Käsittämätön pääministeri, hiljaa ?

Antaa vaikka paikkojen kylmetä ja rikkoontua aatteensa takia.

Työntekijöiden palattava töihin UPM:n tehtaiden voimalaitoksille, päätti oikeus – Paperiliitto saa muutoin isot sakot
Paperiliiton lakko metsäyhtiö UPM:n tehtailla jatkuu kolmatta viikkoa.

Käräjäoikeus on rajannut UPM:n tehdaspaikkakuntien lämmöntuotannon ja vedenkäsittelyn Paperiliiton lakon ulkopuolelle.

Metsäyhtiö UPM haki tätä turvaamistoimea Helsingin käräjäoikeudesta. Käräjäoikeus on antanut päätöksensä tänään perjantaina kuultuaan lakon molempia osapuolia.

Oikeuden päätöksen mukaan Paperiliiton on kahden miljoonan euron sakon uhalla lopetettava sellaiset työtaistelutoimet UPM:n tehtailla, jotka vaarantavat yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittiset toiminnot.



Turvaamistoimi koskee UPM:n ja sen tytäryhtiöiden voimalaitoksia ja vedenkäsittelyä Jämsänkoskella, Lappeenrannassa, Kouvolassa, Raumalla ja Valkeakoskella sekä vedenkäsittelyä Pietarsaaressa.
UPM:n tehtaiden voimalaitokset tuottavat valtaosan kaupunkinsa kaukolämmöstä – lakko sulkee nekin.
Paperiliiton lakko UPM:n tehtailla jatkuu kolmatta viikkoa. Se alkoi uudenvuodenpäivänä, 1. tammikuuta. Paperiliitto on ilmoittanut, että lakko voi jatkua jopa 19. helmikuuta asti. Lakkoa pidennettiin kahdella viikolla viimeksi eilen, torstaina.
1353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Menossa punaisten vallankumous yritys.
mm -Lakot ilmailualalla saattavat osua hiihtolomaviikoille

Äänestä
  • Täysin mahdollista, kun omistajaohjaus-, kunta-, työ-, liikenne- ja peruspalvelupolitiikat ovat punaisten ohjauksessa. Punaisten politiikan tavoitteena on talouden romahduttaminen sekä yksityisellä että julkisella sektorilla, kuten ilmailuala vaikuttaa sekä liikenne- että työpolitiikkaan.

    Demarit ovat aina väittäneet olevansa pieni- ja keskituloisten asialla mm. työllisyydessä. Niinkö on kuin miltä näyttää?

    Äänestä

Ja kepu samassa hallituksessa hiljaa.. Luulisi metsänomistajiakin kiinnostavan. Mutta Saarikko on kovasti vasemmalla.

Äänestä

MItä Marinin olisi pitänyt asiassa lausua? Samaan tapaan kuin Antti Rinne, vaikkakaan Rinteen lausuma on tuskin liittynyt oikeuden päätökseen.

Olen muutaman kerran odottanut, että eduskunnassa pidettäisiin messuja veroviranomaisten verotuspäätöksien kaatumisista korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Joitakin vuosia sitten korkein hallinto-oikeus katsoi, että verohallinnon muutaman kymmenen miljoonan suuruinen vaatimus joltakin pörssiyhtiöltä oli perusteeton.

Suuressa salissa oltiin kuin kusi sukassa. Kukaan ei hiiskahtanutkaan asiasta. Ei yksikään kokoomuslainen, ei edes Harry Harkimo.

On tietenkin selvää, että yksittäisiin tuomioistuimien päätöksiin ei ministerien pitäisi ottaa juurikaan kantaa. Sen vuoksi Marinin vaitiolo saattaa olla viisasta. Kansanedustajien osalta tilanne on toinen. He ottavat liiankin kanssa kantaa, ja siksi esimerkiksi kaatuneista verotusasioista ei saisi olla vaiti.

Äänestä
  • Pääministeri johtaa Suomea, eikä sallia tuollaista lain vastaista. Sentään sivitysvaltio ja yksi punaporukka laittanut kaupunkeja..kyliä lämmöstä pois, joka normaalisti lämpöä tuottaa. Oikeus määräsi heti lämmöt päälle, sen punanuttejen antaa työntekijöitä elleivät itse mene omin lupinensa kattiloita lämmittämään.

    Pääministerin tulee ensi kädessä tuollaiseen puuttua, muttei taida tyttö käsittä koko asiaa, kun vielä maksetty Ay-rahoilla hiljaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pääministeri johtaa Suomea, eikä sallia tuollaista lain vastaista. Sentään sivitysvaltio ja yksi punaporukka laittanut kaupunkeja..kyliä lämmöstä pois, joka normaalisti lämpöä tuottaa. Oikeus määräsi heti lämmöt päälle, sen punanuttejen antaa työntekijöitä elleivät itse mene omin lupinensa kattiloita lämmittämään.

    Pääministerin tulee ensi kädessä tuollaiseen puuttua, muttei taida tyttö käsittä koko asiaa, kun vielä maksetty Ay-rahoilla hiljaiseksi.

    Pääministerin ei kuulu sekaantua työmarkkinapolitiikkaan.

    Äänestä

  • Marin otti kovasti kantaa, kun UPM ajoi Kaipolan alas. Kun Stora teki huomattavasti isomman liikkeen Veitsiluodossa, niin Marin oli täysin hiljaa, Stora on ideologisesti Marinin mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pääministerin ei kuulu sekaantua työmarkkinapolitiikkaan.

    On sekaantunut jo..lue tarkemmin.

    Äänestä

Pöljä aloitus taas. Poliitikkojen EI PIDÄ sekaantua työmarkkinapolitiikkaan ja palkkariitoihin!!

Äänestä
  • Vaikka paikat kylmenee.
    Tottakai silloin pitää. Päämisterin kuuluisi sanoa lakkoisille, että nyt ja heti paikat takaisin lämpimiksi. Oikeus jo niin totesi. Mitä me pääministerillä joka ei hoida tehtäviään maan ykkösjohtajana.

    Äänestä

Vanhempien demarein jo puuttua kylien kylmenemisiin.
Ay-johtajat pitävät Marinia pilkkanaan.

Äänestä
  • No kyllä ne fossiilisilla toimii joka kaupungissa.Yksikään tehdas ei tuo lämpöä auringolla eikä tuulella.Eikö ole aika luontevaa että viher hallitus on tyytyväinen kun ei tehtaiden piiput savuta.Kylmä on maaseudullakin monella jos ei ole rahaa sähkölaskuun.Ei lämmitä tuuli ei aurinko.

    Äänestä

Punikit kylmentää paikat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Antaa vaikka paikkojen kylmetä ja rikkoontua aatteensa takia.

Työntekijöiden palattava töihin UPM:n tehtaiden voimalaitoksille, päätti oikeus – Paperiliitto saa muutoin isot sakot
Paperiliiton lakko metsäyhtiö UPM:n tehtailla jatkuu kolmatta viikkoa.

Käräjäoikeus on rajannut UPM:n tehdaspaikkakuntien lämmöntuotannon ja vedenkäsittelyn Paperiliiton lakon ulkopuolelle.

Metsäyhtiö UPM haki tätä turvaamistoimea Helsingin käräjäoikeudesta. Käräjäoikeus on antanut päätöksensä tänään perjantaina kuultuaan lakon molempia osapuolia.

Oikeuden päätöksen mukaan Paperiliiton on kahden miljoonan euron sakon uhalla lopetettava sellaiset työtaistelutoimet UPM:n tehtailla, jotka vaarantavat yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittiset toiminnot.



Turvaamistoimi koskee UPM:n ja sen tytäryhtiöiden voimalaitoksia ja vedenkäsittelyä Jämsänkoskella, Lappeenrannassa, Kouvolassa, Raumalla ja Valkeakoskella sekä vedenkäsittelyä Pietarsaaressa.
UPM:n tehtaiden voimalaitokset tuottavat valtaosan kaupunkinsa kaukolämmöstä – lakko sulkee nekin.
Paperiliiton lakko UPM:n tehtailla jatkuu kolmatta viikkoa. Se alkoi uudenvuodenpäivänä, 1. tammikuuta. Paperiliitto on ilmoittanut, että lakko voi jatkua jopa 19. helmikuuta asti. Lakkoa pidennettiin kahdella viikolla viimeksi eilen, torstaina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu