Täällä ei enää anneta karanteeneja eikä testiaikoja ja töistä ei saa olla pois ilman karanteenimääräystä tai lääkärintodustusta. Puolison koronasta huolimatta minun piti käydä töissä. No sitten tuli oire minulle ja lääkäri antoi yhden (!) päivön saikkua ja käski mennä töihin, kun oireet helpottaa. No yhden päivän jälkeen olin täysin terve joten oli pakko mennä töihin.
No kohta alkoi työkavereilla korona ja tarttui kaikilla kotiväkeen. Ilmeisesti tarttui minusta. No osa ei jäänyt edes saikulle ja osa oli päivän kaksi saikulla riippuen lääkäristä.
Aika tiukat käytännöt nykyään koronan suhteen. Duunarilla ei ole mahdollisuutta välttyä koronalta. Onneksi on poikkeuksellisen lyhyt flunssa.
Tartutin koronan 70%:iin työkavereista. Mitä olisi pitänyt tehdä?? Koronasta tosiaan tuli flunssa.
4
77
Vastaukset
- Anonyymi
Turha siitä on syyllisyyttä kantaa. Tämän joukon sen sijaan tulee kantaa vastuunsa:
https://t.me/JFK_TV/7618 - Anonyymi
Ei ole sinun vika typerät säännöt. Liian pahaksi meni koronatilanne lepsuilun takia ja hallitus joutui antamaan periksi kun ei homma enää toimi testauksissa eikä karanteenien määräämisissä.
Olisi voinut olla selvät määräykset alusta lähtien ettei sairaana saa toisia altistuttaa kaupoissa eikä maskitta tulla hönkimään kenenkään naamalle. Typerät suositukset eivät kaikkia kiinnosta.
Onneksi et sairastunut pahemmin.
Elämäntilanteesta riippii kuinka voi suojella itseään taudilta. Parhaansa kannattaa tehdä mahdollisuuksien mukaan sanoipa hallitus mitä tahansa.- Anonyymi
Tarkoitin, suositukset voivat olla hyviä mutta tehottomia kun useat ei niitä noudata.
- Anonyymi
samat säännöt täällä ja puolet koronassa. ihan hullua että toisaalla tehdään kaikki mahdollinen että korona ei leviäisi ja toissaalla yritetään maksimoida tartunnat. no ehkä tämä on keskimääärin hyvä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4088945Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1803421- 191900
- 791191
- 751080
- 271075
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta641031Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791025- 551003
- 65930