Ural-pommikone oli ensimmäinen lentokonesuunnitteluohjelma/kilpailu pitkän kantaman pommikoneen kehittämiseksi Luftwaffelle , jonka loi ja johti kenraali Walther Wever 1930-luvun alussa. Wever kuoli lento-onnettomuudessa 3. kesäkuuta 1936, ja hänen seuraajansa Albert Kesselring jatkoi projektia, kunnes jätti tehtävänsä.
Wever, vuonna 1933 perustetun Luftwaffen esikuntapäällikkö, ymmärsi strategisen pommituksen merkityksen sodassa. Sodassa Neuvostoliittoa vastaan hän odotti, että saksalaiset joukot eivät yrittäisi siirtyä kovin kauas Moskovasta itään , mikä jättäisi suuren osan Josif Stalinin äskettäin siirretystä teollisuudesta nykyisten pommikoneiden ulottumattomiin. Wever ehdotti strategisen pommikoneen käyttöä näiden tehtaiden vähentämiseksi, mikä lopettaa Neuvostoliiton kyvyn taistella jopa ilman maajoukkojen etenemistä.
Ural-pommikoneohjelman puitteissa hän aloitti salaiset neuvottelut kahden Saksan johtavan lentokonevalmistajan , Dornierin ja Junkersin , kanssa ja pyysi suunnittelua pitkän kantaman pommikoneelle. Molemmat yhtiöt vastasivat Dornier Do 19 :llä ja Junkers Ju 89 :llä, ja Valtakunnan ilmailuministeriö (RLM; Reichsluftfahrtministerium ) tilasi prototyyppejä molempiin lentokoneisiin vuonna 1935. Ohjelma ei onnistunut ja lopulta peruttiin.
Dornier Do 19 V1 lensi ensimmäisen kerran 28. lokakuuta 1936, ohittaen Ju 89:n ensimmäisen lennon noin kuudella kuukaudella. Do 19 oli yhdeksänpaikkainen nelimoottorinen yksitaso, jossa käytettiin kvartettia alitehoisia, 1930-luvun BMW/Bramo 322H yhdeksänsylinterisiä radiaaleja, joista kukin oli vain noin 650 hv ja jotka perustuivat vielä aikaisempaan Bristol Jupiter IV brittiläiseen radiaaliin. vain noin 430 hv vuodelta 1926 – verrattuna amerikkalaisen Boeing Model 299 -nelimoottorisen pommikoneen prototyyppi vuodelta 1935 käytti kvartettia edistyneempää, 750 hv:tä kappaletta Pratt & Whitney R-1690 Hornet.radiaalimoottorit, jotka itse toimivat ensimmäisen kerran samana vuonna kuin Jupiter IV. Do 19 V1:ssä oli puolustavia aseistuksia selässä ja vatsassa sekä omistettu nenä- ja hännänkiinnitys, jossa käytettiin torneja ensimmäistä kertaa saksalaisessa pommikoneessa tällaisissa paikoissa – tällaiset innovaatiot eivät voineet pelastaa suunnittelua, jolle vain V1-prototyyppi oli koskaan valmis.
Ju 89 inspiroi myös Junkers Ju 90 :tä sen jälkeen, kun Deutsche Luft Hansa pyysi matkustajaversiota pienemmillä moottoreilla. Kun Ural-pommikoneohjelma peruutettiin, osittain valmis 3. prototyyppi muutettiin matkustajaasetelmaksi ja toimi sen sijaan Ju 90 -prototyyppinä. Ju 90 painostettiin myöhemmin asepalvelukseen partiolentokoneeksi , koska se oli yksi harvoista Saksassa saatavilla olevista todella pitkän kantaman malleista. Ju 90 puolestaan johti pienituotantoon Junkers Ju 290 nelimoottorista meripartio- ja pitkän matkan tiedustelukonetta.
Joidenkin lähteiden mukaan Ju 89 : n katsottiin olevan parempi suorituskyky kahdesta Ural-pommikoneprototyypistä, ja projektin peruuttamisen jälkeen 29. huhtikuuta 1937 V1- ja V2-prototyypit jatkoivat lentokokeiluja ja palvelivat lyhyen aikaa. kuljetusyksiköllä KGrzbV 105 Norjan hyökkäyksen aikana.
Göring hylkäsi projektin ja hänen oletetaan myöhemmin sanoneen: "Führer ei koskaan kysy minulta, kuinka suuria pommikoneemme ovat, vaan kuinka monta meillä on."
Wever, vuonna 1933 perustetun Luftwaffen esikuntapäällikkö, ymmärsi strategisen pommituksen merkityksen sodassa. Sodassa Neuvostoliittoa vastaan hän odotti, että saksalaiset joukot eivät yrittäisi siirtyä kovin kauas Moskovasta itään , mikä jättäisi suuren osan Josif Stalinin äskettäin siirretystä teollisuudesta nykyisten pommikoneiden ulottumattomiin. Wever ehdotti strategisen pommikoneen käyttöä näiden tehtaiden vähentämiseksi, mikä lopettaa Neuvostoliiton kyvyn taistella jopa ilman maajoukkojen etenemistä.
Ural-pommikoneohjelman puitteissa hän aloitti salaiset neuvottelut kahden Saksan johtavan lentokonevalmistajan , Dornierin ja Junkersin , kanssa ja pyysi suunnittelua pitkän kantaman pommikoneelle. Molemmat yhtiöt vastasivat Dornier Do 19 :llä ja Junkers Ju 89 :llä, ja Valtakunnan ilmailuministeriö (RLM; Reichsluftfahrtministerium ) tilasi prototyyppejä molempiin lentokoneisiin vuonna 1935. Ohjelma ei onnistunut ja lopulta peruttiin.
Dornier Do 19 V1 lensi ensimmäisen kerran 28. lokakuuta 1936, ohittaen Ju 89:n ensimmäisen lennon noin kuudella kuukaudella. Do 19 oli yhdeksänpaikkainen nelimoottorinen yksitaso, jossa käytettiin kvartettia alitehoisia, 1930-luvun BMW/Bramo 322H yhdeksänsylinterisiä radiaaleja, joista kukin oli vain noin 650 hv ja jotka perustuivat vielä aikaisempaan Bristol Jupiter IV brittiläiseen radiaaliin. vain noin 430 hv vuodelta 1926 – verrattuna amerikkalaisen Boeing Model 299 -nelimoottorisen pommikoneen prototyyppi vuodelta 1935 käytti kvartettia edistyneempää, 750 hv:tä kappaletta Pratt & Whitney R-1690 Hornet.radiaalimoottorit, jotka itse toimivat ensimmäisen kerran samana vuonna kuin Jupiter IV. Do 19 V1:ssä oli puolustavia aseistuksia selässä ja vatsassa sekä omistettu nenä- ja hännänkiinnitys, jossa käytettiin torneja ensimmäistä kertaa saksalaisessa pommikoneessa tällaisissa paikoissa – tällaiset innovaatiot eivät voineet pelastaa suunnittelua, jolle vain V1-prototyyppi oli koskaan valmis.
Ju 89 inspiroi myös Junkers Ju 90 :tä sen jälkeen, kun Deutsche Luft Hansa pyysi matkustajaversiota pienemmillä moottoreilla. Kun Ural-pommikoneohjelma peruutettiin, osittain valmis 3. prototyyppi muutettiin matkustajaasetelmaksi ja toimi sen sijaan Ju 90 -prototyyppinä. Ju 90 painostettiin myöhemmin asepalvelukseen partiolentokoneeksi , koska se oli yksi harvoista Saksassa saatavilla olevista todella pitkän kantaman malleista. Ju 90 puolestaan johti pienituotantoon Junkers Ju 290 nelimoottorista meripartio- ja pitkän matkan tiedustelukonetta.
Joidenkin lähteiden mukaan Ju 89 : n katsottiin olevan parempi suorituskyky kahdesta Ural-pommikoneprototyypistä, ja projektin peruuttamisen jälkeen 29. huhtikuuta 1937 V1- ja V2-prototyypit jatkoivat lentokokeiluja ja palvelivat lyhyen aikaa. kuljetusyksiköllä KGrzbV 105 Norjan hyökkäyksen aikana.
Göring hylkäsi projektin ja hänen oletetaan myöhemmin sanoneen: "Führer ei koskaan kysy minulta, kuinka suuria pommikoneemme ovat, vaan kuinka monta meillä on."
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun ei ole öljyä niin ei ole mitään mahdollisuutta rakentaa strategisen ilmasodan kapasiteettia.
"mikä jättäisi suuren osan Josif Stalinin äskettäin siirretystä teollisuudesta nykyisten pommikoneiden ulottumattomiin."
Oliko NL siirtänyt jo 1933 - 36 suuren osan teollisuuttaan Uralille?
Göring muutti mielensä ja jo -38 tilasi useammalta valmistajalta suunnitelmat Amerika Bomber-projektiin, mikä tosin saatiin valmiiksi vasta -42 Ensimmäinen taisi olla Messerschmitt 264 ja perässä tulivat Focke-Wulf Ta 400 (mallinimityksestä voisi päätellä Kurt Tankin olleen pääsuunnittelija) ja Junkers 390. Koneiden toimintasäde riitti kyllä USAhan, mutta ei enää takaisin ja siihen homma sitten kaatuikin. Koneista ainakin Me 264 ja Ju 390 rakennettiin valmiiksi asti, FW Ta 400 jäi paperille. Hortenin veljesten lentävää siipeä myös kaavailtiin Amerikan pommittajaksi, mutta Saksan rahkeet olivat jo silloin sen verra vähissä, ettei siitä sen valmiimpaa tullut.
Eikö FW 200 eli Condor jo ollut Amerikanmatkaaja?
Miksi Saksa myi NL:lle 36 kpl uusimpia lentokoneitaan 23.8.1939 tehdyn hyökkäämättömyyssopimuksen jälkeen?
Jo aiemmin Junkers Werke oli perustanut lentokonetehtaan NL:oon. Itse asiassa lopulta peräti 2 tehdasta.
Aluksi NL:n hävittäjät olivatkin 2 paikkaisia Heinkeleitä, jotka tuotiin osina Saksasta ja koottiin saksalaisten insinöörien valvonnassa.
Samoin NL:ssa valmistettiin Mercedes Benz -mottoreita lisenssillä ja Junkersin kokometallisia lentokoneita. Tuotantosopimus oli 300 lentokonetta vuodessa, joista NL sitoutui ostamaan 60 kpl.
6 kpl Heinkel HE 100 hävittäjiä
5 kpl Messerschmitt Bf 109 E hävittäjiä
5 kpl Messerschmitt Bf 110 C hävittäjiä
1 kpl Messerschmitt Me 209 nopeusennätyskone
2 kpl Junkers Ju 88 pommikoneita
2 kpl Dormier Do 215 B pommikoneita
2 kpl Bf 108 yhteys- ja koulukoneita
3 kpl Bucker Bu 131 Jungman lentokoneita
3 kpl Bucker Bu 133 Jungmaister lentokoneita
3 kpl Focke Wulf Fw 58 Weihe lentokoneita
2 kpl Fieseler Fi 156 Storch lentokoneita
2 kpl Focke Achelis Fa 266 helikoptereita
Lähteenä kauppakirjalle mainitaan Savrovin kirjoittama NL:n lentokoneenrakennuksen historia.
Aiheesta lisää:
Suomen sotahistoriallinen aikakausikirja 22
Mauno Jokipii Hitlerin idänsodan luonne s. 166-217
https://www.sshs.fi/aikakauskirja/aikakauskirjat 16-30 digitoidut/
http://sshs.fi/pdf/Sotahistoriallinen aikakauskirja 22 2003.pdf
Sotahistoriallinen aikakauskirja 22