Wikipedia mainitsee 6 rokotevalmistajaa, joilta EU on ostanut rokotteita. Lisäksi on venäläisten oma Sputnik-rokote.
Pfizer taitaa pystyä valmistamaan vuodessa 2 miljardia annosta, Johnson & Johnson 1 miljardia. Tosin, Johnson & Johnsonin valmistama rokote ei tarvitse tehoste annosta. Seitsemän suurta valmistajaa, joten luulisi, että maailman 7 miljardia ihmistä olisi mahdollista rokottaa. Mutta onko asia todellakin niin?
Kaikki rokotteet ei ole samanlaisia, mikä on hyvä siinä mielessä, että on eri tarpeita. Esim. Johnson & Johnsonin rokote sopii hyvin kodittomille ja paperittomille jaettavaksi, sillä heitä on hankala saada edes kerran tavoitetuksi rokotukseen. Rokotuksista osa on mRNA tyyppiä, joita on helppo valmistaa, mutta kylmäsäilytys voi jakeluvaiheessa tuoda joissakin valtioissa ongelmia. On myös toisen tyyppisiä rokotteita, jotka ei edellytä niin vaativaa säilytystä, mutta jotka ovat vaativampia valmistaa. Vaativuus valmistuksessa voi johtua raaka-aineen saatavuudesta tai itse valmistusmenetelmistä.
Omat haasteensa tuo poliittiset ja kaupalliset syyt. Venäjän Sputnik-rokote ei kelpaa länsimaissa, syy on virallisesti kai länsimaiden korkeammassa standardeissa rokotteille, mutta varmasti myös Venäjä-vastaisuutta esiintyy. Lisäksi eri valtioilla on omat rajamuodollisuudet ja muut, jotka ainakin hidastaa jakelua. Rokoteyhtiöt tuottavat omistajilleen voittoa, jolloin patenteista halutaan pitää kiinni. Mikäli siinä ei onnistuta ja valtiot purkavat patentit, ei nämä yhtiöt ala tekemään yhteistyötä muiden rokotevalmistajien kanssa jakamalla tietoa, joka kuuluu liikesalaisuuden piiriin.
Nyt annan puheenvuoron sekä rokotemyönteisille että rokotevastaisille. Huomautan kuitenkin, että tämän keskustelun aiheessa pysymiseksi, ei alettaisi kiistelemään kuinka "tehokas" tai "tehoton", "turvallinen" tai "myrkyllinen" rokote on. Tai peräti onko rokotteessa "mielenhallinta, vakoilu yms. juttuja", niin kuin rokotevastaisten porukan sisällä pieni ryhmä salaliittoihin uskovia ajattelee. Semmoisille keskustelulle on omat aloituksensa.
Tämän keskustelun aihe siis, jos ei vielä selvää... On rokotteiden saatavuus. On selvää, että jos rokotteita ei onnistuta jakamaan 1. tarpeeksi monelle 2. tarpeeksi ripeästi, niin syntyy uusia virusmuunnoksia. Esim. jos kaikki Suomessa ottaa rokotteet, mutta Afrikassa syntyy rokottamisen vähyyden seurauksena virusmuunnos, joka lentoyhteyksien kautta leviää maailmalle. Ensin siirtyy vaikka ranskalaiselle Afrikassa vierailleelle turistille, joka palaa kotimaahansa ja siellä häneltä tartunnan saa joku, joka tartuttaa sen johonkin Suomeen matkalle lähtevälle... Silloin virusmuunnos tulee Suomeen ja kaikki jo otetut rokotteet ovat olleet turhia, sillä virusmuunnos tekee kaikista taas kuin rokottamattomia. Uutta rokotetta siihen on myöskin turha kehittää, sillä tutkimus - raaka-aineet - valmistus - luvat - jakelu on hankala prosessi, jota voi vielä viivyttää pieleen menneet "saastuneet" erät rokotteita. Niitä rokotteita ei saada kaikille ihmisille, ainakaan riittävän nopeasti, jaettua, jos ei aiemminkaan saatu.
Mitä mieltä olette... Jos leikitään, että kaikki rokotteet olisi turvallisia, teho se mitä väitetään ja on havaittu (hyvä teho muuten, mutta tehoaa huonosti muunnoksiin) ja kaikki kiltisti suostuisivat sen ottamaan... Onko realistista, että siltikään kaikki maailman ihmiset (tämähän ei ole paikallinen epidemia vaan maailmanlaajuinen pandemia) saataisi rokotettua alle vuoden, ehkä reilustikin alle vuoden, ettei syntyisi uusia virusmuunnoksia? Ja jos ei ole realistista, miksi sitten ottaa hyödytön rokote, vai onko rokoteyhtiöiden rikastuttaminen jokin itsetarkoitus?
No, keskustelkaa!
Koronarokote + huono jakelu/saatavuus = virusmuunnos ja rokotteiden hyödyttömyys?
3
123
Vastaukset
- Anonyymi
Onhan maita joissa rokotuskattavuus lähentelee jo 100 prosenttia, mutta jostain kumman syystä korona vain jyllää alueella..
Kuka kertoo syyn? Siitä huolimatta samaan halutaan pyrkiä joka puolella? Miksi?- Anonyymi
On myös maita, joissa ei ole havaittu lainkaan Koronaa. Tällainen maa on esimerkiksi Tonga, joka sijaitsee eteläisellä tyynellä merellä.
Toki pitää muistaa, että heillä on nyt Koronaa paljon pahempia huolen aiheita. Toivotamme voimia heille!
- Anonyymi
Näytöt puhui puolestaan ...missä piikitetään siellä tapaukset räjähtää käsiin..elikä piikki toimii erityisen hyvin levittäjänä..se onkin ainut teho piikissä.ei suojaa vakavalta tautimuodolta eikä kuolemalta eikä lievältä taudilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233083Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 65646Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3593Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32551Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha34519Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3479- 36475
- 40471
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es17465Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3460