Pcr- testeistä.

Anonyymi

Yhdistetyn hiihtäjästä saatiin erinomainen esimerkki kuvaamaan pcr- testeihin liittyvää ongelmaa.
Hiihtäjä oli siis sairastanut koronan useita vkoja aiemmin ja toipunut ajat sitten. Häneltä evättiin alkuun pääsy Olympialaisiin positiivisen koronatestin myötä..Käytettiin 40 monistuskertaa.....Nyt siellä päätettiin muuttaa herkkyyttä 35 monistuskertaan, jolloin hiihtäjän tulos oli negatiivinen ja näin hän pääsee osallistumaan kisoihin.

Suomessa on käytetty jopa 45 monistuskertaa, joka antaa vääriä positiivisia suurimman osan. Pitäisi käyttää 25monistuskertaa, mutta näin ei tehdä, koska ihmisiä halutaan pelotella korkeilla tartuntaluvuilla, kun ajat sitten toipuneetkin ja myös ne ketkä eivät ole edes sairastuneet, vaikka nenästä onkin viruksen rippeitä löytynyt, saavat positiivisen tuloksen liian herkälle viritetyllä testerillä....

Wick.

5

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korona on PCR-pandemia. Jos kelvottomien PCR-testien tekeminen lopetettaisiin lakkaisi samantien koko pandemia/epidemia.

      PCR-testi ei ole koronatesti. Sen väittäminen sellaiseksi on aivan yksinkertaisesti vale. Ei ole mitään lääketieteellistä perustetta sanoa "koronavirustestiksi" testiä, joka ei erota eri viruksia toisistaan ja joka antaa positiivisia tuloksia mm. meloneista.

      PCR-testihän ei edes etsi kokonaisia luonnollisia viruksia. PCR etsii ja löytää virusten geeniketjun osia. Nämä geenipätkät voivat kuulua vaikka rhinovirukselle tai influenssa A tai B-virukselle. Tai melkein mille vaan mikä viruksen nimellä kulkee. PCR ei kykene niitä erottamaan. PCR ei myöskään tunnista onko virus tartuttamiskykyinen vai vuoden vanha immuunijärjestelmän torjuma virusjäänne.

      Jos saa positiivisen PCR-tuloksen, ja on vähän nuha tai yskä, saa koronatautidiagnoosin. Tällaisella diagnosoinnilla ei ole mitään tekemistä lääketieteen kanssa.

    • Anonyymi

      https://pelastetaansuomenlapset.fi/tietopaketti-koronarokotusten-vaaroista-yms-jonka-helsingin-uutiset-sensuroi-haastattelusta/

      PCR-testit
      PCR-testeiltä, joita on käytetty koko pandemian ajan, ja joita käytetään jatkossakin, puuttuu virheettömyys (accuracy) ja tarkkuus (specificity), eikä niihin voi luottaa diagnostisissa tai
      epidemiologisissa tarkoituksissa. Vahvistussyklien määrää (Ct-arvo), joka tarvitaan löytääksemme kyseessä olevan geneettisen
      materiaalin, harvoin sisällytetään tuloksiin, jotka annetaan viranomaisille, lääkäreille tai testatuille. Suurimmassa osassa kaupallisia RT-qPCR-testejä on vahvistussyklien raja, jossa vahvistussignaalia tulisi pitää positiivisena, asetettu 35:ksi tai suuremmaksi. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että
      Ct-arvoilla, jotka ovat suurempia kuin 30, on hyvin pieni ennustearvo positiivisille virusviljelmille, ja siten myös tartuttavuudelle tai akuutin sairauden olemassaololle |15, 26-28|. Ottaen huomioon, että monissa kliinisissä tutkimuksissa – pitäen sisällään myös Pfizerin tutkimukset ”COVID-19-tapaus” tai ”päätetapahtuma” riippuu vain positiivisesta PCR-testistä (ottamatta huomioon Ct-arvoa) ja yhdestä tai muutamasta ei-spesifisestä hengitystietaudin oireesta, emme voi
      liioitella kelvottoman korkeiden Ct-raja-arvojen käytön merkitystä. Tämä systemaattinen ja laajalle
      levinnyt virhe on vakavasti vääristänyt diagnooseja, joita on annettu yksittäisille potilaille, ja se on myös vääristänyt pandemian epidemiologiaa kokonaisuudessaan.

      Yhteenvetona voi todeta, että positiivista RT-qPCR-testitulosta ei voi hyväksyä todisteeksi siitä, että henkilöllä olisi tällä hetkellä tartunta tai että hän olisi tartuttava – ei silloinkaan, vaikka
      kliininen kuva antaisi sopivaa uskottavuutta tämänhetkisestä COVID-19-infektiosta, ja vaikka sairauden esiintyvyys yhteisössä olisi huomattava.

    • Anonyymi

      Yhdysvalloissa PCR-testin käyttäminen koronan diagnosointiin on jo kielletty. Siellä on kehitetty uusi testi, joka erottaa flunssan ja koronan. Mutta luottamus on mennyt, ainakin minulta...

      • Anonyymi

        Ruotsissa Karolinska teki tehokkuustestin viidellä eri valmistajan testisetillä.
        Tulos: yksikään ei löytänyt Omicronia, mutta vanhemman Deltan löysi 3 valmistetta.
        Täyttä hunpuukkia siis.


    • Anonyymi

      On ollut rikollista touhua aiheuttaa tuhoa vääränlaisella testimenetelmällä.
      Ongelmasta on tiedetty mutta ei välitetty.
      On voitu toimia mielivaltaisesti testin epätarkkuuden takia. Varmasti on väärinkäytöksiä tehty!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe