Koronaan kuolleet

Anonyymi

Viimeisen 7 päivän aikana Suomessa on kuollut Koronaan 100 ihmistä. Miksi näistä ei anneta tietoa että millaisia tapauksia nämä ovat. Jotenkin tuntuu siltä että hiljaisuus johtuu siitä että joukossa on paljon täysin rokotettuja, jopa siis kolme rokotusta saaneita. Näistä pitäisi antaa tietoa kansalle. Itse olen saanut kolme rokotusta, mutta todellakin ihmetyttää ettei noita kuolleiden taistoja avata juuri sanallakaan. miksei?

74

1010

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuolleita ei nyt mainosteta, ei haluta aiheuttaa pakokauhua ja paniikkia ihmisissä.

      Kylmäkontteja on tuotu sairaaloiden pihoihin ja hautaustoimistot on hankkineet pakettiautoja joissa voi kuljettaa jopa 10 kuollutta yhdellä kyydillä ja huomaamattomasti.

      Jos ja kun omikron tartuttaa kolmanneksen suomalaisista kuukauden sisällä ja kuolleisuus on luokkaa 0,5 % niin tulemme saamaan helmikuussa noin 9000 uutta kuollutta.

      Terveydenhoitojärjestelmä joutuu aika koville ja veikkaanpa että terveysasematkin tullaan valjastamaan koronapotilaiden hoitoon, kaikki muu jää taka-alalle.

      • Anonyymi

        Olisi kiva nähdä tilastot monta tuhatta on kuollut puhtaasti piikkihaittoihin.vähintään parituhatta.ja suhdanne nousee koko ajan mitä enemmin piikitetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi kiva nähdä tilastot monta tuhatta on kuollut puhtaasti piikkihaittoihin.vähintään parituhatta.ja suhdanne nousee koko ajan mitä enemmin piikitetään.

        Olisi kiva nähdä nontako kulkutautimyönteistä on kuollut kun on yrittänyt pienillä aivoillaan ratkaista tätä mysteeriä.
        Teho-osastolla olevista lähes kaikki on rokottamattomia. Normaali sairaalahoidossa on rokotettuja enemmän mutta tässä huomataan se että koronarokotteet suojaavat taudin vaikealta muodolta. Tilastojen mukaan rokottamaton joutuu sairaalahoitoon 24 kertaa todennäköisemmin kuin rokotettu.Tämä on todistettu vaikka kuinka monessa raportissa. Siis rokotteella saadaan suojaa koronaa vastaan. Varsinkin vakavaa koronaa vastaan joka vaatisi sairaalahoitoa. Siksi petipaikoilla on enemmistö rokottamattomia. Vaikka rokottamattomien osuus väestöstä on noin 15% tai alle.En ole kuullut tai lukenut koronarokotukseen kuolleista .. On ilmeisen harvinaista. Nyt en siteraa MV lehteä.

      • Anonyymi

        Mistäs sinä sitten tiedät ketä teholla on?
        Valitettavista harhoista osa porukkaa kärsii. Pitäisi jättää valemedian seuranta vähemmälle.

      • Anonyymi

        Hullu. 10 yhdellä autolla. Ota lääkkeesi ja mene äkkiä hoitoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi kiva nähdä tilastot monta tuhatta on kuollut puhtaasti piikkihaittoihin.vähintään parituhatta.ja suhdanne nousee koko ajan mitä enemmin piikitetään.

        Eipä noita piikkiin kuolleita ole koko maailmassa kovin paljoa. Unohda se mv-lehti.

      • Anonyymi

        Tänne pitäisi saada ikäraja. Ei alle 10-vuotiaille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi kiva nähdä tilastot monta tuhatta on kuollut puhtaasti piikkihaittoihin.vähintään parituhatta.ja suhdanne nousee koko ajan mitä enemmin piikitetään.

        No huhuh mitä sä vikiset ,,,, piikkihaittoihin kuollut,,,,voi jeesus ettei parempaa valhetta taas...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi kiva nähdä nontako kulkutautimyönteistä on kuollut kun on yrittänyt pienillä aivoillaan ratkaista tätä mysteeriä.
        Teho-osastolla olevista lähes kaikki on rokottamattomia. Normaali sairaalahoidossa on rokotettuja enemmän mutta tässä huomataan se että koronarokotteet suojaavat taudin vaikealta muodolta. Tilastojen mukaan rokottamaton joutuu sairaalahoitoon 24 kertaa todennäköisemmin kuin rokotettu.Tämä on todistettu vaikka kuinka monessa raportissa. Siis rokotteella saadaan suojaa koronaa vastaan. Varsinkin vakavaa koronaa vastaan joka vaatisi sairaalahoitoa. Siksi petipaikoilla on enemmistö rokottamattomia. Vaikka rokottamattomien osuus väestöstä on noin 15% tai alle.En ole kuullut tai lukenut koronarokotukseen kuolleista .. On ilmeisen harvinaista. Nyt en siteraa MV lehteä.

        On se vähemmän se prosentti kuin 15% koska jo kymmenkunta prosenttia on sairauksien ja lääkityksien takia kiellossa ottaa rokote!
        Muua se vähemmistä pitää kovaa melua ja lisää disinformaatiota enemmän kuin terveet ymmärtääkää!
        Kun jo sana myrkkypiikki on haiseva lausunto meille jotka otimme kaikki rokotukset ja käytämme maskia kun siihenkin löytyy eäilijä , kieltäjä ja viisauden lähde joku mv lehti, mutta en tiedä haluaako rokottamaton tästä edes ettei hammaslääkäri tai kirurgi käytä maskia kun niistä ei ole hyötyä operoidessaan !
        Lisänä tuo itsemääräysvallan menettämien on kyllä totta se se pahin, minullakin vituttaa kun punaiset liikenne valot syttyy ja kaikki stoppaavat mutta minä en haluaisi , ja että minua määrätäään......

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi kiva nähdä tilastot monta tuhatta on kuollut puhtaasti piikkihaittoihin.vähintään parituhatta.ja suhdanne nousee koko ajan mitä enemmin piikitetään.

        Ei sinullakaan paljoa ikää ole kun et ole kirjoittamaan oppinut.

      • Anonyymi

        Mitä sitä ei rahan eteen tehtäisi. Luoojan kiitos osa hoitajia ja lääkäreitä ym. on älynnyt lähteä alalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi kiva nähdä nontako kulkutautimyönteistä on kuollut kun on yrittänyt pienillä aivoillaan ratkaista tätä mysteeriä.
        Teho-osastolla olevista lähes kaikki on rokottamattomia. Normaali sairaalahoidossa on rokotettuja enemmän mutta tässä huomataan se että koronarokotteet suojaavat taudin vaikealta muodolta. Tilastojen mukaan rokottamaton joutuu sairaalahoitoon 24 kertaa todennäköisemmin kuin rokotettu.Tämä on todistettu vaikka kuinka monessa raportissa. Siis rokotteella saadaan suojaa koronaa vastaan. Varsinkin vakavaa koronaa vastaan joka vaatisi sairaalahoitoa. Siksi petipaikoilla on enemmistö rokottamattomia. Vaikka rokottamattomien osuus väestöstä on noin 15% tai alle.En ole kuullut tai lukenut koronarokotukseen kuolleista .. On ilmeisen harvinaista. Nyt en siteraa MV lehteä.

        Missä vaiheessa piikkin otto muuttui läheisen suojaamisesta (siksihän se otettiin) oman tartunnan vakavan muodon estämiseksi?

        Miten itse määrittelisit rokottamattoman?

        Mistä uutisista tai julkaisuista olet ottanut kertomasi tiedot?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullu. 10 yhdellä autolla. Ota lääkkeesi ja mene äkkiä hoitoon.

        no eikös high-roof mallilla riitä korkeutta? Älä nyt hulluksi sano jos et tiedä erikoisautoista riittävästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no eikös high-roof mallilla riitä korkeutta? Älä nyt hulluksi sano jos et tiedä erikoisautoista riittävästi.

        Korkeus 4,40 leveys 2,60. Ihankohan ne on niputettu?

      • Anonyymi

        siellä teholla on viimeisimpien tietojen mukaan toki koronapotilaita mutta muista syistä johtuen kuin koronasta

        tilanne on siis jopa lievempi kuin aiemmin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä noita piikkiin kuolleita ole koko maailmassa kovin paljoa. Unohda se mv-lehti.

        "Eipä noita piikkiin kuolleita ole koko maailmassa kovin paljoa. "

        Jaa ei vai?

        Noin 300.000 USA:ssa pelkästään. Suomessakin puhutaan parista tuhannesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eipä noita piikkiin kuolleita ole koko maailmassa kovin paljoa. "

        Jaa ei vai?

        Noin 300.000 USA:ssa pelkästään. Suomessakin puhutaan parista tuhannesta.

        No kun ei puhuta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eipä noita piikkiin kuolleita ole koko maailmassa kovin paljoa. "

        Jaa ei vai?

        Noin 300.000 USA:ssa pelkästään. Suomessakin puhutaan parista tuhannesta.

        Suomessa 11. Kaikilla jokin muu sairaus. Älä ota piikkiä, sinullakin on muu sairaus. Päässä heittää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa 11. Kaikilla jokin muu sairaus. Älä ota piikkiä, sinullakin on muu sairaus. Päässä heittää!

        no mistä se 3000 hengen vuoduinen ylikuoleman taso sitten jothtuu

        ei mene koronaan nin paljon väkeä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no mistä se 3000 hengen vuoduinen ylikuoleman taso sitten jothtuu

        ei mene koronaan nin paljon väkeä

        Ymmärsitkö? 11.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eipä noita piikkiin kuolleita ole koko maailmassa kovin paljoa. "

        Jaa ei vai?

        Noin 300.000 USA:ssa pelkästään. Suomessakin puhutaan parista tuhannesta.

        taitaa se oikea luku olla siinä 200 000 paikkeilla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi kiva nähdä tilastot monta tuhatta on kuollut puhtaasti piikkihaittoihin.vähintään parituhatta.ja suhdanne nousee koko ajan mitä enemmin piikitetään.

        Aika nihkeetä on piikkihaitan arviointi kuolinsyytä merkatessa. Omaisten käskettävä laittamaan maininta otetusta piikistä ennen kuolemaa. Viranomaisilla kuumat paikat ois suositustensa jälkeen olla kertomassa piikkikuolemista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä vaiheessa piikkin otto muuttui läheisen suojaamisesta (siksihän se otettiin) oman tartunnan vakavan muodon estämiseksi?

        Miten itse määrittelisit rokottamattoman?

        Mistä uutisista tai julkaisuista olet ottanut kertomasi tiedot?

        Uutisointi on ala-arvoista. Esim.Ranskassa oli isot mielenosoitukset (yli 100 000) henkilöä osoitti mieltään pakkopiikkiä vastaan, paikallislehti ei sanallakaan maininnut "rokote"pakosta vaan väheksyi että rajoituksia vastaan osoitetaan mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärsitkö? 11.

        Ei niitä noteerata, piikkikuolemia ei erikseen tutkita. Omaisen on määrättävä että kuolintodistukseen tulee maininta äskettäin otetusta piikistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärsitkö? 11.

        > Ymmärsitkö? 11.

        Sehän on se n. 1% joka ilmoitetaan. Näin kertovat asioista tietävät! Ymmärsitkö?

    • Anonyymi

      VARMAAN EI 1000 RIITÄ KUN TUTUISSAKIN NÄITÄ ON KOSOLTI - VERTAA SITÄ SITTEN SUOMEN ASUKASMÄÄRÄÄN.
      JOSSAIN MÄTTÄÄ TILASTOT! KUISETUS!

      • Anonyymi

        Ei kannata uskoa kaikkea mitä MV-lehti suoltaa. Kaikelle on loppujen lopuksi normaali selitys.

      • Anonyymi

        Mistä näitä hulluja tulee?

      • Anonyymi

        Olet sama sekopää joka kertoi että 10 ruumista yhdellä autolla. Hellitä vähän, mene vaikka nukkumaan ja nuku vaikka 10 vuotta. Voisi oireet helpottaa.

      • Anonyymi

        Älä huuda ja puhu paskaa.

      • Anonyymi

        Et taida ymmärtää lukemaasi? Tai ei tuommoista ole missään lukenutkaan. Varmaan Suomessakin on kuollut 270 % ihmisistä piikkiin. Ei meitä enää montaa ole. Hoitoon kiireesti, sinä!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata uskoa kaikkea mitä MV-lehti suoltaa. Kaikelle on loppujen lopuksi normaali selitys.

        jos se on demareiden normaali selitys niin Marin on siinä yliveto, suu käy mutta mitään järkevää ei tule ulos asiasta.

      • Anonyymi

        Kun salaliitot eivät riitä on keksittävä lisää, jos jonkin sortin toimittaja olisi ollut oikeasti,
        se olisi mennyt kysymään ruumiiden kuljetuksen menettely tavoista ,
        Nykyään vasta hautajaisiin , saattoon mennään yhdella autolla mutta monta keralla hautaustoimiston kylmiöihin ei ole uusi juttu,
        kun sairaaloissa ei ole tilaa ei seurakunnillakaan rokottamattomissa paikoissa kaikki täynnä.
        Normaalin toiminnan arvioiti ei kuulu ulkopuoliselle, hautauskuljetuksissakaan, eikä UMV lehti mikä ikinä onkaan , kuullostaa vain ja ainoastaan ryssämedialta selkeää paskaa....

      • Anonyymi

        Taidat itsekin olla itse väsätty. Olisi kiva tietää kuka tuollaisia väsää. Ontto nuppi.

      • Anonyymi

        Kuule. Lue vaikka Aku Ankkaa. On paljon totuudenmukaisempi. Osaatko lukea?

      • Anonyymi

        Niinhän se on. Vale, emävale, tilasto.

      • Anonyymi

        Sinulla on vanhaa tietoa. Mv-lehteen oli kirjoitettu että yli 100% on jo sairaalassa ja Britannian kaikki asukkaat ovat kuolleet.

      • Anonyymi

        Oliko se nyt niin että viimeviikolla kuollut tuttusi kertoi eilen että kuoli koronarokotteeseen?

    • Anonyymi

      Rokotetuille ongelmaksi voi muodostua jatkossa se, että mikä tahansa flunssa riittää vakavaan sairastumiseen. Oma immuniteetti on menetetty piikitysten myötä.

      Sairastin juuri koronan, hieman lämmönnousua vain, mutta kurkku tosi kipeä noin 5 päivää. Nyt olen toipilasvaiheessa, ja tavattoman onnellinen siitä, etten koskaan ottanut geeniruisketta. Nyt ei tarvitse loppuelämää pelätä sydän- ja verisuonitautia ja pysyvää immuniteettikatoa.

      • Anonyymi

        Yksi kysymys.
        Miksi nämä kulkutautiharhaiset ovat vapaallajalalla?Ovat itselle ja yhteiskunnalle vaarallisia. Joutaisivat välittömästi salaliittoteorioineen suljetulle osastolle. Samaan paikkaan missä on nämä ufojen sieppaamat.

      • Anonyymi

        Valehtele lisää niin joku voi vaikka uskoa.

      • Anonyymi

        Minäkin sairastin koronan,ja olen rokottamaton terveydellisistä syistä.Kuumetta,nuhaa,yskää,ja meinasin pyörtyä yhetnä aamuna.Kuukausi tästä tuli sydän oireita,eteisvärinä kohtauksia,ja jouduin sairaalaankin viikoksi,sydän oireilulle ei löytynyt oikein selitystä,mutta koronahan aiheuttaa eteisvärinää,ja rytmihäiriöitä.Eikä lääkäritkään tätä kiistäneet,mutta kun ei ole vielä tietoa eikä millä asiaa voisi varmistaa,se jää arveluksi.

        Minä olen taas sairastanut koronan oireettomana vaikka olen riskiryhmäläinen.enkä ole osallistunut ihmiskokeeseen piikkien muodossa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi kysymys.
        Miksi nämä kulkutautiharhaiset ovat vapaallajalalla?Ovat itselle ja yhteiskunnalle vaarallisia. Joutaisivat välittömästi salaliittoteorioineen suljetulle osastolle. Samaan paikkaan missä on nämä ufojen sieppaamat.

        Mut sutha vois siepata ja viedä saunan taa ja.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi kysymys.
        Miksi nämä kulkutautiharhaiset ovat vapaallajalalla?Ovat itselle ja yhteiskunnalle vaarallisia. Joutaisivat välittömästi salaliittoteorioineen suljetulle osastolle. Samaan paikkaan missä on nämä ufojen sieppaamat.

        Se on vain sinun toivees.

        > Miksi nämä kulkutautiharhaiset ovat vapaallajalalla?Ovat itselle ja yhteiskunnalle vaarallisia.....

        Aikaisemmin terveet saivat kulkea rauhassa piikkejä pelkäämättä, mutta ajat ovat näköjään muuttuneet, että ne terveet ovatkin suurin vaara yhteiskunnassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin sairastin koronan,ja olen rokottamaton terveydellisistä syistä.Kuumetta,nuhaa,yskää,ja meinasin pyörtyä yhetnä aamuna.Kuukausi tästä tuli sydän oireita,eteisvärinä kohtauksia,ja jouduin sairaalaankin viikoksi,sydän oireilulle ei löytynyt oikein selitystä,mutta koronahan aiheuttaa eteisvärinää,ja rytmihäiriöitä.Eikä lääkäritkään tätä kiistäneet,mutta kun ei ole vielä tietoa eikä millä asiaa voisi varmistaa,se jää arveluksi.

        Mulla oli pientä hengenahdistusta ja makuaisti meni moneksi kuukaudeksi, muuten suht normi influenssa. Vähän kyllä pelkäsin tuleeko makuaisti enää koskaan takaisin, mutta tulihan se.

    • Anonyymi

      Jju ketkä lasketaan että korona vei kun tiedän tyypin että suusyöpä uusiutui taas ja pesäkkeitä joka paikkaan mutta sitten tuli korona ja tappoi ....vai mikä?

    • Anonyymi

      Sinä et ole uskaltanut ottaa yhtäkään piikkiä. Ei se satu. Sen vuoksi ei ole kirjoitettu kun sinä puhut paskaa.

      • Anonyymi

        En todellakaan en ole samanlainen narkki kuin kaltaisesi lammas.

      • Anonyymi

        On uhkarohkeaa keskeneräistä ottaa.

      • Anonyymi

        Ei se piikin ottaminen eikä antaminenkaan satu, siinä olet aivan oikeassa, mutta sen seuraukset voivat sattua.
        Toisille enemmän, toisille vähemmän!

    • Anonyymi

      Ei voi kertoa, THL ja hallitus menettäisivät naamansa ja varmaan hallinnan.

      Sairaalassa oleviin koronatapauksiin lasketaan myös ne jotka on randomisti testattu osastolla ollessaan, ts. saaneet tartunnan kun ovat olleet vaikka leikkauksen jälkeen osastohoidossa. He muuttuivat ja muuttuvat edelleen koronapotilaiksi. Määrää voi vain arvailla mutta toki kaikki positiiviset ilmoitetaan tilastoissa. Media hieroo samalla rasvaisia käsiään, tosin taitavat olla ennemminkin verisiä käsiä.

    • Anonyymi

      Tuo ei pidä paikkaansa. Jumalasi Ano on pihalla.

      • Anonyymi

        Ei ole. Kyllä Ano taitaa olla sisällä.

      • Anonyymi

        Hän on ainoa järjen ääni siellä.

      • Anonyymi

        Kyllä muuten pitää paikkansa. Etkö seuraa päivän uutisia lainkaan? THL ihan itse kertonut.

    • Anonyymi

      Mistä muuten sait tietosi mitä kukaan muu ei tiedä?

      • Anonyymi

        Niiltä muilta.

      • Anonyymi

        Jos minua tarkoitat, niin ihan luin kuules Iltsikasta. Siellä ne meidän TLH:n asiantuntijat tästä kertoivat.

    • Anonyymi

      Tässä TOTUUS jota sensuroidaan!
      Toivottavasti vielä näkyvät

      Tuhat lääkäriä ympäri maailmaa kertovat
      https://rapsodia.fi/korona-on-vuosisadan-suurin-huijaus/

      https://rapsodia.fi/saksalaisten-koronan-tutkintalautakunta/

      Piikin järkyttävä sisältö!
      Löytyy näillä hakusanoilla:

      "Pysäyttävä totuus koronan takaa paljastuu"

      Meitä on tuhottu jo kauan!
      Lääkkeitä jaetaan, kuin karkkeja ja turhia rokotteita, jotka molemmat ovat heikentäneet vastuskykyämme ainakin 10 vuotta.
      Tukahdutetaan, eristetään, kaikki ilot ja nautinnot on viety.
      Maski ei suojaa.
      On vaarallista pitää, koska bakteerit monistuvat nopeasti ja happikin vähissä.
      Rokote ei suojaa.
      Kolmesti rokotetuilla on samat rajoitukset...
      Liian moni kuollut tämän vuoksi, heistä ollaan hiljaa.
      Sairaalassa heitä ei hoideta, ei ruokaa eikä vettä!
      Hoitsut ja omaiset kertovat
      Maailmaa johtaa psykopaatit, siksi näin!

      Maailma on pelkkää mielikuvitusta.
      Kansat käyvät pelaamaan pedonlukuun
      Jos oikeutta enemmän nähdä saan voin pukeutua vaikka lumen valkeaan.

      Timo Rautiainen surupuku biisillään
      Jo vuonna 2002 ymmärtänyt kohtelumme

      • Anonyymi

        Eiköhän tuo herättänyt monen koronauskovaisen ja ei muuta kuin ottamaan sinkkiä, että pääsee eroon grafiitista ainakin ensin.

      • Anonyymi

        HULLU!!!

    • Anonyymi

      Kuolleita ei nyt mainosteta, ei haluta aiheuttaa pakokauhua ja paniikkia ihmisissä.

      JUURI SITÄ AIHEUTETAAN KORONA UUTISILLA
      LIETSOTAAN TURHAA PELKOA
      SAADAAN IHMISET VIHAAMAAN TOISIAAN JA PERHEET HAJOAMAAN, KUN ROKOTETUT PELKÄÄ EI ROKOTETTUJA TURHAAN!
      ROKOTE EI EDES SUOJAA.
      MONI ON SAIRASTUNUT SILTI TÄHÄN VALHEELLISEEN VIRUKSEEN.
      MASKI EI SUOJAA.
      ON VAARALLINEN, KOSKA BAKTEERIT MONISTUU NOPEASTI, EIKÄ HAPPEA SAA!
      ON MYÖS TODELLA NAURETTAVA!

      MEITÄ TUKAHDUTETAAN, ERISTETÄÄN, TULOT YRITTÄJILTÄ JA KAIKKI ILOT, HUVITUKSET, KUNTOSALIT VIETY

      PAHEMPAAKIN TAPAHTUU..
      PIRULLINEN SUUNNITELMA ON TOTEUTUNUT LIIAN HYVIN KUULIAISEEN KANSAAN

      TÄYTYY ALKAA VIHDOINKIN ELÄMÄÄN, ENNENKUIN AIKA LOPPUU!

      KÄNNYT HELVETTIIN JA SEN TILALLE OIKEA IHMINEN
      HUOMAAT MITEN SOSIAALISUUS PIRISTÄÄ
      HALATAAN SE EI VAHINGOITA VAAN SEN PUUTE !!!
      OLEMME OLLEET ZOMBEJA JA VIETÄVISSÄ LIIAN KAUAN

      KORONA ON SUURI VALHE
      MEIDÄT HALUTAAN TÄYDELLISEEN HALLINTAAN
      SIRUJEN AVULLA ONNISTUU, TIEDÄN

      OTETAAN OMAT AIVOT KÄYTTÖÖN VIHDOINKIN, KIITOS KUN LUIT
      JA TOIVOTTAVASTI VIISASTUIT :)

      • Anonyymi

        Näin pitäisi jokaisen vastata tyranneille ja viedä heidät vastoinpäin keskitysleireille rikostensa vuoksi ihmiskuntaa vastaan.

        Meilläkin näkee nyt jo hellllvetin hyvin miten yli puolet jo piikin ottaneista on saanut sairauksia, vammoja ja on noita kuollut ja kuolemassa sairaalassakin tällä hetkellä vai joko vietiin johonkin terhokotiin.

    • Anonyymi

      Hyvä ohje. Ota omat aivot käyttöön. Nythän ne eivät toimi.

      • Anonyymi

        Hyvä kun useampi herää kusetukseen. Onhan se tosi noloa huomata että linssit on viilattu eikä näe totuutta.
        Me onneksi huomasimme salailua heti alussa ja se on merkki rikollisuudesta AINA.

    • Anonyymi

      Koronaan kuolleita ei ole päivittäin ilmoitettuja enempää. Turhaan meuhkaat senkin koronahörhö.
      Painu piikille, ettet kuormita tehoa turhaan!
      Nämä "myrkkyinjektio-koronarokotehörhöt" näkevät jo piruja, kun korona-viruksen variantit lähestyvät uhrejaan. Kauhean kauheaa! Mutta olkaa huoleti viehättäviä ruumiskontteja on varattu isompaankin kuperkeikkajuhlaa varten.

      Eli sijoituspaikka löytyy! Levitätte koronaa ja valhetta tyhmyyttänne jatkuvasti. Valtio kiristää otteitaan pakosti, uskokaa pois. Älkää olko tyhmiä!

      • Anonyymi

        Piikkikammoiset ovat surkeita oikku peräkammarin aikamiespoikia jotka eivät uskalla pirtistä ulos muutamaa metriä enempää. No kun se suuri maailma pelottaa.
        Eikä ole edes kenkiäkään ja lunta paksusti maassa. Sängynvierustalla on kattila johon teen tarpeeni ja äitini jolla on kengät käy tyhjäämässä sen. Kiva kun on tämä nopea kuituyhteys niin se sivistys pääsee tällaiseen pikkupirttiinkin. Voi kirjoitella koronasta.

        Onhan täällä asiaakin. Ano on juuri kuvailemasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piikkikammoiset ovat surkeita oikku peräkammarin aikamiespoikia jotka eivät uskalla pirtistä ulos muutamaa metriä enempää. No kun se suuri maailma pelottaa.
        Eikä ole edes kenkiäkään ja lunta paksusti maassa. Sängynvierustalla on kattila johon teen tarpeeni ja äitini jolla on kengät käy tyhjäämässä sen. Kiva kun on tämä nopea kuituyhteys niin se sivistys pääsee tällaiseen pikkupirttiinkin. Voi kirjoitella koronasta.

        😂😂😂😂😂

        susta tulisi kyvä pilailija! Kynä käteen ja sarjiksia piirtämään. Ei näytä oikein olevan muuhun.

    • Anonyymi

      Viimeisen 7 päivän aikana Koronaan kuollut 175 ihmistä. Millaisia tapauksia nämä ovat? Hurjat luvut? Onko rokottamattomia? Tasaisella vaihdolla tuo tietää 8000-9000 kuollutta vuodessa!!!

      • Kuolintodistukset tulevat viiveellä tilastokeskukseen ja ne perataan joskus. Sanoisin, että vuoden loppupuolella. Kuolleita ei myöskään ole noin paljoa eli jos kuolleita on 175 per 14 päivää tänään niin huomisessa luvussa on 13 samalta päivältä olevat tiedot. Tuo tehdään noin jotta käppyröiden arvot eivät heittelehtisi suunnattomasti eli näin on helppo seurata trendiä.

        koronatilastot.fi-sivulla viimeinen tieto kuolleista oli 18.1 ja 282 kuollutta per 21 päivää. Tuo on 13 henkeä per päivä eli 5000 per vuosi mutta kuolleiden määrät ovat olleet paljon pienempiä ennen. Nuo ovat tartuntatautirekisterin lukuja eli lopullinen koronakuolleisuus selviää vasta loppuvuodesta kun kuolintodistukset on käyty läpi. Kyllä tähän "nuhaan" on kuollut paljon ihmisiä ja tulee vielä kuolemaan paljon. Iso joukko saa myös pitkäaikaisia tai pysyviä haittoja. Puoli vuotta nykyisillä kuolleisuusluvuilla tekisi 2500 ihmistä ja pari tuhatta ennen niin tulee palttiarallaa 5 000 kuollutta. Jos pysyviä vaivoja saa vaikka nelinkertainen määrä niin se on 20 000 ihmistä. Aika paljon.

        Kuolleiden jakaumasta tulee sitten tietoa myöhemmin. Keski-ikä lienee korkea.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6070
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4167
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2100
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1866
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe