SDP ja SDP:n toimittajaliiga haukkuu Kokoomuksen Pinokkiota.
Olen samaa mieltä, että joku on valehteleva paska. En vain tiedä kuka.
Aika näyttää, nyt on liian varhaista tuomita ketään.
Olen samaa mieltä, että joku on valehteleva paska. En vain tiedä kuka.
Aika näyttää, nyt on liian varhaista tuomita ketään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Esität järkevän suhtautumistavan. Kyse on kansalaisille hyvin tärkeästä asiasta. Mittavasta mahdollisuudesta verotuksen kiristymiseen, verohallinnon byrokratian lisääntymiseen ja verotukseen liittyvien määräysten monimutkaistumiseen.
Jos Kokoomus on oikeassa väitteessään, hallitus ansaitsee kaksikin Pinokkion kuvaa ja syytteen valtakunnanoikeuteen. Mikäli Kokoomus on väitteineen väärässä, seuraa korkeintaan joitain keskusteluita, muistelemisia ja ehkä pien vaikutus kannatukseen, jompaan kumpaan suuntaan.
Se on selvää, että Kokoomus on osunut arkaan kohtaan. Miksi maakuntaveroa valmistellaan, jos sitä ei aiota panna täytäntöön. Kova kuorma ministerien uskottavuudelle.
Kun ministeritasolla toimivat puoluejohtajat esiintyvät kaiken kansan edessä juuri ennen vaalipäivää, niin heidän soisi olevan rehtejä ja avoimia. Juuri nyt olisi ollut aiheellista avoimesti kertoa miksi ministeriötasolla maakuntaveroa valmistellaan vaikka samanaikaisesti ministerit kepusta ja sdp:stä väittävät, että maakuntaveroa ei tule.
Tilanteessa on sovittamaton ristiriita ja se on kansalaisia halventavaa ja saa kansalaisen uskomaan, että hänelle valehdellaan.
Puhuvat nyt oikeasti muunneltua totuutta, on hauska kuulla joko illan vaalilähetyksessä aletaan korjaamaan sanottuja lipsahduksia. Todennäköisesti. Silkkaa valehteluahan tuo on, jos saaa olla rehellinen, ilman korulauseita. Toki on aina helppo vedota siihen että jokaisen olisi pitänyt ymmärtää, ettei SOTE tule ilmaiseksi ja siksi maakuntavero on välttämätön. Kyse on siitä mikä sen veron nimeksi tulee, ehkä viisikon ideariihi keksii sille jonkun hauskan nimen, kyse on kuitenkin maakuntaverosta sitennkuten tavallinen tallaaja sen ymmärtää. Ihan pöyristyttävää kikkailua ja tarkoituksellista harhaanjohtamista hallituspuolueilta. Ei hyvä.
Nyt äänet on annettu joten lupaukset voidaan perua.
Minä vetoaisin kahteen "yllättävään" syyhyn:
- rahat eivät riitä lupauksiin
- olosuhteet ovat muuttuneet
Hyvinvointialue on väärä nimi. Oikea on Rahankeruualue