Puhutaan vaaleista, kun tummista puhuminen johtaa usein oikeuteen!

Aluevaalit menivät ja olivat odotunlainen fiasko! Suuret kunnat päättävät alueensa kaikki asiat, koska heillä on enemmistö aluevaltuustoissa. Esimerkiksi Länsi- Uusimaan aluevaltuustossa on 79 paikkaa ja niistä 47 on espoolaisilla. Nyt Espoo vie kaiken rahoituksen ja muille ei jää mitään.

Lähetin uudistusehdotuksen valtakunnanlaamanni Jääskeläiselle, oikeusministeriöön ja siinä totean, että olisi parempi, jos ihmiset saisivat äänestää jotain alueen kuntaa, puolueen sijaan. Eli ehdokkaat saisivat valita kunnan, alueen sisältä, jonka ehdokkaina olisivat ja jonka etuja ajaisivat.

Äänestäjät voisivat sitten oman mieltymyksensä mukaan äänestää kotikuntansa ehdokasta tai sitten vaikka naapurikunnan ehdokasta.

Vielä parempi idea olisi, että jätettäisiin vaalit pitämättä ja kaupunginjohtajat istuisivat aluevaltuustoissa. Äänestyksissä heillä olisi oman kuntansa asukasmäärään perustuva määrä ääniä.

Jos Venäjä hyökkää Ukrainaan, niin se tarkoittaa, että joukkoja on huomattavasti vähemmän itärajallamme. Voisimme ottaa vihdoin Karjalan takaisin. Sinne voisi muodostaa 4 erillistä hyvinvointialuetta: Karjalankannas, Viena, Aunus ja Laatokan Karjala. Viekkaisin, että Keskusta olisi vahvoilla näilläkin alueilla - maaseutua kun ovat suurimmaksi osaksi. Juu, eikä sitten liityttäisi NATO:on, ettei Putin hermostuisi.

7

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Kun se vaalenee, niin se halpenee
      eikä maksa kuin tuhannen ja viisi"

      Tätä arkkiviisua lauloi hämäläinen minua iäkkäämpä herrasmies Koskissa mitä lie olt 1970 lukua.
      Isopatruuna J Walden eli vielä. Olin vielä polvipöksyikäinen santtu tuohon mailman aikaan.

      • Oletko yksi näistä alkuperäisistä Lotilan Pässeistä? Tunsitko Gunnar- pässin? Innanen keikkaili Gunnarin kanssa ympäri Suomea. Kerran Rovaniemellä pässi katosi ja sitten tuli ilmoitus, että se on joutunut paikalliseen putkaan. Sieltä Innanen sai sen seuraavana aamuna hakea.

        70- luvullahan kaikki nuoret pistivät nastoja poskiinsa ja tukka värjättiin kirkkaan väriseksi irokeesiksi, mutta teillä sitten kuljettiin polvihousuissa ja pelättiin lättähattuja.

        Veikkaus oli alunperin Suomen Tippaustoimisto. Tasapelivaikkaus oli paras myyntivaltti. Veikkaus oli joka viikko ja palautuspäivä keskiviikko. Yksi, risti, kaksi, pennit miljoonaksi.

        "Heti jälkeen sotien
        hankki palan maata,
        puuta ja nauloja,
        tanssilavan rakensi,
        pelimannit palkkasi,
        pontikkaa metsässä keitti,
        juontokeikkaa heitti.
        Silti niukkaa oli elämä,
        kunnes yksi,risti,kaksi
        pisti pennit miljoonaksi -
        nyt joka niemen notkon saarelmaan
        tahtoo tanssit järjestää,
        ynnä muuta ohjelmaa.
        Meinasi aivan unohtua ekolalia,
        joko tiedät ketä arvuutellaan?"

        Onko teillä tapana antaa tippiä esimerkiksi kaupan kassalle tai poliisille? Suositeltava tipin määrähän on 10%. Osuuskaupassa kassa toivottelee oikein hyvät jatkot, jos oma ei riitä, kun niille antaa tippiä ja joskus hyvät viikonloputkin - yleensä perjantaina tai lauantaina.


    • Anonyymi

      Lotilan tiesin. Olin töissä Valkeekoskella Säteri Oy:ssä Kulkumies Iitistä sanoi yks kevät, ettei tämä ole ihmisten paikka, jäädä tänne. Tultiin Kuusankoskelle. Kuusanniemen tehtaan rakennustyömaalta saatiin heti työpaikka. Vuosi oli kai 1963.

      Pitkien piippujen yö on alkanut jo vuosia sitten.

      • Anonyymi

        En tiedä, oliko Mannerheikki tumma vai vaalea. Tädin mies nimitti marskia silleen. Tietenkin näin hänet vain kuvien perusteella.
        Ristiriitainen kuva niistä mull muodostui. Kenraali Airoa pidettiin hänen toimeenpanevana kätenään.
        Ihan ohuena kommarina otaksuin, että se Carl Gustavin hoitoon lähtö sveitsiin juuri kun Suomi eli kohtalonhetkiään Kannaksen murtuessa, johtui enemmän pelosta kuin hoidonpuutteen huolesta kotimaassa.

        Myöhemmin liberalisoiduin... ne Pelastusarmeijan naisetkin niin hienost lauloivat. Ja kukapa se kesällä asuisikaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, oliko Mannerheikki tumma vai vaalea. Tädin mies nimitti marskia silleen. Tietenkin näin hänet vain kuvien perusteella.
        Ristiriitainen kuva niistä mull muodostui. Kenraali Airoa pidettiin hänen toimeenpanevana kätenään.
        Ihan ohuena kommarina otaksuin, että se Carl Gustavin hoitoon lähtö sveitsiin juuri kun Suomi eli kohtalonhetkiään Kannaksen murtuessa, johtui enemmän pelosta kuin hoidonpuutteen huolesta kotimaassa.

        Myöhemmin liberalisoiduin... ne Pelastusarmeijan naisetkin niin hienost lauloivat. Ja kukapa se kesällä asuisikaan.

        Oliko sama tädin mies, joka aina sanoi: "Heil Hitler - meil' Mannerheikki"?

        On se hienoa, kun on voinut asua lapsuutensa paikkakunnalla, jossa pystyi päästämään äänettömiä pieruja, kenenkään huomaamatta.

        Koska viimeksi näit jonkun polttavan rehellistä piippua? Ennen Paavo Salmensuu ennusti säätä piippu kädessä ja Kalevi Sorsa myös. Liitupiipuja löytyy tuhansittain joka pellosta, eikä niitä oikeasti liidusta valmistettu. Lakupiipusta ei saa S- ryhmässä bonusta, koska se rinnastetaan tupakointivälineeseen.


    • Anonyymi

      Hui kun vakava aloitus, mua pelottaa
      😟😥

    • Jos Mannerheim olisi aikoinaan hyökännyt Pietariin, niin Suomi olisi nyt osa Pietarin oblastia. Pietarilaisilla olisi vain pieni enemmistö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      31
      6092
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3633
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3562
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3427
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3036
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2737
    7. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      48
      2598
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      22
      2419
    9. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      121
      2392
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2215
    Aihe