koronapandemia

Anonyymi

Rokottamattomilla on kauhea huoli rokotetuista ihmisistä että kuinka heidän käy.
Kuoleeko ja koska koronaan? Rokottamattomat eivät korvaansa lotkauta hengenheimolaisille muille rokottamattomille jotka henkihieverissä makaa tehohoitopaikalla ja tekee kuolemaa. Onko kyseessä itsepetos jossa kielletään koronarokote ja korona kokonaan vai mikä kohta klikkaa?
Vaikka rokottamattomia on vväestöstä noin 15% on heitä sairaalahoidossa kuitenkin suurin osa. Teholla lähes kaikki. Lisäksi tilastokäppyröiden mukaan (THL) rokottamaton nuori aikuinen on ylivoimaisesti eniten edustettu ryhmä koronatartunnoissa. Rokotetuissa riskiryhmiin kuuluvat ovanhemmat ihmiset ovat sairastuneet sairaalahoitoa vaativaan koronaan.
Korona voi tarttua myös rokotettuun mutta yleensä jos ihminen on perusterve tauti on lievä, joskus oireeton. Rokottamattomilla esiintyy taudin vakavaa muotoa noin 24 kertaa rokotettua enemmän ja useammin. Tästä todisteena tilastot sairaalahoitoa tarvitsevien määrästä joista iso osa on rokottamattomia. Teholla näiden rokottamattomien edustus onlähes täydellinen. Sinne ei enää mahdu rokotettu riskiryhmäläinen hoitoon. Jos rokottamattomat ovat sitä mieltä että rokotteesta ei ole mitään hyötyä ja koronaa ei edes ole niin miksi sitten teholla makaa valtaosa rokottamattomista letkuissa

25

206

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No ei auta kun uusi variaatti jo syntynyt kyproksella joka laittaa lähes 50% saaneista sairaalaan ja ei rokotteet tehoa siihen. Joko viimeinen se tappavin mutaatio tulossa?
      https://www.dagbladet.no/

      • Anonyymi

        Tutustukaa siihen näppäimistöön. Aloittakaa isolla kirjaimella ja päättäkää lause pisteeseen.Olisi paremmin luettavissa tuo teidän MV raapustus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutustukaa siihen näppäimistöön. Aloittakaa isolla kirjaimella ja päättäkää lause pisteeseen.Olisi paremmin luettavissa tuo teidän MV raapustus.

        Näin se saa taantumusta aikaan tuo MV lehti. Kirjoitustaito alkaa rapistumaan jo eräiltä. Ei pienintäkään yritystä enää saada ymmärrettyä lausetta aikaiseksi. Sitä se liiallinen MV lehden luku teettää. Tai olisikos syynä tämä että Suomessa ei käytetäkkään kyriilisiä kirjaimia?

      • hvp27

        Tuosta ei vielä löytynyt luotettavaa englanninkielistä lähdettä mutta kiitos infosta. Tuota vastaan ruvetaan varmaan väsäämään heti rokotetta.

    • Anonyymi

      Eiköhän siellä teholla makaa elämänså viimeisia vuosia elävät flunssaan sairastuneet monisairaat vanhukset.
      Kaikki koronaan liittyvä on valhetta ja propagandaa.

      • Anonyymi

        Harvemmin flunssaan sairastuneet monisairaat vanhukset teholle joutuvat.

      • Anonyymi

        Oletkos tehnyt sen hoitotahdon OMAKANNASSA jossa luovut kaikesta koronahoidosta? Vai oletkos takinkääntäjä pelkuri?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Harvemmin flunssaan sairastuneet monisairaat vanhukset teholle joutuvat.

        Jeps. Ovat vuodeosastolla. Isälläni oli sydömen vajaatoimintaa ja keuhkot täynnä vettä eikä voitu edes nukuttaa saati laittaa tehohoitoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletkos tehnyt sen hoitotahdon OMAKANNASSA jossa luovut kaikesta koronahoidosta? Vai oletkos takinkääntäjä pelkuri?

        Koetahan nyt rauhoittua sen paniikkisi kanssa.
        Kevättä kohden mennään...
        Perus flunssakausi meneillään, ei mitään muuta.

    • Anonyymi

      Juuri tuollaiset idiootit jotka kieltävät koko hengenvaarallisen taudin olemassaolon levittävät tautia kun ei ota vastuuta itsestään ja lähimmäisistään. Jos mieli muuttuu kun joku lähimmäisistä joutuu teholle virumaan ( nukkumaan ) hengityskoneessa viikkoja. Eikä takuuta henkiinjäämisestä. Voi saatana kun on pipetti ollut käytössä kun järkeä jaettiin, ja sekin pilli ollut tukkeessa !

      • Anonyymi

        Höpön höpön..4 vuoteen ei ole ollut edes nuhaa, niin ketä minä olen tartuttanut. Juuri tulin 10km lenkiltä -20c. Kylläpä teki hyvää.

        Koronasta ei ole minun elämässä mitään havaintoja.

      • Anonyymi

        Missä ..missä....kerro toki ihmeessä ja lyö pandemian määrittelemät kuolinluvut tiskiin tissiposki!puheesi on pelkkää tukholma syndroomaan sairastuneen lampaan ujellusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpön höpön..4 vuoteen ei ole ollut edes nuhaa, niin ketä minä olen tartuttanut. Juuri tulin 10km lenkiltä -20c. Kylläpä teki hyvää.

        Koronasta ei ole minun elämässä mitään havaintoja.

        Kannattaisi sinne lenkille laittaa pipo päähän. En nyt tiedä auttaako se enää nutta voihan sitä toivoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisi sinne lenkille laittaa pipo päähän. En nyt tiedä auttaako se enää nutta voihan sitä toivoa.

        Kuin myös....ja peruuttamatonta kun on tainnut parhaat osat mennä tehdessä lakanoille...jos ymmärrät mitä sinusta tarkoitan

    • Anonyymi

      Outoa jargonia aloituksesi. Elä puhu toisten suulla.

      • Anonyymi

        Eikos ne rokotevastaiset kulkutautimyönteiset osaa lukea taulukoita vai miksi pitää todistella asioita. Jos ei oma järki riitä kilauta kaverille.
        Eikä tarvitse vastata koira tai lammasvertauksilla. Kokeileppa kerrankin kirjoittaa oikeaoppisesti ja virheettömästi vastauksesi. Ilman hymiöitä.
        Pisteet ja pilkut paikalleen .Aloitus isolla kirjaimella ja lauseen lopuksi piste. Kokeile kyllä se sinultakin sujuu Rainer.

    • Anonyymi

      Palaa todellisuuteen, jossa suurempi määrä ihmisiä elää kuin me suomalaiset.
      https://t.me/JFK_TV/7501
      Piikkejä on tilastollisesti osoitettu olevan erilaisa. Osa on selvästi pelkkiä plaseboja. Osa tappaa heti. Muut ovat jotain siltä väliltä. Siksi epäily on, että joku hakee tehoaineiden rajoja eri populaatioilla.
      Tärkeintä kuitenkin on, kuten videolla todisitetaan: riittävän aikaisessa koronan hoidossa ei tarvita sairaaloita, ei piikkejä, vaan sopivia tiedossa olevia lääkkeitä.

      • Anonyymi

        Eiköhän me kuitenkin mennä Suomen lainsäädännön mukaan. Suomessa kun asumme niin jenkkien vaihtoehtohoidot ja menetelmät ovat ääriryhmien kehittelemiä ei virallisesti tieteen toimesta oikeaksi todistettuja menetelmiä.
        Voihan sitä käydä ennustajallakin ja kirjoittaa mitä se nyt kertoo koronasta. Saadaan värikkäitä tulkintoja. Olisikos se Suomalainen sammakkomies vielä tolkuissaan?
        Tapasi keväällä ennustaa tulevan kesän säät ..No vaihtelevealla menestyksellä.
        Jos luetaan virallisia käppyröitä ja eletään niiden mukaan. Pois salaliittoteoriat ja MV lehti, sekä Venäjän trollit.

        Jenkeissä on tutkittu mm. Ivermektiiniä (ihmisten versiota) ja se on toiminut. Nyt lääke on kielletty ja vain off label -käytössä, kuten muuallakin. Lääkärit ovat seurannassa jotka sitä määräävät, joten ei helposti saa apuja. Jenkeissä on siis todettu toimivan jos alkuvaiheessa aloitetaan hoito. Sama Intiassa. Jos ko. lääkettä olisi myynnissä ja sitä määrättäisiin, jäisi isot rahat saamatta. Sitä ei tietenkään voi sallia. Mieluummin teholle ja rahat pois tai rokote toisensa perään vaikkei niitä ole mitään todistetta että mitään estäisivät. Sen sijaan saamme rokotehaittoja seurailla.

        Ivermektiiniä on tutkittu onnistuneesti koeputkiviljelmissä isoilla annoksilla. Kliinisissö testeissä ihmisillä se ei ole toiminut. Salaliittoihin uskovat uskovat tietysti että on olemassa maailmanlaajuinen salaliitto jonka tarkoituksena on murhata ihmisiä mutta tuolta syö tehokkaasti pohjaa se, että rokotettujen riski joutua sairaalahoitoon on 30 kertaa pienempi kuin rokottamattomien.

    • Anonyymi

      Sokeritauti ? onko se hyvä ominaisuus, jonka soisi leviävän väestöön laajasti ???
      Koronan jälkeen jää vain tervein väestönosa henkiin 🙂

    • Anonyymi

      "Korona voi tarttua myös rokotettuun mutta yleensä jos ihminen on perusterve tauti on lievä, joskus oireeton."
      Ai "myös"? Uutisia lukemalla saa käsityksen että "varsinkin". Ympäri maailmaa korona riehuu esim. urheilujoukkueissa joissa kaikki on rokotettu kahdesti.
      Tarkoitat siis että jos rokotettu perusterve saa tartunnan, niin hän saa, rokotteiden ansiosta, vain lievän taudin tai ehkä on oireeton? Onko sinut aivopesty?
      Jos perusterve, rokottamaton, saa tartunnan, niin mitä tapahtuu? Hän on yleensä joko oireeton tai sairastaa lievän tautimuodon. Piste.

      • Anonyymi

        Nimenomaan.media on luonut semmoisen pelko taudin ettei siitä niin vaan parannuta.ja osa ei parane koskaan enää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan.media on luonut semmoisen pelko taudin ettei siitä niin vaan parannuta.ja osa ei parane koskaan enää

        Miksi ne rokottamattomat perusterveet koronapotilaat sitten tekevät teho-osastolla? Kuten edellä väitettiin seuraavasti. "Jos perusterve, rokottamaton, saa tartunnan, niin mitä tapahtuu? Hän on yleensä joko oireeton tai sairastaa lievän tautimuodon. Piste." Kerro miksi perusterveet rokottamattomat ovat sairaalahoidossa rokotettuja 24 kertaa useammin? Jos sairastaa lievän tautimuodon niin silloin ollaan kotona vällyjen välissä uskoisin.
        Yhtälö ei nyt anteeksi vaan rokottamattomat oikein toimi. Joku mättää ja pahasti.
        Kertoisitko lisää rokottamaton ketkä siellä teho-osastolla oikein ovat?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2105
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1418
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1142
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      130
      1029
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      87
      925
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      805
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      684
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      684
    9. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      102
      581
    10. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      77
      572
    Aihe