Jokaisen pienen vauvan nähdessään ajattelee abortin hulluutta. Tietysti suloisestakin pojasta voi tulla naisten tappaja , alistaja tai vastuuton hakkaava isä. Mutta ei sikiönlähdetyksiä pliis.
KD ehdokacHgissä Maria Sofia Raati, sanoi fb sivuillaan että miehen tulee ajatella ruvetessaan rakasteluun, että kyseessä voi olla neljännes miljoonan Paukku kun hän elättää lapsen 18v asti. Vaikka maksamalla 500 e elatusmaksuja kk, tulee 6000e vuodessa. Aikuiseksi elättäminen maksaa toista sataa tuhatta ja muut ja perinnöt päälle. Näin siis jos nainen pitää maha asukin. Tulee olla vastuullinen toimissaan ja miehen pidättäytyä synnistä. Tietysti naisenkin joka joutuu miehen himosta kärsimään.
MIES,vastuullisuudella abortista eroon
5
75
Vastaukset
Miehen pitää vain pidättää kivesasukit siellä pussissa niin vahinkoja ei satu.
Olen melko varma, että enemmistö ihmisistä tietää mitä ehkäisy tarkoittaa.
- Anonyymi
Asiahan on juuri näin. Itsekin lähemmäs 100000 euroa elatusmaksuja maksaneena yhdyn tuohon kyllä. Naiseen yhtymistä kadun vaikka olenkin kiitollinen jokaisesta lapsestani. Niin vain heidät riistettiin minulta. Vain Israelissa mies ryöstetään vielä perusteellisemmin naisen toimesta kuin Suomessa tehdään. Miehet, älkää viehättykö naisista ja heidän halustaan totella biologista kelloaan. Totelkaa miehet vain vellikelloa, mutta miehimykseiksi elkää kuitenkaan ryhtykö.
- Anonyymi
Miehet perustelevat seksiä että kivesasukit pitää tyhjentää syövän estämiseksi. Lääkärikin sanoo näin.
- Anonyymi
Kovasti hävettävä runkkaaminen toimii aina, ja siemenet lentää ihanalla tavalla. Olkoonkin että hukkaan menevät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591154Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11830Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33517Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36514Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487