Aivan käsittämättömiä päästelee. Juuri kun kaikki yrittävät saada vastapelotetta idän sotahullulle, Marin vetää alas koko isänmaan hyväksi tehdyn työn ja ikäänkuin yllyttää Putinia sotimaan.
Jos noin on vähällä älyllä ja itsekkyydellä varustettu niin ymmärtäisi olla edes hiljaa.
EROA SANNA ennenkuin teet peruttamatonta vahinkoa !
Iltarukoukseni on että varjele rakas Taivaan Isä kansaamme tyhmiltä ja ahkerilta pääministereiltä. Ne kun saavat paljon tuohoa aikaan,
Marinin erottava välittömästi - On suoraan Putinin juoksutyttö
27
104
Vastaukset
- Anonyymi
Perskokkarit on heränneet maakuopastaan
- Anonyymi
Omituista. Miksi arvioidaan lausuntoa sillä perusteella, mitä Venäjä mahdollisesti asiasta ajattelee. Uutta suomettumista?
Eiköhän Suomen ja sen päättäjien pitäisi tehdä omat päätöksensä ilman ulkovaltojen vaikutusta asioihin. No, nyt on käynnissä jenkkien riitaa haastava rautaa rajalle -hysteria, jonka mukaan Suomenkin pitäisi ilmeisesti toimia.- Anonyymi
Siltähän tuo vaikuttaa.
Uusi suomettuminen toimii nykyään paitsi Venäjän myös Brysselin/Berliinin suuntaan.
Suomi on suomettuneempi kuin koskaan historiansa aikana. Rautaa rajalle on Hitler Putinin aloite, jonka hän alkoi jo aikoinaan Georgian kanssa ja jatkoi Ukrainan parissa, lopulta varastaen osan Ukrainaa. Typerien venäläisten kansalllisylpeys nousi varkauden vuoksi mutta nyt on taas Hitler Putinin eli Putlerin suosio laskussa, joten joku ulkopuolinen vihollinen taas pitää saada syntymään, jotta Putler voi sen taas kukistaa ja saada lisäaikaa tunkion huipulla aamuisin kiekumiseen.
Se mitä lännessä tehdään on ainoastaan varautumista tuon öykkäri Putlerin touhuihin koska varautumaton on ainakin alkuun alakynnessä ja meillä lännen porukoilla on tuo varautuminenkin vielä ainakin alamittaista, verraten siihen mihin Venäjä on Ukrainan naapurissa ryhtynyt!
- Anonyymi
"Meillä kannatetaan Sanna Mariinia ja niskaan sataa kohta venäläistä sariinia."
- Anonyymi
Toi on hyvä!
- Anonyymi
Sanna ei tunnu ymmärtävän ulkopolitiikkaa tai asemaansa, NATOON liittymistä kun ei pääministeri päätä vaan ihan muut tahot.
- Anonyymi
Ja mitkähän tahot?
Suomen ulkopolitiikkaa hoitaa tasavallan presidentti ja valtioneuvosto.
Tietääkseni pääministeri on valtioneuvoston jäsen, vai olenko väärässä?
Todella tyhmä ja aivan turhan venäjämielinen lausunto. Venäjän sotavoimat ovat hyökkäysvalmiina Ukrainen rajoilla. Venäjä vaatii itselleen etupiiriä, mikä tekisi sen demokraattisista naapureista Valko-Venäjän kaltaisia vasallivaltioita. Demokraattisen Suomen pääministerin pitäisi kantaa vastuuta ja puolustaa paitsi Suomen niin myös muiden Euroopan demokraattisten valtioiden itsenäisyyttä ja vapautta. Todella vastuuton kannanotto, oliko se pääministerin oma vai koko hallituksen näkemys? Ainakin pääministerin ote on viime aikoina lipsunut useammassakin asiassa.
- Anonyymi
Näitä Halosia näyttää edelleenkin olevan maassamme.
Olemme pulassa kun jotkut sokeat aina vaan, joskin laskevaan tendenssiin, äänestävät sosialisteja estämään hyvinvoinnin kasvua ja pilaamaan ulkopolitiikkaakin!
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Olemme pulassa kun jotkut sokeat aina vaan, joskin laskevaan tendenssiin, äänestävät sosialisteja estämään hyvinvoinnin kasvua ja pilaamaan ulkopolitiikkaakin!
Ei kukaan fiksu mitään Perskokkareita äänestä.
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan fiksu mitään Perskokkareita äänestä.
Ei tietenkään vaan ne pestään pois ja vaihdetaan puhtaat kalsarit! Niin minä toimisin jos nuo kokkareet pääsisivät yllättämään vaan eivät ole päässeet!
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Ei tietenkään vaan ne pestään pois ja vaihdetaan puhtaat kalsarit! Niin minä toimisin jos nuo kokkareet pääsisivät yllättämään vaan eivät ole päässeet!
Ei ole päässeet yllättämään koska fiksut kansalaiset lähettivät perskokkareet oppositioon!
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole päässeet yllättämään koska fiksut kansalaiset lähettivät perskokkareet oppositioon!
Moista saavat vielä katua pitkään!
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Moista saavat vielä katua pitkään!
Mitäs katumista hyvässä työssä on? Kirjoitithan itsekin että perskokkareet on paras siivota pois, näinhän on nyt tehty!
Ota opiksi tämä!
- Anonyymi
MARIN TUHOAA SUOMEN MAINEEN....ONKO MEILLÄ VARAA PITÄÄ TUOLLAISTA TEINI INTOILIJAA.
Näkökulma: Marin teki ison virheen - ensin Nato-option rajaamisessa, sitten nostaessaan Yhdysvallat Venäjän rinnalle https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6d0a78f9-8414-4fee-86c3-08681e2cc760 - Anonyymi
Se on jäänyt epäselväksi, että miksi Suomen kannattaisi liittyä Natoon? Pienen maan, joka on strategisesti tärkeällä paikalla, on parempi harjoittaa taitavaa diplomatiaa ja pysyä erossa sotilasliitoista.
USA:lla on - ja oli jo 2. maailmansodan aikana - strateginen intressi auttaa Suomea säilymään itsenäisenä. Riippumatta siitä onko Suomi Naton jäsen vai ei, USA auttaa Suomea pysymään itsenäisenä. - Anonyymi
Marin osoitti ammattitaidottomuutensa. Tähän mennessä pahin Marinin tekemä virhe. Tämän rinnalla dokaaminen oli pikkujuttu.
- Anonyymi
Oisko sitten valtakunnanoikeuteen?
- Anonyymi
Mitä minä kuuntelin Marinin lusunnon, niin se oli juuri päinvastoin, Se otti jyrkkää kantaa nimenomaan toisin päin. Saa olla sitä mieltä, mutta siinä asemassa, jossa hän on, se ei ole viisasta. Se on selvä virhe. Hänen asemassaan pitää olla diplomaattinen, ja ottaa huomioon Suomen asema Euroopassa.
- Anonyymi
taxfree sannuli ei ymmärrä asemaansa ja diplomatiaa,, sannuli vaan molottaa vihaa !!
- Anonyymi
Olisko Putin luvannut Sannalle Vennään ministerin postin ?
- Anonyymi
Antaudumme ehdoitta jenkkien etupiiripolitiikan armoille.
- Anonyymi
Edullisempi olisi jos Sanna leasattaisiin kilpailijamaihin.
Suomen yritysten kilpailukyky nousisi. - Anonyymi
Marin ei ole tehtäviensä tasalla.
- Anonyymi
Putinin pussiin pelaa ymmärtämättömyyttäänkö vai tahallaan ?
Kuten Hattu Halonen aikanaan..
Molemmat todellisuudessa ääripunikkeja.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631271Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11900Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75825Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.87702- 53644
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt37589Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46574Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot121536Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43523