Kokoomusopiskelijat: Ahvenanmaa voitava aseistaa!

Ehdottomasti, tai jos ne ei siellä hyväksy, niin saaret myyntiin vaan jollekkin hyvälle valtiolle. Ahvenanmaalla on aina vihattu suomen kieltä ja suomalaisiakin osin, siellä poistettiin myös pakkosuomi tuosta vaan, eikä täällä saada poistettua pakkoruotsia.

– Viimeistään viime kuukausien turvallisuuspoliittisen tilanteen muutosten johdosta on selvää, että Ahvenanmaan demilitarisointi on purettava välittömästi. Suomella ei ole varaa ottaa riskejä turvallisuutensa suhteen. Meillä on geopoliittisen sijaintimme takia suuri vastuu koko Itämeren alueen turvallisuudesta. Mikäli emme kanna vastuuta saatamme koko alueen vaaraan, sanoo Kanervo tiedotteessa.

Ahvenanmaan demilitarisointi sotii myös sitä elintärkeää perusperiaatetta vastaan, jonka mukaan koko Suomea puolustetaan. Nyt se on käytännössä tarjottimella sille, joka saarelle ensimmäisenä ehtii. Sodankäynti on muuttunut ja tällä hetkellä Ahvenanmaa on mahdollista miehittää hybridioperaation yhteydessä laukaustakaan ampumatta.
2757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ahvenanmaan oma asia jos heitä ei kiinnosta kotiaan puolustaa. Sinänsä en kyllä ihmettele loisia ovat. Heillähän on itsehallinto joten vastuu on heillä ja vain heillä. Hakekoot muutosta demilitarisointiasiaan jos heitä kiinnostaa. Missään tapauksessa suomen ei heitä pidä puolustaa jos eivät sotia itse aio. Olishan tuo naurettavaa jo.

Äänestä
  • Eihän ne käy edes inttiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän ne käy edes inttiä.

    Niin, miten ne silloin pystyy mitään puolustaa.

    Äänestä

Heheh. Mahtaa perspentuja harmittaa etteivät keksineet tuota ensin.

Äänestä
  • Tyhmän kommentti.

    Äänestä

  • Kerroppa jotain asiaa väliin.

    Äänestä

"Ahvenanmaan demilitarisointi sotii myös sitä elintärkeää perusperiaatetta vastaan, jonka mukaan koko Suomea puolustetaan."

Luuletko sinä, ettei Ahvenanmaata ole huomioitu puolustussuunnitelmissa. Sopimukset - esim. demilitarisoitu vyöhyke - koskevat vain rauhanaikaa. Sota on poikkeustila, jolloin sopimukset eivät ole voimassa. Mitä taas tulee koko Suomen puolustamisen periaatteeseen, niin se on toki tavoite. Käytäntö saattaa olla rajatuilla resursseilla olosuhteiden sanelemaa. Suomen olosuhteissa tosin tiedetään miltä suunnalta uhka tulee.

Äänestä
  • Kuinka moni suomalainen haluaa puolustaa tuollaisia loissaaria?

    Minä en ainakaan.

    Äänestä

  • Lue avaus tarkemmin.

    Äänestä

Ahvenanmaalaiset haluat olla ruotsalaisia. Miksi Suomen sitä pitää puolustaa.

Äänestä
  • ...sallivat hurrit heitä puolustettavan...jos se tapahtuu omin eväin ja paikallisia häiritsemattä ..

    Äänestä

Kaikki maat pitäisi demilitarisoida. Kukaan mieleltään terve ei kaipaa noita keskenään ja siviileillekin rähiseviä ja kalliiksi tulevia armeijoita.

Äänestä
  • Nytpä sinä keksit hyvän idean. Koko suomihan pitää demilitarisoida puskurivyöhykkeeksi. Sitten ei sotilailla tänne asiaa...toimiskohan tää ihan näin oikeesti 🤪

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nytpä sinä keksit hyvän idean. Koko suomihan pitää demilitarisoida puskurivyöhykkeeksi. Sitten ei sotilailla tänne asiaa...toimiskohan tää ihan näin oikeesti 🤪

    Suomi yksinään ei ole "kaikki maat"..

    Äänestä

Kannattaisi kiireesti aloittaa Venäjän kanssa neuvottelut Ahvenanmaan vaihtamisesta Petsamon alueeseen.

Äänestä
  • Joo ja venäjän ohjukset ahvenanmaalle sitten vaan suunnattuna turkuun ja helsinkiin. Petsamon alueessa ei ole muuta hyvää kuin raja jäämerelle ja kalastajasaarento. Saisi suomi kalastuskiintiön sinne niin ei olisi teijalla turskasta puutetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo ja venäjän ohjukset ahvenanmaalle sitten vaan suunnattuna turkuun ja helsinkiin. Petsamon alueessa ei ole muuta hyvää kuin raja jäämerelle ja kalastajasaarento. Saisi suomi kalastuskiintiön sinne niin ei olisi teijalla turskasta puutetta.

    Tyhmä! Suomi saisi yhteyden koillisreitille, ja Suomalaisella teknologialla ja logistiikka olisimme silloin maailman johtavia kuljettajia pohjoisella merellä itään.

    Pellkilllä marrersuomen järjestämillä tukiraroilla elävä Ahvenanmaa ei ole kuin kauhea riippakivi Suomen taloudessa, eikä pystyisi estämään meriliikennettä eteläänkinpäin.

    Toiveajatteleva ääliö! Ei mitään vaihtokauppoja aleta tekemään vaikka olisi kuinka koillisreittiä tarjolla. Ahvenanmaa kuuluu suomelle ja Petsamo venäjälle ja thats it!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toiveajatteleva ääliö! Ei mitään vaihtokauppoja aleta tekemään vaikka olisi kuinka koillisreittiä tarjolla. Ahvenanmaa kuuluu suomelle ja Petsamo venäjälle ja thats it!

    Putin on tunnetusti shakinpelaaja ja neuvottelija, nyt olisi vain Suomalaisten pelaajista kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putin on tunnetusti shakinpelaaja ja neuvottelija, nyt olisi vain Suomalaisten pelaajista kiinni.

    No väitän kuitenkin että kyseessä olisi vähän turhan suuri muutos geopoliittisesti ja kyllähän ahvenanmaalaistenkin mielipide pitäisi ottaa ensimmäisenä huomioon. Epäilen että he eivät haluaisi alkaa elämään veli venäläisten tovereina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putin on tunnetusti shakinpelaaja ja neuvottelija, nyt olisi vain Suomalaisten pelaajista kiinni.

    😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂..meijän suhmuroija Sauli .....ei se osaa pelata mitään muuta peliä kuin mihin se on saanut itse tehdä ihan ikiomat säännöt.
    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣..meijän Pöhelö Pekka no siinä pelissä jää aina mustapekka kortti 🇫🇮käteen....kun se tunari on liikenteessä.
    😂🤣😂🤣😂🤣😂🤣😂🤣..meijän kassatyttö Sanna...ei jumalaut hänen varaanko jättäisit Suomen kohtalon..oikeesti..

    No Ano Turtiaiseen kykyihin voisin jopa uskoa..🤓👍kun äly loppuu niin voima korjaa sen ja sillä ukolla sitä💪 on... Ano leipoisi neuvottelupöydässa Putlerista shakki nappulan paljain käsin.

    Siinäpä eräs Suomen suurimmista ajattelijoista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhmä! Suomi saisi yhteyden koillisreitille, ja Suomalaisella teknologialla ja logistiikka olisimme silloin maailman johtavia kuljettajia pohjoisella merellä itään.

    Pellkilllä marrersuomen järjestämillä tukiraroilla elävä Ahvenanmaa ei ole kuin kauhea riippakivi Suomen taloudessa, eikä pystyisi estämään meriliikennettä eteläänkinpäin.

    Riippakivi kyllä, mutta strategisesti tärkeä.

    Äänestä

Ahvenanmaan osalta tilanne on se, ettei Suomi voi päättää sen varustamisesta puolustusvoimien joukoilla ja aseilla. Sitä eivät Kokoomusnuoret ole ymmärtäneet.
Ahvenanmaan sotilaalliseen asemaan vaikuttavat kaikki Itämeren alueen valtiot, myös Britannialla on asiaan sanottavansa.
Ahvenanmaa ei ole sisäpoliittinen kysymys.

Äänestä

Sinne pitää myös lastata ostareissa vetelehtivät irakilaiset ennen Venäjä-sopimusta.

Äänestä

Ahvenanmaa on sijainniltaan täydellinen sillanpääasema, jos Venäjä päättää hyökätä pohjoismaihin.

Puolustusta ei kuitenkaan tarvitse rakentaa.
Pelkkä miinoitus riittää.
Kun riittävän suuri hyökkäysarmeija on paikalla, niin saamme tasoitusta, kun upotamme saaren.

Siksi päättäjämme eivät halua elintasolemmikkejään sinne?

Äänestä

Valtioiden kesken on solmittu rauhan-ja hyökkäämättömyyssopimuksia.
Ne ei vain pidä, kun suurvalta katsoo omaa etuaan. NL/Venäjä on juuri kunnostautunut näissä sopimusrikkomisissa.
Nyt pukki on vahtimassa kaalimaata Ahvenanmaan tapauksessa, mm. ylisuuren konsulaatin muodossa.
YYA-ajan loputtua, olisi myös sopimus Ahvenanmaan tilanteesta pitänyt neuvotella uusiksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ehdottomasti, tai jos ne ei siellä hyväksy, niin saaret myyntiin vaan jollekkin hyvälle valtiolle. Ahvenanmaalla on aina vihattu suomen kieltä ja suomalaisiakin osin, siellä poistettiin myös pakkosuomi tuosta vaan, eikä täällä saada poistettua pakkoruotsia.

– Viimeistään viime kuukausien turvallisuuspoliittisen tilanteen muutosten johdosta on selvää, että Ahvenanmaan demilitarisointi on purettava välittömästi. Suomella ei ole varaa ottaa riskejä turvallisuutensa suhteen. Meillä on geopoliittisen sijaintimme takia suuri vastuu koko Itämeren alueen turvallisuudesta. Mikäli emme kanna vastuuta saatamme koko alueen vaaraan, sanoo Kanervo tiedotteessa.

Ahvenanmaan demilitarisointi sotii myös sitä elintärkeää perusperiaatetta vastaan, jonka mukaan koko Suomea puolustetaan. Nyt se on käytännössä tarjottimella sille, joka saarelle ensimmäisenä ehtii. Sodankäynti on muuttunut ja tällä hetkellä Ahvenanmaa on mahdollista miehittää hybridioperaation yhteydessä laukaustakaan ampumatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu