Eipä muuta. Kuin älkää uskoko valheita. Bandino näyttää kirjoittelevan täälläkin. piiloutuu eri nimimerkkien taakse. Kyseessä on suomalainen heppu, tulin tuntemaan hänet Soft Engine kaudella, tuolloin kirjoitteli vielä suomenkielellä tubessa. Nyt mieluusti esiintyy, etenkin suomenkielisessä somessa muun maalaisena viisufanina,
Kansainväliset viisufanit ovat äänestäneet The Rasmus ja Jezebel suosikiksi kahdessa eri gallubissa
6
982
Vastaukset 6
- Anonyymi
Aina gallubeissa meidän lauluja ulkomaalaiset ovat kehuneet. He ovat kohteliaita, eivätkä tietenkään kerro totuutta.
Biisi soi jo jäähalleissa. Taattua tavaraa. Onko Rasmus niin iso uhka että kansainvälinen raati taktikoi Rasmuksen ulos Suomen karsinnoissa. Suomen pitää yksin ilman ulkolaisia raateja päättää mikä kappale lähetetään viisuihin.
- Anonyymi
Toivottavasti se uusi tyttö myös soittaa itse tai soittaako hän kitarasoolon?
Laurin ääni on madaltunut, melodia vähän simppeli.
Jos heidät valitaan toivottavasti ei käy kuten Darudelle.
Cyan Kucksin Hurircane voisi olla hyvä valinta, paranee joka kuulemalla,- Anonyymi
Siis Cyan Kicks, ei kucks
- Anonyymi
Aika moni maa on jo valinnut oman edustajansa viisuihin ja niin perusteellisen surkeaa kamaa on tarjolla että suomen viisu voi hyvinkin pärjätä kunhan valitaan viisaasti
- Anonyymi
Valitaan viisaasti eli ei Rasmusta. Sulkapään poppoon biisissä ei ole wau-efektiä. Tai valitaan vaan entiset teinirokkarit niin käy kuin DaaRudelle: oman semin kirkkaasti viimeinen. Ja suomalaiset lehdet raportoi paikan päältä, miten on hirveästi tehty töitä ja ullkomaiset toimittajat olleet kiinnostuneita. Luku vei ei vaan toiminut: kaverilla ohkanen ääni ja englannin ääntämys mallia ralli. Mä liputan Bessin puolesta, vaikka en yleensä naislaulajia hirveän paljon kuuntelekaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591471- 251073
- 80945
- 65796
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69764- 47722
- 90703
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.12684- 36680
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i16658- 113629
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 4582
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 18512
- 38506
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24503- 41498