Juha Tuomisen mielipide tuulivoimasta

Arvostin Juha Tuomisen mielipidettä tuulivoiman sijoituspaikoista jos niitä edes Parkanoon tulee. Ne pitää sijoittaa lähelle kohteita jotka sähköä käyttävät paljon siirtokustannukset ja linjojen vetämiset maksaa jotain, mielestäni ne sopisivat merirannikoille ja kehä kolmosen eteläpuolelle missä on maan suurin sähkönkulutus. Jokiharjun edustajan mielipide oli että tuulivoimala toisi positiivistä vaikutusta Geoparkille. Jokiharjuun voisi muutaman myllyn sijoittaa, käyttäjiä on lähellä, eikä tarvitse asukkaiden kärsiä hyttysistä jos käy tuuli. Vieläkään ei ole selvästi ja rehellisesti kerrottu mikä on Kaupungin osuus ja mitä se on tähän mennessä maksanut veronmaksajille. Onko tosiaan Kaupunginjohtaja tuulivoimayhtiön Hallituksen Puheenjohtaja. Myllyt ovat 300 metriä korkeita ja roottorin halkaisija on 200 metriä, käyttöikä korkeintaan 25 vuotta, jonka jälkeen niistä tulee ongelmajätettä jota voi verrata asbestiin. Kuka maksaa tämän ongelmajätteen hävittämisen
91165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niin joku joskus kehui että myllyihin lasketaan summa etukäteen mutta sitten kun ne halutaan päästä eroon niin sitä ennen perustetaan tietysti joku uusi yhtiö joka toimii vähän aikaa ja vedetään konkurssiin.

Äänestä
  • Tuulivoimaloiden perustajat tekevät kyseenalaista liiketoimintaaa ja myyvät omat osakkeensa ennen purkupäätöksiä Bulvaaneille jotka eivät ole sillä hetkellä enää olemassakaan Kun näitä ongelmajätelaitoksia aletaan purkaa. Ongelmajätteen purkaminen on tosi kallista, kuka niistä vastaa. Maanomistajat joiden maille näitä hankkeita suunnitellaan, olkaa tarkkana mitä sopimuksia teette ja kannattaa kysyä joltain asiantuntijalta neuvoja

    Äänestä

Jäävät tietysti maan omistajan laskuun eli tämä herra joka lukee otsikossa haluaa että Kaupunki lopuksi maksaa purkamisen

Äänestä

Tuulta vain

Äänestä

Kun näitä tuuliteollisuusalueita haittoineen alkaa nousta sinne tänne pilaamaan luonnonrauhaa ja pilaamaan maisemia, terveyshaitoista puhumattakaan, alkaa kiinnostamaan tuulivoimavapaat paikkakunnat niin asumisen kuin loma-asumisenkin kannalta, itseäni sekä montaa muuta..

Äänestä

Voi voi. Aivan sama kummasta päästä tämäki Juha puhuu. Samaa paskaa noi nua puhuu.

Äänestä

On ihan sama hallituksen puheenjohtajalle, jos myllyt lyödään pystyyn. Miettikaa sitä kun poistetaan käytöstä, onko silloin enää vastuuta ottamassa, ei ole kuin horsman kukkia jäljellä pj stä. 🙂

Äänestä

Haluamme myös Juha Torvisen mielipiteen.

Äänestä

Herramme jeesus antaa tuulta ja myrskyä saattaa maan sähköä tuottavaksi onnelaksi. Ihmisten ei tarvi muuta kuin makoilla ja maleksia toisten vaimojen helmoissa ja vaimojen ei tarvi kiistellä kuka pääsöö terkkariin tai kaukungille töihin
vaan voi antaa kivaa pojille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Arvostin Juha Tuomisen mielipidettä tuulivoiman sijoituspaikoista jos niitä edes Parkanoon tulee. Ne pitää sijoittaa lähelle kohteita jotka sähköä käyttävät paljon siirtokustannukset ja linjojen vetämiset maksaa jotain, mielestäni ne sopisivat merirannikoille ja kehä kolmosen eteläpuolelle missä on maan suurin sähkönkulutus. Jokiharjun edustajan mielipide oli että tuulivoimala toisi positiivistä vaikutusta Geoparkille. Jokiharjuun voisi muutaman myllyn sijoittaa, käyttäjiä on lähellä, eikä tarvitse asukkaiden kärsiä hyttysistä jos käy tuuli. Vieläkään ei ole selvästi ja rehellisesti kerrottu mikä on Kaupungin osuus ja mitä se on tähän mennessä maksanut veronmaksajille. Onko tosiaan Kaupunginjohtaja tuulivoimayhtiön Hallituksen Puheenjohtaja. Myllyt ovat 300 metriä korkeita ja roottorin halkaisija on 200 metriä, käyttöikä korkeintaan 25 vuotta, jonka jälkeen niistä tulee ongelmajätettä jota voi verrata asbestiin. Kuka maksaa tämän ongelmajätteen hävittämisen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu