he ottivat kaksi imettävää lehmää
ja valjastivat ne vaunujen eteen,
mutta niiden vasikat he jättivät kotiin.
Ja he panivat Herran arkin vaunuihin ynnä lippaan,
kultahiiret
ja paiseittensa kuvat.
Ja lehmät menivät suoraan Beet-Semestä kohti;
ne kulkivat koko ajan samaa tietä,
poikkeamatta oikealle tai vasemmalle,
ja ammuivat lakkaamatta.
Ja filistealaisten ruhtinaat seurasivat niitä Beet-Semeksen alueelle asti. - Anonyymi
5:5-12 Sentähden eivät Daagonin papit eikä kukaan, joka menee Daagonin temppeliin, astu Daagonin kynnykselle Asdodissa vielä tänäkään päivänä.
Mutta Herran käsi painoi asdodilaisia, ja hän tuhosi heitä: hän löi heitä ajoksilla, sekä Asdodia että sen aluetta. Kun Asdodin miehet näkivät, miten oli, sanoivat he: "Älköön Israelin Jumalan arkki jääkö meidän luoksemme, sillä hänen kätensä on käynyt raskaaksi meille ja meidän jumalallemme Daagonille."
Ja he lähettivät sanan ja kokosivat kaikki filistealaisten ruhtinaat luoksensa ja sanoivat: "Mitä me teemme Israelin Jumalan arkille?" He vastasivat: "Israelin Jumalan arkki siirtyköön Gatiin." Ja he siirsivät Israelin Jumalan arkin sinne.
Mutta kun he olivat siirtäneet sen sinne, kohtasi Herran käsi kaupunkia ja sai aikaan suuren hämmingin: hän löi kaupungin asukkaita, sekä pieniä että suuria, niin että
heihin puhkesi ajoksia. Silloin he lähettivät Jumalan arkin Ekroniin. Mutta kun Jumalan arkki tuli Ekroniin, huusivat ekronilaiset sanoen: "He ovat siirtäneet Israelin Jumalan arkin tänne minun luokseni, surmaamaan minut ja minun kansani."
Ja he lähettivät sanan ja kokosivat kaikki filistealaisten ruhtinaat ja sanoivat: "Lähettäkää Israelin Jumalan arkki pois, ja palatkoon se kotiinsa älköönkä enää surmatko minua ja minun kansaani." Sillä surma oli saattanut koko kaupungin hämminkiin; Jumalan käsi painoi sitä kovasti. Ne asukkaat, jotka eivät kuolleet, olivat ajoksilla lyödyt, ja huuto nousi kaupungista ylös taivaaseen.- Anonyymi
KR 1933/-38, 1Sam. 6:6- 13
Miksi te paadutatte sydämenne, niinkuin egyptiläiset ja farao paaduttivat sydämensä? Eivätkö he, sittenkuin hän oli näyttänyt heille voimansa, päästäneet israelilaisia menemään?
Niin tehkää nyt uudet vaunut ja ottakaa kaksi imettävää lehmää, joiden niskassa ei ole iestä ollut, ja valjastakaa lehmät vaunujen eteen, mutta ajakaa vasikat kotiin, pois niiden jäljestä.
Ja ottakaa Herran arkki ja asettakaa se vaunuihin ja pankaa ne kultakalut, jotka annatte hänelle hyvitykseksi, lippaaseen sen viereen, ja lähettäkää se menemään. Ja sitten katsokaa: jos hän menee omaa aluettaan kohti, ylös Beet-Semekseen, niin on hän tuottanut meille tämän suuren onnettomuuden; mutta jos ei, niin tiedämme, ettei hänen kätensä ole meihin koskenut. Se on silloin tapahtunut meille sattumalta." Miehet tekivät niin; he ottivat kaksi imettävää lehmää ja valjastivat ne vaunujen eteen, mutta niiden vasikat he jättivät kotiin.
Ja he panivat Herran arkin vaunuihin ynnä lippaan, kultahiiret ja paiseittensa kuvat. Ja lehmät menivät suoraan Beet-Semestä kohti; ne kulkivat koko ajan samaa tietä, poikkeamatta oikealle tai vasemmalle, ja ammuivat lakkaamatta. Ja filistealaisten ruhtinaat seurasivat niitä Beet-Semeksen alueelle asti. Mutta Beet-Semeksessä oltiin leikkaamassa nisua laaksossa. Kun he nostivat silmänsä, näkivät he arkin; ja he ilostuivat nähdessään sen.
6:14 Vaunut tulivat beet-semekseläisen Joosuan pellolle ja pysähtyivät sinne; ja siellä oli suuri kivi. Ja he hakkasivat vaunut haloiksi ja uhrasivat lehmät polttouhriksi Herralle.
6:15 Ja leeviläiset nostivat maahan Herran arkin ja sen vieressä olevan lippaan, jossa kultakalut olivat, ja panivat ne sille suurelle kivelle. Ja Beet-Semeksen miehet uhrasivat sinä päivänä Herralle polttouhreja ja teurasuhreja.
6:16 Katseltuaan tätä ne filistealaisten viisi ruhtinasta palasivat samana päivänä Ekroniin.
6:17 Nämä ovat ne kultapaiseet, jotka filistealaiset antoivat Herralle hyvitykseksi: yksi Asdodin puolesta, yksi Gassan puolesta, yksi Askelonin puolesta, yksi Gatin puolesta ja yksi Ekronin puolesta.
6:18 Mutta kultahiiriä oli yhtä monta, kuin oli kaikkiaan filistealaisten kaupunkeja viidellä ruhtinaalla, niin hyvin varustettuja kaupunkeja kuin linnoittamattomia kyliä, suureen Aabel-kiveen asti, jolle he laskivat Herran arkin ja joka on vielä tänäkin päivänä beet-semekseläisen Joosuan pellolla.
6:19 Mutta Herra surmasi Beet-Semeksen miehiä sentähden, että he olivat katsoneet Herran arkkia; hän surmasi kansasta seitsemänkymmentä miestä, viisikymmentä tuhatta miestä; ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa.
6:20 Ja Beet-Semeksen miehet sanoivat: "Kuka voi kestää Herran, tämän pyhän Jumalan, edessä? Ja kenen luo hän menee meidän luotamme?"
6:21 Ja he lähettivät sanansaattajat Kirjat-Jearimin asukasten luo sanomaan: "Filistealaiset ovat tuoneet Herran arkin takaisin; tulkaa tänne ja viekää se luoksenne." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

6:21 Ja he lähettivät sanansaattajat Kirjat-Jearimin asukasten luo sanomaan: "Filistealaiset ovat tuoneet Herran arkin takaisin; tulkaa tänne ja viekää se luoksenne."Jatkaa näin: KirkkoRaamattu 1933/-38, 1Sam. 6:14
Vaunut tulivat beet-semekseläisen Joosuan pellolle ja pysähtyivät sinne; ja siellä oli suuri kivi. Ja he hakkasivat vaunut haloiksi ja uhrasivat lehmät polttouhriksi Herralle.
6:15 Ja leeviläiset nostivat maahan Herran arkin ja sen vieressä olevan lippaan, jossa kultakalut olivat, ja panivat ne sille suurelle kivelle. Ja Beet-Semeksen miehet uhrasivat sinä päivänä Herralle polttouhreja ja teurasuhreja.
6:16 Katseltuaan tätä ne filistealaisten viisi ruhtinasta palasivat samana päivänä Ekroniin. >> Jakeen lisätiedot
6:17 Nämä ovat ne kultapaiseet, jotka filistealaiset antoivat Herralle hyvitykseksi: yksi Asdodin puolesta, yksi Gassan puolesta, yksi Askelonin puolesta, yksi Gatin puolesta ja yksi Ekronin puolesta.
6:18 Mutta kultahiiriä oli yhtä monta, kuin oli kaikkiaan filistealaisten kaupunkeja viidellä ruhtinaalla, niin hyvin varustettuja kaupunkeja kuin linnoittamattomia kyliä, suureen Aabel-kiveen asti, jolle he laskivat Herran arkin ja joka on vielä tänäkin päivänä beet-semekseläisen Joosuan pellolla.
6:19 Mutta Herra surmasi Beet-Semeksen miehiä sentähden, että he olivat katsoneet Herran arkkia; hän surmasi kansasta seitsemänkymmentä miestä, viisikymmentä tuhatta miestä; ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa.
6:20 Ja Beet-Semeksen miehet sanoivat: "Kuka voi kestää Herran, tämän pyhän Jumalan, edessä? Ja kenen luo hän menee meidän luotamme?"
6:21 Ja he lähettivät sanansaattajat Kirjat-Jearimin asukasten luo sanomaan: "Filistealaiset ovat tuoneet Herran arkin takaisin; tulkaa tänne ja viekää se luoksenne." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KR 1933/-38, 1Sam. 6:6- 13
Miksi te paadutatte sydämenne, niinkuin egyptiläiset ja farao paaduttivat sydämensä? Eivätkö he, sittenkuin hän oli näyttänyt heille voimansa, päästäneet israelilaisia menemään?
Niin tehkää nyt uudet vaunut ja ottakaa kaksi imettävää lehmää, joiden niskassa ei ole iestä ollut, ja valjastakaa lehmät vaunujen eteen, mutta ajakaa vasikat kotiin, pois niiden jäljestä.
Ja ottakaa Herran arkki ja asettakaa se vaunuihin ja pankaa ne kultakalut, jotka annatte hänelle hyvitykseksi, lippaaseen sen viereen, ja lähettäkää se menemään. Ja sitten katsokaa: jos hän menee omaa aluettaan kohti, ylös Beet-Semekseen, niin on hän tuottanut meille tämän suuren onnettomuuden; mutta jos ei, niin tiedämme, ettei hänen kätensä ole meihin koskenut. Se on silloin tapahtunut meille sattumalta." Miehet tekivät niin; he ottivat kaksi imettävää lehmää ja valjastivat ne vaunujen eteen, mutta niiden vasikat he jättivät kotiin.
Ja he panivat Herran arkin vaunuihin ynnä lippaan, kultahiiret ja paiseittensa kuvat. Ja lehmät menivät suoraan Beet-Semestä kohti; ne kulkivat koko ajan samaa tietä, poikkeamatta oikealle tai vasemmalle, ja ammuivat lakkaamatta. Ja filistealaisten ruhtinaat seurasivat niitä Beet-Semeksen alueelle asti. Mutta Beet-Semeksessä oltiin leikkaamassa nisua laaksossa. Kun he nostivat silmänsä, näkivät he arkin; ja he ilostuivat nähdessään sen.
6:14 Vaunut tulivat beet-semekseläisen Joosuan pellolle ja pysähtyivät sinne; ja siellä oli suuri kivi. Ja he hakkasivat vaunut haloiksi ja uhrasivat lehmät polttouhriksi Herralle.
6:15 Ja leeviläiset nostivat maahan Herran arkin ja sen vieressä olevan lippaan, jossa kultakalut olivat, ja panivat ne sille suurelle kivelle. Ja Beet-Semeksen miehet uhrasivat sinä päivänä Herralle polttouhreja ja teurasuhreja.
6:16 Katseltuaan tätä ne filistealaisten viisi ruhtinasta palasivat samana päivänä Ekroniin.
6:17 Nämä ovat ne kultapaiseet, jotka filistealaiset antoivat Herralle hyvitykseksi: yksi Asdodin puolesta, yksi Gassan puolesta, yksi Askelonin puolesta, yksi Gatin puolesta ja yksi Ekronin puolesta.
6:18 Mutta kultahiiriä oli yhtä monta, kuin oli kaikkiaan filistealaisten kaupunkeja viidellä ruhtinaalla, niin hyvin varustettuja kaupunkeja kuin linnoittamattomia kyliä, suureen Aabel-kiveen asti, jolle he laskivat Herran arkin ja joka on vielä tänäkin päivänä beet-semekseläisen Joosuan pellolla.
6:19 Mutta Herra surmasi Beet-Semeksen miehiä sentähden, että he olivat katsoneet Herran arkkia; hän surmasi kansasta seitsemänkymmentä miestä, viisikymmentä tuhatta miestä; ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa.
6:20 Ja Beet-Semeksen miehet sanoivat: "Kuka voi kestää Herran, tämän pyhän Jumalan, edessä? Ja kenen luo hän menee meidän luotamme?"
6:21 Ja he lähettivät sanansaattajat Kirjat-Jearimin asukasten luo sanomaan: "Filistealaiset ovat tuoneet Herran arkin takaisin; tulkaa tänne ja viekää se luoksenne."Israelilaiset eivät saaneet edes katsoa Jumalan Arkkia katsomisesta puhumattakaan.
Kun filistealaiset ryöstivät Jumalan Arkin he koskettivat ja katselivat Jumalan Arkkia eivätkä kuolleet. Mutta heti kun Jumalan liiton Arkki siirtyi Israelilaisten alueelle tapahtui näin:
Aabel-kiveen asti, jolle he laskivat Herran arkin ja joka on vielä tänäkin päivänä beet-semekseläisen Joosuan pellolla.
Mutta
Herra
surmasi
Beet-Semeksen miehiä
sentähden,
että he olivat
katsoneet
Herran arkkia;
hän
surmasi
kansasta
seitsemänkymmentä
miestä,
viisikymmentä tuhatta miestä;
ja kansa suri sitä,
että Herra oli surmannut niin paljon kansaa.
Ja Beet-Semeksen miehet sanoivat:
"Kuka voi kestää Herran,
tämän pyhän Jumalan, edessä?
Ja kenen luo hän menee meidän luotamme?"
Ja he lähettivät sanansaattajat Kirjat-Jearimin asukasten luo sanomaan:
"Filistealaiset ovat tuoneet Herran arkin takaisin;
tulkaa tänne
ja viekää se luoksenne."
- Anonyymi
Huomautan vain, että Aabrahan ei sanonut uskovansa mihinkään epämääräiseen jumalaan ,
vaan kun hän kuuli Jumalan sanan
ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Taikauskoiset keskustelevat?
Mielestäni ylläpito ei ole tehtäviensä tasalla.- Anonyymi
KR 1933/-38, Hebr. 11:1-6
Mutta usko on luja luottamus siihen,
mitä toivotaan,
ojentautuminen sen mukaan,
mikä ei näy.
Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
Uskon kautta me ymmärrämme,
että maailma on rakennettu Jumalan sanalla,
niin että se,
mikä nähdään,
ei ole syntynyt näkyväisestä.
Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain,
ja uskon kautta hän sai todistuksen,
että hän oli vanhurskas,
kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan;
ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.
Uskon kautta otettiin Eenok pois,
näkemättä kuolemaa,
"eikä häntä enää ollut,
koska Jumala oli ottanut hänet pois."
Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen,
että hän oli otollinen Jumalalle.
Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen;
sillä sen,
joka Jumalan tykö tulee,
täytyy uskoa,
että Jumala on
ja että hän palkitsee ne,
jotka häntä etsivät. - Anonyymi
KR 1933/-38, 1Sam. 15:22-23
Silloin Samuel sanoi:
"Haluaako Herra polttouhreja
ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle?
Katso,
kuuliaisuus on parempi kuin uhri
ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva.
Sillä
tottelemattomuus
on
taikuuden
syntiä,
ja niskoittelu on valhetta
ja kuin kotijumalain palvelusta.
Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan,
on myös hän hyljännyt sinut,
etkä sinä enää saa olla kuninkaana."
- Anonyymi
Mitä siinnä arkissa sitten luki?
Kaikki olennainen varmasti mahtui arkin toiselle puolelle.- Anonyymi
KR 1933/-38, Hebr. 9:4 Arkin sisällä oli:
siinä oli kultainen suitsutusalttari
ja liiton arkki,
yltympäri kullalla päällystetty,
jossa säilytettiin kultainen mannaa sisältävä astia
ja Aaronin viheriöinyt sauva
ja liiton taulut, > Siirry
Mutta 92 hyväksytty uusi raamatun väännös on sen kääntänyt muotoon jumalaa halventavaan muotoon jumalan arkku, ikäänkuin Jumala olisi jo kuolleena arkussa.
Mutta kirkon arkkipiispa sai pitää arkkipiispa nimensä. Jos kerran Jumala on jo laitettu arkkuun niin milloin kirkko aikoo pitää sitten ne hautajaiset.
- Anonyymi
Tuom.10:13-15 Mutta te hylkäsitte minun ja palvelitte muita jumalia; sentähden en minä enää teitä pelasta. Menkää ja huutakaa avuksenne niitä jumalia, jotka olette valinneet;pelastakoot ne teidät ahdinkonne aikana. Niin israelilaiset sanoivat Herralle: Me olemme syntiä tehneet; tee sinä meille aivan niinkuin hyväksi näet, kunhan vain tänä päivänä autat meitä. Jer.2:28-30 Mutta missä ovat sinun jumalasi, jotka olet itsellesi tehnyt? Nouskoon ne, jos voivat pelastaa sinut onnettomuutesi aikana. Sillä yhtä monta, kuin sinulla on kaupunkeja, on sinulla jumalia, Juuda. Miksi riitelette minua vastaan? Olettehan te kaikki luopuneet minusta, sanoo Herra. Turhaa minä olen lyönyt teidän lapsianne; he eivät ole ottaneet kuritusta vastaan. Teidän miekkanne on syönyt teidän profeettojanne, niinkuin hävittävä leijona. Jer.11:11-14 Sentähden, näin sanoo Herra: Katso, minä tuotan heille onnettomuuden, josta heillä ei ole pääsyä; ja kun he minua huutavat, en minä kuule heitä. Ja jos Juudan kaupungit ja Jerusalemin asukkaat menevät ja huutavat niitä jumalia, joille he ovat uhreja poltaneet, niin ne eivät heitä pelasta heidän onnettomuutensa aikana. Sillä yhtä paljon kuin sinulla on kaupunkeja, on sinulla, Juuda, jumalia, ja yhtä paljon kuin Jerusalemissa on katuja, te olette pystyttäneet alttareita häpeäjumalille, alttareita polttaaksenne uhreja Baalille. Mutta sinä älä rukoille tämän kansan puolesta, älä kohota heidän puolestaan huutoa ja rukousta, sillä en minä kuule, kun he minua avuksi huutavat onnettomuutensa tähde. Jer.7:16. 14:11
- Anonyymi
Tuo koskee myös luterilaista lapsikaste lahkokirkkoa ja sen ruumisarkku piispaa.
- Anonyymi
KR 1933/-38, 1Kor. 3:9-23
Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus. Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.
Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna,
kuin mikä pantu on,
ja se on Jeesus Kristus.
Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
Jos jonkun tekemä rakennus kestää,
on hän saava palkan;
mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.
Ettekö tiedä,
että te olette Jumalan temppeli
ja että Jumalan Henki asuu teissä?
Jos joku turmelee Jumalan temppelin,
on Jumala turmeleva hänet;
sillä Jumalan temppeli on pyhä,
ja sellaisia te olette.
Älköön kukaan pettäkö itseään.
Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa,
tulkoon hän tyhmäksi,
että hänestä tulisi viisas.
Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä.
Sillä kirjoitettu on:
"Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa";
ja vielä: "Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi."
Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä; sillä kaikki on teidän,
teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän.
Mutta te olette Kristuksen,
ja Kristus on Jumalan. - Anonyymi

ja Kristus on Jumalan.https://www.tv7.fi/arkki/cafe-raamattu/islamin-haaste_p81136/
Sano sinä kuka on oikeassa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.tv7.fi/arkki/cafe-raamattu/islamin-haaste_p81136/
Sano sinä kuka on oikeassa!" sinä kuka on oikeassa!"
- Anonyymi
Jer.3:16 Ja kun te lisäännytte ja tulette hedelmällisksi maassa niinä päivinä, sanoo Herra, niin ei enää puhuta Herran liitonarkista, se ei enää ajatukseen astu, eikä sitä enää muisteta, ei sitä enää kaivata, eikä sellaista enää tehdä. Jer.31:31-34
- Anonyymi
Jer.31:31-34
Katso, päivät tulevat, sanoo Herra,
jolloin minä teen Israelin heimon
ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
en sellaista liittoa kuin se,
jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin,
kun minä tartuin heidän käteensä
ja vein heidät pois Egyptin maasta,
ja jonka liittoni he ovat rikkoneet,
vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.
Vaan tämä on se liitto,
jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua,
sanoo Herra:
Minä panen lakini heidän sisimpäänsä
ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä;
ja niin minä olen heidän Jumalansa,
ja he ovat minun kansani.
Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen:
'Tuntekaa Herra.'
Sillä he kaikki tuntevat minut,
pienimmästä suurimpaan,
sanoo Herra;
sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.
Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat - Herra Sebaot on hänen nimensä: Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan. Näin sanoo Herra: Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.
Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin Herran kaupunki rakennetaan jälleen Hananelin-tornista Kulmaporttiin asti. Ja edelleen mittanuora kulkee suoraan Gaarebin kukkulalle ja kääntyy sitten Gooaan.
Ja koko laakso,
ruumiineen
ja tuhkineen,
ja kaikki keto Kidronin puroon asti,
Hevosportin kulmaan saakka itään päin,
on oleva Herralle pyhitetty.
Ei sitä enää ikinä hävitetä eikä kukisteta."
- Anonyymi
Kun asdodilaiset nousivat varhain seuraavana päivänä,
niin katso:
Daagon makasi kasvoillaan maassa Herran arkin edessä.
mutta Daagonin pää
ja molemmat kädet olivat katkaistuina kynnyksellä,
ja ainoastaan muu ruumis oli jäljellä.
Kuten huomaatte ette voi sotia Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumalaa vastaan!
KR 1933/-38, Fil. 2:9-11
Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
Daagoninkin oli alistuttava Tällaisen voiman edessä ja niin tulee alistumaan kaikki muutkin daakonin jälkeläiset. olivatpa ne minkä nimisiä hyvänsä. - Anonyymi
Kyllähän Jeesuksen tuhatvuotisen valtakunnan alussa tulee käymään aikamoinen kaaos maapallollamme. Silloin esimerkiksi kaikki kansankirkko järjestelmät lakkautetaan,
- Anonyymi
Jer.3:16-20 Ja kun te lisäännytte ja tulette hedelmällisiksi maassa niinä päivinä, sanoo Herra, niin ei enää puhuta Herran liioarkista, se ei enää ajatukseen astu, eikä sitä enää muisteta, ei sitä kaivata, eikä sellaista enää tehdä. Siihen aikaan sanotaan Jerusalemia Herran valtaistuimeksi, ja kaikki kansat kokootuvat sinne, Jerusalemiin, Herran nimen tähden eivätkä enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa. Niinä päivinä on Juudan heimo kulkeva Israelin heimon kanssa, ja he tulevat yhdestä pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin teidän isillenne perinnöksi. Minä ajattelin: Kuinka asetankaan sinut lasten joukkoon ja annan sinulle suloisen maan, ihanan perintöosan, ihanimman kansojen maista! Ja ajattelin: Sinä olet kutsuva minua isäksi etkä ole koskaan käätyvä minusta pois. Mutta niinkuin vaimo on uskoton puolisollensa, niin olette te, Israelin heimo, olleet uskottomat minulle, sanoo Herra.
- Anonyymi
Jer.3:6-15 Ja Herra sanoi minulle kuningas Joosian päivinä: Oletko nähnyt, mitä tuo luopiovaimo, Israel, on tehnyt? Hän kuljeskeli kaikilla korkeilla vuorilla ja kaikkien vihreriäin puitten alla ja harjoitti siellä haureutta. Ja minä sanoi, sittenkuin hän oli kaiken tämän tehnyt: Palaja minun tyköni. Mutta hä ei palannut. Ja hänen sisarensa Juuda, tuo uskoton, näki sen. Ja minä näin, että, vaikka minä olin lähettänyt pois tuon luopiovaimon, Israelin, juuri sen tähden, että hän oli tehnyt aviorikoksen, ja olin antanut hänelle erokirjan, ei kuitenkaan uskoton Juuda, hänen sisarensa, peljännyt, vaan meni ja harjoitti haureutta hänkin. Ja haureutensa huudolla hän saastutti maan, ja hän teki aviorikoksen kiven ja puun kanssa. Ja kaikista tästäkään huolimatta hänen sisarensa Juuda, tuo uskoton, ei palannut minun tyköni kaikesta sydämestään, vaan petollisesti, sanoo Herra. Ja Herra sanoi minulle: Luopiovaimo Israel on osoittanut vanhurskaammaksi kuin Juuda, tuo uskoton. Mene ja julista nämä sanat pohjoiseen päin ja sano: Palaja, sinä luopiovaimo Israel, sanoo Herra; minä en enää synkistä teille kasvojani, sillä minä olen armollinen, sanoo Herra, enkä pidä vihaa iankaikkisesti. Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet luopunut Herrasta, Jumalastasi, ja juossut sinne ja tänne vieraitten jumalien tykö, kaikkien viheriäin puitten alla, ettekä ole kuulleet minun ääntäni, sanoo Herra. Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni, ja minä teidät, yhden ainoankin kaupungista ja sukukunnasta, ja tuon teidät Siioniin. Ja minä annan teille paimenet oman sydämeni mukaan, ja he kaitsevat teitä ymmärryksellä ja taidolla. Jer.23:3-5. Hes.34:1-23
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569