Nyt alkoi sitten koirahypetys aamu-tv:ssäkin

On oikein pentutehdas-livekin olemassa.
Suomalaiset ovat näköjään enemmän innoissaan koiranpennuista kuin ihmisvauvoista, joissa on tulevaisuus sentään.

Jotenkin erikoista väkeä näissä koiraintoilijoissa paljon, monilla on koiria ja koiranpentuja, joilla ei tarvitsisi olla.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ihmiskakara ei ole lemmikkieläin. Esimerkiksi vanhemmat ihmiset ovat kakaransa yleensä jo kasvattaneet, ja lemmikeistä saa seuraa liikuntaharrastuksiin. Aika monet ukkoutuneet harrastavat vielä metsästämistäkin eläkeiässä.

Saat toki hankkia ihmisiä itsellesi, jos näet sen tarpeelliseksi. Jokainen tekee päätöksensä oman harkintansa ja elämäntilanteensa mukaan.

Äänestä

Koiran voi huoletta hankkia. Kun kyllästyy niin sen voi viedä piikille toisin kuin lapsen.

Äänestä
  • Nyt on Suomessakin aloitettu jo 5-vuotiaiden lasten piikitys.

    Äänestä

Taitaa aloittaja olla näitä paskahäntä faneja. Eli kissa.

Äänestä
  • Aloittajana sanon, etten välitä elukoista kotona lainkaan, mutta tykkään katsella ja toivon, että niitä säilyy luonnossa ilman sukupuuttoaaltoja.

    Kevät tulee ja linnut niiden mukana, mikä mukavempaa kuin kuunnella linnun laulua koiran räksytyksen sijaan, mutta nykyään se vaatiikin metsään menemistä kauas asutusalueilta.

    Ja ymmärrän toki, kuinka hyvä palvelija koira on ihmiselle. Nyt vaan on niin, että liika on liikaa, koiraveroja ylös, polttoaineveroja alas !!!!!!

    Äänestä

yrittäkää nyt päättää pitääkö olla ihmisiä vai eikö.

Äänestä

Parempi, että lesbot hankkivat vain sen koiran eikä lasta.

Äänestä

Kyllä, Suomessa on liikaa koiria jo, ongelmia syntyy sitä mukaa kuin koirien määrä lisääntyy, koska sitä mukaa niitä on aina vain enemmän kehnosti vastuunsa kantavilla omistajilla.

Äänestä

Vuodessa rekisteröidään enemmän koiria kuin lapsia syntyy. Tulevaisuus kuuluu koirille ja niiden hyysäämiselle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On oikein pentutehdas-livekin olemassa.
Suomalaiset ovat näköjään enemmän innoissaan koiranpennuista kuin ihmisvauvoista, joissa on tulevaisuus sentään.

Jotenkin erikoista väkeä näissä koiraintoilijoissa paljon, monilla on koiria ja koiranpentuja, joilla ei tarvitsisi olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu