Isäni kuoli 12.10
En vaan vaan pääse asian yli et isäni on poissa 😪 Hän oli kuolleessaan 83v.
Tiesin et hänellä Parkinsonin tauti vaan silti kuolema yllätti 😪 Olin vierellä veljieni kanssa kun hän poistui luotamme 😪
Edelleenkin käyn viikottain haudalla toivottamassa Isälle hyvää vkloppua kuten kävin viimeiset 4.5 vuotta hoitokodissa.
En vaan vaan pääse asian yli et isäni on poissa 😪 Hän oli kuolleessaan 83v.
Tiesin et hänellä Parkinsonin tauti vaan silti kuolema yllätti 😪 Olin vierellä veljieni kanssa kun hän poistui luotamme 😪
Edelleenkin käyn viikottain haudalla toivottamassa Isälle hyvää vkloppua kuten kävin viimeiset 4.5 vuotta hoitokodissa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ikävää ettei kukaan ole vastannut sinulle. Osanottoni isäsi poismenosta.
Menetin myös 73-vuotiaan isäni yllättäen (ehti viikon sairaalassa olemaan, sinä aikana syöpä diagnoosi, puhekyky katosi, saattohoito, lääkärin soitto nyt nopeasti mikäli haluat nähdä elävänä, kuolema) käsittelen tätä viikkoa edelleen jatkuvasti päässäni vaikka siitä on nyt 1,5vuotta.
Kuolema on osa elämää niin sanotaan. Sanotaan myös et suru muuttaa muotoaan. Ja kyllä näin se on, sen kanssa oppii elämään… mutta yhtä paljon tämä edelleen repii sydäntä. Anna siis itsellesi aikaa ja käy puhumassa ammattilaisen kanssa mikäli yhtään siltä tuntuu
Osanottoni suruusi. Isäsi kuolemasta on kovin vähän aikaa. Ilmeisesti sinulla oli hyvin läheinen ja tiivis suhde isääsi. Se on arvokasta.
Isäsi kuolema muutti elämääsi, se vaikuttaa joka päivä ja se on lopullista. Vähä vähältä opit päästämään irti isästäsi ja opit elämään surun ja arvokkaiden muistojen kanssa.
Suru vaatii aikaa, kaikilla eri pituisen ajan. Toisilla menee useita vuosiakin. Mutta kannattaa ajatella asiaa kuolleenkin kannalta. Jos on sairas ja vanha, eikä parantumisesta ole toiveita, eikö hänen ole parempi päästä pois, kuin kärsiä turhaan.
Ajatella haluaisiko itse olla sellaisessa tilassa. Ja jokaisella on aikansa, kukaan ei kuole sattumalta. Vaan juuri oikealla hetkellä.
Surullisinta oli kun mun isä kuoli, mutta pääsin siitä hyvin pian yli, ja kun äitini kuoli, en tuntenut juuri surua, vain kun lähdin hönen luotaan viimeisen kerran; en ollut varautunut sellaiseen, että se on sitten vika kerta kun nähdään.
Vaikka se vaikutti vähemmän, niin monta vuotta olin paketissa, keskittyen tekemiseen, ja juuret oli poissa, että se on kuolemaa itsellekin, ja ei siitä ehkä pääse koskaan kokonaan eroon, mutta vuosien myötä enemmän kuitenkin.
En kuitenkaan ole ollut enää entiseni äitinikin kuollessa, siinä kun kuolee kaikki ne kontaktit itsessäkin, ja kuolema on aina läsnä, että silleen siitä ei voi sano koskaan toipuvansa kokonaan.
Ei suru ajalla ole viimeistä päivämäärää! Itse olen ihmisiä elämässäni menettänyt 2021- 2022 17 kpl.Joukon kului 21-22vuotta kestänyt suhteni.sikoni,veljeni.hyviä ystäviä ymm. Voin sanoa on aivo sumua ja paljon. Miloin olen kuin kylmä kivi milloin niagaran putous. Miloin tuntuu ettei happea saa.Vuosina 2018-2020 kuoli 3 henkilöä jotka myös tärkeitä minulle!tia.