Evijärveläiset ovat ahkeria hyviä ihmisiä

Anonyymi

On täysin väärin, että epäonnistuneella maakuntajaolla kidutetaan ihmisiä, jotka ovat luoneet itselleen oikeuden parempaan hallintoyhteyteen kuin se mitä Kauhava-Seinäjoki suunta voi reuna-alueelleen tarjota.
Vanha hallinnollinen jako kulki suurelti jokilaaksojen mukaan ja siksi Evijärvi oli osa suurpietarsaarta. Vielä 1940-luvulla Esselströmin liikenne huolehti asukkaitten pääsystä Malmin sairaalaan Pietarsaareen. Ja saatuun professoritasoiseen palveluun oltiin hyvin tyytyväisiä. Kieliongelmista ei juuri puhuttu.
Evijärven kunnan alue ja väestö kuuluvat luonnollisemmin Pohjanmaan maakuntaan kuin Etelä-Pohjanmaahan. Taloudelliset virrat ja yhteydet rannikon suuntaan ovat vahvoja.

132

3544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      en ole nähnyt Evijärvellä kuin laiskoja apeita ja henkisesti romahtaneita ihmisraunioita.

      • Anonyymi

        Kerropa jokin esimerkki näkemästäsi. Nimiä ei tarvitse mainita, mutta aloita virke isolla kirjaimella ja laita pilkut oikeisiin kohtiin.

      • Anonyymi

        Mutta talous on hoidettu hyvin. Pedersören kunnan asukkaita lukuunottamatta ympäristökuntien asukkaiden taloustilanne on huonompi kuin evijärveläisten.
        Olisi täysin väärin, että taloutensa paremmin hoitaneet evijärveläiset joutuivat kantamaan köyhiä, laiskoja ja ylisyöneitä kauhavalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa jokin esimerkki näkemästäsi. Nimiä ei tarvitse mainita, mutta aloita virke isolla kirjaimella ja laita pilkut oikeisiin kohtiin.

        sinä olet yksi heistä

        oletkos jäänyt kiinni vieraissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sinä olet yksi heistä

        Muistikuvani Evijärveltä on sellainen, että laiskat, apeat ja henkisesti romahtaneet ihmisrauniot olivat kunnassa melkoisen pieni vähemmistö. Olen ketjun aloittajan kanssa samaa mieltä siitä, että Evijärven luontaisin yhteistyösuunta on Pedersören ja Pietarsaaren suunta. Asuin nuorena Evijärvellä. Koskaan ei ollut mitään asiaa Kauhavan suuntaan, mutta usein Pietarsaareen. Opiskeluaikojen kesätyöpaikatkin löytyivät samasta suunnasta.

        Kauhava on surkea käpykylä ja vain lapselliset typerykset luulevat sitä kaupungiksi.
        Kauhavalaisille ja heidän typeryydelleen nauretaan päin naamaa muualla Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa jokin esimerkki näkemästäsi. Nimiä ei tarvitse mainita, mutta aloita virke isolla kirjaimella ja laita pilkut oikeisiin kohtiin.

        sinä joka opetat kielioppia, kysyisin sinulta oletko käynyt siellä vielä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sinä joka opetat kielioppia, kysyisin sinulta oletko käynyt siellä vielä?

        Olen asunut siellä ,20 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sinä joka opetat kielioppia, kysyisin sinulta oletko käynyt siellä vielä?

        onko kumppanisi tietoinen tekosistasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sinä joka opetat kielioppia, kysyisin sinulta oletko käynyt siellä vielä?

        Sinulle on turha edes yrittää opettaa kielioppisääntöjä, koska et kuitenkaan opi niitä.

        Tuskinpa opit mitään muutakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulle on turha edes yrittää opettaa kielioppisääntöjä, koska et kuitenkaan opi niitä.

        Tuskinpa opit mitään muutakaan.

        Menkää molemmat kauhavalaiset vieraisiin ja hankkikaa tauti, elatusvelvollisuus, luottotietojen menetys, huono maine ja rattijuopumussyyte. Ootte tyypillisiä kauhavalaisia kurvislaisia. Härmäläiset ja kortesjärveläiset tietävät mistä Kauhavalla kenkä puristaa. Se puristaa vatsan kohdalta. Se taas on mahdollista vain jos ihminen on tyhmä kuin saapas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulle on turha edes yrittää opettaa kielioppisääntöjä, koska et kuitenkaan opi niitä.

        Tuskinpa opit mitään muutakaan.

        tuliko ruokkomaksuja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulle on turha edes yrittää opettaa kielioppisääntöjä, koska et kuitenkaan opi niitä.

        Tuskinpa opit mitään muutakaan.

        sinun kannattaa varoa liukastumista kulkiessasi kpo-kaupassa.

    • Anonyymi

      Herkkähipiäiset evijärveläiset.Mitään eivät itte saa aikaan,muita ollaan arvostelemassa.

      • Anonyymi

        Köyhiä kauhavalaisia harmittaa mutta vielä pahempaa on se, että kauhavalaiset ovat todella tyhmiä ja yksikertaisia.

        Ne eivät opi edes suomen kielioppisääntöjä ja niille on turha yrittää opettaa mitään muutakaan, koska eiväthän ne raukat mitään opi. Eivät ne ole oppineet koskaan aikaisemminkaan.

        varo liukastumista kop pihassa

    • Anonyymi

      Kauhavan kaupungin velkaantuneisuus ja asukkaiden korkea köyhyysprosentti kertovat kauhavalaisesta laiskasta ylpeydestä ja antautumismielialasta heti kun suuret työllistäjät Lillbacka ja Ilmavoimat lähtivät.
      Nyt olisi ollut tilaisuus näyttää se mitä niillä kauhavalaisilla suurilla puheilla tarkoitetaan. Mutta ei vaan. Ei. Nyt odotetaan klimppimaitopadan vieressä, että evijärveläiset maksavat kauhavalaista elintasoa.
      Se vaan ei käy. Ei. Piste.

      • Anonyymi

        Kauhavalla yli 200 avointa työpaikkaa.Paljonko evijärvellä?Koska perustatte oman terveyskeskuksen,ettei tartte ravata Kauhavalla?🤑

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauhavalla yli 200 avointa työpaikkaa.Paljonko evijärvellä?Koska perustatte oman terveyskeskuksen,ettei tartte ravata Kauhavalla?🤑

        On. On. Kun kauhavalainen ei halua joutua tekemään mitään. Helppoa sitä on odotella, että härmäläiset ja kortesjärveläiset elättää.
        Evijärveläiset eivät halua osallistua laiskojen elättämisen.

        V---tuttaa kun kauhavalla pitää hoitaa kaikki sairaat evijärveiset.ja niitähän piisaa.

        Kauhavan vetämättömien ja tuulella käyvien elättäminen on paljon työläämpää. Usko pois vaan.

        onko se oikeinkirjoituksen opettaja kaatunut kpo-kaupan edessä, kun ei ole näkynyt.

        Osuit lähes oikeaan. Se väärinkirjoittaja vietiin Alkon takapihalta putkaan ja Seinäjoen putkasta piipaa-autolla tuntemattomaan paikkaan.

        Evijärvellä pannaan kirkko kiinni,saatte jatkossa kulkea kauhavalla saarnan kuulos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauhavalla yli 200 avointa työpaikkaa.Paljonko evijärvellä?Koska perustatte oman terveyskeskuksen,ettei tartte ravata Kauhavalla?🤑

        Nuo 200 avointa työpaikkaa kertovat siitä, että kauhavalainen ei halua mennä töihin. Siinä on Kauhavan kauhea ongelma.
        Vielä pahemmaksi tuo katastrofi äityy kun kehtaat häpeämättä kehua noilla avoimilla työpaikoilla, joihin laiskat kauhavalaiset eivät halua mennä.

        Jaahas.Evijärven protestilustalla olevalla taas sama levy päällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osuit lähes oikeaan. Se väärinkirjoittaja vietiin Alkon takapihalta putkaan ja Seinäjoen putkasta piipaa-autolla tuntemattomaan paikkaan.

        oikeinkirjoittaja liukastunut

    • Anonyymi

      Pietasaareen vaan..sielähän on jo satoja hevijärveläisiä valamiina.

      • Anonyymi

        oikeinkirjoittaja oletko saanut sähköä?

    • Anonyymi

      miksi Ukrainaa koskevat kirjoitukset poistetaan

    • Anonyymi

      Evijärven tason kertoo, kun käy katsomassa St-mäntyhovin kantapöydät. Tusinan verran ruosteisia ja pesemättömiä autoja pihalla parkissa, ja näiden autojen omistajat lymyää ovensuussa politikoimassa isoon ääneen. Siinä ne lökäpöksyt on Evijärven käyntikorttina. Huoltoaseman pitäjänä laittaisin näille oman nurkkapöydän sieltä takanurkasta vähä edemmäksi oven suusta. Siinä ne toljottaa ohikulkevia ihmisiä kuin härkä uutta kiulua. Ei kovin anna hyvää kuvaa, että silleen.

      • Anonyymi

        😂😂....naulan kantaan !

      • Anonyymi

        Vahtaavat ko lehemä uutta ostajaa 😂

      • Anonyymi

        Se, että arvoit Evijärveläisten tasoa huoltoasemanäkymän perusteella, kertoo kyllä sinun omasta tasostasi jotain sellaista mikä ei ole ollenkaan hyvää.

    • Anonyymi

      Pietarsaaren Suunta olis Evijärvellä paras.

    • Anonyymi

      Piti oikeen käydä ajelulla tuolla Evijärven suunnalla. No olihan siinä Mäntyhovin pihassa muutamia autoja. Ei ne kaikki nyt ihan ruosteessa ollut, ja sisälläkään ei ollut kuin puolentusinaa miestä siinä ovipielessä. Turisteja oli kyllä ihan syömässä asti, mutta ne oli kyllä eri pöydissä. Muutama eläkeläinen ja pari joutilasta siinä kaffitteli., oisko ollu konemiehiä ku samanlaiset puvut (dimex) päällä siinä raatailivat. Eihän ne häiriöksi näy olevan, liekkö eduskuntaan vaalikampanjointia?

    • Anonyymi

      Onko kärpääsiä miten paljo ?

    • Anonyymi

      Evijärven päättäjät, vähitellen kepulaisetkin haistavat rahan, jota on Pedersören ja Pietarsaaren suunnassa. Ja siellä sitä rahaa tehdään lisää yötä päivää.
      Evijärveläisillä on vuosisataiset siteet Pohjanmaan maakunnan alueen väestöön ja yrityksiin. Kuntaliitosten sijaan maakunnan vaihtaminen olisi oikea ratkaisu evijärveläisille. Pedersören kunta on hyvä ja hyvin johdettu naapuri.

      • Anonyymi

        Totta. Pohjanmaan maakuntaan kuuluva Kruunupyy yltää alueellaan yhtä pitkälle itään kuin Evijärvi. Maantieteellisesti sekä sijainniltaan Ähtävänjokilaaksossa että maantieverkostoltaan Evijärvi on luonnollinen osa naapurustoa Pedersören ja Kruunupyy kanssa.
        Evijärven hyvä tulevaisuus on suuntautumisessa kohti rannikon talous alueita ja vahvaa logistista asemaa. Paras tapa käynnistää kehitystoimet on liittyminen Pohjanmaan maakuntaan. Kepulaisetkin ymmärtävät jo tänään, että ei siihen kuole, ei edes sairastu.

        Pedersöre on niin umpiruotsinkielinen, että sen kanssa ei pidä liittoutua.

        Pedersöressä suomenkieliset ovat aina olleet lapsipuolen asemassa juhlapuheista ja vakuutteluista huolimatta.

        Se onkin kumma, että esimerkiksi Kokkolan ruotsinkieliset ovat huomattavasti Pedersören, Larsmon tai Pietarsaaren ruotsinkielisiä miellyttävämpää väkeä.

        Pedersöressä suomenkielinen väestö kohtaa arkipäivän kielirasismia hyvin usein. Yli 30 vuotta Pedersöressä asuneena tiedän asian oikean tilan.

        Pedersöressä et pääse "piireihin" ja sinuun suhtaudutaan kuin ulkomaalaiseen, ellet osaa edes välttävää ruotsia ja mieluummin paikallista murretta. Selän takaakin saatat kulla sinusta käytettävän finndjävel haukkumanimeä.

        Sellaisten kanssako Evijärven pitäisi liittoutua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pedersöre on niin umpiruotsinkielinen, että sen kanssa ei pidä liittoutua.

        Pedersöressä suomenkieliset ovat aina olleet lapsipuolen asemassa juhlapuheista ja vakuutteluista huolimatta.

        Se onkin kumma, että esimerkiksi Kokkolan ruotsinkieliset ovat huomattavasti Pedersören, Larsmon tai Pietarsaaren ruotsinkielisiä miellyttävämpää väkeä.

        Maakuntaa voi vaihtaa menemättä kuntaliitoksiin. Evijärvi osaksi Pohjanmaata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maakuntaa voi vaihtaa menemättä kuntaliitoksiin. Evijärvi osaksi Pohjanmaata.

        Ei ikinä, älä houraile.
        Silloin pitäisi vaihtaa myös Sote aluetta ja Evijärveläiset joutuisivat lääkäriin Pietarsaareen.

        Pietarsaaren suomenkielisetkin ovat hyvin tyytymättömiä lääkäripalveluihinsa, koska Pietarsaaren sairaalassa on paljon lääkäreitä jotka eivät osaa sanaakaan suomea. Olisikohan muka hauskaa hoitaa asioitaan lääkärin vastaanotolla tulkin välityksellä?
        Vaasan keskussairaala kylläkin palvelee riittävän hyvin myös suomeksi.

        Muutenkin Pietarsaari on tunnettu siitä, että suomenkieliset muuttavat sieltä pois, eivätkä enää palaa. Se johtuu suomenkielisen väestön kokemasta arkipäivän kielirasismista. Pietarsaaressa kielisuhteet olivat vielä 1980 luvulla 55-45. Nykyään suomenkielisiä on enää 30 %:a väestöstä ja nykymenolla maahanmuuttajia on pian yhtä paljon kuin suomenkielisiä.

        Pohjanmaan maakunnassa on lisäksi jatkuvasti vääntöä kaikissa asioissa suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä.
        Esimerkiksi 90%:sesti ruotsinkielinen Mustasaari suhtautuu hyvin nihkeästi yhteistyöhön 75 %:sesti suomenkielisen Vaasan kaupungin kanssa.

        Isokyrökin vaihtoi pari vuotta sitten Pohjanmaan maakunnasta Etelä-Pohjanmaahan. Se johtui vain ja ainoastaan siitä, että täysin suomenkieliset isokyröläiset kokivat yhteistyön ruotsinkielisten kuntien kanssa aivan mahdottomaksi.

        Siispä meille Evijärveläisille on ehdottomasti parasta pysyä nykyisessä maakunnassa ja Sote alueessa.

        Voi luoja missä luuloissa, ennakkoluuloissa ja asenteissa elät. Pedersören, Kruunupyyn ja Pietarsaaren naapurikuntana, saman maakuntahallinnon alla ei kielipolitiikka tunkeudu liian syvälle Evijärven kunnalliseen päätöksentekoon. Ei sellaisia ongelmia ollut Evijärven ollessa osa Vaasan lääniä.
        Asenteesi itsehoidoksi suosittelen, että selvittelet päässäsi vertailua siihen mitä kohtelua ruotsinkieliset saavat sinulta, joka et todennäköisesti osaa ruotsinkieltä. Maamme ruotsinkieliset ymmärtävät ja puhuvat Suomea ihan hyvin, erityisesti Pohjanmaan hallinnon ja palveluitten piirissä. Kaiken huipuksi evijärveläissyntyisten ja heidän jälkeläistensä osuus Pietarsaaren hallinnossa, yritys- ja työelämässä on vaikuttava. Suhtautuminen Evijärveen on niin myönteinen, että jotkut nimittävät pyhiinvaellusmatkoiksi käyntejään Evijärvellä erinomaisessa ravintola Tuuhetissa lounaalla.
        Pedersöre on naapurikuntana iso muskeli, samoin Pietarsaari ja Kruunupyy. Samaa et vaan voi perustellusti väittää Kauhavasta.

        "Ei sellaisia ongelmia ollut Evijärven ollessa osa Vaasan lääniä."

        Eipä tietenkään ollut, koska entinen Vaasan lääni oli selvästi suomenkielis enemmistöinen, eikä Rkp:llä ollut valta-asemaa lääninhallinnossa.

        Fakta kuitenkin on, että kaikilla Rkp:n hallitsemilla alueilla suomenkieliset ovat huutolaispojan asemassa ja niin se on myös Pedersöressä, Pietarsaaressa sekä Larsmossa ja Pohjanmaan maakunnassa.

        "Suhtautuminen Evijärveen on niin myönteinen, että jotkut nimittävät pyhiinvaellusmatkoiksi käyntejään Evijärvellä erinomaisessa ravintola Tuuhetissa lounaalla."

        Mitäpä se auttaa, vaikka Pietarsaaressa vähemmistönä olevat järviseutulaiset
        juuret omaavat suomenkieliset ajattelisivat noin.
        Ruotsinkielinen väestö kun ei ole asiasta lainkaan samaa mieltä.

        "Maamme ruotsinkieliset ymmärtävät ja puhuvat Suomea ihan hyvin"

        Oletkohan aivan varma?
        Minulla on asiasta 30 vuoden omakohtainen kokemus, enkä ole lainkaan samaa mieltä kanssasi.
        Monet ruotsinkieliset nimenomaan Pietarsaaren naapurikunnissa eivät halua puhua suomea ellei ole aivan pakko. Ikävä todeta että nuoremman väestön, eli alle 25-vuotiaiden, keskuudessa se ilmiö on voimistunut viime vuosina.

        "Pedersöre on naapurikuntana iso muskeli, samoin Pietarsaari ja Kruunupyy. Samaa et vaan voi perustellusti väittää Kauhavasta."

        Kauhava on kuitenkin väkiluvultaan paljon Pedersöreä ja etenkin Kruunupyytä, Larsmoa tai Uuttakaarlepyytä suurempi muskeli.

        Pietarsaari toki on hiukan Kauhavaa suurempi, mutta esimerkiksi Seinäjokea paljon pienempi muskeli.

        Kirjoitan aiheesta pitemmällä kokemuksella kuin sinä. Pietarsaaressa ja Evijärvellä asuneena.
        Kirjoitat kovin nurkkakuntaisia ajatuksia. Voisitko perehtyä vaikkapa joidenkin Sveitsin kantonien nelikielisyyteen. Olen nähnyt, että yhteistyö toimii siellä hyvin ja monikielisyys on suuri voima. Evijärvellä on oikea aika riisua ennäkkoluuloja ja hakea tietä entistä parempaan.

        Katso nyt aivan muuta kuin väkilukua. Katso teollisuuden ja kaupan yritysten kansainvälisyyttä, liikevaihtojen ja tulosten tasoa. Katso meri-, maa- ja ilmakuljetusten mahdollisuuksia. Katso väestön osaamistasoa ja kykyä kansainvälisiin yhteyksiin.
        Noilta osin Kauhava on takapihan aitaus.

        Pedersöre ja Pietarsaari ovat syrjäseutua.
        Pietarsaaren kaupungin palvelut eivät ole lähelläkään samaa tasoa kuin esimerkiksi Seinäjoella tai edes Kokkolassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitan aiheesta pitemmällä kokemuksella kuin sinä. Pietarsaaressa ja Evijärvellä asuneena.
        Kirjoitat kovin nurkkakuntaisia ajatuksia. Voisitko perehtyä vaikkapa joidenkin Sveitsin kantonien nelikielisyyteen. Olen nähnyt, että yhteistyö toimii siellä hyvin ja monikielisyys on suuri voima. Evijärvellä on oikea aika riisua ennäkkoluuloja ja hakea tietä entistä parempaan.

        "Voisitko perehtyä vaikkapa joidenkin Sveitsin kantonien nelikielisyyteen. Olen nähnyt, että yhteistyö toimii siellä hyvin"

        Rkp:n politiikasta johtuen sama ei toimi Suomessa.
        Suomenkielisten poismuutto Pietarsaaresta on siitä hyvä esimerkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitan aiheesta pitemmällä kokemuksella kuin sinä. Pietarsaaressa ja Evijärvellä asuneena.
        Kirjoitat kovin nurkkakuntaisia ajatuksia. Voisitko perehtyä vaikkapa joidenkin Sveitsin kantonien nelikielisyyteen. Olen nähnyt, että yhteistyö toimii siellä hyvin ja monikielisyys on suuri voima. Evijärvellä on oikea aika riisua ennäkkoluuloja ja hakea tietä entistä parempaan.

        Entisen Vaasan läänin alueella on kolme vetovoimaista kaupunkia.
        Ne ovat järjestyksessä Vaasa, Seinäjoki ja Kokkola.

        Pietarsaari on paljon niitä tuntemattomampi, pienempi, taantuneempi ja vetää puoleensa vain pakolaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitan aiheesta pitemmällä kokemuksella kuin sinä. Pietarsaaressa ja Evijärvellä asuneena.
        Kirjoitat kovin nurkkakuntaisia ajatuksia. Voisitko perehtyä vaikkapa joidenkin Sveitsin kantonien nelikielisyyteen. Olen nähnyt, että yhteistyö toimii siellä hyvin ja monikielisyys on suuri voima. Evijärvellä on oikea aika riisua ennäkkoluuloja ja hakea tietä entistä parempaan.

        "Voisitko perehtyä vaikkapa joidenkin Sveitsin kantonien nelikielisyyteen. Olen nähnyt, että yhteistyö toimii siellä hyvin ja monikielisyys on suuri voima"

        Siellä ei varmaan Rkp:n kaltainen kielipuolue dominoi, eikä mikään kieliryhmä kärsi kielirasismista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Voisitko perehtyä vaikkapa joidenkin Sveitsin kantonien nelikielisyyteen. Olen nähnyt, että yhteistyö toimii siellä hyvin ja monikielisyys on suuri voima"

        Siellä ei varmaan Rkp:n kaltainen kielipuolue dominoi, eikä mikään kieliryhmä kärsi kielirasismista.

        Pietarsaaren huonot suomenkieliset lääkäripalvelut ovat yleisesti tunnettu ja tunnustettu ikävä fakta.

        Olen itsekin joutunut asioimaan lääkärin vastaanotolla tulkin välityksellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pietarsaaren huonot suomenkieliset lääkäripalvelut ovat yleisesti tunnettu ja tunnustettu ikävä fakta.

        Olen itsekin joutunut asioimaan lääkärin vastaanotolla tulkin välityksellä.

        Höpö höpö. Todennäköisyys tulkin tarpeeseen on suunnilleen sama Pietarsaaressa kuin muualla Suomessa. Suomalaisista yliopistoista ei voi valmistua lääkäriksi osaamatta suomea.
        Näin mahdolliset hankaluudet syntyvät supisuomalaisen potilaan ja juuri suomalaiselta viranomaiselta valtuudet saaneen maahanmuuttajalääkärin kohdatessa.
        Pietarsaaressa on kuitenkin niin monta lääkäriä, että muodostuneita kieliongelmia voidaan noissa tilanteissa hyvin paikata.
        Pidän kohtuuttomana tunnepohjaisen kunnallispoliittisen vehkeilyn väitteitä siitä, että terveydenhuollon henkilöstö ei osaisi tehtäviään. Kysymys on useimmissa ongelmatilanteissa henkilöstöresurssien vähäisyydestä tai pandemian aiheuttamasta ajankohtaisesta ylikuormituksesta. Pietarsaaren henkilöstöresurssit ovat hyvät kun vertailukohteena on muu Suomi tai kohdistettuna Kauhava.
        Evijärveläisille luonnollinen ja toimiva yhteistyösuunta kaikissa muodoissaan on taloudellisesti, kulturellisesti ja hallinnollisesti vahva rannikko eli Pohjanmaan maakunta ilman kuntaliitoksia. Sen evijärveläisten yhteistyösuunta ollut pitkin viime vuosituhannen historiaa. Sieltä myös tänä päivänä hanktaan leipä moniin evijärveläisiin pöytiin. Pöytiin, joista Kauhava-Seinäjoki suunta haluaa viedä leivän. Evijärveläinen, paneudu ajatuksissasi ja keskusteluissasi tähän tilanteeseen. Tulkitse oletko vallitsevaan hallintosuuntaan tyytyväinen vai et.

        Sinun pitkät selostuksesi eivät muuta sitä faktaa, että Rkp: n dominoimilla seuduilla suomenkieliset ihmiset ovat aina poikapuolen asemassa ruotsinkielisiin nähden.

        Siitä kielii myös suomenkielisten suuri poismuutto Pietarsaaresta ja Pedersöressä kielirasismi on arkipäivän todellisuutta.

        "Suomalaisista yliopistoista ei voi valmistua lääkäriksi osaamatta suomea."

        Niin, mutta kun Pietarsaaressa on töissä riikinruotsalaisia ja jopa venäläisiä lääkäreitä.

        Olen ollut sellaisten vastaanotolla ja tulkkia tarvittiin kummassakin tapauksessa.

        Terveydenhuollosta vastaavien selitys on se, että suomenkielisiä lääkäreitä ei tahdo saada Pietarsaareen houkuteltua edes rahalla.

        Viittaat todennäköisesti riikinruotsalaiseen toisen polven lääkäriin, jonka molemmat vanhemmat ovat syntyneet ja kasvaneet Suomessa. Lääkäripoika puhuu parempaa Suomea kuin sinä. Ja omaa erinomaisen pätevyyden.
        Ruotsalaisten yliopistojen lääkärikoulutus on osaamiseltaan kansainvälistä eliittiä.

        Viittaan tummaihoiseen ruotsalaiseen lääkäriin, joka ei puhunut eikä ymmärtänyt sanaakaan suomea.

        Sellaisen vastaanotolla olen ollut Pietarsaaressa ja tulkkia kyllä tarvittiin.

        Niin tarvittiin silloinkin, kun lääkärinä oli vain huonoa ruotsia puhunut venäläinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö. Todennäköisyys tulkin tarpeeseen on suunnilleen sama Pietarsaaressa kuin muualla Suomessa. Suomalaisista yliopistoista ei voi valmistua lääkäriksi osaamatta suomea.
        Näin mahdolliset hankaluudet syntyvät supisuomalaisen potilaan ja juuri suomalaiselta viranomaiselta valtuudet saaneen maahanmuuttajalääkärin kohdatessa.
        Pietarsaaressa on kuitenkin niin monta lääkäriä, että muodostuneita kieliongelmia voidaan noissa tilanteissa hyvin paikata.
        Pidän kohtuuttomana tunnepohjaisen kunnallispoliittisen vehkeilyn väitteitä siitä, että terveydenhuollon henkilöstö ei osaisi tehtäviään. Kysymys on useimmissa ongelmatilanteissa henkilöstöresurssien vähäisyydestä tai pandemian aiheuttamasta ajankohtaisesta ylikuormituksesta. Pietarsaaren henkilöstöresurssit ovat hyvät kun vertailukohteena on muu Suomi tai kohdistettuna Kauhava.
        Evijärveläisille luonnollinen ja toimiva yhteistyösuunta kaikissa muodoissaan on taloudellisesti, kulturellisesti ja hallinnollisesti vahva rannikko eli Pohjanmaan maakunta ilman kuntaliitoksia. Sen evijärveläisten yhteistyösuunta ollut pitkin viime vuosituhannen historiaa. Sieltä myös tänä päivänä hanktaan leipä moniin evijärveläisiin pöytiin. Pöytiin, joista Kauhava-Seinäjoki suunta haluaa viedä leivän. Evijärveläinen, paneudu ajatuksissasi ja keskusteluissasi tähän tilanteeseen. Tulkitse oletko vallitsevaan hallintosuuntaan tyytyväinen vai et.

        "Evijärveläisille luonnollinen ja toimiva yhteistyösuunta kaikissa muodoissaan on taloudellisesti, kulturellisesti ja hallinnollisesti vahva rannikko eli Pohjanmaan maakunta ilman kuntaliitoksia."

        Rannikon kulttuuri Luciajuhlineen ja laskiaispäivän kokkoineen on aika erilainen kuin täällä suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaalla.

        Monta muutakin eroavaisuutta löytyy.

        Voi voi sentään. Laskiaispäivän kokko ja Lucia-juhla. Nämäkö ovat ongelmasi Pohjanmaan ruotsinkielisen väestön perinnekulttuurissa. Onhan sinulla ongelma. Molemmissa tapahtumissa mukana olleena voin kertoa, että viihdyin hyvin ja minulle ei tapahtumista tullut traumoja.
        Suosittelen, että tutustut avoimin mielin siihen kulttuuriin, jonka löydät Suomen ruotsalaisuudesta. Kiehtova ja mieltä rauhoittava opintomatka. Suomenkielellä. Sinähän tuskin osaat puhua ruotsia.

        Tuolla perusteella Evijärvi voisi liittyä vaikka Pohjois-Savon maakuntaan.
        Sielläkin on kulttuurisia eroja Etelä-Pohjanmaan kulttuurin verrattuna. Kieli olisi kuitenkin sama kuin meillä.

        Suomenruotsalainen kulttuuri ei ole meille evijärveläisille sitä omaa, koska me olemme suomenkielisiä eteläpohjalaisia ja sellaisina haluamme myös pysyä.

        Sinä voit kaikin mokomin pysyä siellä suomenruotsalaisuuden ankkalammikossa, mutta me emme sinne halua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi sentään. Laskiaispäivän kokko ja Lucia-juhla. Nämäkö ovat ongelmasi Pohjanmaan ruotsinkielisen väestön perinnekulttuurissa. Onhan sinulla ongelma. Molemmissa tapahtumissa mukana olleena voin kertoa, että viihdyin hyvin ja minulle ei tapahtumista tullut traumoja.
        Suosittelen, että tutustut avoimin mielin siihen kulttuuriin, jonka löydät Suomen ruotsalaisuudesta. Kiehtova ja mieltä rauhoittava opintomatka. Suomenkielellä. Sinähän tuskin osaat puhua ruotsia.

        Et näköjään vieläkään ymmärrä sitä, että me evijärveläiset haluamme kaikki palvelumme suomeksi, eivätkä täysin suomenkieliset lääkäripalvelut ole niistä vähäisimpiä.

        Yhdenkään suomenkielisen ei pitäisi Suomessa joutua kärsimään siitä, että lääkäri ei ymmärrä potilaan äidinkieltä.

        Pietarsaaressa voi niinkin käydä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Suomalaisista yliopistoista ei voi valmistua lääkäriksi osaamatta suomea."

        Niin, mutta kun Pietarsaaressa on töissä riikinruotsalaisia ja jopa venäläisiä lääkäreitä.

        Olen ollut sellaisten vastaanotolla ja tulkkia tarvittiin kummassakin tapauksessa.

        Terveydenhuollosta vastaavien selitys on se, että suomenkielisiä lääkäreitä ei tahdo saada Pietarsaareen houkuteltua edes rahalla.

        Suomessa opiskelleet lääkärit ovat suomenkielisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa opiskelleet lääkärit ovat suomenkielisiä.

        Maahanmjuttajalääkäreitten puutteellinen suomenkielen taito on koko maan kattava ongelma. Pietarsaaressa asumattoman henkilön väite Pietarsaaren erityisistä ongelmista tässä suhteessa on täyttä puppua.
        Oleellista on ymmärtää, että suomalaisessa yliopistossa opiskellut lääkäri osaa erinomaisesti suomea.
        On täysin järjetöntä tuoda lääkäreitten kielitaidottomuusväite argumentiksi keskusteluun siitä, mihin maakuntaan kolmesta vaihtoehdosta Evijärven kannattaa kuulua.
        Aivan liian harvat päättäjät tajuavat sen miten moninaisia mahdollisuuksia tarjoaa Evijärven asema kolmen maakunnan risteyksessä ja myös maakuntien valtaväylien risteyksessä.
        Koetettaisko irrottautua vanhentuneista asenteista ja arvonsa menettäneistä argumenteista. Viime vuosikymmenet ovat ikäännyttäneet monet yli viisikymmentä vuotta sitten tehdyt valinnat.
        Joskus opportunisti on älykästä ja hyvää. Se on tien etsimistä menestykseen. Muutoksen tekemistä.

        Älä jauha paskaa.
        Olen aikaisemmin asunut yli kolme vuosikymmentä Pedersöressä ja käynyt suomea osaamattomien sekä ymmärtämättömien terveyskeskuslääkärien vastaanotolla Pietarsaaressa.

        Se on eittämätön fakta ja sinä et pysty sitä kiistämään. Et pysty kiistämään sitäkään, että suomenkielisten pysyvä poismuutto Pietarsaaresta on tosiasia ja että suomenkieliset asukkaat ovat viimeisimpienkin kyselyiden mukaan hyvin tyytymättömiä suomenkielellä saataviin lääkäripalveluihin.

        Suomenkielisillä alueilla puolestaan on aivan ehdoton edellytys, että palvelut saadaan asiakkaan omalla äidinkielellä. Siitäkään syystä Evijörven ei pidä koskaan liittyä osaksi ruotsinkielis enemmistöistä Sote aluetta.

        Näin yksinkertainen asia on varmasti selvää kaikille muille paitsi sinulle.

        Ruotsissa opiskellut tummaihoinen lääkäri on todennäköisesti jotain muuta kuin suomenkielinen.

        Samoin voi sanoa venäläisestä lääkäristä, joka on opiskellut jossain muualla kuin Suomessa.

        Tällaisten lääkäreiden vastaanotolla olen ollut Pietarsaaren terveyskeskuksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maahanmjuttajalääkäreitten puutteellinen suomenkielen taito on koko maan kattava ongelma. Pietarsaaressa asumattoman henkilön väite Pietarsaaren erityisistä ongelmista tässä suhteessa on täyttä puppua.
        Oleellista on ymmärtää, että suomalaisessa yliopistossa opiskellut lääkäri osaa erinomaisesti suomea.
        On täysin järjetöntä tuoda lääkäreitten kielitaidottomuusväite argumentiksi keskusteluun siitä, mihin maakuntaan kolmesta vaihtoehdosta Evijärven kannattaa kuulua.
        Aivan liian harvat päättäjät tajuavat sen miten moninaisia mahdollisuuksia tarjoaa Evijärven asema kolmen maakunnan risteyksessä ja myös maakuntien valtaväylien risteyksessä.
        Koetettaisko irrottautua vanhentuneista asenteista ja arvonsa menettäneistä argumenteista. Viime vuosikymmenet ovat ikäännyttäneet monet yli viisikymmentä vuotta sitten tehdyt valinnat.
        Joskus opportunisti on älykästä ja hyvää. Se on tien etsimistä menestykseen. Muutoksen tekemistä.

        "On täysin järjetöntä tuoda lääkäreitten kielitaidottomuusväite argumentiksi keskusteluun siitä, mihin maakuntaan kolmesta vaihtoehdosta Evijärven kannattaa kuulua."

        Omalla äidinkielellä saatavat palvelut ovat oleellinen asia kaikille normaaleiille ihmisille.

        Se on selvää, että ulkomailla ei voi pyytää suomenkielistä palvelua, mutta Suomessa voi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä jauha paskaa.
        Olen aikaisemmin asunut yli kolme vuosikymmentä Pedersöressä ja käynyt suomea osaamattomien sekä ymmärtämättömien terveyskeskuslääkärien vastaanotolla Pietarsaaressa.

        Se on eittämätön fakta ja sinä et pysty sitä kiistämään. Et pysty kiistämään sitäkään, että suomenkielisten pysyvä poismuutto Pietarsaaresta on tosiasia ja että suomenkieliset asukkaat ovat viimeisimpienkin kyselyiden mukaan hyvin tyytymättömiä suomenkielellä saataviin lääkäripalveluihin.

        Suomenkielisillä alueilla puolestaan on aivan ehdoton edellytys, että palvelut saadaan asiakkaan omalla äidinkielellä. Siitäkään syystä Evijörven ei pidä koskaan liittyä osaksi ruotsinkielis enemmistöistä Sote aluetta.

        Näin yksinkertainen asia on varmasti selvää kaikille muille paitsi sinulle.

        Kolmekymmentä vuotta asumista Pedersöressä ja ruotsinkieli on edelleen ongelmana. Voi voi.
        Normaali ihminen ratkaisee ongelman oppimalla parissa vuodessa yhden uuden kielen. Näin minä olen tehnyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolmekymmentä vuotta asumista Pedersöressä ja ruotsinkieli on edelleen ongelmana. Voi voi.
        Normaali ihminen ratkaisee ongelman oppimalla parissa vuodessa yhden uuden kielen. Näin minä olen tehnyt.

        Pointti on se, että evijärveläisten suuri enemmistö on täysin suomenkielisiä ja he tarvitsevat terveydenhuollon palveluita vain ja ainoastaan suomeksi ja ilman tulkin läsnäoloa.

        Etkö todellakaan ymmärrä edes niin yksinkertaista asiaa, että kyse ei ole sinun tai minun kielitaidosta?

        Pysy sinä vain siellä rannikolla ja ole onnellinen siitä, ettet tarvitse tulkkia vaikka lääkäri ei osaisi eikä ymmärtäisi sanaakaan suomea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pedersöre on naapurikuntana iso muskeli, samoin Pietarsaari ja Kruunupyy. Samaa et vaan voi perustellusti väittää Kauhavasta."

        Kauhava on kuitenkin väkiluvultaan paljon Pedersöreä ja etenkin Kruunupyytä, Larsmoa tai Uuttakaarlepyytä suurempi muskeli.

        Pietarsaari toki on hiukan Kauhavaa suurempi, mutta esimerkiksi Seinäjokea paljon pienempi muskeli.

        Et tunne Pietarsaarta, sen teollisuutta, kauppaa ja sataman tuomia logistisia mahdollisuuksia.
        Pietarsaari on Seinäjokea suurempi muskelit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et tunne Pietarsaarta, sen teollisuutta, kauppaa ja sataman tuomia logistisia mahdollisuuksia.
        Pietarsaari on Seinäjokea suurempi muskelit.

        "Pietarsaari on Seinäjokea suurempi muskelit."

        No nyt tuo ei mennyt kieliopillisesti likimainkaan oikein.
        Oletko jo oppinut niin hyvin sitä Pietarsaaren/Pedersören/Larsmon ruotsia, että et enää osaa suomea, vai oletko koskaan sitä osannutkaan?

        Lähdepä edes joskus sieltä ankkalammikosta vaikka Seinäjoelle, niin huomaat kuinka pieni ja hiljainen kaupunki se Pietarsaari on.

        On silkkaa idiotismia luulla, että Evijärvi liittyisi ruotsinkielis enemmistöiseen maakuntaan, koska suurin osa evijärveläisistä suuntaa arkipäivän asiointinsa Seinäjoen suuntaan.

        Seinäjoki on kaupallisena keskuksena todella suuri Pietarsaareen verrattuna. Pietarsaaressa on vain pieni Citymarket ja pieni Prisma sekä Halpa Halli. Uusimpana on vielä pienempi Tokmanni. Erikoisliikkeitä Pietarsaaressa on vähän ja ne ovat pieniä. Prismaa ja Citymarkettia lukuunottamatta jopa Kauhavalla on lähes sama määrä erikoisliikkeitä kuin Pietarsaaressa.

        Seinäjoki on kuitenkin aivan toista luokkaa ja siitä yksinkertaisesta syystä evijärveläiset asioivat siellä ja evijärveläis nuoriso suuntaa sinne, kun he lähtevät viettämään iltaa.

        Tuskinpa monikaan evijärveläisistä lähtee Pietarsaareen esimerkiksi autokaupoille tai erikoisliikkeisiin, koska Seinäjoella on niitä paljon enemmän ja tarjonta on paljon monipuolisempaa.
        Lisäksi on kätevää vaikka keskussairaalakäynnin yhteydessä käydä ostoksilla Seinäjoen kaupoissa.

        Ai niin se keskussairaala, eihän Pietarsaaressa ole sitäkään. Siellä on vain se pieni, vanha ja heikkotasoinen Malmin sairaala, josta kaikki kriittisesti sairaat potilaat joudutaan lähettämään joko Kokkolan tai Vaasan keskussairaaloihin.

        Niinkin pieni kaupunki kuin Ylivieska on kaupallisena keskuksena Pietarsaarta suurempi.

        Mutta Seinäjoki on siitä huolimatta ylivoimaisesti suurempi kuin Pietarsaari, Ylivieska, tai vaikka Kokkola.

        Teollisuuden muskelit jyllää jeppiksesä ja koko Pohojanmaalla....Seinäjoki on lilliputti teollisuuden suhteen....Kruunupyy on oikea suunta !

        Käväseppäs tuolla Ahlholmin satamassa ja vilkaseppas vähän sinne UPM:n suuntaan. Se auttaa hieman ymmärtämään mitä kirjoittaja tarkoittaa muskelilla.
        Seinäjoki on yrittäjä ystävällinen kaupunki ja pk-yrittämisen kehto. Mutta sitä ovat monia evijärveläisiä työllistävät Pedersöre ja Pietarsaari, jotka ovat yhdessä kuin yhtä suurta kaupunkia. Onhan osa nykyistä Pedersöreä entinen Pietarsaaren maalaiskunta.
        Historiassa Evijärvi kuului Pietarsaareen.

        Siis rinnastat Pietarsaaren sairaalan Kauhavan sairaalaan, joka on potilaan hoitopolulla samassa asemassa kuin Pietarsaaren sairaala.
        Näinhän se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkin pieni kaupunki kuin Ylivieska on kaupallisena keskuksena Pietarsaarta suurempi.

        Mutta Seinäjoki on siitä huolimatta ylivoimaisesti suurempi kuin Pietarsaari, Ylivieska, tai vaikka Kokkola.

        Nyt menee paksuksi. Kaupallinen keskus käsitteenä sisältää käytännössä koko logistisen liikkeen, teollisuuden, kaupan ja maatalouden markkinavaihdannan.
        Yksin UPM ja satama muodostavat volyymin ja kaupan arvon, joka sisämaassa taitaa löytyä lähimpää Äänekoskelta.
        Suuntautumalla Pohjanmaan maakuntaan, on toiminnallisena lähinaapurina myös Keski-Pohjanmaan Kokkola, jonka kemian ja metallurgian klusteri on johtava koko Euroopassa.
        Tarjoatko seuraavaksi vertailukohdaksi latomerta. No, en ollenkaan väheksy. Sitäkin tarvitaan.
        Evijärvi on onnellisessa asemassa. Sillä on hyviä vaihtoehtoja. Täytyy vaan rohkeasti ja uteliaisuudella analysoida ja arvottaa erimuotoisin arvoin niitä. Politiikka ja kielikysymykset kannattaa pitää mukana hyvin rajatussa määrin. Kun pitkän tähtäyksen päätöksiä tehdään, on hyvä mieltää, että kielitaito ja kunnallinen yleispolitiikkaa ovat ajassa muovautuvia ulottuvuuksia. Ratkaisevaa on varsin joustamaton geopoliittinen asema.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolmekymmentä vuotta asumista Pedersöressä ja ruotsinkieli on edelleen ongelmana. Voi voi.
        Normaali ihminen ratkaisee ongelman oppimalla parissa vuodessa yhden uuden kielen. Näin minä olen tehnyt.

        Totta. Kun esi-isämme muuttivat Amerikkaan, he eivät odottaneet Amerikan opettelevan heidän kieltään, suomea. He ryhtyivät itse oppimaan, tosin tuloksena oli fingelska. Mutta sillä pärjättiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis rinnastat Pietarsaaren sairaalan Kauhavan sairaalaan, joka on potilaan hoitopolulla samassa asemassa kuin Pietarsaaren sairaala.
        Näinhän se on.

        Pietarsaaren sairaala ei ole mitään Seinäjoen keskussairaalan rinnalla.
        Seinäjoella on täyden palvelun keskussairaala teho-osastoineen, Pietarsaaren sairaala on vain paikallissairaala eli terveyskeskuksen vuode osasto kuten Kauhavallakin on.

        Pohjanmaan maakunnassa on vain yksi Seinäjoen keskussairaalan tasoinen laitos ja se on Vaasan keskussairaala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Kun esi-isämme muuttivat Amerikkaan, he eivät odottaneet Amerikan opettelevan heidän kieltään, suomea. He ryhtyivät itse oppimaan, tosin tuloksena oli fingelska. Mutta sillä pärjättiin.

        Tähän on turhaa sotkea suomalaisten siirtolaisuutta Amerikkaan.

        Suomessa suomenkielisen asukkaan on saatava henkilökohtaista palvelua omalla äidinkielellään ja ilman tulkin välitystä. Se ei aina toteudu Pietarsaaren terveyskeskuksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt menee paksuksi. Kaupallinen keskus käsitteenä sisältää käytännössä koko logistisen liikkeen, teollisuuden, kaupan ja maatalouden markkinavaihdannan.
        Yksin UPM ja satama muodostavat volyymin ja kaupan arvon, joka sisämaassa taitaa löytyä lähimpää Äänekoskelta.
        Suuntautumalla Pohjanmaan maakuntaan, on toiminnallisena lähinaapurina myös Keski-Pohjanmaan Kokkola, jonka kemian ja metallurgian klusteri on johtava koko Euroopassa.
        Tarjoatko seuraavaksi vertailukohdaksi latomerta. No, en ollenkaan väheksy. Sitäkin tarvitaan.
        Evijärvi on onnellisessa asemassa. Sillä on hyviä vaihtoehtoja. Täytyy vaan rohkeasti ja uteliaisuudella analysoida ja arvottaa erimuotoisin arvoin niitä. Politiikka ja kielikysymykset kannattaa pitää mukana hyvin rajatussa määrin. Kun pitkän tähtäyksen päätöksiä tehdään, on hyvä mieltää, että kielitaito ja kunnallinen yleispolitiikkaa ovat ajassa muovautuvia ulottuvuuksia. Ratkaisevaa on varsin joustamaton geopoliittinen asema.

        Evijärvi ei tule koskaan liittymään Pohjanmaan tai Keski-Pohjanmaan maakuntiin.

        Sellaisissa haihatteluissa ei ole järjen hiventäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käväseppäs tuolla Ahlholmin satamassa ja vilkaseppas vähän sinne UPM:n suuntaan. Se auttaa hieman ymmärtämään mitä kirjoittaja tarkoittaa muskelilla.
        Seinäjoki on yrittäjä ystävällinen kaupunki ja pk-yrittämisen kehto. Mutta sitä ovat monia evijärveläisiä työllistävät Pedersöre ja Pietarsaari, jotka ovat yhdessä kuin yhtä suurta kaupunkia. Onhan osa nykyistä Pedersöreä entinen Pietarsaaren maalaiskunta.
        Historiassa Evijärvi kuului Pietarsaareen.

        "Seinäjoki on yrittäjä ystävällinen kaupunki ja pk-yrittämisen kehto. Mutta sitä ovat monia evijärveläisiä työllistävät Pedersöre ja Pietarsaari"

        Seinäjoki on myös vetovoimainen ja kasvava kaupunki, jonka koulutus ja palvelutarjonta on paljon monipuolisempi kuin Pietarsaaressa ja Pedersöressä yhdessäkään. Pietarsaaren asukasluku on laskenut tasaisesti vuodesta toiseen, eikä käännettä parempaan ole näkyvissä.

        Täytyy olla sokea, ellei näe suurta eroa siinä asiassa Pietarsaaren ja Seinäjoen välillä.

        Pietarsaaressa nostokurki on harvinainen näky ja katoavaa kansanperinnettä, mutta Seinäjoella se ei sitä ole.

        No, millaista hyvää odotat Etelä-Pohjanmaan maakunnan tarjoavan Evijärven asukkaalle. Kun sitä noin vahvasti puolustat, muita yhteistyösuuntia väheksyen. Varmaan kerrot mitä hyvää sieltä uskot tulevan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt menee paksuksi. Kaupallinen keskus käsitteenä sisältää käytännössä koko logistisen liikkeen, teollisuuden, kaupan ja maatalouden markkinavaihdannan.
        Yksin UPM ja satama muodostavat volyymin ja kaupan arvon, joka sisämaassa taitaa löytyä lähimpää Äänekoskelta.
        Suuntautumalla Pohjanmaan maakuntaan, on toiminnallisena lähinaapurina myös Keski-Pohjanmaan Kokkola, jonka kemian ja metallurgian klusteri on johtava koko Euroopassa.
        Tarjoatko seuraavaksi vertailukohdaksi latomerta. No, en ollenkaan väheksy. Sitäkin tarvitaan.
        Evijärvi on onnellisessa asemassa. Sillä on hyviä vaihtoehtoja. Täytyy vaan rohkeasti ja uteliaisuudella analysoida ja arvottaa erimuotoisin arvoin niitä. Politiikka ja kielikysymykset kannattaa pitää mukana hyvin rajatussa määrin. Kun pitkän tähtäyksen päätöksiä tehdään, on hyvä mieltää, että kielitaito ja kunnallinen yleispolitiikkaa ovat ajassa muovautuvia ulottuvuuksia. Ratkaisevaa on varsin joustamaton geopoliittinen asema.

        "Keski-Pohjanmaan Kokkola, jonka kemian ja metallurgian klusteri on johtava koko Euroopassa."

        No huh huh mitä väitteitä.
        Etpä ole tainnut kovin paljon maailmaa nähdä, kun esität tuollaista huuhaa paskaa.

        Ymmärrätkö että Pietarsaari ja Kokkola lähiympäristöineenkin ovat Euroopankin mittakaavassa mitättömän pieniä ja vähäväkisiä alueita keskellä ei mitään.

        Itse asiassa koko Suomi on pelkkä periferiaa. Keski- ja Länsi-Euroopankin taajaan asutuilla seuduilla on pinta-alaltaan pieniä maakuntia ja provinsseja, joiden väkiluku siitä huolimatta on Suomen väkiluvun suuruusluokkaa.

        Se näkyy selkeästi lentokoneella Helsinkiin tultaessa, jolloin tulee tunne että tässähän laskeudutaan lähes keskelle metsää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis rinnastat Pietarsaaren sairaalan Kauhavan sairaalaan, joka on potilaan hoitopolulla samassa asemassa kuin Pietarsaaren sairaala.
        Näinhän se on.

        Annan pari hypoteettista mutta täysin mahdollista tapahtumainkulkua, jotka kertovat kuinka älytöntä olisi liittyä rannikon ruotsinkieliseen Sote alueeseen.

        Esimerkki 1:
        -Evijärvi kuuluu Etelä-Pohjanmaan Soteen.
        -Jaakko saa sydänkohtauksen S-marketin pihassa juhannuksena 2023
        -Paikalle tulee pelastuslaitoksen ensivasteryhmä paloasemalta ja ambulanssi Lappajärveltä
        -Ambulanssihenkilökunta lähettää heti sydänfilmin päivystävälle kardiologille Seinäjoelle, joka sen tutkittuaan määrää pikaisen kuljetuksen suoraan keskussairaalaan, jossa aletaan valmistautua pallolaajennuksen suorittamiseen.
        - Jos on todella kova kiire, niin Seinäjoen lääkärikopteri saapuu noutamaan Jaakon ja kuljettaa hänet suoraan keskussairaalan helikopterikentälle. (Lääkärikopteri aloittaa toimintansa Seinäjoella loppuvuonna 2022).

        Esimerkki 2:
        -Evijärvi kuuluu rannikon Soteen.
        -Jaakko saa sydänkohtauksen S-marketin pihalla juhannuksena 2023.
        -Paikalle saapuu pelastuslaitoksen ensivasteryhmä paloasemalta ja ambulanssi Pietarsaaresta. (Parhaassa tapauksessa paloasemalta, JOS rannikon sote on sellaisen sinne sijoittanut)
        -Jaakko kuljetetaan terveyskeskuksen päivystykseen Pietarsaareen jossa todetaan kiireellisen pallolaajennuksen tarve, mutta Jaakko lähetetään ambulanssilla Vaasaan, koska Pietarsaaressa ei voida tehdä pallolaajennuksia.
        -Jaakko menehtyy ambulanssissa 20 kilometriä ennen Vaasaa.

        Vaikka Jaakko kuljetettaisiin Evijärveltä suoraan Vaasan keskussairaalaan, niin Seinäjoen keskussairaalaan on kuitenkin Evijärveltä 40 kilometriä lyhyempi matka ja paljon parempikuntoinen tie.

        Helikopterikuljetus ei tule kyseeseen, koska Seinäjoen lääkärikopteri palvelee pääasiallisesti Etelä-Pohjanmaan Sote alueen asukkaita.

        Luulisi tyhmimmänkin ymmärtävän, että maakunnan ja Sote alueen vaihtaminen olisi harvinaisen typerää sekä lyhytnäköistä toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Keski-Pohjanmaan Kokkola, jonka kemian ja metallurgian klusteri on johtava koko Euroopassa."

        No huh huh mitä väitteitä.
        Etpä ole tainnut kovin paljon maailmaa nähdä, kun esität tuollaista huuhaa paskaa.

        Ymmärrätkö että Pietarsaari ja Kokkola lähiympäristöineenkin ovat Euroopankin mittakaavassa mitättömän pieniä ja vähäväkisiä alueita keskellä ei mitään.

        Itse asiassa koko Suomi on pelkkä periferiaa. Keski- ja Länsi-Euroopankin taajaan asutuilla seuduilla on pinta-alaltaan pieniä maakuntia ja provinsseja, joiden väkiluku siitä huolimatta on Suomen väkiluvun suuruusluokkaa.

        Se näkyy selkeästi lentokoneella Helsinkiin tultaessa, jolloin tulee tunne että tässähän laskeudutaan lähes keskelle metsää.

        Totean vaan nähneeni maailmaa vähintään sen verran kuin sinäkin.

        Kokkolan Kip on pohjoisen Euroopan suurin epäorgaanisen kemian teollisuuden keskittymä. Ja toiminnan ulottuvuudet ovat lupaavassa kasvussa. Ihan vaan ulkopuolelta tiedoksi. Siis esitetty väite on totta.

        Sitä on vaikea uskoa kommenttiesi perusteella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokkolan Kip on pohjoisen Euroopan suurin epäorgaanisen kemian teollisuuden keskittymä. Ja toiminnan ulottuvuudet ovat lupaavassa kasvussa. Ihan vaan ulkopuolelta tiedoksi. Siis esitetty väite on totta.

        Vai koko pohjoisen Euroopan suurin.

        Alkuperäisen väitteen mukaan sen pitäisi olla koko Euroopan suurin.

        Pohjoinen Eurooppa on kuitenkin vain pieni osa koko Euroopasta.

        Sitäpaitsi olen kyllä vieraillut useita kertoja Kokkolan ns. suurteollisuusalueella, eikä sen koko ole saanut ainakaan minun päätäni pyörälle.

        Vierailu ei anna kovin paljon ymmärrystä siihen mistä Kip:ssa on kyse. Se todella on Pohjoisen Euroopan suurin epäorgaanisen kemian yhtenäinen teollisuuskeskittymä. Se on oleellinen rannikkoseudun työllistäjä, alihankintayritysten toimeksiantaja ja kansallisesti tärkeä vientiklusteri. Teollisen osaamisen luojana ja ylläpitäjänä se omaa samankaltaisen suuren arvon Pietarsaaren puunjalostusklusterin ja metalliteollisuuden kanssa.
        Sekä Pohjanmaan että Keski-Pohjanmaan maakunnat tarjoavat risteyskunta Evijärvelle mahdollisuuksia, joita terveen demokratian puitteissa on tarpeellista ja velvollisuus verrata olevaan olotilaan. Näin on tehtävä aina, sillä aikaa ei ole koskaan tuhlattavaksi. Alkaessaan aamulla, jokainen päivä on ensimmäinen päivä jäljellä olevasta elämästämme.
        Mikään ei kehity minnekään, ellei olevan vaihtoehtoja selvitellä ja vertailla. Siinä punnitaan kunnan valtuuston ja hallituksen kykyä hallita kuntaa kuntalaisten parhaaksi.
        Aloitteista, mielipiteistä ja väitteistä ei saa ärsyyntyä. Vanha olevan puolustaminen on tapahduttava tasapuolisin ehdoin uusien olevien vaihtoehtojen rinnalla. Ja kiihkottomasti. Mikään strateginen valinta ei voi olla itsestäänselvyys ilman vertailukohtia.
        Evijärvi omaa kuntana poikkeuksellisen monia tulevaisuuden mahdollisuuksia. On vaan haettava esiin se millä päästään parhaaseen tulokseen.

        Se on täysin järjetön ja kuolleena syntynyt ajatus, joten siitä on turha vouhottaa täällä.

        Sitäpaitsi te muualla asuvat ette päätä asioita meidän evijärveläisten puolesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vierailu ei anna kovin paljon ymmärrystä siihen mistä Kip:ssa on kyse. Se todella on Pohjoisen Euroopan suurin epäorgaanisen kemian yhtenäinen teollisuuskeskittymä. Se on oleellinen rannikkoseudun työllistäjä, alihankintayritysten toimeksiantaja ja kansallisesti tärkeä vientiklusteri. Teollisen osaamisen luojana ja ylläpitäjänä se omaa samankaltaisen suuren arvon Pietarsaaren puunjalostusklusterin ja metalliteollisuuden kanssa.
        Sekä Pohjanmaan että Keski-Pohjanmaan maakunnat tarjoavat risteyskunta Evijärvelle mahdollisuuksia, joita terveen demokratian puitteissa on tarpeellista ja velvollisuus verrata olevaan olotilaan. Näin on tehtävä aina, sillä aikaa ei ole koskaan tuhlattavaksi. Alkaessaan aamulla, jokainen päivä on ensimmäinen päivä jäljellä olevasta elämästämme.
        Mikään ei kehity minnekään, ellei olevan vaihtoehtoja selvitellä ja vertailla. Siinä punnitaan kunnan valtuuston ja hallituksen kykyä hallita kuntaa kuntalaisten parhaaksi.
        Aloitteista, mielipiteistä ja väitteistä ei saa ärsyyntyä. Vanha olevan puolustaminen on tapahduttava tasapuolisin ehdoin uusien olevien vaihtoehtojen rinnalla. Ja kiihkottomasti. Mikään strateginen valinta ei voi olla itsestäänselvyys ilman vertailukohtia.
        Evijärvi omaa kuntana poikkeuksellisen monia tulevaisuuden mahdollisuuksia. On vaan haettava esiin se millä päästään parhaaseen tulokseen.

        "Evijärvi omaa kuntana poikkeuksellisen monia tulevaisuuden mahdollisuuksia. On vaan haettava esiin se millä päästään parhaaseen tulokseen."

        Mikä saa typerykset kuvittelemaan että maakunnan ja sote alueen vaihtaminen muka parantaisi jotain ja mitä se jotain muka olisi?

        Nuo pipipäät eivät ole kertoneet mitään konkreettista mahdollisesti paranevasta asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vierailu ei anna kovin paljon ymmärrystä siihen mistä Kip:ssa on kyse. Se todella on Pohjoisen Euroopan suurin epäorgaanisen kemian yhtenäinen teollisuuskeskittymä. Se on oleellinen rannikkoseudun työllistäjä, alihankintayritysten toimeksiantaja ja kansallisesti tärkeä vientiklusteri. Teollisen osaamisen luojana ja ylläpitäjänä se omaa samankaltaisen suuren arvon Pietarsaaren puunjalostusklusterin ja metalliteollisuuden kanssa.
        Sekä Pohjanmaan että Keski-Pohjanmaan maakunnat tarjoavat risteyskunta Evijärvelle mahdollisuuksia, joita terveen demokratian puitteissa on tarpeellista ja velvollisuus verrata olevaan olotilaan. Näin on tehtävä aina, sillä aikaa ei ole koskaan tuhlattavaksi. Alkaessaan aamulla, jokainen päivä on ensimmäinen päivä jäljellä olevasta elämästämme.
        Mikään ei kehity minnekään, ellei olevan vaihtoehtoja selvitellä ja vertailla. Siinä punnitaan kunnan valtuuston ja hallituksen kykyä hallita kuntaa kuntalaisten parhaaksi.
        Aloitteista, mielipiteistä ja väitteistä ei saa ärsyyntyä. Vanha olevan puolustaminen on tapahduttava tasapuolisin ehdoin uusien olevien vaihtoehtojen rinnalla. Ja kiihkottomasti. Mikään strateginen valinta ei voi olla itsestäänselvyys ilman vertailukohtia.
        Evijärvi omaa kuntana poikkeuksellisen monia tulevaisuuden mahdollisuuksia. On vaan haettava esiin se millä päästään parhaaseen tulokseen.

        "Se todella on Pohjoisen Euroopan suurin epäorgaanisen kemian yhtenäinen teollisuuskeskittymä. Se on oleellinen rannikkoseudun työllistäjä, alihankintayritysten toimeksiantaja ja kansallisesti tärkeä vientiklusteri. Teollisen osaamisen luojana ja ylläpitäjänä se omaa samankaltaisen suuren arvon Pietarsaaren puunjalostusklusterin ja metalliteollisuuden kanssa."

        Onpa typerä ja älytön mielipide.
        Onko siitä epäorgaanisen kemian keskittymästä ollut muka jotain hyötyä esimerkiksi Vetelin kunnan talouden kannalta, vaikka Veteli sijaitsee sen kanssa samassa maakunnassa ja muutenkin Vetelistä on sinne lyhyempi matka kuin Evijörveltä?

        En ole tietoinen mistään merkittävästä hyödystä.

        Ja lisäksi Vetelistä puuttuu kokonaan Atenon kokoinen kannattava ja kasvava työllistäjä.

        Täällä yksi kirjoittelee aivan kuin hänellä olisi valtakirja kaikilta evijärveläisiltä puolustaa Kauhava-yhteistyötä ja ikuista vaihtoehdotonta kuulumista Etelä-Pohjanmaan maakuntaan. Puolustamisen oletuksena on se, että kaikki evijärveläiset ovat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin ja myös epäröimättä uskovat näin jatkuvan.
        Samoin tuo kirjoittaja uskoo talouden vaihdannassa liikkuvan rahavirran suuntautumiseen Seinäjoelta ja Kauhavalta Evijärvelle. Ehkä joskus näin oli. Vaihtoehtojen analyysi sisältää kysymyksen, että onko näin edelleen ja tulevaisuudessa.
        Vai onko kirjoittaminen kepulaista kurvisyhteistyötä, josta kirjoittaja kokee hyötyvänsä, seuraavat sukupolvet mukaan lukien. Tämän motiivin tukena on Rkp:n pitäminen niin kauhistuttavana. Ja onhan se hänelle paha juttu jos hallinnon kepulaisterrori vaihtuu Rkp-enemmistön päätäntävallaksi.
        Toivottavasti tämä mielipiteitten vaihto herättää huomiota vaihtoehtojen hallinnan tärkeyteen. Siinä jatkuva tilannekuvan ylläpitäminen on tarpeen. Mitä sitten demokraattinen päätöksenteko tuokaan tullessaan.

        Kuulehan nyt ääliö. Vaikka sinä rantahur***ina et kammoa ruotsinkieltä , niin me evijärveläiset emme halua alistua Rkp:n sanelupolitiiksn alle. Tämä on niin yksinkertainen asia.

        Huomaathan, että kanssasi keskusteli useampi kuin yksi henkilö. Kukaan ei nimitellyt sinua. Kukaan ei haistatellut sinulle. Sinä kyllä menetit malttisi ja teit molempia. Käytöstavat viittaavat Seinäjoen ja Kauhavan paikalliskulttuureihin. Suosittelen asuinpaikaksi Kauhavaa, jos et siellä jo ilkeile ympäristöllesi. Evijärvi on asiallisten ja sivistyneitten ihmisten kotiseutu. Samoin Pohjanmaan maakunta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun pitkät selostuksesi eivät muuta sitä faktaa, että Rkp: n dominoimilla seuduilla suomenkieliset ihmiset ovat aina poikapuolen asemassa ruotsinkielisiin nähden.

        Siitä kielii myös suomenkielisten suuri poismuutto Pietarsaaresta ja Pedersöressä kielirasismi on arkipäivän todellisuutta.

        Kepulaiset kunnallispolitiikan dominoimissa kunnissa suomen- ja ruotsinkieliset, molemmat ovat sorron kohteena, jos eivät satu olemaan mahtisukujen jälkeläisiä. Poikapuolta huonommassa asemassa.
        Että vaan tiedoksi, jos ei ole tullut tilannetta ymmärretyksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Se todella on Pohjoisen Euroopan suurin epäorgaanisen kemian yhtenäinen teollisuuskeskittymä. Se on oleellinen rannikkoseudun työllistäjä, alihankintayritysten toimeksiantaja ja kansallisesti tärkeä vientiklusteri. Teollisen osaamisen luojana ja ylläpitäjänä se omaa samankaltaisen suuren arvon Pietarsaaren puunjalostusklusterin ja metalliteollisuuden kanssa."

        Onpa typerä ja älytön mielipide.
        Onko siitä epäorgaanisen kemian keskittymästä ollut muka jotain hyötyä esimerkiksi Vetelin kunnan talouden kannalta, vaikka Veteli sijaitsee sen kanssa samassa maakunnassa ja muutenkin Vetelistä on sinne lyhyempi matka kuin Evijörveltä?

        En ole tietoinen mistään merkittävästä hyödystä.

        Ja lisäksi Vetelistä puuttuu kokonaan Atenon kokoinen kannattava ja kasvava työllistäjä.

        Pakko kommentoida keskustelun kohtaa, jossa ihmetellään mitä hyötyä Kokkola Kip:sta on Vetelille.
        Veteli hyötyy monimuotoisesti Kokkola teollisuuden vaikutuksista yhdessä muiden alueen kuntien kanssa.
        Esimerkkinä Keliberin kaivos, jonka litium raakamalmi jalostetaan Kokkolassa litiumhydroksidia tuottavassa uudessa tehtaassa, jonka investointi on kymmenien miljoonien eurojen arvoinen.
        Jo itse kaivos kuljetuksineen työllistää huomattavan määrän väkeä Kaustisen, Vetelin ja lähikuntien alueelta. Ilman litiumia jalostavaa kemiaa tehdasta kaivostoiminta tuskin onnistuisi.
        Litiumtuotannolla tulee olemaan hyvin vahva vientikytkenta Skellefteån suureen akkutehtaaseeen. Samalla valmistellaan tulevaisuutta akkutehtaalle, jonka uskotaan käynnistyvän Kokkolassa jo lähivuosina. Veteli on vahvasti mukana jakamassa Kokkolan ja sen epäorgaanisen kemian klusterin tuoman menestyksen hedelmiä.
        Toivottavasti vastaus tyydyttää kysyjää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomaathan, että kanssasi keskusteli useampi kuin yksi henkilö. Kukaan ei nimitellyt sinua. Kukaan ei haistatellut sinulle. Sinä kyllä menetit malttisi ja teit molempia. Käytöstavat viittaavat Seinäjoen ja Kauhavan paikalliskulttuureihin. Suosittelen asuinpaikaksi Kauhavaa, jos et siellä jo ilkeile ympäristöllesi. Evijärvi on asiallisten ja sivistyneitten ihmisten kotiseutu. Samoin Pohjanmaan maakunta.

        Etkö sinä todellakaan ymmärrä niin yksinkertaista asiaa, että evijärveläiset ovat täysin suomenkielisiä ja me emme missään tapauksessa halua sitä, että joudumme nöyristelemään Rkp:n kielirasisteja.

        Kielirasismista johtuen suomenkieliset muuttavat pois Pietarsaaresta.

        Yritäpä kiistää se poismuutto, mutta siihen et kykene koska se on ollut todellisuutta jo usean vuoden ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulaiset kunnallispolitiikan dominoimissa kunnissa suomen- ja ruotsinkieliset, molemmat ovat sorron kohteena, jos eivät satu olemaan mahtisukujen jälkeläisiä. Poikapuolta huonommassa asemassa.
        Että vaan tiedoksi, jos ei ole tullut tilannetta ymmärretyksi.

        Ja rannikon asukkina sinä et käsitä sitä, että Evijärvi on lähes täysin suomenkielinen kunta.

        Vain 1,9%:a evijärveläisistä on ruotsinkielisiä.
        Jopa muita kuin suomenkielisiä on Evijärvellä enemmän kuin ruotsinkielisiä.

        Jos kesämökillä käydessäsi kyselet S- marketin
        pihalla alkuperäisiltä evijärveläisiltä mihin maakuntaan he haluavat kuulua, niin huomaat että kukaan ei kannata maakunnan vaihtoa.

        Evijärveltä on matkaa Ähtävän kirkolle noin 30 kilometriä, mutta erittäin jyrkän kieli- ja kulttuurirajan vuoksi käytännön etäisyys vastaa kahtasataa kilometriä.

        Sitäpaitsi te muualla asuvat ette todellakaan päätä asioita meidän puolestamme.

        "Vain 1,9%:a evijärveläisistä on ruotsinkielisiä"

        5,2%:a Suomen kansalaisista on äidinkieleltään ruotsinkielisiä.

        Evijärvellä on siis paljon vähemmän ruotsinkielisiä kuin Suomessa keskimäärin.

        Jo se kertoo vääjäämättä siitä, kuinka vähäiset käytännön edellytykset rannikon suuntaan ovat.
        Sitäpaitsi Evijörveläisten identiteetti on Etelä-Pohjanmaan järviseutulainen. Se on aina ollut niin ja tulee aina niin olemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja rannikon asukkina sinä et käsitä sitä, että Evijärvi on lähes täysin suomenkielinen kunta.

        Vain 1,9%:a evijärveläisistä on ruotsinkielisiä.
        Jopa muita kuin suomenkielisiä on Evijärvellä enemmän kuin ruotsinkielisiä.

        Jos kesämökillä käydessäsi kyselet S- marketin
        pihalla alkuperäisiltä evijärveläisiltä mihin maakuntaan he haluavat kuulua, niin huomaat että kukaan ei kannata maakunnan vaihtoa.

        Evijärveltä on matkaa Ähtävän kirkolle noin 30 kilometriä, mutta erittäin jyrkän kieli- ja kulttuurirajan vuoksi käytännön etäisyys vastaa kahtasataa kilometriä.

        Sitäpaitsi te muualla asuvat ette todellakaan päätä asioita meidän puolestamme.

        Jo 110 - 140 vuotta sitten evijärveläiset osoittivat kykynsä ylittää kieli - ja kulttuurirajoja parissa viikossa ja päätyä täysin vierasta kieltä puhuvien ja vieraita kulttuureja, jopa vieraita uskontoja harjoittavien ihmisten keskelle.
        Nyt täällä puolustetaan ahdasmielisesti omaa elämäntapaa niin, että muunlaista ei haluta nähdä eikä kaksikielisen yhteisön kanssa haluta edes samaan maakuntaan kuulumista vaihtoehtona selvitellä. Olisiko kyse laiskanletkeyteen johtaneesta degeneraatiosta. Ehkä on, kepulaisuuden kanssa yhdessä.
        Ruotsin kieli on edelleen koulujemme opetusohjelmissa. Siitä vaan rohkeasti puhumaan. Kukaan ei naura puutteelliselle ruotsinkielen taidolle.
        Valitettavasti noin ei ole tilanne, jossa joku puhuu puutteellisella suomenkielen taidollaan. Hänelle naureskellaan sivistymättömyyttä osoittaen. Ehkä juuri siksi moni äidinkielenään ruotsia puhuva ei viitsi käyttää vaatimatonta suomenkieltään.
        Asenteissa on korjattavaa, paljonkin. Siinä ei Evijärvi ole yksin. Ja useimmat evijärveläiset ovat varsin hyvin mukautuneet tilanteisiin, joissa kaikki eivät puhu täydellistä suomea. Sitähän et Kauhavalla kuule ollenkaan. Vain kamalaa muttetta ja mongerrusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulaiset kunnallispolitiikan dominoimissa kunnissa suomen- ja ruotsinkieliset, molemmat ovat sorron kohteena, jos eivät satu olemaan mahtisukujen jälkeläisiä. Poikapuolta huonommassa asemassa.
        Että vaan tiedoksi, jos ei ole tullut tilannetta ymmärretyksi.

        Suurin osa evijärveläisistä äänestää keskustapuoluetta, vaikka umpivasemmistolaisena änkyränä se ärsyttää sinua valtavasti.

        Sinä et voi kuitenkaan väkisin muuttaa ihmisten poliittisia kantoja samoiksi kuin sinulla on.

        Ihailemassasi itärajamme takaisessa köyhässä kehitysmaassa sekin onnistuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo 110 - 140 vuotta sitten evijärveläiset osoittivat kykynsä ylittää kieli - ja kulttuurirajoja parissa viikossa ja päätyä täysin vierasta kieltä puhuvien ja vieraita kulttuureja, jopa vieraita uskontoja harjoittavien ihmisten keskelle.
        Nyt täällä puolustetaan ahdasmielisesti omaa elämäntapaa niin, että muunlaista ei haluta nähdä eikä kaksikielisen yhteisön kanssa haluta edes samaan maakuntaan kuulumista vaihtoehtona selvitellä. Olisiko kyse laiskanletkeyteen johtaneesta degeneraatiosta. Ehkä on, kepulaisuuden kanssa yhdessä.
        Ruotsin kieli on edelleen koulujemme opetusohjelmissa. Siitä vaan rohkeasti puhumaan. Kukaan ei naura puutteelliselle ruotsinkielen taidolle.
        Valitettavasti noin ei ole tilanne, jossa joku puhuu puutteellisella suomenkielen taidollaan. Hänelle naureskellaan sivistymättömyyttä osoittaen. Ehkä juuri siksi moni äidinkielenään ruotsia puhuva ei viitsi käyttää vaatimatonta suomenkieltään.
        Asenteissa on korjattavaa, paljonkin. Siinä ei Evijärvi ole yksin. Ja useimmat evijärveläiset ovat varsin hyvin mukautuneet tilanteisiin, joissa kaikki eivät puhu täydellistä suomea. Sitähän et Kauhavalla kuule ollenkaan. Vain kamalaa muttetta ja mongerrusta.

        "Asenteissa on korjattavaa, paljonkin. Siinä ei Evijärvi ole yksin."

        Siinäkö ei ole mitään korjattavaa, että Pietarsaaren naapurikunnassa suomenkielisestä käytetään finndjävel nimitystä?

        Sen nimen käyttö taitaa kuulua ruotsinkieliseen kansanperinteeseen.

        Kas vaan. Kielipoliittinen syrjintä ei tulle keskustelijalle riitä. Kun ei muita älyllisiä ulottuvuuksia ole, on pakko ryhtyä väittämään toista umpivasemmistolaiseksi änkyräksi ja itänaapurin ihailijaksi.
        Nuo molemmat johtopäätökset lähtevät täydestä tyhjyydestä ja ovat täysin vääriä.
        Kun johtopäätöksiä syntyy tyhjästä, on aiheellista kysyä millaiseen arvoon henkilön kannanotot Evijärven asemasta maakuntajaossa asetetaan.
        Tätä on epäily ja uumoiltu. Sitoutuminen Kauhava Seinäjoki-vaikutusvallan alle on poliittinen tahdonilmaisu, ilman järjelliseen analyysiin perustuvaa saavutettaviin etuihin nojautuvaa taustaa. Kun noin on, todennäköisesti pitkää tikkua vetämällä tai arpomalla saadaan yhtä hyvä tai parempi tulos. Haluavatko evijärveläiset tuollaisiin menetelmin aikaansaatuja päätöksiä. Sitä sopii miettiä.

        Mitä hyvää rannikon ruotsinkieliseen maakuntaan liittyminen muka toisi?

        Terveyspalvelut ainakin heikkenisivät selvästi, koska Vaasan keskussairaalaan on kymmeniä kilometrejä pidempi matka kuin Seinäjoelle.

        Pietarsaaressa ei ole edes keskussairaalaa, eikä tasokkaita suomenkielisiä lääkäripalveluita.

        Pietarsaaressa on vain terveyskeskuksen vuodeosasto aivan kuten Kauhavallakin.

        Tosin Kauhavalta evijärveläiset saavat perustason lääkäripalvelut aina suomeksi, eikä tulkin palveluita tarvita.

        Tuo rannikon ruotsinkieliseen maakuntaan liittymisen puolesta agitoiva dorka ei ole kyennyt esittämään vielä ensimmäistäkään asiaa, joka parananisi maakunnan vaihtamisella.

        Eikä hän kykenekään, koska sellaisia asioita ei ole olemassa.

        Hän voisi vaikka miettiä sitä, miksi suomenkielinen Isokyrö erosi ruotsinkielisestä Pohjanmaasta ja liittyi Etelä-Pohjanmaahan.

        "useimmat evijärveläiset ovat varsin hyvin mukautuneet tilanteisiin, joissa kaikki eivät puhu täydellistä suomea. Sitähän et Kauhavalla kuule ollenkaan. Vain kamalaa muttetta ja mongerrusta."

        Älä valehtele!

        Evijärveläisille omankieliset palvelut nimenomaan ovat tärkeitä. Sitä tärkeämpiä ne ovat, mitä vanhemmasta ihmisestä on kyse

        Kauhavalta ja Seinäjoelta on aina saanut täysin suomenkielistä ja hyvin ymmärrettävää palvelua.

        Väität Etelä-Pohjanmaan murretta kauheaksi mongerrukseksi. Se kertoo siitä, että et ole alkuperäinen evijärveläinen, etkä asu täällä kuten minä.

        Jos joku Suomen murteista mahdollisesti on mongerrusta, niin sellaista murretta puhutaan Oulun seudulla ja Kainuussa.

        Lisäksi myös Pietarsaaren ja Kokkolan sekä Närpiön ruotsi on melkoista mongerrusta, jota jopa ruotsalaisilla on vaikeutta ymmärtää

        Koulussa opetettavalla ruotsinkielellä ei ole helppoa kommunikoida rannikolla, koska koulussa opetetaan oikeaa ruotsia, eli sitä jota Ruotsissa puhutaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo 110 - 140 vuotta sitten evijärveläiset osoittivat kykynsä ylittää kieli - ja kulttuurirajoja parissa viikossa ja päätyä täysin vierasta kieltä puhuvien ja vieraita kulttuureja, jopa vieraita uskontoja harjoittavien ihmisten keskelle.
        Nyt täällä puolustetaan ahdasmielisesti omaa elämäntapaa niin, että muunlaista ei haluta nähdä eikä kaksikielisen yhteisön kanssa haluta edes samaan maakuntaan kuulumista vaihtoehtona selvitellä. Olisiko kyse laiskanletkeyteen johtaneesta degeneraatiosta. Ehkä on, kepulaisuuden kanssa yhdessä.
        Ruotsin kieli on edelleen koulujemme opetusohjelmissa. Siitä vaan rohkeasti puhumaan. Kukaan ei naura puutteelliselle ruotsinkielen taidolle.
        Valitettavasti noin ei ole tilanne, jossa joku puhuu puutteellisella suomenkielen taidollaan. Hänelle naureskellaan sivistymättömyyttä osoittaen. Ehkä juuri siksi moni äidinkielenään ruotsia puhuva ei viitsi käyttää vaatimatonta suomenkieltään.
        Asenteissa on korjattavaa, paljonkin. Siinä ei Evijärvi ole yksin. Ja useimmat evijärveläiset ovat varsin hyvin mukautuneet tilanteisiin, joissa kaikki eivät puhu täydellistä suomea. Sitähän et Kauhavalla kuule ollenkaan. Vain kamalaa muttetta ja mongerrusta.

        "kaksikielisen yhteisön kanssa haluta edes samaan maakuntaan kuulumista vaihtoehtona selvitellä."

        Jos se yhteistyö rannikon ruotsinkielisten kanssa muka on niin helppoa, niin miksi suomenkielinen Isokyrö erosi Pohjanmaan maakunnasta ja liittyi Etelä-Pohjanmaan maakuntaan?

        Mietipä sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas vaan. Kielipoliittinen syrjintä ei tulle keskustelijalle riitä. Kun ei muita älyllisiä ulottuvuuksia ole, on pakko ryhtyä väittämään toista umpivasemmistolaiseksi änkyräksi ja itänaapurin ihailijaksi.
        Nuo molemmat johtopäätökset lähtevät täydestä tyhjyydestä ja ovat täysin vääriä.
        Kun johtopäätöksiä syntyy tyhjästä, on aiheellista kysyä millaiseen arvoon henkilön kannanotot Evijärven asemasta maakuntajaossa asetetaan.
        Tätä on epäily ja uumoiltu. Sitoutuminen Kauhava Seinäjoki-vaikutusvallan alle on poliittinen tahdonilmaisu, ilman järjelliseen analyysiin perustuvaa saavutettaviin etuihin nojautuvaa taustaa. Kun noin on, todennäköisesti pitkää tikkua vetämällä tai arpomalla saadaan yhtä hyvä tai parempi tulos. Haluavatko evijärveläiset tuollaisiin menetelmin aikaansaatuja päätöksiä. Sitä sopii miettiä.

        "Haluavatko evijärveläiset tuollaisiin menetelmin aikaansaatuja päätöksiä. Sitä sopii miettiä."

        Kyselepä mitä mieltä evijärveläiset ovat Pietarsaaressa ja varsinkin sen naapurikunnissa vallitsevasta suomenkielisiä sortavasta ilmapiiristä. Älä sitten ylläty negatiivisten vastausten runsaudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä hyvää rannikon ruotsinkieliseen maakuntaan liittyminen muka toisi?

        Terveyspalvelut ainakin heikkenisivät selvästi, koska Vaasan keskussairaalaan on kymmeniä kilometrejä pidempi matka kuin Seinäjoelle.

        Pietarsaaressa ei ole edes keskussairaalaa, eikä tasokkaita suomenkielisiä lääkäripalveluita.

        Pietarsaaressa on vain terveyskeskuksen vuodeosasto aivan kuten Kauhavallakin.

        Tosin Kauhavalta evijärveläiset saavat perustason lääkäripalvelut aina suomeksi, eikä tulkin palveluita tarvita.

        Ottaa nyt siitä vaan kiltisti ja katsoo millaista palvelua teerijärveläiset ja ähtäväläiset hyvinvointiyhtymissään saavat. Vertaa sitten vaan siihen tilanteeseen mikä Evijärvellä on. Kannattaa verrata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottaa nyt siitä vaan kiltisti ja katsoo millaista palvelua teerijärveläiset ja ähtäväläiset hyvinvointiyhtymissään saavat. Vertaa sitten vaan siihen tilanteeseen mikä Evijärvellä on. Kannattaa verrata.

        Evijärvi on suomenkielinen kunta.
        Me emme halua, emmekä tarvitse ruotsinkielistä palvelua.

        Lisäksi Vaasan keskussairaalaan on huomattavasti pidempi matka kuin Seinäjoelle, eikä Pietarsaaressa ole tarjolla minkäänlaisia tasokkaita suomenkielisiä lääkäripalveluita.

        Se Seinäjoella tänä vuonna aloittava lääkärikopterikin palvelee lähinnä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin asukkaita. Sekin palvelu menetettäisiin jos Evijärvi vaihtaisi Sote aluetta.

        Oletko sinä todellakin niin yksinkertainen, että et ymmärrä näitä faktoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo 110 - 140 vuotta sitten evijärveläiset osoittivat kykynsä ylittää kieli - ja kulttuurirajoja parissa viikossa ja päätyä täysin vierasta kieltä puhuvien ja vieraita kulttuureja, jopa vieraita uskontoja harjoittavien ihmisten keskelle.
        Nyt täällä puolustetaan ahdasmielisesti omaa elämäntapaa niin, että muunlaista ei haluta nähdä eikä kaksikielisen yhteisön kanssa haluta edes samaan maakuntaan kuulumista vaihtoehtona selvitellä. Olisiko kyse laiskanletkeyteen johtaneesta degeneraatiosta. Ehkä on, kepulaisuuden kanssa yhdessä.
        Ruotsin kieli on edelleen koulujemme opetusohjelmissa. Siitä vaan rohkeasti puhumaan. Kukaan ei naura puutteelliselle ruotsinkielen taidolle.
        Valitettavasti noin ei ole tilanne, jossa joku puhuu puutteellisella suomenkielen taidollaan. Hänelle naureskellaan sivistymättömyyttä osoittaen. Ehkä juuri siksi moni äidinkielenään ruotsia puhuva ei viitsi käyttää vaatimatonta suomenkieltään.
        Asenteissa on korjattavaa, paljonkin. Siinä ei Evijärvi ole yksin. Ja useimmat evijärveläiset ovat varsin hyvin mukautuneet tilanteisiin, joissa kaikki eivät puhu täydellistä suomea. Sitähän et Kauhavalla kuule ollenkaan. Vain kamalaa muttetta ja mongerrusta.

        "Nyt täällä puolustetaan ahdasmielisesti omaa elämäntapaa niin, että muunlaista ei haluta nähdä eikä kaksikielisen yhteisön kanssa haluta edes samaan maakuntaan kuulumista vaihtoehtona selvitellä. Olisiko kyse laiskanletkeyteen johtaneesta degeneraatiosta. Ehkä on, kepulaisuuden kanssa yhdessä."

        Sekin on ihmeellistä, että lähes täysin ruotsinkieliseen Vöyrin (nykyään Vöyri-Oravainen-Maksanaa) kuntaan kuuluvan suomenkielisen Petterinmäen kylän asukkaat ovat jo vuosikymmenien ajan halunneet liittyä osaksi Ylihärmää (nykyisin Kauhavaa).

        Ylihärmän asukkaat olisivat sen hyväksyneet mielihyvin, mutta Vöyrin kunta on ollut jyrkästi vastaan ja siksi petterinmäkeläisten toive ei ole toteutunut.

        Mitenkäs tämä sopii yhteen sen väitteen kanssa, että yhteistyö rannikon ruotsinkielisten kanssa on helppoa ja sopuisaa?

        https://yle.fi/uutiset/3-12491683?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

        Edes ruotsinkielisen Pohjanmaan sote alueen sisällä kaikki eivät ole tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen.

        Kruunupyyssä lähinnä suomenkielisistä ja fiksuimmusta ruotsinkielisistä koostuva Pro Kruunupyy liike haluaisi, että kruunupyyläiset saisivat sote palvelunsa suomenkielis enemmistöisestä Keski-Pohjanmaan Soitesta ruotsnkielis enemmistöisen Pohjanmaan Sote alueen sijasta.

        Kuten arvata saattaa, niin se ei kuitenkaan sovi Kruunupyyn Rkp:laisten kunnallispoliitikkojen ajatusmaailmaan ja niinpä asia on edelleenkin toteutumatta. Tuskinpa se koskaan toteutuukaan, elleivät Rkp:laiset muuta täydellisesti ajatusmaailmaansa ja lopeta suomenkielisten sorsimista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo rannikon ruotsinkieliseen maakuntaan liittymisen puolesta agitoiva dorka ei ole kyennyt esittämään vielä ensimmäistäkään asiaa, joka parananisi maakunnan vaihtamisella.

        Eikä hän kykenekään, koska sellaisia asioita ei ole olemassa.

        Hän voisi vaikka miettiä sitä, miksi suomenkielinen Isokyrö erosi ruotsinkielisestä Pohjanmaasta ja liittyi Etelä-Pohjanmaahan.

        Jaa, että dorka. Olisiko mahdollista edes yrittää ymmärtää tämän keskustelufoorumin olemassaolon tarkoitus. Se ei ole nimittelyn, haukkumisen ja diskriminoinnin mahdollistaminen. Tämä on mielipiteiden ja ajatusten vaihdon foorumi.
        Voisimmeko vaihtaa ajatuksia ihan sivistyneesti ilman nimittelyitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Nyt täällä puolustetaan ahdasmielisesti omaa elämäntapaa niin, että muunlaista ei haluta nähdä eikä kaksikielisen yhteisön kanssa haluta edes samaan maakuntaan kuulumista vaihtoehtona selvitellä. Olisiko kyse laiskanletkeyteen johtaneesta degeneraatiosta. Ehkä on, kepulaisuuden kanssa yhdessä."

        Sekin on ihmeellistä, että lähes täysin ruotsinkieliseen Vöyrin (nykyään Vöyri-Oravainen-Maksanaa) kuntaan kuuluvan suomenkielisen Petterinmäen kylän asukkaat ovat jo vuosikymmenien ajan halunneet liittyä osaksi Ylihärmää (nykyisin Kauhavaa).

        Ylihärmän asukkaat olisivat sen hyväksyneet mielihyvin, mutta Vöyrin kunta on ollut jyrkästi vastaan ja siksi petterinmäkeläisten toive ei ole toteutunut.

        Mitenkäs tämä sopii yhteen sen väitteen kanssa, että yhteistyö rannikon ruotsinkielisten kanssa on helppoa ja sopuisaa?

        Täällä ei kukaan ole väittänyt, että yhteistyö rannikon ruotsinkielisten kanssa olisi helppoa ja sopuisaa.
        Mutta toimivaksi se on täällä kuvattu. Erimielisyyksiä on ja niitä on kaikkialla, mutta juuri erilaisten näkökohtien ja mielipiteitten käsittely on toimivan demokratian päätöksenteon voima.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, että dorka. Olisiko mahdollista edes yrittää ymmärtää tämän keskustelufoorumin olemassaolon tarkoitus. Se ei ole nimittelyn, haukkumisen ja diskriminoinnin mahdollistaminen. Tämä on mielipiteiden ja ajatusten vaihdon foorumi.
        Voisimmeko vaihtaa ajatuksia ihan sivistyneesti ilman nimittelyitä.

        Kuinkahan vaihtaa ajatuksia sivistyneesti, kun vastapuoli jo lähtökohtaisesti näkee vallitsevan tilanteen täysin kelvottomana ja ilman minkäänlaisia todellisia perusteita esittää maakunnan vaihtoa ja yhteistyötä kielellisesti sekä kulttuurillisesti täysin vieraan alueen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä ei kukaan ole väittänyt, että yhteistyö rannikon ruotsinkielisten kanssa olisi helppoa ja sopuisaa.
        Mutta toimivaksi se on täällä kuvattu. Erimielisyyksiä on ja niitä on kaikkialla, mutta juuri erilaisten näkökohtien ja mielipiteitten käsittely on toimivan demokratian päätöksenteon voima.

        "Täällä ei kukaan ole väittänyt, että yhteistyö rannikon ruotsinkielisten kanssa olisi helppoa ja sopuisaa.
        Mutta toimivaksi se on täällä kuvattu."

        Onkohan se oikeasti edes toimivaa, koska suomenkieliset isokyröläisetkin näkivät parhaaksi erota Pohjanmaan maakunnasta ja liittyä Etelä-Pohjanmaan maakuntaan.

        Tiedän myös sen, että Laihialla kytee laajaa tyytymättömyyttä Pohjanmaan maakuntaan, koska Rkp enemmistöisten kuntien vastustuksen vuoksi laihialaisten hankkeet ja tavoitteet eivät etene tai etenevät hyvin hitaasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, että dorka. Olisiko mahdollista edes yrittää ymmärtää tämän keskustelufoorumin olemassaolon tarkoitus. Se ei ole nimittelyn, haukkumisen ja diskriminoinnin mahdollistaminen. Tämä on mielipiteiden ja ajatusten vaihdon foorumi.
        Voisimmeko vaihtaa ajatuksia ihan sivistyneesti ilman nimittelyitä.

        "Se ei ole nimittelyn, haukkumisen ja diskriminoinnin mahdollistaminen"

        Juuri tuota diskriminointia suomenkieliset asukkaat kohtaavat etenkin Pietarsaaren naapurikunnissa jatkuvasti.

        Siellä on yleisenä tapana, että kunnallispoliittisessa päätöksenteossa prioriteettilistalla ensimmäisinä ovat ruotsinkielisen väestön tarpeet, sitten pakolaisten ja maahanmuuttajien tarpeet ja viimeisimpinä suomenkielisten asukkaiden tarpeet, jos niiden hoitamiseksi on vielä rahaa jäljellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulehan nyt ääliö. Vaikka sinä rantahur***ina et kammoa ruotsinkieltä , niin me evijärveläiset emme halua alistua Rkp:n sanelupolitiiksn alle. Tämä on niin yksinkertainen asia.

        Aivan. Syötätte mieluummin pa.... kepulaiseen tuulettimeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Syötätte mieluummin pa.... kepulaiseen tuulettimeen.

        Keskustapuolueen äänestäminen on aivan normaalia ja yleistä Evijärvellä, Lappajärvellä, Vimpelissä, Alajärvellä, Kortesjärvellä, Kauhavalla jne.

        Jos mainituissa kunnissa joku sensijaan äänestää Rkp:tä niin häntä pidetään lähes hulluna ja omituisena tyyppinä. Siinä ei ole mitään kummallista eikä ihmeteltävää.

        Parlamentaarisessa demokratiassa ehdolle asettumista vaaleissa ei paljoakaan säädellä. Rajaavat lainkohdat ovat luonnollisia ja perusteltuja. Parlamentaarisessa demokratiassa yleisissä vaaleissa äänestäjälle valinta on vapaa ja vaalisalaisuudella suojattu. Siihen asti kaikki hyvin.
        Mutta, mutta miten vaalivoittaja käyttää valtaa. Erityisesti kunnallishallinnossa on monien suomalaisten kuntien hallitsevassa asemassa oleva puolue kummallista. likaistakin vallankäyttöä hyödyntävä. Evijärvi ei ole siellä puhtoisimmassa päässä, päinvastoin. Taitaa kilpailla ns. siivousväien pituudessa Kittilän kanssa. Evijärvellä oli joskus toimiva kunnanlääkärin vastaanotto ja kunnan sairaala. Nykyistä surkean palvelun aikaa kuvataan kepujohtoisten valtuustokausien hölmöilyn tulokseksi. Nyt tilanne ei näytä paremmalta. Kepun Kurvista palvellaan ja maakunnan kepulaispolitiikka huolehtii, että Kaksineuvoinen saa kupata evijärveläisiä veronmaksajia mennen tullen ja vastikkeetta. Oikea termi lienee ryöstö.

        Normaalit ihmiset äänestävät mieluummin keskustapuoluetta kuin Sdp:n änkyröitä ja kähmijöitä vasemmistoliiton punikeista puhumattakaan.
        Kristillisten sekä kokoomuksen äänestäminenkin on aivan hyväksyttävää.
        Evijärvellä ja suomenkielisissä naapurikunnissa Rkp:n kannatus on mitätön ja hyvä niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Se todella on Pohjoisen Euroopan suurin epäorgaanisen kemian yhtenäinen teollisuuskeskittymä. Se on oleellinen rannikkoseudun työllistäjä, alihankintayritysten toimeksiantaja ja kansallisesti tärkeä vientiklusteri. Teollisen osaamisen luojana ja ylläpitäjänä se omaa samankaltaisen suuren arvon Pietarsaaren puunjalostusklusterin ja metalliteollisuuden kanssa."

        Onpa typerä ja älytön mielipide.
        Onko siitä epäorgaanisen kemian keskittymästä ollut muka jotain hyötyä esimerkiksi Vetelin kunnan talouden kannalta, vaikka Veteli sijaitsee sen kanssa samassa maakunnassa ja muutenkin Vetelistä on sinne lyhyempi matka kuin Evijörveltä?

        En ole tietoinen mistään merkittävästä hyödystä.

        Ja lisäksi Vetelistä puuttuu kokonaan Atenon kokoinen kannattava ja kasvava työllistäjä.

        Mainitset Atenon. Eriomainen yritys. Sellainen yritys tarvitsee hyvin järjestetyn, vähintään lakisääteiset mitat ja laatukriteerit täyttävän työterveyshuollon.
        Onko evijärveläisillä yrityksillä siihen mahdollisuuksia kun kunnassa ei ole edes osaviikkoista yleislääkärin vastaanottoa.
        Kunta haluaa uusia hyviä yrityksiä. Mutta siirtyykö joku yritys hyvin toimivien työterveyspalvelusten ääreltä kuntaan, jossa ei ole perusterveydenhuollon lääkärin vastaanottoa.
        Kannattaa miettiä asiaa ja korjata olosuhteet yritysystävällisiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Asenteissa on korjattavaa, paljonkin. Siinä ei Evijärvi ole yksin."

        Siinäkö ei ole mitään korjattavaa, että Pietarsaaren naapurikunnassa suomenkielisestä käytetään finndjävel nimitystä?

        Sen nimen käyttö taitaa kuulua ruotsinkieliseen kansanperinteeseen.

        paljon opettajissa on juoppoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainitset Atenon. Eriomainen yritys. Sellainen yritys tarvitsee hyvin järjestetyn, vähintään lakisääteiset mitat ja laatukriteerit täyttävän työterveyshuollon.
        Onko evijärveläisillä yrityksillä siihen mahdollisuuksia kun kunnassa ei ole edes osaviikkoista yleislääkärin vastaanottoa.
        Kunta haluaa uusia hyviä yrityksiä. Mutta siirtyykö joku yritys hyvin toimivien työterveyspalvelusten ääreltä kuntaan, jossa ei ole perusterveydenhuollon lääkärin vastaanottoa.
        Kannattaa miettiä asiaa ja korjata olosuhteet yritysystävällisiksi.

        Työterveyshuollon järjestäminen on yrityksen vastuulla, ei yhteiskunnan vastuulla. Naurettavaa höpinää tuollainen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työterveyshuollon järjestäminen on yrityksen vastuulla, ei yhteiskunnan vastuulla. Naurettavaa höpinää tuollainen!

        Yritys ostaa työterveyshuollon palvelut julkiselta tai yksityiseltä lääkäriasemalta. Palveluun sisältyy lääkärin työn lisäksi tavanomaiset kuvantamis- ja laboratoriopalvelut sekä työterveyshoitajan palvelut. Evijärvellä näitä ei ole paikallisesti julkisena eikä yksityisenä. Ostopalvelun kustannuksista Kela kompensoi pienen osan.

    • Anonyymi

      Suuri osa evijärveläisistä on Jeesuksen opetuslapsia. Kielilläpuhuminen ei ole ongelma.

      • Anonyymi

        Uskonnollisuus ja uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen on ongelma vain typerimmille ateisti pölvästeille, jotka haluaisivat poistaa maailmasta kaikenlaiset uskonnot.

    • Anonyymi

      Ei ristus, ny meni hermo. Tilasin pizza-Operan, niin se ku tuli Mäntyhovis pöytään, nii kahareksan kärpäästä samoilla apajilla.

      • Anonyymi

        Onko Mäntyhovilla ja muutenkin kirkonkylän alueella turkistarhoilla sikiävien kärpästen tanssiaiset. Osaava ja vastuullinen tarhaaja tietää kuinka yletön kärpästen sikiäminen estetään.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3316
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe