Mul on kahdes viikos tyttöystävä jättänyt, kaksi parhaimpia kaveria kuollut autoonnettomuudessa ja yks kaveri on kuolemassa.. ja tunteet ei tule ulos. kahdes vuodes melkein kaikki mun kaverit on kuollut eri onnettomuuksissa ja tuntuu ihan paisuneelta, mut ei tahdo päästä ulos ne tunteet.. en haluaisi räjähtää, mitä tehdä? Olen aina hoitanut itse kaikki ongelmat sisälläni, mut tuntuu että pian on liian paljon...
Ei tunteet tule ulos...
Joo
1437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tyypillisesti ajatellaan että läheisen kuollessa pitäsi olla jotkin suunnattomat "tunteet" suunnattomansuuresti 24/7 esillä. On hyvin yleistä ajatella, että enkö tunne ja sen myötä käsittele asiaa tarpeeksi, ja että "räjähdänkö" jossain kohtaa.
En ole ikinä nähnyt, että kukaan olisi "räjähtänyt", vaikka noita samantyyppisiä tunteita liian vähästä tuntemisesta tulee aluksi ainakin jossain määrin varmaankin kaikille jotka ovat jotain kunnolla menettäneet.
Sepä se. Ulkopuoliset ajattelevat, että miten tuo tuon kaiken kestää, ja itse ajattelee sisällään, että näinkö tämä nyt menee. Eikä ollenkaan niin kuin mitä itse on ennen omia menetyksiään otaksunut muiden kokevan, kun läheisensä menettävät.
Tuli aika sekavasti, mutta ymmärsit varmaan pointin?
Ei siis syytä huoleen tällaisen asian kohdalla. Oikeasti työstät surua varmasti koko ajan, meillä vain on yleinen harhakuvitelma siitä, miltä sen "oikeasti" pitäisi tuntua tai näyttää.
Juttele kaikista kuolleisiin läheisiisi liittyvistä ajatuksistasi ja asioistasi silloin ja sellaisille ihmisille, jolloin se tuntuu itsestäsi sinulle itsellesi hyvältä. Eli paljasta surevaa sisinpääsi juuri sen verran, kuin mikä itsestä tuntuu hyvältä. Surun kanssa kun voi helposti käydä niinkin, että asia ja siihen liittyvät omat tunteet ja ajatukset tuntuvat erittäin henkilökohtaisilta, ja jos niistä "väkisin" kertoo kovasti esim. puolituttujen kysellessä /udellessa (kyllä, valitettavasti joskus näinkin!), voi se tuntua todella pahalta jälkeenpäin.
Mutta samassa tilanteessa olevien kanssa, joille sama menetetty läheinen oli yhtä läheinen kuin sinullekin, on hyvä jutella, jutella ja jutella, jos siltä vain suinkin tuntuu. Mitä enemmän tällaisia ihmisiä lähellä, sen parempi.
Suru on hyvin yksilöllistä, eikä sureminen todellakaan tarkoita sitä, että pitäisi täyttää surevan "yleisten vaatimusten" tunnusmerkit, koska oikeasti sellaista surijaa ei ole olemassakaan!
Kaikkea hyvää sinulle. Elämä jatkuu, mutta muuttaa kuolemansurun myötä muotoaan ja saa sitä kautta ajan kuluessa uusia tärkeämpiä ja kirkkaampia päämääriä. Voi jättää turhan pois, ja se on jo jonkinlainen lahja se.