Sillä sais maksettua 20 tuhannen hoitajan palkat vuodeksi. Totesi Purra äsken. Siis se kun on vielä velaksi otettua rahaa, joka otetaan Suomalaisten veronmaksajien piikkiin, niin on se on on.
No joku jo sanoo, että kehoittihan Jeesuskin useaan kertaan auttamaan lähimmäistään ja sanoi vielä, että kaiken minkä te olette tehneet, tai jättäneet tekemättä lähimmäiselle. Sen te olette tehneet minulle.
Nyt täytyy nähdä kenelle Jeesus puhui. Hän puhui minulle ja sinulle, siis yksilö ihmiselle, ei valtiolle eikä sen lautakunnille eikä ministeriöille.
Siis jokaisen meistä on mentävä omalle kukkarolle, eikä valtion pussille, koska ne rahat on kerätty oman kansan turvallisuuden ja hyvinvoinnin kuluihin. Siis jokainen meistä Suomalaisissa saa tehdä avustustyötä ihan niin paljon kun vaan ikinä, niin tuleekin tehdä ja vielä niin, että se oikeen kirpaisee, kohteita on kyllä riittävästi, esim. Kirkon ulkomaan apu tai punainen Risti ym.
Jotkut haluaa leikkiä hyvää ihmistä. Kun suureen ääneen puhuu avustamisesta, mutta ei kuitenkaan omilla, vaan toisen varoilla, siis niillä, joilla kuuluis hoitaa niiden asioita joilta ne rahat on kerättykin. Ikävä sanoa, mutta toisen varoilla tehty hyväntekeväisyys,, onko se ollenkaan sitä.?
No joku jo sanoo, että kehoittihan Jeesuskin useaan kertaan auttamaan lähimmäistään ja sanoi vielä, että kaiken minkä te olette tehneet, tai jättäneet tekemättä lähimmäiselle. Sen te olette tehneet minulle.
Nyt täytyy nähdä kenelle Jeesus puhui. Hän puhui minulle ja sinulle, siis yksilö ihmiselle, ei valtiolle eikä sen lautakunnille eikä ministeriöille.
Siis jokaisen meistä on mentävä omalle kukkarolle, eikä valtion pussille, koska ne rahat on kerätty oman kansan turvallisuuden ja hyvinvoinnin kuluihin. Siis jokainen meistä Suomalaisissa saa tehdä avustustyötä ihan niin paljon kun vaan ikinä, niin tuleekin tehdä ja vielä niin, että se oikeen kirpaisee, kohteita on kyllä riittävästi, esim. Kirkon ulkomaan apu tai punainen Risti ym.
Jotkut haluaa leikkiä hyvää ihmistä. Kun suureen ääneen puhuu avustamisesta, mutta ei kuitenkaan omilla, vaan toisen varoilla, siis niillä, joilla kuuluis hoitaa niiden asioita joilta ne rahat on kerättykin. Ikävä sanoa, mutta toisen varoilla tehty hyväntekeväisyys,, onko se ollenkaan sitä.?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kerran kirkossa istuessani, kolehtihaavin lähestyessä ystäväni kävi hiukan levottomaksi ja hän hieman ehkä häpeillen pyysi minulta muutamaa penniä, jotka hän saisi pudottaa uhrikoppaan. No minulla oli ja annoin.
Olin paikallisessa kirkossa, kolehti kerättiin kuten aina. Poistuessa vieressä istunut mies kysyi minulta ''..paljonko sait, minä sain kaksi euroa ja napin..''
Vaikka Suomella ei ole ollut siirtomaita riistettävänä, kyllä mekin olemme hyötyneet Euroopan hyvinvoinnista, jota tuskin olisi ellei olisi hyödynnetty Afrikan, Etelä-Amerikan ja Aasian maita. Ja eipä tuo riisto mihinkään ole loppunut. Yhtä lailla länsimaiset yritykset hyödyntävät edelleen noita alueita.
Ilmastonmuutos tekee koko ajan isompi alueita asuinkelvottomaksi, joten ihmisille jää vaihtoehdoksi lähteä pois tai kuolla. Siihen päälle sodat, jotka eivät sillä vähene että ei edes yritetä tukea demokraattista kehitystä, terveydenhuoltoa, lasten ja naisten asemaa tai koulutusta.
Toki, Suomessa voidaan ajatella että ei kuulu meille, huolehtikoot muut tai kuolkoot tuolla. Ja mehän pistetään rajat kiinni kun väki pakenee sotien ja kuivuuden alta, tänne ei tulla. Suomi ei vaan ole mikään omavarainen erämökki jossa voidaan eristäytyä muusta maailmasta ja kasvatella perunaa ja kalastaa. Olemme osa globaalia maailmaan ja syvästi riippuvaisia siitä, miten maailma makaa. Irrottautuminen ei ole vaihtoehto koska samalla menee tämän maan elinkelpoisuus.
Niinkö vai?!? Suomi ei ole maailmankaikkeuden sosiaalitoimisto ja maailmanparantaja hiilinieluineen, ainakaan millään normaali ihmisten mittapulla ja järjellä ajateltuna.
Ehkä vihervasemmistolaisten ismeissä "meillä on varaa, tilaa ja velanottokykyä"... Ei ole kauaa...
Tuo jos mikä on sitä vihervasmmistolaista valheellista paatosta. Meillä ei todellakaan ole velvollisuutta heikentää omaa hyvinvointiamme, ja tasa-arvoamme jonka olemme itse rakentaneet itsellemme. Muut tehkööt saman, omilla rahoillaan ja työllään.
Miten näin pienellä (suomen) kantaväestö määrällä on varaa elättää eu.a , ja puol afrikkaa., tyhmempää lössiä on tellukselta vaikea löytää.
No sitten ei puutu kuin ne 20 000 hoitajaa?
Jotka lupasi kouluttaa nekin jotka leikkasi koulutuksesta 🤣
Persut, paljonko maksaa sitten se, jos ottaa esim. 35000 tänne, kun siellä eivät pärjää?
No tottakai auttaa pitää, mutta nyt on ymmärretty väärin se asia tai se on kokonaan hukassa osalta porukalta, kenen kuuluu auttaa. Sellaiset ihmiset, jotka eivät halua mennä omalle kukkarolle, ovat sitä mieltä että valtion kuuluu auttaa. Kun demokratiassa veronmaksaja äänestää omien rahojensa hoitajan, joka sitten hoitaa veronmaksajan rahat parhaalla katsomallaan tavalla nykyisten ja entisten veronmaksajien hyväksi, oman maan rajojen sisäpuolella, hyvä niin.
Meidän yksityisten ihmisten tulee auttaa ihan omilla varoillamme ja on todella autettukin lähimmäistä kotimaassa ja myös ulkomailla, siitä on hyvä esimerkki esim. nenäpäivä keräys. Tuhansilla yksityisillä henkilöillä on kummilapsia kehitysmaissa, sairaaloita ja kouluja rakennetaan ja pidetään yllä tänäkin päivänä ykstuisten lahjoittamilla varoilla. Kun joku antaa omistaan, se tuo siunausta niin saajalle kun antajallekin. mutta jos toisen omaa on jakamassa ilman omistajan lupaa, niin voi olla, että se hyöty jää olemattomaksi puolin ja toisin.
tottakai pitää auttaa....rruuaaaaahhhh...voi äiti
Mikä siinä oli noin vaikeatajuista, että sinulta pääsi taas tuo aivopierusi rruuaaaaahhhh, joka kertoo että putosit kärryiltä?
Kertoo paljon Ankeis-Riikan polittisen realismin ymmärryksestä, jos luulee lopettavansa aluevaalien tuloksella koko kehitysavun kerralla kesken vuotta. Haloo! Tämähän ei ole populismia, vai voisiko kuitenkin vähän olla?
Miten tyhmä sinä olet jokaisen puheenjohtajan lupaillessa asioita joita eivät edes aio toteuttaa? Mitä taas oman puolueen linjauksien esille tuomiseen tulee on aina yhtä hämmästyttävää ettet sinä puutu niihin yhdenkään muun puolueen kohdalla kuin persujen?
Huvittaa vieläkin Marinin tilitys lupaako Orpo pysyä kovana neuvotellessaan persujen kanssa hallituspaikasta aiheena työperäinen maahanmuutto mitä persut eivät edes vastusta yksinomaan elintasopakolaisuutta. Ja lopputulos missä Orpo ottaa persut hallitukseensa antaen jopa leikata siitä kehitysavusta.
Missähän Purra tuollaista on kertonut aluevaali tuloksella tapahtuvaksi?
On arvioitu, että Perussuomalaisuuden kustannukset Suomelle on n. 10 miljardia euroa.
Kerrotko vielä mitkä ovat vuosittaiset kustannukset valtiolle mielenterveysongelmaisista joita itsekkin edustat?
Persujen päivähoito Arkadianmäellä maksaa veronmaksajille runsaat 10 milliä vuodessa.
On todistettu, että Pelle viherkommarien kustannukset Suomelle on n. 100 miljardia euroa.
Persut on vinkuneet kauan ''...täytyy viedä apu paikan päälle...''
Sitä paikanpäälle viemistä kutsutaan nimellä kehitysapu.
Toisena vaihtoehtona edelliselle vast.ottaminen Suomeen jonka jälkeen hutisalo miettii keinoja millä saada kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseen saaneille täysi ylläpito Suomalaisten verovaroilla hankkeen päätteeksi millä piti puuttua laittomaan maassa olemiseen täydellä ylläpidolla ilman lupaa olla maassa. Mutta mikäs siinä jos sinä haluat maksaa omasta pussista jatkossakin vinkuintian korruptiolle kehitysapua joka ei koskaan edes saavuta lähtökohtaista kohdettaan?
1,2 miljardia on 1200 miljoonaa, olis iso raha hoitajien palkkoihin. Nyt ei, siis kansalaisilla joilta nämäkin rahat kerätään, korkojen kanssa, koska ne on otettu lainaksi ja otetaan aina,niin kauan kun tämä meininki jatkuu. Niin olis tarpeellista vähän selvittää mihin ja keiden takuun ne kehitysvut oikeen katoaa.
Paljonko per kansalainen ?
''...olis iso raha hoitajien palkkoihin''
Niin olisi, mutta kun hoitajat eivät tienaa 60 tonnia vuodessa;)
Hiukan outo kommentti taas kerran.
Helmitaulu auttaa.....
Se on 240 euroa jokaista kansalaista kohden vauvasta 100 vuotiaaseen.Naapurissa asuu 10 henkinen perhe. Se tekee 2400 sen perheen kontolle. Juurikin suurilta lapsi perheiltä on viime vuosina leikattu isolla veitsellä ja lähetetty heidän rahansa huitsin nevadaan, siis kuka tietää mihin.
Miten se outoa kommenttiasi auttaa?