Potilas jonossa

Odotin vuona 2020 huhtikuussa luvattua lähetettä neurologisiin tarkempiin tutkimuksiin ja toimenpiteisiin, vielä kesällä -21 sitä ei ollut tullut , minulle sanottiin olisi pitänyt soittaa aikaisemmin, mistä olisin tiennyt, olin kuulemma pudonnut jonosta uuden tietokonejrjestelmän vuoksi, lähete tulisi kiireellisenä, tuli vasta lokakuun aikoihin ja tutkimukset venyivät.
Hakiessani särkylääkkeitäni apteekista sainkuulla resepti pitää uusia.
Koska ajoissa piti ilmoittaa reseptin loppumisesta tein niin, kaksi viikkoa ennen lääkkeiden loppumista ilmoitin asiasta hoitavalle taholle, omakanta näytti ettei reseptiä ole uusittu ja lopulta soitin hoitavalle taholle asiaa vietiin kolme kertaa eteenpäin ja aina lääkäri sanoi reseptiä olevan jäljellä.
Minua käskettiin oemaan yhteydessä apteekkiin, apteekki sanoi samaa mitä olin jo useaan otteeseen maininnut hoitavalle taholle, pyysin apteekkia soittamaan hoitopaikkaani, he lupasivat ja kaikkihan riippuisi siitä saisivatko lääkärin käsiin, onnekseni saivat, apteekki ilmoitti myös minulle reseptin olevan uusittu mutta lääkärin oli ollut vaikea saada tietokoneella uusimista toimimaan kyseessä kun oli joku kaksois jotain.
Kiitos Hus, en varmasti ole ainut jolle näin on käynyt, muyya onko potilaalla aina vastuu ?
169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On. Voi päästä hengestään jos ei ole varaa yksityiselle ja tk:n lääkäri ei sano eikä tee mitään. Siihen on tyytyminen. Tyhjän saa pyytämättäkin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Odotin vuona 2020 huhtikuussa luvattua lähetettä neurologisiin tarkempiin tutkimuksiin ja toimenpiteisiin, vielä kesällä -21 sitä ei ollut tullut , minulle sanottiin olisi pitänyt soittaa aikaisemmin, mistä olisin tiennyt, olin kuulemma pudonnut jonosta uuden tietokonejrjestelmän vuoksi, lähete tulisi kiireellisenä, tuli vasta lokakuun aikoihin ja tutkimukset venyivät.
Hakiessani särkylääkkeitäni apteekista sainkuulla resepti pitää uusia.
Koska ajoissa piti ilmoittaa reseptin loppumisesta tein niin, kaksi viikkoa ennen lääkkeiden loppumista ilmoitin asiasta hoitavalle taholle, omakanta näytti ettei reseptiä ole uusittu ja lopulta soitin hoitavalle taholle asiaa vietiin kolme kertaa eteenpäin ja aina lääkäri sanoi reseptiä olevan jäljellä.
Minua käskettiin oemaan yhteydessä apteekkiin, apteekki sanoi samaa mitä olin jo useaan otteeseen maininnut hoitavalle taholle, pyysin apteekkia soittamaan hoitopaikkaani, he lupasivat ja kaikkihan riippuisi siitä saisivatko lääkärin käsiin, onnekseni saivat, apteekki ilmoitti myös minulle reseptin olevan uusittu mutta lääkärin oli ollut vaikea saada tietokoneella uusimista toimimaan kyseessä kun oli joku kaksois jotain.
Kiitos Hus, en varmasti ole ainut jolle näin on käynyt, muyya onko potilaalla aina vastuu ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu