Nato eli Pohjois-Atlantin puolustusliitto on Länsimaisten demokraattisten valtioiden välinen puolustus liitto. Suurin osa sen jäsenistä on Euroopan maita ja Naton tämän hetkinen puheenjohtajamaa on Pohjoismaa Norja.
Suurin osa Amerikkalaisista sota-operaatioista ei ole Naton alla tehtyjä. Ainut Nato-vetoinen operaatio oli Bosnian/Jugoslavian sodan kansanmurhaan puuttuminen. Myös Suomi oli mukanan tässä.
Suomi osallistuu jo nyt käytännössä Nato-maiden harjoituksiin ja operaatioihin ihan siinä, missä Nato-maatkin. Me emme vain ole läsnä Naton kokouksissa eikä meillä ole muiden Nato-maiden antamia turvatakuita.
Jos Venäjä aloittaa täysmittaisen sodan Ukrainaa vastaan, niin en näe mitään syytä, miksei Suomen kannattaisi liittyä Natoon ihan virallisestikin. Naton jäsenenenä puolustaisimme Suomea ihan siinä kuin nytkin emmekä ottaisi Suomeen Nato-joukkoja tai muuta vastaavaa. Näin emme ole Venäjällle sen enempää uhka kuin nytkään.
Suomella on osaamista kehdenvälisestä dialogista Venäjän kanssa ja Naton jäsenenä pystymme tuoda tätä osaamista osaksi siihen foorumiin, missä Euroopan turvallisuudesta keskustellaan Länsimaisten demokratioiden kesken.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä kaikki USAn operaattiot sitoo naton mukaan. Iraki olisi saattanut koittaa hyökätä USAan koska USA pommitti sitä Heti ois joutuneet muut mukaan.
Voitas tietysti muotoilla naton säännöt uusiksi? Jos nato maa omasta syystään joutuu sotaan niin silloin 5 artikla ei velvoita muita nato maita auttamaan.
Nythän vaikka viro voi kiusata venäjää ja ampua sinne ohjuksen silloin tällöin. Jos venäjä ei tyydy kohtaloonsa vaan ampuu vaikka takas muut nato maat olisi velvollisia viroa auttamaan?
Voidaanko luottaa ettei kymmeniin natomaihin ikinä valita kovin idioottia johtajaa joka pakottaa muut nato maat sotaan mukanaan.
NATSI-VENÄJÄLLÄ on HULLU-PUTIN sotanappuloita vääntelemäsdä.
NATO on paljon turvallisempi ja terveempi vaihtoehto.
Nato on nimenomaan pelkkä aseiden myynnin edistämisjärjestö usan palveluksessa, siksi jenkit on nytkin lietsomassa sotaa euroopassa. Ensin houkutellaan natojäseneksi, sitten vaaditaan ostamaan natoyhteensopivia aseita 2 prossalla bruttokansantuotteesta ja kas merkittävin asekauppias siihen on usa. Suomea ei painosteta, koska ostamme aseet muutenkin sieltä, kuten hävittäjät nyt.
Usalle on sota tärkeä.
Usa on muutenkin sorkkimassa muitten asioita, kuten nyt "etsimässä kaasuntoimittajia Saksalle", kun on itse ensin häirinnyt yli vuoden Nordstream putken rakentamista ja käyttöönottoa. Eiköhän kaasun osto ole Saksan oma asia.
Sitten 5.artikala, ei Suomi saisi mitään turvatakuita, mutta joutuisi kuuliaisena jäsenenä vastaamaan esim balttian puolustuksesta, siihen meidän ei missään tapauksessa kannata ryhtyä.
Ukraina, Georgia, Baltian maat ja muut entiset Neuvostoliiton ”tasavallat” päättivät aikanaan tavoitella vapaata ja demokraattista tulevaisuutta. Ne päättivät suuntautua länteen, eivät Venäjään. Se, että näitä valtioita ei nyt tuettaisi, merkitsisi mukautumista Venäjän haluun jälleen kerran riistää Itä-Euroopan itsenäisiltä kansakunnilta niiden identiteetti ja tulevaisuus.
Vakaat demokratiat TANSKA, ISLANTI ja NORJA ovat olleet NATON jäsenvaltioita jo vuodesta 1949 alkaen eli yli 70 vuotta.
Edellä mainittujen lailla myös SUOMI on POHJOISMAA.
On turvallusempi olla kaltaistensa seurassa puolustamassa POHJOLAN turvallisuutta ja vakautta ennustettavan ja turvallisen NATON kanssa kuin antaa VENÄJÄLLE ylimääräistä sekoilutilaa.
Tanska, Islanti ja Norja? E i Suomen kannata noitten takia etulinjaan 1300 kilometrin rajoineen ryhtyä.
Olemmeko siis mielestäsi mieluummin samassa porukassa kuin Venäjän naapurivaltiot, jotka eivät kuulu Natoon kuten Ukraina, Georgia, Valko-Venäjä, Azerbaidzan, Uzbenistan, Turkmenistan, Kazakstan, Mongolia ja Pohjois-Korea.
nato ei oo ku usan käsikassara, suomen pitää pysyä poissa usan fanaatisien sotahullujen väkivaltakoneistosta, usa on lähi historian sotaisin maa, kuinka pitkä aika on kun joku usan presidentti ei olisi aloittanut jotain sotaa.
muuttakaa nato kimaiset usaan niin saatte toteuttaa unelmaanne ja pääsette tosi toimiin lahtaamaan ihmisiä
usa on ainoa maa joka on käyttänyt ydinasetta siviilien massamurhaan ja tekivät sen vielä kahdesti
Nato on puolustusliittouma, joka tuo rauhaa ja vakautta Eurooppaan. Yhdysvallat on vain yksi, toki merkittävä, mutta Nato maat päättävät omasta puolustuksessaan siinä, missä ei-Nato maatkin. Ainut ero on se, että Nato maat ovat antaneet poliittisen sitoumuksen toistensa auttamiseen, jos toinen Nato-maa joutuu hyökkäyksen kohteeksi.
Tosiasiahan on se että Nato on USA n kösikassara.
Menee sinne minne USA määrää ja painostaa itäeuroopan valtioita liittymään ja maksamaan omia kulujaan....
Outoa puolustamista 🤔 "Nato tappoi naisia Afganistanissa - Iltalehti".
Sodassa kuolee myös viattomia. Iltalehti toteaa tuossa jutussaan:
”Afganistanilaisten viranomaisten mukaan iskussa kuoli kahdeksan naista ja toiset kahdeksan haavoittui.”
”Nato tutkii tapahtumaa ja on pahoitellut mahdollisia siviiliuhreja. Sotilasliiton mukaan ilmaisku oli määrätty sen jälkeen, kun alueella oli havaittu kymmeniä kapinallisia. Suuri joukko kapinallisia sai surmansa iskussa, Nato kertoi.”