Saako Yle aina PS matalamman kannatuksen? kumma juttu?
Anonyymi
19<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
jokin taho tekemään Ylen nimellä uusi kysely-testi?
Ennen viime vaaleja Yle antoi 3 prosenttiyksiä korkeamman kannatuksen mitä vaaleissa toteutui.
Niinpä. Tuo narina vääristelystä on turhaa.
Kuka kysyi ja keneltä, suurin voittaja ÄÄNISSÄ oli ps puolue, tuplasi edellisiin kuntavaaleihin paikkansa, se vasuakkaa korpee.
https://yle.fi/uutiset/3-11977940
Ja+seuraavissa+vaaleissa+persujen+kannatus+on+edelleen+nousussa,+jopa+yli+150%:n!
Taloustutkimuksen ja Kantarin tekemien gallupien tulokset ovat aina samansuuntaiset, mutta tietenkin kyselyjen ajankohta esimerkiksi vaikuttaa niihin pieniin eroihin gallupien välillä.
ai viikon väli?
Kyllä. Esimerkiksi viime eduskuntavaalien alla julkaistut kaksi gallupia poikkesivat toisistaan ja toinen, lähempänä vaalipäivää osui hyvin lähelle toteutunutta.
eli+marginaali+++muu+vaikutin+niin+PS+voi+olla+vaii+27%
Ei+niin+vähän,+vähintään+100%+ja+yli.
ylen kommunisti tutkimus , eivät kysy perussuomalisilta .
Voi rassua, on nää kommarit ihan hirveitä?
Khihihi
On ne, siniset saavat kuulla sössötystä, jos suomennat oman puolueesi sanoman.
https://www.riemurasia.net/rtube/Paavo-Arhinmaki-rayhasi-humalassa/103709
nuo kolme puoluetta ovat ihan tasoissa vaalit ratkaisee , mutta tällaisilla gallupeilla voi olla merkitys vaalien voittajan valinnassa ja yle tietää sen.
''...merkitys vaalien voittajan valinnassa ja yle tietää sen''
YLE tilasi, Taloustutkimus toteutti.
Yle ei taida laittaa persuille idänlisää, kuten MV?
kepponen
Ylettyminen= suomettuminen
tehkääs juttu suomenuutisiin
hysss
ylettyminen= suomettuminen