Suomi USA:n mukana hyökkäämässä Venäjälle luonnonvarojen ryöstöön.

Anonyymi

Venäjän suuri valta Euroopan Natomaihin valtavien energiavarojen kautta on kasvanut vauhdilla, mikä on nostanut USA:ta raivohulluuden tilaa vuosi vuodelta pahemmaksi. Yhdessä välissä USA yritti epätoivoisesti tuottaa ja myydä Natokumppaneilleen liuskekaasua eliminoidakseen Venäjän vallan kasvua, mutta hanke oli järjetön ja tuotti valtaisia tappioita. Sitä ei voinut jatkaa.

Nyt kun Saksa on luopunut ydinvoimasta ja USA:n tärkeimpänä Natoliittolaisena on ajautunut täysin Venäjän armoille energian saannissa, on se "vvimeinen pisara" nähty ja USA-Nato on päättänyt ryhtyä sotatoimiin asian muuttamiseksi. USA haluaa Venäjän energiavarat ja muut luonnonrikkaudet niiden monikansallisten yhtiöiden haltuun, joita omistavat USA:n ja Natomaiden johtajat.

Irakin kohdalla voitiin puhua pelkästään taloudellisesta motiivista hyökkäykselle, ja silloinkin hyökättiin. Mitä siis tapahtuu nyt, kun puhutaan vuosien saatossa räjähdyspisteeseen kasvaneesta pakottavassa paineesta hyökätä, kun puhutaan ainoasta keinosta estää Venäjän vallan kasvua ohi USA:n, koko Euroopassa. Tätä painetta USA ei voida enää hillitä ja sen purkautumisen ainut tie on yrittää mahdollisimman pian tehdä Venäjälle sama, kuin minkä USA teki Irakille v. 2003. Tämä sota ratkaisee, onko USA enää koskaan "Great again", vai onko sitä Venäjä.

Suomessa ainakin Kokoomus ja EK johtajineen haluavat rikastua tällä sodalla, saada provisioita, ja ovat järjestäneet(joojoo-hallituksen katsellessa tumput suorina) Suomen mukaan USA/Naton hyökkäykseen.

Suomen kansa on jo menettänyt viimeinen mahdollisuuden tajuta, mitä kokoomus-EK mafia on aikaansaanut. On liian myöhäistä yrittää estää Suomea osallistumasta USA:n ryöstösotaan, missä tämä kansa tullaan uhraamaan USA:n ja Suomen vallanpitäjien ahneuden tuottaman rikollisuuden alttarille. Naton lentokoneet ovat jo ottaneet Suomen lentokentät sotatoimiinsa ja Suomea valmistellaan täyttä vauhtia hyökkäysasetelmiin, kun Kokoomus-EK vetää kansan huomion medioillaan ehkä taas uuteen Marin-kohuun. USA kiirehtii Suomen, juuri tätä sotaa varten tilattujen ja synkronoitujen hävittäjien, toimittamisessa mukaan tähän hyökkäykseen. Näin Suomen kansalle, mitä jää sodasta jäljelle, järjestettiin kymmenien miljardien velat USA:lle, jotta se voi käyttää Suomelle myymiään koneita omassa hyökkäyssodassaan, Suomen kansan tuhoksi.

Ainut mitä voi enää toivoa, on, että löytyy niitä joilla on mahdollisuus ja rohkeutta saattaa tuhon aiheuttajat lopulliseen vastuuseen, ennen kuin he sodan syttyessä livistävät maasta.

63

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Venäjää vastaan on vain yksi keino, raaka voima ja asevoimat, joilla turvataan rajat. Tätä turvaa voidaan vahvistaa tuntuvasti olemalla liitossa kehittyneiden länsimaisten valtioiden kanssa. Sen sijaan historian kauhut osoittavat, mitä Venäjän ahdistava holhous sen naapuri valtioille tekee.

        Kuunnelkaa Finlandia hymni ja miettikää, miksi suomalaiset olivat niin riemuissaan päästessään irti Venäjän sorron alta...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjää vastaan on vain yksi keino, raaka voima ja asevoimat, joilla turvataan rajat. Tätä turvaa voidaan vahvistaa tuntuvasti olemalla liitossa kehittyneiden länsimaisten valtioiden kanssa. Sen sijaan historian kauhut osoittavat, mitä Venäjän ahdistava holhous sen naapuri valtioille tekee.

        Kuunnelkaa Finlandia hymni ja miettikää, miksi suomalaiset olivat niin riemuissaan päästessään irti Venäjän sorron alta...

        Minkä Venäjän sorron?! Se oli Neuvostoliitto! Venäjä, eli RF tuli vasta 1992.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä Venäjän sorron?! Se oli Neuvostoliitto! Venäjä, eli RF tuli vasta 1992.

        Lyhyt katsaus historiaan. Suomi oli ennen itsenäistymistä osa VENÄJÄN keisarikuntaa. Sortovuosiksi kutsuttiin ajanjaksoja 1899–1905 (ensimmäinen sortokausi) ja 1908–1917 (toinen sortokausi), jolloin Suomea yritettiin aktiivisesti venäläistää. Huonoin tuloksin.

        Suomi itsenäistyi 1917. Neuvostoliitto sai valtiona alkunsa vuonna 1922. Nliiton kanssa käytiin sen aloitteesta kaksi sotaa, jotka päättyivät alueluovutuksiin. Neuvostoliitto piti Suomea yya-sopimuksen aikana edelleen "etupiirinään", mikä ilmeni Suomen sisäisiin asioihin - esim. presidentin valintaan - puuttumisena.

        Nliiton hajottua Suomi liittyi niin pian kuin mahdollista läntiseen yhteisöön, EU:n ja Naton kumppaneiksi.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Saksoittunut (Detschlandisierung) Saksa on joutunut todellakin ahtaalle.
      Vaikka se EUssa on voimatekijä, USA-sionismin kuristusotteessa sekin rimpuilee toinen toistaan sitä rasittavampien kiristystoimien edessä.
      Valmiina olevaa toista kaasuputkeakaan se ei voi käyttää, koska Venäjää vastaan siltä vaaditaan lisää pakotteita.
      Miten on tultu tilanteeseen että yksi maailmanvalta voi sanella koko maanosan toiminnan ehdot?
      Yksi sotavoima päättää kuka on vihollinen ja mitkä toimet ovat uhkaavia.
      Sen omat toimethan aina luokitellaan vain puolustautumisekseksi, rauhan ja vapauden vaatimaksi välttämättömyydeksi.
      Näin aina, vaikka miten paljon tahansa viattomia kuolee ja kärsii sen toimista.
      Kun Venäjän sotalaivat poistuvat Itämereltä, jossa oloon niillä on täysin sama oikeus kuin muillakin Itämeren valtioilla, Ruotsi näkee turvattomuuden silti vallitsevan edelleen entisen laisena.
      Ruotsi kokee olevansa uhattu vaikka Itämerelle jää USAn sotalaivoja, joiden läsnäolon perusteena on jäädä "tarkkailemaan".

      • Anonyymi

        Saksa todellakin, vaikka on ollut pitkään energiagriisissä, mikä haittaa ja uhkaa sen teollisuutta toden teolla, ei uskalla tehdä mitään ilman USA:n hyväksyntää. On pakko kysyä, millä USA kiristää Saksaa ja muita? Se tiedetään, että USA on urkkinut kaikkien Euroopan johtajien sähköpostit ja puhelut vuosikymmeniä, kuten Merkelin kohdalla koko tämän vallassa olemisen ajan. Ehkä vuosikymmenten laaja henkilövakoilu on antanut USA:lla paljon aseita kiristää Euroopan johtajia?

        Myös Suomessa moni yritys on menettänyt paljon tuloja USA:n järjestämien Venäjän pakotteiden vuoksi. Meilläkin päättäjille USA on se ykkönen, jonka etua on aina ajettava, vaikka siitä on hyvinkin suurta vahinkoa monille suomalaisille.


    • Anonyymi

      USA:lle tilanne on ollut pitkään kriittinen. Mitä se voisi tehdä, ettei sen tärkeimmät sotilaskumppanit Euroopassa ajautuisi Venäjän talutusnuoraan ja sen armoille? Tähän suuntaan on menty ja mennään koko ajan vauhdilla. Ei taida olla USA:lla montaa vaihtoehtoa, ja alkaa olla kiire toimia. Olisiko kaksi vaihtoehtoa?

      Ensimmäinen on, että vähintään Saksa päätyy täysin Venäjän ohjaukseen, koska maan talouden elinehto on Venäjältä tuotava energia. Ja, että monen muunkin Euroopan valtion riippuvuus Venäjästä kasvaa.

      Se toinen vaihtoehto on, että kaikki mahdolliset USA-mieliset maat tukevat sitä hyökkäyssodassa Venäjälle. Tässä sodassa Suomi, Ruotsi, Ukraina, sekä Euroopan kaikki Natomaat ovat USA:lle elintärkeitä.

      Kumpaan vaihtoehtoon pitäisi uskoa, kun Naton sotilaslentokoneet käyttävät Suomen lentokenttiä jo nyt tukikohtinaan ja Ruotsi nostaa sotavalmiuttaan kohti huippua?

      • Anonyymi

        "Saksa päätyy täysin Venäjän ohjaukseen, koska maan talouden elinehto on Venäjältä tuotava energia."

        Täysin faktojen vastainen väite. Sisältö ja jo propagandaksi viestin paljastava " 1" kertoo miltä puolen rajaa kirjoittaja... :(

        Venäjän propagandaan uskovat (usein venäläisiä tai ex-venäläisiä) näkevät asiat vuosikymmenten propagandan jälkeen kovin, kovin vääristyneesti...


      • Anonyymi

        Puhdasta väärentämätöntä lantaa.


    • Anonyymi

      Koko aloitus on käsittämätöntä potaskaa, siis TÄYTTÄ POTASKAA! Mene tiltu takas sinne kaalipadan ääreen!!

      • Anonyymi

        Kun typerys kohtaa totuuden joka ei miellytä, saa hän itkupotkuraivarin, koska ei löydä argumentteja joilla totuuden voisi kieltää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun typerys kohtaa totuuden joka ei miellytä, saa hän itkupotkuraivarin, koska ei löydä argumentteja joilla totuuden voisi kieltää.

        Näinpä juuri sanoi punajuuri :)

        EU ja länsimaat on itse kussut asiansa ainakin minun silmissä, ettei saa enää ainakaan minun kannatusta, minä en sodi Venäjää vastaa tämän (EU) Suomen puolesta. Länsimaat on ajautumassa täyteen totalitarismiin, Australiassakin on jo keskitysleirit pystytetty ja sama se on täälläkin vielä edessä. Paska valuu nykyään aina lännestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinpä juuri sanoi punajuuri :)

        EU ja länsimaat on itse kussut asiansa ainakin minun silmissä, ettei saa enää ainakaan minun kannatusta, minä en sodi Venäjää vastaa tämän (EU) Suomen puolesta. Länsimaat on ajautumassa täyteen totalitarismiin, Australiassakin on jo keskitysleirit pystytetty ja sama se on täälläkin vielä edessä. Paska valuu nykyään aina lännestä.

        Epäisänmaallisille löytyy kyllä käyttöä vaikka miinanpolkijana.


    • Anonyymi

      Se on kuule Venäjä mikä kohtaa Neuvostoliiton kaltaisen loppuromahduksen. Eihän noita fossiilisia polttoaineita käytetä enään kolmenvuoden päästä vaikka persut muuta väittävät. Ei kukaan normaalijärkinen ihminen Venäjän "rikkauksia" havittele sillä ei Venäjällä sellaisia ole !

      • Anonyymi

        HOOHOHOHHOHHHOOOOOOO!

        Tulipa taas niin "faktaa", niin "faktaa".

        Osaatko arvata, miksi ulkomaiset kaivosyhtiöt ovat rynnineet Suomeen, jonka luonnonvarat ovat paljon vähäisemmät kuin Venäjällä?

        Tuleeko tyypillinen kokoomuslainen vastaus; "Koska ne haluavat omilla rahoillaan työllistää suomalaisia".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HOOHOHOHHOHHHOOOOOOO!

        Tulipa taas niin "faktaa", niin "faktaa".

        Osaatko arvata, miksi ulkomaiset kaivosyhtiöt ovat rynnineet Suomeen, jonka luonnonvarat ovat paljon vähäisemmät kuin Venäjällä?

        Tuleeko tyypillinen kokoomuslainen vastaus; "Koska ne haluavat omilla rahoillaan työllistää suomalaisia".

        Ei Suomeen ole mitkään kaivosfirmat rynnineet. Eikä myöskään Venäjälle. Jos nyt joitakin yrityksiä on tulossa niin kyse on liiketoiminnasta eikä putinistien harhaisista kuvitelmista missä kyseessä olisi jonkinlainen miehitysarmeija.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Suomeen ole mitkään kaivosfirmat rynnineet. Eikä myöskään Venäjälle. Jos nyt joitakin yrityksiä on tulossa niin kyse on liiketoiminnasta eikä putinistien harhaisista kuvitelmista missä kyseessä olisi jonkinlainen miehitysarmeija.

        "43 342 neliökilometriä eli lähes 13 prosenttia Suomen pinta-alasta. Sen verran Suomea on myönnettyjen malminetsintävarausten ja malminetsintälupien alla."

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8c8fed0b-814d-4864-a353-1663564d27ab


      • Anonyymi

    • TruthReallyHurts

      Järjetöntä roskaa. Olet TÄYSIN sekaisin.

      • Anonyymi

        On sulla natopellellä sekopäiset kommentit.
        Järjetöntä natopaskaa suollat.


    • Anonyymi

      Miksi tuo Venäjä pitää suomalaisilta perheiltä ryöstettyjä maa-alueita metsineen ja luonnonrikkauksineen ilman lupaa käytössään?

      USA eika NATO ole joukkomurhannut suomalaisia väkilukuaan kasvattaakseen eikä ryövännyt suomalaisten perheiden maa-alueita rikkauksiaan kasvattaakseen.

      NL ja Venäjä on.

      Pidetään tosiasiat kirkkaina esillä.

      • Anonyymi

        Tosiasia on, että USA:n hyökkäyksen motiivi Irakiin oli maan öljy- ja kaasuvarat, sekä niiden hallintaan ottamisen tuoma taloudellinen hyöty.

        Toinen tosiasia on, että nyt USA:lla on valtavasti suurempi motiivi kerätä mahdollisimman suuri koalitio hyökkäämään Venäjälle sen energiavarojen ja muiden luonnonrikkauksien vuoksi. Nyt panoksena on valtaisien voittojen hankinnan lisäksi myös se, säilyykö USA:n vaikutusvalta Euroopassa, vai romahtaako se täysin.

        Kolmas tosiasia on, että Naton sotilaslentokone käytti Suomen maaperää sotilaalliseen tarkoitukseen, missä kohteena on Venäjä.

        Eli, pidetään tosiasiat kirkkaana mielessä.


      • Anonyymi

        USA pitää Kuubalta ryöstämiään alueita sotilaskäytössään ja on estänyt Kuuban sotilasyhteistyön aikanaan Neuvostoliiton, ja myöhemmin Venäjän kanssa.


      • Anonyymi

        Usa on viimeisten 20 vuoden aikana ampunut tai pudottanut 337 000 pommia tai ohjusta Afganistaniin, Irakiin, Syyriaan, Jemeniin, Pakistaniin jne.
        Tämä tekee 46 pommia/ohjusta keskimäärin JOKA PÄIVÄ tasaisesti jaettuna.
        Ajatelkaa jos Venäjä ampuisi yhdenkin ohjuksen johonkin maahan, mikä mediahysteria olisi!
        USA vain tukee suuryritystensä intressejä (lue = jutkujen).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA pitää Kuubalta ryöstämiään alueita sotilaskäytössään ja on estänyt Kuuban sotilasyhteistyön aikanaan Neuvostoliiton, ja myöhemmin Venäjän kanssa.

        "USA pitää Kuubalta ryöstämiään alueita sotilaskäytössään ja on estänyt Kuuban sotilasyhteistyön aikanaan Neuvostoliiton, ja myöhemmin Venäjän kanssa."

        Älä viitsi valehdella!! USA:lla on ollut vuodesta 1905 lähtien VUOKRASOPIMUS Kuuban kanssa Guantanamo Bayn tukikohdan alueesta. Vuokrasopimuksessa lukee, että USA vastaa alueesta vuokrasopimuksen ajan, mutta se on Kuuban suvereenia aluetta. Köyhä Kuuba on hyötynyt suuresti tästä sopimuksesta.

        Järjestely on varsin normaali. Sekä Venäjä että USA vuokraavat tukikohtia monissa maissa. Valtiot jopa toivovat niitä alueilleen.


    • Anonyymi

      Venäjän tunnetuin luonnonvara on kaalisoppapieru, jota jo johdetaan putkistoilla ympäri Eurooppaa. Raha ei haise?

      • Anonyymi

        Sinäkin raukka olisit paleltunut aikaa sitten hengiltä, jos Venäjä ei olisi myynyt meille energiaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkin raukka olisit paleltunut aikaa sitten hengiltä, jos Venäjä ei olisi myynyt meille energiaa.

        Sitä olisi ostettu muualta. Sitä on ollut koko ajan saatavissa. Venäjältä sitä on ehkä saatu halvimmalla ja siksi sieltä ostettu. Venäjän propagandan uhreilla on kovin vääristynyt käsitys asioista. Sitä se on kun katsoo maailmaan propagandistien luoman ahtaan ovisilmän kautta. Tunnen myötätuntoa teitä ressukoita kohtaan :(

        Kuuntele Finladia hymni ja mieti, miksi suomalaiset olivat niin riemuissaan päästessään eroon Venäjästä...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkin raukka olisit paleltunut aikaa sitten hengiltä, jos Venäjä ei olisi myynyt meille energiaa.

        Olet sinäkin hupiukko. Suomi on ostanut Venäjältä energiaa, mutta ei se ole ainoa energiantuottaja.


    • Anonyymi

      On sulla kusipäällä jutut.

      • Anonyymi

        sanovat että totuus sattuu. Ja mitä ikävämpi totuus, sitä pahemmin sattuu.


    • Anonyymi

      Venäjän ainoa vientituote on AK-47 ja se ei ole Aito-kiuas 47cm luukulla.

      • Anonyymi

        Natotrollit menivät niin sekaisin, etteivät kykene löytämään mitään järjellisiä argumentteja aloituksen faktojen kumoamiseksi. Pitäisikö jo sääliä, kun trolleilla on niin tuskaisaa? Ei nyt sentään. DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD


    • Anonyymi

      HAHA. Seitsemän kommenttia tähän mennessä aloittajan mustamaalaamiseksi, eikä ainoassakaan ensimmäistä faktapohjaista argumenttia, millä voisi edes yrittää kumota aloituksessa esille tuodut faktat USA:n sotatoimien motiiveista. Niinpä. Noita motiiveja ei kukaan voi kumota ja jokainen älyää kuinka valtaisa merkitys niillä on.

    • Anonyymi

      Maailmanhistoriassa riittää tapauksia joissa yksinkertaisia massoja on vedätetty häikäilemättömien vallanpitäjien toimesta. On aiheutettu kansanmurhia vain siksi, että ihmismassoja on ollut niin helppo huijata toimimaan pienen ohjailevan valtaeliitin talutusnuorassa ja sen hyväksi. Nyt USA on saanut Suomen kansan Kokoomus-EK:n rahan vallan avulla täydelliseen ohjaukseensa ja voi käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa niin kuin haluaa. Ja, nyt USA haluaa käyttää Suomea ja sen kansaa hyökkäyssotaan Venäjää vastaan, kun osa kansasta on tästä innoissaan. Suorastaan kiihkoissaan.

    • Anonyymi

      Meneekö enää kauan, kun Suomen lentokentille tulevat USA:n ohjuskoneet laivueina ja Suomen omaa lentoliikennettä ryhdytään rajoittamaan niiden vuoksi? USA sanoo, milloin Suomi voi käyttää omia kenttiään ja milloin ei.

      Viikko? Kaksi?

    • Anonyymi

      "Nyt kun Saksa on luopunut ydinvoimasta ja USA:n tärkeimpänä Natoliittolaisena on ajautunut täysin Venäjän armoille energian saannissa"

      Höpinää. Venäjän omassa intressissä on myydä kaasua. Jos se käyttäisi sitä aseena, se vain tuhoaisi oman taloutensa. Nord Stream2 kaasuputki Saksaan ei ole vielä edes valmis. Eikä Saksa ole suinkaan vain Venäjän armoilla, se saa energiaa koska tahansa myös muuta kautta.

      Lapsellinen on myös väite, että Irakiin mentiin energian vuoksi. Suuri osa Irakin tuotannosta tuhoutui sodassa. Irak oli muutenkin pieni tekijä verrattuna muihin energian tuottajiin (Keski-Aasia, Etelä-Kaukasia, Iran, Saudi-Arabia, Arabiemiraatit, Norja, USA jne.jne. jne.)

      "Naton lentokoneet ovat jo ottaneet Suomen lentokentät sotatoimiinsa ja Suomea valmistellaan täyttä vauhtia hyökkäysasetelmiin, "

      Aivotonta potaskaa. Ota lääkkeesi.

      • Anonyymi

        Tiedät itsekin, että kaikki mitä suolsit oli ns. "väkisin väännettyä potaskaa." Heikko yritys.

        Ammun tässä alas ensimmäisen valheesi, muuhun valehteluun en viitsi aikaa tuhlata.

        "Yhdysvallat ja Saksa pääsivät sopuun Nord Stream 2 -hankkeesta."

        "Yhdysvallat on ollut hankkeesta huolissaan ja vastustanut putkea, koska pelkää sen kasvattavan Euroopan riippuvuutta Venäjän kaasusta ja samalla Venäjän vaikutusvaltaa."

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008141556.html


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedät itsekin, että kaikki mitä suolsit oli ns. "väkisin väännettyä potaskaa." Heikko yritys.

        Ammun tässä alas ensimmäisen valheesi, muuhun valehteluun en viitsi aikaa tuhlata.

        "Yhdysvallat ja Saksa pääsivät sopuun Nord Stream 2 -hankkeesta."

        "Yhdysvallat on ollut hankkeesta huolissaan ja vastustanut putkea, koska pelkää sen kasvattavan Euroopan riippuvuutta Venäjän kaasusta ja samalla Venäjän vaikutusvaltaa."

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008141556.html

        Iltasanomien juttu kannattaa lukea ajatuksella. On helpompi ymmärtää, miksi USA tekee kaikkensa saadakseen aikaan sodan Venäjää vastaan, ja vetää Suomea siihen mukaan.

        Setä Samulilla on valtaisa pelko ja hätä siitä, että Venäjä voisi suunnattomien luonnonvarojensa avulla syrjäyttää USA:n kuskin paikalta Euroopassa. On menty jo vuosikymmeniä niin, että USA on määrännyt monia isoja asioita EU:ssa ja sen jäsenvaltioissa. Jos se tämän vallan menettää, ei siitä tule koskaan "Great again".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iltasanomien juttu kannattaa lukea ajatuksella. On helpompi ymmärtää, miksi USA tekee kaikkensa saadakseen aikaan sodan Venäjää vastaan, ja vetää Suomea siihen mukaan.

        Setä Samulilla on valtaisa pelko ja hätä siitä, että Venäjä voisi suunnattomien luonnonvarojensa avulla syrjäyttää USA:n kuskin paikalta Euroopassa. On menty jo vuosikymmeniä niin, että USA on määrännyt monia isoja asioita EU:ssa ja sen jäsenvaltioissa. Jos se tämän vallan menettää, ei siitä tule koskaan "Great again".

        Olispas sinulla typerä kirjoitus.

        Venäjä on ainoa sodalla uhkaileva, väkivallalla uhitteleva ja naapureitaan vuosisadasta toiseen kiusaava osapuoli täällä.

        Suuri kiitos USA:lle siitä, että Suomella on jokin maa mihin turvautua Venäjän loputonta kolonialismia, uhkailuja ja sortoa vastaan.

        Kuunnelkaa Finlandia hymni ja miettikään, kuinka paljon historiaa, venäjän aiheuttamaa sortoa ja siitä vapautumisen riemua on saatu niin pieneen määrään sanoja.


    • Anonyymi

      Näin on. USA on konkurssissa. Ei mitään hävittävää. Vanha kunnon maailmansota tuo mukanaan paljon kaivattua positiivista pöhinää markkinoille ja kurssinousua.

    • Anonyymi

      Ei kannata lähteä herrojen kanssa marjaan sanottiin ennen. Se on kyllä totta kun tavallisesta perheestä on kotosin. Pätee myös isommassa mittakaavassa. Ollaan vaan hiljaa täällä rauhassa. Voitaisko jo lopettaa ne nato operaatiot?

      • Anonyymi

        Hyvin sanottu. tuo natokiimainen persuiksi ja ryssiksi nimittelijä on kyllä hoidon tarpeessa, Miten joku voi olla noin typerä,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin sanottu. tuo natokiimainen persuiksi ja ryssiksi nimittelijä on kyllä hoidon tarpeessa, Miten joku voi olla noin typerä,

        Kremlin tiltu se siellä huutelee :)


    • Anonyymi

      Katsoin vanhoja rajoja -39 ,,,, ikiajat ruotsin ja venäjän taistelu tantereena !! Aivan typerää nykyaikana . Mitä puuttini tekis tällä maalla , no ei mitään , ainoastaan suojamuurina ,, no vittu kuka saatana tästä yli tulis ! Perk ,, tästä ei mee kukaan kumpaankaan suuntaan saatana niinkauaa ku ,, niin mamut lähtee äkkii evakkoon !!

    • Anonyymi

      USA ja NATO eivät ole ikinä joukkomurhanneet suomalaisia eivätkä varastaneet suomalaisten perheiden maita eivätkä koteja.

      Vain NL ja Venäjä ovat.

      Pidetäänpä tosiasiat kirkkaana esillä ja mielessä vai mitä suomalaiset.

      • Anonyymi

        Monesko kerta tämä sama valhetrollaus? Paljonko sinulle maksetaan tämän saman PAS-KAN copy-paste levittämisestä? Tuliko edes kymppiä?

        ...Dollareissa.


      • Anonyymi

        "USA ja NATO eivät ole ikinä joukkomurhanneet suomalaisia"

        Varmaan olisi sittenkin kannattanut?

        Saihan USA Japanistakin vannoutuneen liittolaisen kaikkine sotilastukikohtineen påivineen kun oli ensin ydinpommittanut kaksi nukkuvaa japanilaiskaupunkia hengiltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monesko kerta tämä sama valhetrollaus? Paljonko sinulle maksetaan tämän saman PAS-KAN copy-paste levittämisestä? Tuliko edes kymppiä?

        ...Dollareissa.

        Venäjä teki jo ennen sotia aivan mielettömiä kauheuksia suomalaisille. Siinä onkin yksi syy, miksi tuosta suuresta haisevasta ryssänmaasta piti irtautua itsenäiseksi.


    • Anonyymi

      Ruplia tuli taas Pietarin trollin tilille pitkästä pöhlöstä paskan jauhannasta! Ei täällä Suomessa tuollaisiin satuihin usko kuin jotkut aniharvat kommunistipäkmannit!

      • Anonyymi

        Eikös se peräsmies muuttanut jo sinne balalaikkamaahan pakoon vuosia sitten, kun tajusi että hevosetkin nauraa peräsmiehen jutuille. Liekö jossain tekemisissä MeidänVenäjä-lehden kanssa.


    • Anonyymi

      "USA ja NATO eivät ole ikinä joukkomurhanneet suomalaisia eivätkä varastaneet suomalaisten perheiden maita eivätkä koteja."
      Onko tullut koskaan katsotuksi kartalta missä Suomi ja USA sijaitsevat?
      Millaiset olisi olot jos Suomi olisi Meksikon paikalla?
      Paasikivi muistutti miten tärkeää on ymmärtää maantiedettä.

      • Anonyymi

        Kun verrata sodan jälkeiseltä ajalta Suomen ja Kuuban saamaa kohtelua suurelta naapurilta, voidaan nähdä kuinka hyvä oli Kommunistinen Neuvostoliitto Suomelle ja millainen paholainen USA on ollut Kuuballe.

        USA on terrorissoinut pikkuruista Kuubaa tähän päivään asti ja yrittänyt kaikin keinoin tuhota sen talouden kaikenlaisilla pakotteilla. Kuuba on ollut koko ajan erittäin köyhä ja USA:n loputtoman vainon ja maailmasta eristämisen alainen. USA on keinoja kaihtamatta estänyt muuta maailmaa tekemästä kauppaa Kuuban kanssa.

        Neuvostoliitto on sodan jälkeen kunnioittanut Suomea ja saimme vaurastua juuri Neuvostoliiton hyvyyden ansiosta. Neuvostoliitto ei toiminut Suomen talouden tuhoamiseksi, vaan päinvastoin, turvasi meille valtaisan viennin itään ja teollisuutemme sai vapaasti kehittyä ja kasvaa, myydä tuotteitaan minne halusi, eikä se haitannut Neuvostoliittoa. Meillä oli hyvät välit, vaikka jo Kekkosen aikaan USA:n rosvouskapitalismia palvovat voimat tekivät kaikkensa pilatakseen nuo välit.

        Neuvostoliiton hajottua USA-mieliset voimat ovat -tyhjästä arvottomia dollareita taikovan USA-huijarin rahoittamina- pyrkineet kaikin mahdollisin keinoin tuhoamaan välimme Venäjään. Sotaa on yritetty lietsoa kaikin keinoin ja maailmanterroristi USA:n talutusnuorassa, kun Venäjä on halunnut pitää hyviä naapurussuhteita yllä. Se ei ole uhitellut Suomelle, kuten USA tekee joka päivä Kuuballe. Silti Suomi tekee kaikkensa saadakseen aikaan sodan, vain, jotta Kuubaa naapurissaan aina terrorisoinut maailmanterroristi USA hyötyisi.


    • Anonyymi

      Pietarin rölli taas höpäjää! Aika surkea juttu!

    • Anonyymi

      Kyllä Meksiko ja kaikki Väli-Amerikan maat ovat rapakunnossa ja sellaisena pysyvät.
      Samoin Etelä-Amerikan loputtomat sotilasvallankaappaukset joita CIAn toimin niissä on tehty. Mitään rauhallista kehitystä ei maanosan iso isäntä ole naapurimaissa sallinut.
      Ainoa maa joka on saanut olla rauhassa on Kanda joka on liian iso eikä siellä ole kait sellaisia luonnonvaroja joita kannattaisi lähteä ryöstämään.

      • Anonyymi

        Kanada on yhteiskuntana todella pieni valtio verrattuna Etelä-Amerikan valtioihin. Ehkä teillä siellä Venäjällä ei opeteta maantietoa ihan oikein, kun lentäjänne eivät tunnu tuntevan edes Venäjän valtion rajoja :D

        Kanada on esimerkiksi pienempi taloudeltaan kuin Meksiko tai Brasilia.

        Mitä kokoon tulee, Saksa yksistään on suurempi talous kuin koko Venäjä, että ei ne "venäjän luonnovarat" kovin häävit ole.


    • Anonyymi

      Harvoi näkee näin hyvin perusteltua pitkää litanniaa jolla ei taas ole mitään pohjaa ja faktaa.No ilonsa kullakin.Odota vähän aikaan niin näet artikkelisi idiootimaisuuden ja lapsellisuuden

    • Anonyymi

      Todella typerä aloitus, jonka jokainen länsimaalainen ymmärtää välittömästi venäläislähtöiseksi propagandaksi. Venäjällä eletään edelleen niin alkeellisissa oloissa, että alkutuotanto on ainoa rahanlähde. Venäjä onkin monin tavoin Afrikan tasolla oleva valtio.

      • Anonyymi

        Jos tunnet internetin, niin S24 taitaa olla ainoa, mihin löydät?


    • Anonyymi

      Typeriä rossotrolleja piisaa. Älkää antako niiden hämätä itseänne. Venäjä on tässä ainoa, joka on hyökkäämässä Ukrainaan, ja jos Suomi ei kuulu NATOon, seuraavaksi on meidän vuoro!!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe