27.1. vietettiin vainojen uhrien muistopäivää, mutta

Miten vainottuja on täällä muisteltu?

Kansainvälinen vainojen uhrien muistopäivä oli eilen 27.1. Puna-armeija vapautti Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleirin 27. tammikuuta 1945.

Muistelin eilen Friedrich Kleinia.

Pastori Friedrich Klein (s. 1905) tuomittiin homoseksuaalisen identiteetin vuoksi kolmeksi vuodeksi vankilaan, häneltä riistettiin papin asema ja hänet määrättiin taisteluihin itärintamalle etulinjaan lähelle Leningradia vuonna 1944.

Etulinjassa taistelu ilman ilman riittävää varustusta merkitsi samaa kuin teloitus ampumalla. Hän selvisi pari päivää. Hänen ruumiinsa jätettiin hautaamatta. Pastori Friedrich Klein julistettiin kuolleeksi vuonna 1975.

Saksan silloinen protestanttinen kirkko oli 1930-luvulta alkaen täynnä  natsimyönteisiä kristittyjä, jotka komppasivat Hitlerin julmaa hallintoa ja homofobiaan perustuvia rikoksia. Erityisesti monet kirkon vastuuhenkilöt olivat kansallissosialistisen aatteen läpäisemiä.

Kirkossa toimi vaikutusvaltainen liike, joka kutsui itseään "saksalaisiksi kristityiksi"

Ks. (Deutsche Christen) https://en.m.wikipedia.org/wiki/German_Christians_(movement)


Deutsche Christen oli painostusryhmä Saksan evankelisessa kirkossa vuosina 1932–1945; ja joka sitoutui antisemitismiin, rasistisiin ja führerjohtoisen natsismin ideologisiin  periaatteisiin; ja jonka tavoitteena oli lisätä ne koko saksalaisen protestanttisuuden läpäiseviksi periaatteiksi.

Lahkon papisto oli pääosin natsipuolueen jäseniä ja antisemitistejä.


"Pastori Friedrich Klein kärsi ja kuoli pohjimmiltaan seksuaalisuutensa takia."

"Tämän epäoikeudenmukaisen kohtelun vuoksi ihmiset;  jotka halusivat elää ja rakastaa eri tavalla, ovat joutuneet kokemaan paljon kärsimystä ja heitä on syrjitty kamalalla tavalla", Saksan evankelisluterilaisen kirkon piispa Stäblein sanoi Berliinin Priden muistoseremoniassa kesäkuussa 2021.

9

168

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Palstahan on jatkuvaa vainoa kristityille !

      • Anonyymi

        Eritoten kristityille homoseksuaaleille!


    • Anonyymi

      > Miten vainottuja on täällä muisteltu?

      Omatunto kolkuttaa? Krisseleillähän on mittava ja "maineikas" historia itse vainoajina. Homojakin on vainottu läpi vuosisatojen ja laitalössi jatkaa perinnettä tänä päivänäkin.

      • Anonyymi

        Historiasta ei ole ainakaan opittu. Kun on tämä äärioikeistoa kovasti myötäilevä aitouskovien porukka joka on myös aktiivinen sanomaansa levittämään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Historiasta ei ole ainakaan opittu. Kun on tämä äärioikeistoa kovasti myötäilevä aitouskovien porukka joka on myös aktiivinen sanomaansa levittämään.

        Lääkäri Räsänen tuo esille, että " Kyllä se on mun mielestäni ihan selkeä asia et Jumala ei alun perin luonut ihmisiä homoseksuaaliksi."

        Siis IHAN SELKEÄ ASIA?


    • No eihän sitä nyt näitä voi täällä muistella, kun parasta aikaa on menossa hurja vaino myös täällä Suomessa. Näin ainakin silloin jos katselee tämän palstan tekstejä. Niiden mukaahan koko Suomi on yhtä laajaa vainonkenttää, jossa hyökätään hihhuleiden kimppuun monelta eri suunnalta. Ynnä että vaino on koko ajan vain kiihtymässä. Tulevien keskitysleirien piikkilangat on varmaan jo ostettu...

      • Anonyymi

        "Niiden mukaahan koko Suomi on yhtä laajaa vainonkenttää, jossa hyökätään hihhuleiden kimppuun monelta eri suunnalta. "

        Olet oikeassa, että nyt hyökätään oikeussaleissa, somessa ja koko yhteiskunnan maksimilla Jeesukseen uskovien kimppuun ja on selvästi jo tappamisen meininki, mutta Suomen laki, vielä, estää fyysiset päällekäymiset. Vaikka kyllähän nuo päällekäymiset ovat jo todellisuutta kuten Pride-kulkueissa on tapahtunut.


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Niiden mukaahan koko Suomi on yhtä laajaa vainonkenttää, jossa hyökätään hihhuleiden kimppuun monelta eri suunnalta. "

        Olet oikeassa, että nyt hyökätään oikeussaleissa, somessa ja koko yhteiskunnan maksimilla Jeesukseen uskovien kimppuun ja on selvästi jo tappamisen meininki, mutta Suomen laki, vielä, estää fyysiset päällekäymiset. Vaikka kyllähän nuo päällekäymiset ovat jo todellisuutta kuten Pride-kulkueissa on tapahtunut.

        Siis kenen kimppuun pride-kulkueissa on käyty?!! Sinulta jää kokonaan tämä kertomatta...


    • Anonyymi

      Vain hyvin harva toi julkisuuteen oman homoseksuaalisuuden tuolloin kun yleensä oli suvuille hirvittävä häpeä ja aivan ilmeiset homotkin perusti sitten perheitäkin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      38
      1828
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1331
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1281
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      14
      1173
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1075
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      980
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      979
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      147
      781
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      53
      751
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      56
      680
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      679
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      658
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      43
      655
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      147
      651
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      622
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      618
    18. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      617
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      95
      615
    20. 47
      587
    Aihe