Mahtavaa keskusta - olen aina luottanut aitoon ekopuolueeseen

Minkä puolueen kannattajat ovat aina tukeneet kotimaisuutta, lähellä tuotettua ruokaa, viljaa, hoitaneet ja kasvattaneet metsää hiilinieluksi, tukeneet toimillaan lähityötä? Minkä puolueen edustajat ovat pitäneet huolen siitä, että Suomi on pysynyt asuttuna syrjäisimmissäkin perukoissa? Näitä palveluita olemme saaneet nauttia me kaupunkilaisetkin näinä koronavuosina, retkeillessämme löytäen nämä kauniit järvet, pellot, tunturit ja maalaismaisemat. Läpi hoidettujen metsien, peltojen olemme ajaneet junalla, autolla, matkailuvaunuilla. Ne pellotkaan eivät ole tulleet sinne itsestään, vaan maajussit ovat sukupolvien ajan kovalla työllään ensin raivanneet, sitten viljelleet ja lopulta tarjonneet meille peltojen suomat leivän ainekset.

Keskustapuolueessa on aina luotettu puhtaaseen ruokaan, ekologisesti lähellä tuotettuun. Tämä puolue on kantanut vastuuta muutenkin kaikista suomalaisista vaikeinakin aikoina.
Keskustapuolue - sait ääneni näissä vaaleissa <3
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Totta puhut. Olen jo äänestänyt keskustaa, tuota luonnon ystävää.

Äänestä
  • Samoin täällä. Ääni annettu keksustalaiselle.
    Keskustapuolue on kuin kallio jalan alla. Tuttu, turvallinen, fiksu ja vakaa.

    Äänestä

Minkä puolueen toimesta hylättiin fiksuin mahdollinen 3-5 maakunnan sotemalli?
Mikä puolue halusi, että saadakseen lisää valtaa alueilla voimme nostaa SOTEn vuosikuluja miljarditolkulla?
Mikä puolue päätti, että jo olemassa oleva ja toimiva yliopistosairaaloiden verkosto korvataan 21 alueen uudella miljardeja maksavalla verkostolla?

Tuli vaan mieleen...…..

Äänestä

Keskustapuolue on suomalaiselle kuin äiti lapselleen. Tukee ja kannustaa aina <3

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Minkä puolueen kannattajat ovat aina tukeneet kotimaisuutta, lähellä tuotettua ruokaa, viljaa, hoitaneet ja kasvattaneet metsää hiilinieluksi, tukeneet toimillaan lähityötä? Minkä puolueen edustajat ovat pitäneet huolen siitä, että Suomi on pysynyt asuttuna syrjäisimmissäkin perukoissa? Näitä palveluita olemme saaneet nauttia me kaupunkilaisetkin näinä koronavuosina, retkeillessämme löytäen nämä kauniit järvet, pellot, tunturit ja maalaismaisemat. Läpi hoidettujen metsien, peltojen olemme ajaneet junalla, autolla, matkailuvaunuilla. Ne pellotkaan eivät ole tulleet sinne itsestään, vaan maajussit ovat sukupolvien ajan kovalla työllään ensin raivanneet, sitten viljelleet ja lopulta tarjonneet meille peltojen suomat leivän ainekset.

Keskustapuolueessa on aina luotettu puhtaaseen ruokaan, ekologisesti lähellä tuotettuun. Tämä puolue on kantanut vastuuta muutenkin kaikista suomalaisista vaikeinakin aikoina.
Keskustapuolue - sait ääneni näissä vaaleissa <3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu