Sotevaalit, olen Kokoomuslainen, äänestän Vasemmistoliittoa

Se miksi näin teen, niin siihen on selvät perusteet. Tässä olen seurannut lähipiiriä ja kuulut millaista on vanhusten tai vammaisten hoito. Täytyy tunnustaa, että tunnen häpeää siitä, että olen Kokoomuslainen ja olen äänestänyt koko ikäni Kokoomusta.

Lähdin ottamaan asioista selvää, nämä on Sotevaalit eikä koske mitään muuta politiikkaa, niin uskollan äänestää Vasemmistoliittoa. Muuten en pidä Vasemmistoliiton politiikasta. Eduskunta ja Presidentin vaaleissa äänestän taas Kokoomusta, mutta en kunnallisvaaleissa.

Meillä ei ole kohta toimivaa terveyden huoltoa, sitä ei voi antaa SDP, Keskustan, Perussuomalaisten, eikä missään nimessä Vihreiden käsiin.
2266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Siksi äänestän vasemmistoa.

Äänestä

Aika helposti lähti asiallinen kommentti pois. Vihreitä ei siis saa arvostella Onko suomi24 vihreitten käsissä.

Äänestä

Kokoomushan ei hyvinvointialueita alun perin edes halunnut. Jatkuvasti mnifestoi yksityisen sektorin, eli terveysbisneksen puolesta. Ei meillä kaikilla ole hankittuja terveysvskuutuksia tai niihin varaa.
Yksityinen sektori kuorii kermat päältä ja voi tulla veronmaksajille kalliiksi.

Äänestä
  • Tämä on hyvä bisnes yksityisen lääkäriasemien omistajille, liikevaihto kasvaa ja myös voitto veronmaksajien rahoilla, tämän jälkeen se on hyvä houkutin ulkomaalaisille sijoittajille ja tulevat ostamaan ja omistajat tulee tekemään voittoa. Mikäs sen parempaa kuin veronmaksajat maksaa tämän, ja se tulee meille veronmaksajille kalliiksi.

    Laki pitäisi muuttaa, kun tehdään sopimus yksityisen firman kanssa, niin sopimusaikana firmaa ei saa myydä ja vielä sopimuksen loppumisen jälkeen ei saa viiteen vuoteen kaupata lääkäriasemaa. Kunnalle etuosto-oikeus 10 osaan firman arvosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä on hyvä bisnes yksityisen lääkäriasemien omistajille, liikevaihto kasvaa ja myös voitto veronmaksajien rahoilla, tämän jälkeen se on hyvä houkutin ulkomaalaisille sijoittajille ja tulevat ostamaan ja omistajat tulee tekemään voittoa. Mikäs sen parempaa kuin veronmaksajat maksaa tämän, ja se tulee meille veronmaksajille kalliiksi.

    Laki pitäisi muuttaa, kun tehdään sopimus yksityisen firman kanssa, niin sopimusaikana firmaa ei saa myydä ja vielä sopimuksen loppumisen jälkeen ei saa viiteen vuoteen kaupata lääkäriasemaa. Kunnalle etuosto-oikeus 10 osaan firman arvosta.

    Kannatan edellistä kommenttia täysin.

    Äänestä

Suomessa on sote-alan palveluiden järjestäminen tulevaisuudessa monenlaisissa kriiseissä. Pahin tilanne on henkilöstöpula, joka pahenee jatkuvasti, myös uudet mitoitukset pienentää hoitopaikkakapasiteettia, rahoituskriisi, joka pahenee uusien alueiden myötä (tarvitaan lisärahaa uuteen organisaatioon, palkkauksien harmonisointeihin jne).
Uuttaa järjestelmää ei voi rakentaa velkarahalle eikä uudelle alueverotukselle, koska alueiden pieni koko ja väestön rakenne ei mahdollista kaikkien alueiden kustannusten kattamista pelkästään alueiden verotuksella. Alueita on yhdistettävä, jotta saadaan ns leveämmät hartiat. Koska sekään ei riitä, on valtion menoja laitettava tärkeysjärjestykseen ja käytettävä mahdollinen ylijäämä punikkien haluamalla tavalla maailman parantamiseen.

Äänestä

Oikeisto on tuhonnut koko maan!

Äänestä
  • Äänestäjät sen on itse tehnyt, ajatelkaas nyt, kuinka joku voi KIKY miestä äänestää ja sitten rutisee kun on KIKY

    Äänestä

  • Ja lopuuun homman vie vasemmisto.

    Äänestä

Minusta koko sotevaali on rahojen tuhlausta ja näin korona aikana vielä lisää terveydenhuollon rasitusta. Mitään oikeuden mukaisuutta se ei ainakaan edusta. Politiikka vain on mennyt niin älyttömäksi ja ihmiset unohdetaan kokonaan, kun raha ja politiikka on pääasia.

Äänestä
  • Niin, aluevaalit ovat vaalit, joissa valitaan hyvinvointialueiden valtuustoihin valtuutetut ja varavaltuutetut. Hyvinvointialue on sote-uudistuksen myötä käyttöön tuleva hallintoporras. Ihan uusi hallintoporrashimmeli siis rakennetaan täyteen virkamiehiä täysin tyhjästä. Rahaa syö uusi hallintoporras takuulla ilman että vielä yhtäkään potilasta on hoidettu.

    Äänestä

Kokoomus ajaa yritysmaailman ja sijoittajien etuja. Kokoomus on aika usein yksityistämisen kannalla. Yksityistäminen ei todellakaan ole aina hyvä asia.

Äänestä
  • Kaikilla ei ole varaa yksityiseen. Ei minulla ainakaan. Eikä se ole mikään häpeä. Niin vain on. En ole varakas. Ei voi olla ihmisen kyvykkyden tai ansion mittari jos ei ole tai on pystynyt kerryttämään itselleen varoja. Minua halutaan sysätä yksityiselle puolelle hammashoidossa. Vähäiset säästöt ja hätävaroiksi kerätyt varat hupenevat siihen terveysbisnekseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikilla ei ole varaa yksityiseen. Ei minulla ainakaan. Eikä se ole mikään häpeä. Niin vain on. En ole varakas. Ei voi olla ihmisen kyvykkyden tai ansion mittari jos ei ole tai on pystynyt kerryttämään itselleen varoja. Minua halutaan sysätä yksityiselle puolelle hammashoidossa. Vähäiset säästöt ja hätävaroiksi kerätyt varat hupenevat siihen terveysbisnekseen.

    Työterveys on yksityisen puolella. Kyllä toimii hyvin. Heti pääsee eikä tarvitse jonotella. Tämä tietysti joillekin on punainen vaate. En kyllä ymmärrä miksi. Keneltä se on pois?

    Äänestä

Parempiosaiset elävät omassa kuplassaan eivätkä pysty asettumaan tavallisen, arjessaan jokaisen välttämättömän hankinnan edessä varojensa riittävyyttä pohtivan ihmisen asemaan.

Äänestä

Älä luota vasemmistoon! Se pyyhkii aina yli tai ali, ei saa koskaan osumaa jos on nimittäin kyse tavis suomalaisesta.

Äänestä

En äänestä aluvaaleissa sen takia kun ei kuitenkaan vaalien jälkeen mitään tapahdu.Kunta,seurakunta,eduskunta ja pressanvaaleissa äänestän.

Äänestä
  • Noita sun persuutisten salaliittoteoria-artikkeleita kukaan lue. Turhaan jakelet linkkejä.

    Äänestä

  • Olihan sillä sijaisena henkilö jolla on ministereistä pisin kokemus peruskoulusta, Kävi yläluokkia 4 vuotta kun normisti se kestää vaan 3 vuotta.

    Äänestä

  • Kyllähän Sanna sai maisterin paperit kymmenessä vuodessa. Bile-Ilmarilla homma on vielä kesken. Hyvä, että pyrkivät nopeuttamaan muiden valmistumista kun eivät siihen itse pysty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olihan sillä sijaisena henkilö jolla on ministereistä pisin kokemus peruskoulusta, Kävi yläluokkia 4 vuotta kun normisti se kestää vaan 3 vuotta.

    Meillä Kokoomuksessa on tavoitteena turvata hyvinvointi keskus miltei kaikkiin kuntiin ja tavoite aika antaa hoitoa on 2,44 tuntia hätätapauksissa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Se miksi näin teen, niin siihen on selvät perusteet. Tässä olen seurannut lähipiiriä ja kuulut millaista on vanhusten tai vammaisten hoito. Täytyy tunnustaa, että tunnen häpeää siitä, että olen Kokoomuslainen ja olen äänestänyt koko ikäni Kokoomusta.

Lähdin ottamaan asioista selvää, nämä on Sotevaalit eikä koske mitään muuta politiikkaa, niin uskollan äänestää Vasemmistoliittoa. Muuten en pidä Vasemmistoliiton politiikasta. Eduskunta ja Presidentin vaaleissa äänestän taas Kokoomusta, mutta en kunnallisvaaleissa.

Meillä ei ole kohta toimivaa terveyden huoltoa, sitä ei voi antaa SDP, Keskustan, Perussuomalaisten, eikä missään nimessä Vihreiden käsiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu