Sotaa lietsotaan NATOn toimesta

Demarit siellä warmongeroi tapansa mukaan.

Juttuhan on niin, että nyt provotaan ja uutisoidaan kun viro lisää sotilaita ruotsi lisää miehittää ym. kuin olisi hyökkäys tulossa.

Ei ole.
Kyseessä on pelkkä provookaatio ja venäjän härnääminen.
Yritetään hakea syitä ja mainilat varmaan lavastetaan, mutta konfliktiksi se ei kehity.
Nykyään on tiedustelua ja kameraa ja valmiutta sen verran, että todella vaikeaa lavastaa.

Kyllä Venäjä tämän pelin tajuaa, on itsekin yllättynyt mitä kuulee itsensä tekevän ja suunnittelevan. :D

EU ja muutkin babylon portto valtiot ja tahot (se piilossa globuja hallitseva) nyt yrittävät osoitella sormella muualle ja saada harhautusta aikaan kun piikki holokaustinsa ei onnistunutkaan suunnitelmien mukaan.

Mutta mutta, ihmiset eivät ole enää sodan kautta heidän uhrattavissa.
Nyt paljastetaan ne todelliset rikolliset ja niiden teot, huomio pysyy piikittäjissä.
Sotaan ei lähdetä, kamerat vaan filmaamaan, ja ne mainilan laukojat otetaan kiinni, niin saadaan tieto kuka heidät lähetti.

Nyt jää kiinni se piilossa häärivä todellinen roistokopla.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tulee tosiaan tunne, että länsi härnää ja odottaa Venäjän tekevän virheen, jotta länsi voisi hyökätä niin sanotulla hyvällä omallatunnolla.

Äänestä

Eli piikkiholokausti paljastumassa ja huomiota ja syytä yritetään vierittää muualle ja peittää rikos aloitamalla ja lietsomalla sotaa.

Sitä ne tekevät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Demarit siellä warmongeroi tapansa mukaan.

Juttuhan on niin, että nyt provotaan ja uutisoidaan kun viro lisää sotilaita ruotsi lisää miehittää ym. kuin olisi hyökkäys tulossa.

Ei ole.
Kyseessä on pelkkä provookaatio ja venäjän härnääminen.
Yritetään hakea syitä ja mainilat varmaan lavastetaan, mutta konfliktiksi se ei kehity.
Nykyään on tiedustelua ja kameraa ja valmiutta sen verran, että todella vaikeaa lavastaa.

Kyllä Venäjä tämän pelin tajuaa, on itsekin yllättynyt mitä kuulee itsensä tekevän ja suunnittelevan. :D

EU ja muutkin babylon portto valtiot ja tahot (se piilossa globuja hallitseva) nyt yrittävät osoitella sormella muualle ja saada harhautusta aikaan kun piikki holokaustinsa ei onnistunutkaan suunnitelmien mukaan.

Mutta mutta, ihmiset eivät ole enää sodan kautta heidän uhrattavissa.
Nyt paljastetaan ne todelliset rikolliset ja niiden teot, huomio pysyy piikittäjissä.
Sotaan ei lähdetä, kamerat vaan filmaamaan, ja ne mainilan laukojat otetaan kiinni, niin saadaan tieto kuka heidät lähetti.

Nyt jää kiinni se piilossa häärivä todellinen roistokopla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu