Aluevaaleissa pitää valita johtamisen ja talouden ammattilaisia, jotka pärjäävät myös espoolaisten kanssa. Aluevaltuustossa suurin osa porukasta tulee Espoosta. Siellä ei Hangon ääni kuulu, ellei valtuutettu uskalla ilmaista omia mielipiteitään vakuuttavasti.
Ominaisuuksiltaan pitää ymmärtää kokonaisuuden johtamista ja talousasioita. Siellä ei marjanpoimijoita ja muiden peesaajia tarvita, ei sairaanhoitajia, ei trukkikuskeja, ei sossutanttoja. Pitää olla talouden ja johtamisen osaamista. Oikeasti.
Listoilla näkyy olevan kaksi ehdokasta, jotka täyttävät vaatimukset. Tubba Ekholm on ylivoimaisesti paras. Toiseksi paras on Jarmo Valtimo. Kysymys on esimerkiksi Hangon terveyskeskuksen olemassaolosta.
Aluevaaleissa vain kaksi ehdokasta
26
872
Vastaukset
- Anonyymi
kumpikin edustaa puoluetta jossa heillä on kumileimasimen rooli,isot pojat kertoo heille mitä nappia tulee painaa kun on aika äänestää,heidän henk koht mielipiteet ovat yhden tekeviä kun rahamies kertoo miten homma on heille taloudellisesti tuottoisin.näiden puolueiden rkp-kokoomus suurin ja pääasiallinen tehtävä on keksiä ja käyttää kaikki keinot millä verorahat,kuntien tontit jja muu rahanarvoinen saadaan siirrettyä yksityseen omistukseen ja jos se onnistuu vielä ilman korvausta on sulka hatussa aina suurempi kun muurariveljet kerääntyy yhteen taputtelemaan toisiaan selkään.
- Anonyymi
Ei sinne aluevaltuustoihin puolueita valita, vaan päteviä ihmisiä.
Tubba valtuustoon. Laittoi Vesilaitoksenkin kuntoon. - Anonyymi
Kun Aila Pääkön valitsee niin tietää saavansa valtuustoon todellisen toimen ihmisen. Ja tietysti siinä samassa perusdemarin jota ei lokit noki.
- Anonyymi
Aila Pääkkö on vihervassari joka toi maahanmuuttajat hankoon jotka kuormittavat valtionavun loppumisen jälkeen hangon taloutta että siinä on sitä mestarisluokan osaamista.Valtimo on kokoomuslainen ja puoluejohto päättää kyllä linjoista miten sitä venettä ohjataan,haluan nähdä miten kiivaasti kokoomuslainen taistelee kunnallisen terveydenhuollon puolesta sillä se olisi ensimmäinen kerta tämän maailman historian aikana kun se tpahtuu koska heille kelpaa vain yksityistäminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aila Pääkkö on vihervassari joka toi maahanmuuttajat hankoon jotka kuormittavat valtionavun loppumisen jälkeen hangon taloutta että siinä on sitä mestarisluokan osaamista.Valtimo on kokoomuslainen ja puoluejohto päättää kyllä linjoista miten sitä venettä ohjataan,haluan nähdä miten kiivaasti kokoomuslainen taistelee kunnallisen terveydenhuollon puolesta sillä se olisi ensimmäinen kerta tämän maailman historian aikana kun se tpahtuu koska heille kelpaa vain yksityistäminen.
Mut mistä puolueesta on suurin mahdollisuus päästä ennuste kok 26, kun 79:valitaan. Demarit, vihreät jotain 13-14, persut 10 kuten rkp. Vasemmiston äänet kaikki hukkaan. Ennuste 4-5 paikkaa.
Espoon äänet raikaisee.
Nyt vaan Hangossa äänet vain parille. Kokoomus ja demarit - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mut mistä puolueesta on suurin mahdollisuus päästä ennuste kok 26, kun 79:valitaan. Demarit, vihreät jotain 13-14, persut 10 kuten rkp. Vasemmiston äänet kaikki hukkaan. Ennuste 4-5 paikkaa.
Espoon äänet raikaisee.
Nyt vaan Hangossa äänet vain parille. Kokoomus ja demaritKumpikin on ryhmäkuri puolueita niitten kautta hangon ääni korkeintaan vaiennetaan
- Anonyymi
Hangon äänet Tubballe, niin saadaan edes joku läpi.
Meillä oli kansanedustaja, Erlund, kun äänet keskittiin.
Demareiden talouden pito on nähty, Demarikyydissä lähtisi terveyskeskus. Ei jatkoon. Nääs velaksi ei voi alueella elää.
Kysymys on siitä, onko Hangossa terkkari ja hoivakodit, vai pitääkö ajaa Tammisaareen vai Lohjalle asti. Sitä on Kiurun sote suomeksi sanottuna.- Anonyymi
Ei Erlund Hangosta ääniään saanut. Itäuudeltamaalta ja veteraaneilta. Sit oli kelvoton mies
- Anonyymi
Valtuuston vaaleissa, kun Tubba oli ehdolla, niin hän oli ääniharava ja sai yli 300 ääntä. Seuraavaksi tullut Nousiainen sai tuosta vain puolet.
Aluevaaleissa Tubba on vieläkin parempi ehdokas. Aluevaltuustossa ei päätetä Steffe-puistosta eikä kuntoportaista Märsaan. Siellä on talous- ja hoivaprosessien järjestämiskysymykset. Hangon osalta kysymys kuuluu ollako terveykeskus vai eikö olla. Eikä siihen riitä, että pitäisi olla. Pitää olla kykyä laskea ja perustella erilaisia vaihtoehtoja, takaisinmaksulaskelmat ja paikallinen palvelu versus kelatakseilla ajo jne. Siihen tarvitaan ekonomi Tubba.
Aluevaltuustoilla ei ole piikki auki. Velaksi ei voi elää. Resurssien tehokas käyttö ja hyvät palvelut ovat tavoitteita, olemassa olevilla rahoilla. Käytännössä, ei paperilla ja lupauksissa.
Palkkojen korotukset johtavat automaattisesti kustannusleikkauksiin vastaavasti. Väki vähenee ja hangaareja laitetaan kiinni. Aluevaltuustossa ei marjanpoimijoita tarvita. Mukava nähdä, mitä ihmiset äänestävät. Onko maalaisjärkeä yhtään mukana vai onko ääni myyty grillimakkaralla.- Anonyymi
Tobban pitäisi olla kokoomuksen ehdokas, jos haluaisi läpi.
- Anonyymi
VMP.
- Anonyymi
Äärimmäistyneet ahdasmieliset persut kapuloihin vain niin saadaan naurun aihetta vihdoinkin!
- Anonyymi
Ei ole puoluevaalit. On henkilövaalit. Ei puolueet tee mitään muuta kuin leikkii omia leikkejään. Ihmiset päättää.
- Anonyymi
Suomessa on sananvapaus. Puolueiden ryhmäpäätökset ja tietyllä tavalla äänestämiseen pakottaminen ei ole demokratiaa. Sen takia Hangon talous on kuralla ja väki vähenee. SDP:n ja RKP:n hiekkalaatikkoleikkien vika.
On aika lopettaa puoluekannatus ja äänestää päteviä ihmisiä aluevaltuustoon. Kysymys on Hangon palveluista. Oikeasti. Eikä mitään "vappusatasia", höttölupauksia. - Anonyymi
enempi naurua ja myötähäpeää tulisi,mikäli vasemmiston riveissä oleva vanhalla jopolla ajava sekakäyttäjä kommunisti pääsisi läpi ! siinä vasta toilailija
- Anonyymi
Valitettavasti Tubba ei jaksa tai halua ottaa pitempiaikainen rooli. Hakee ainoastaan ääniä rkp lle. Ainoa jolla riittävästi tarmoa edustaa sekä edistää Hanko on Ville Ekroos. Hänellä ei lopu virtaa kun alkaa se tylsä peruspuurtaminen vaalien jälkeen. Osaamista ja ääntä löytyy puskea vastavirtaan tarvittaessa.
- Anonyymi
Ville Ekroos ajaa vaan omaa agendaa. Korruption mies.
- Anonyymi
Poliittiset virkanimitykset ovat perustuslain vastaisia. Puoluetausta ei kuulu laissa määriteltyihin valintakriteereihin. Se johtaa syrjintään ja usein korruptioon, josta äsken mainittiin.
- Anonyymi
Ei ole puoluevaalit, mutta jos tulee sama puolue johtoon kuin hallituksessa, niin rahat eivät riitä. Biletys vie nekin palvelut, joita vielä on. Ai budjettikuri,,, mitä se on,,, mulla on visa... biletys!!!
- Anonyymi
Tubba on Hangon toivo.
- Anonyymi
Tubba läpi, ääniä 537. Onneksi olkoon.
Hyvä fiksut hankolaiset, jotka keskititte ääniä osaavalle ehdokkaalle. Hanko sai oman edustajan. - Anonyymi
Tubba läpi hyvä hyvä, mutta keskittämällä oikein äänet oliis 1 Demarikin mennyt läpi!
- Anonyymi
Tubba läpi, hyvä hyvä, mutta keskittämällääänet olisi 1 demarikin Pääkkö mennyt läpi!?
- Anonyymi
pääkkö voi keskittyä taikomaan eläkeläisille sen luvatun vappusatasen
- Anonyymi
Missä Rolle ??? Nythän vasta päävastustajat "Pääkaupunkiseutulaistet" pääsevät jylläämään !!!
- Anonyymi
Onneksi olkoon Hanko, tubba pääsi valtuustoon. Riittävän moni ymmärsi, miten pitää äänestää. Ei olleet puoluevaalit.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?465711Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki532978- 1832625
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t102301- 272063
mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k122006törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/151716- 1451305
- 131207
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu2611133