Purrasta seuraava pääministeri

No mikä jottei, jos ei sitten Marin jatka. Molemmat hyviä. Keskustan Sipilän osaaminen on molempien todella helppo ylittää.
10111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ohoh. Olisikin aika kova suoritus, yhden asian puolueelta.

Äänestä

Tuskinpa Putin sitä ottaa vaikka kuinka nöyränä olisi.

Äänestä

maahanmuutto 2015

Sipilä johti toimintaa

Äänestä
  • Valta Kuuluu Kansalle saattaa oikeuden taas voimaan ja lait noudatettaviksi.

    Äänestä


Kepulit on tulevaisuudessa pelkkä täytepuolue, jos sitäkään, ei ikinä asiaa pääministeri tasolle, Sipilän sotkuja ei olla vieläkään saatu korjattua.

Äänestä
  • Sipilä on mullissa, ennenkuin hänen tekemänsä virheet saadaan korjattua edes tyydyttävästi.

    Äänestä

Purrasta ei tule koskaan Suomelle pääministeriä ja hyvä niin. Jotta Purrasta voisi tulla pääministeri, se edellyttäisi Suomen luisumista takaisin itäisen naapurimme etupiiriin. Eli tarkoittaisi, että EU hajoaisi ennen sitä. Siinä vaiheessa taidan itse ryhtyä maastamuuttajaksi. On se vaan sellainen kauhuskenaario.

Äänestä
  • Olisi tietysti kaikille ilouutinen että muuttaisit maasta, taidankin äänestää Persuja seuraavissa vaaleissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi tietysti kaikille ilouutinen että muuttaisit maasta, taidankin äänestää Persuja seuraavissa vaaleissa.

    Tottakai se olisi ilouutinen kaikille Venäjämielisille persuille. Itselläni ei vaan riitä ymmärrystä niille, jotka haluavat ajaa maatamme tieten tahtoen Putinin syliin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

No mikä jottei, jos ei sitten Marin jatka. Molemmat hyviä. Keskustan Sipilän osaaminen on molempien todella helppo ylittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu