Italia menossa täydelliseen kaaokseen.

Suomalainen Italiassa asuva kertoo Italian koruttomasta tilanteesta. Rokottamattomia ei sidota sentään pakkopaitaan mutta heitä kiusataan niin paljon, että normaali elämä käy mahdottomaksi. Suomalainen Pauli kertoo, että samaaan siirrytään pikkuhiljaa suomessa, rokotepakot tulevat ensin yhteen toimialaan sitten seuraavaan. Virus syynä tähän on jäänyt jo aikaa sitten.
https://mvlehti.net/2022/01/07/ulkosuomalaisen-kolumni-italia-on-aloittamassa-pakkorokotukset-tilanne-on-kaoottinen/
1275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No niin. Tässähän näitä mv-juttuja onkin taas yksi esillä.
Eipä ollut tämänkään avauksen tekijällä halua keskustella aiheesta.

Tämä suomalainen Italiassa asuva kielitieteilijä ei ole minkään lajin asiantuntija Koronan suhteen. Hän esittää täysin subjektiivisia näkemyksiä, jotka käytännössä osuvat yhteen mv-väen näkemysten kanssa.

Kaaosta ja sotkua hän lupailee ja ennustaa, mutta se siitä sitten. Sen kummemmin hän ei varsinaisesti kerro asioista tai anna varsinaista tietoa. Mitenkään hänen väitteitä ei tietenkään kukaan tarkista. Se ei kuulu mv-tyyliin eikä lehdykällä ole kykyä sellaista tarkistusta tehdä. Eikä kyllä haluakaan.

Näillä mennään siis.

Äänestä

Asun Italiassa. Maskipakko on voimassa. Mutta rokotetuille ei ole oikeastaan muita rajoitteita. Italia on rokottanut tehokkaasti ja sairaanhoito ei ole kriisissä vaikka tartuntoja onkin paljon enemmän kuin Suomessa.

Äänestä
  • Millä todistat sen?

    Äänestä

Näihän se on rokotukset ja maskit ja etäisyydet kunnossa ja mennään parempaan päin.

Äänestä
  • Niiden mielestä, jotka tykkäävät ottaa kokeellista geeniterapiaa neljä kertaa vuodessa, voidaan tosiaan mennä parempaan päin.
    Niille, jotka eivät halua olla koekaniineja maailmanlaajuisessa ihmiskokeessa, tämä on tie helvettiin.

    Äänestä

Kun niillä on tää historia vielä muistissa ja Lombardiassa jokaisella on joku tuttu menehtynyt.
Italiassa oli 14. huhtikuuta kolmanneksi eniten vahvistettuja tartuntoja ja toiseksi eniten kuolemia koronaviruksen vuoksi maailmassa. Italiassa oli 14. huhtikuuta 2020 yli 159 000 tartuntaa ja 20 000 sen aiheuttamaa kuolemaa.Maan terveydenhuoltojärjestelmä ei ollut valmistautunut näin suureen määrään koronaviruspotilaita, ja koko terveydenhuolto uhkasi romahtaa. Ruumiita yritettiin lähettää kirkkoihin, mutta hautausta ei voitu järjestää, sillä ne oli kielletty karanteenin takia. Sotilasajoneuvoja otettiin käyttöön kuljettamaan ruumiita pois. Polttohautauksen odotusaika venyi viikkoon, ja ruumishuoneet ja hautausmaat olivat täynnä. Italiassa varsinkin tehohoidon paikat olivat ruuhkautuneita, eikä kaikille riittänyt hengityskoneita. Tehohoidossa oli paljon nuoria. Hoitopaikkojen pulan vuoksi lääkärit joutuivat päättämään, hoidetaanko tehohoidossa 80- vai 45-vuotiasta, ja yleensä paikat menevät nuorille, koska heidän ennusteensa on parempi. Maa tarvitsi 20 000 uutta lääkäriä ja sairaanhoitajaa tehohoidon ruuhkien purkamiseen. Varsinaisen hoitotyön lisäksi henkilökunta joutui miettimään joka päivä, kuinka keuhkokuumepotilaalle järjestään tilaa. Sairaaloiden leikkausosastot muutettiin keuhkokuumepotilaiden hoitohuoneiksi. Terveydenhuoltojärjestelmää kuormitti myös se, että koronapotilaiden kanssa kontaktissa ollessaan myös sairaaloiden henkilökuntaa sairastui. Hoitajien ja lääkärien kotikaranteenit pahensivat sairaaloiden heikkoa tilannetta ja resurssipulaa.

Äänestä
  • Italia+on+mafian+hallitsema+maa.+Mikäli+Sisilian+mafia+tai+jokin+muu+ei+pidä+valtaa,+löytyy+mafiso+pääministerin+paikalta.Koko+Italian+suuri+koronaepidemia+oli+feikkiä.Jo+keväällä+2020,+ja+pian+sen+aikana,+kun+Italian+COVID-epidemiatilannetta+pidettiin+pahimpana+maailmalla,+alkoi+tietoisuus+leviämään,+että+mikään+väitetyissä+koronaluvuissa+ei+pitänyt+paikkaansa+ja+"äärimmäisen+tappava+COVID"+ei+ollut+mitä+väitettiin.+Vihdoin+tämä+realiteetti+vahvistetaan+Italiassa.Tilanne+Pohjois-Italiassa+esiteltiin+niin+pahaksi+keväällä+2020,+että+Venäjä+lähetti+alueelle+biologisen+sodankäynnin+yksiköitä+torjumaan+”tappavaa+COVID-pandemiaa”.Italialainen+Il+Tempo+uutisoi,+että+johtavan+tutkimusinstituutin+Covid-kuolleisuutta+koskevan+uuden+raportin+mukaan+maailman+polvilleen+saattanut+koronavirus+on+tappanut+Italiassa+paljon+vähemmän+ihmisiä+kuin+tavallinen+kausiflunssa.Instituutin+keräämien+tietojen+mukaan+helmikuun+2020+lopun+jälkeen+rekisteröidyistä+kuolemantapauksista+vain+2,9%+johtui+COVID-19:stä.+Raporin+mukaan+tutkitulla+ajalla+tapahtuneista+130+468+kuolemasta+vain+3+783+kuolemantapausta+on+johtunut+koronaviruksesta.

    Äänestä

MV-lehdellä on vakituisesti kaksi maata, joden kauheutta koronatoimissa lehden toimittajakunta kauhistelee.

a) Australia
b) Italia

Tällä viikolla oli näköjään vuorossa kauhistella Italian suorittamia kauheen kovia koronatoimenpiteitä.

Äänestä
  • Et voi kieltää sitä että Italiaan on tulossa pakkorokotukset yli 50 vuotiaille 1.2.2022 alkaen.
    Tämä koronarokotehan on väestönhallinta väline. Ensimmäinen tavoite on tappaa 'joutavat' eli vanhukset ja muuten vajaat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomalainen Italiassa asuva kertoo Italian koruttomasta tilanteesta. Rokottamattomia ei sidota sentään pakkopaitaan mutta heitä kiusataan niin paljon, että normaali elämä käy mahdottomaksi. Suomalainen Pauli kertoo, että samaaan siirrytään pikkuhiljaa suomessa, rokotepakot tulevat ensin yhteen toimialaan sitten seuraavaan. Virus syynä tähän on jäänyt jo aikaa sitten.
https://mvlehti.net/2022/01/07/ulkosuomalaisen-kolumni-italia-on-aloittamassa-pakkorokotukset-tilanne-on-kaoottinen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu