vaan sitä, että joutuvat vastaamaan kansalle päin naamaa valehtelusta vaalilupauksissaan. Bensan hintaan ei Saarikon ja Harakan mukaan tule korotuksia, luvattiin ennen vaaleja. Päivä vaalien jälkeen oli ääni kellossa jo muuttunut.
Nyt toivon, ettei hallitus hajoa
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Harakka on ihan yhtä suoraselkäinen sosiaalidemokraatti kuin Antti Rinne vappusatasineen. Ilmekään ei värähdä kun täräyttää emävaleen.
Mutta yritäpä saada demari joskus puhumaan totta. Voi sitä naaman vääntelyä ja itkun tuhinaa, se oikeasti sattuu demariin, vaikka vaan ihan pikkuisen totuuden sanoisi.
Polttoaineiden verokorotukset on tämän hallituksen osalta tehty, kuten hallitusohjelmassa on sovittu.
https://valtioneuvosto.fi/marinin-hallitus/hallitusohjelma/verotus-muuttavassa-maailmassa
"Fossiilisten polttoaineiden verotusta korotetaan kuluttajahintojen ennustetun nousun mukaisesti 250 miljoonalla eurolla vaalikauden aikana."
Tässä taas pääsi ääneen hallituksen ministerin avustaja. Tämä ei ilmeisesti ole vielä loikannut bisnesmaailman lobbariksi tai saanut hyvää virkaa ylisuurella palkalla.
Kyllä, hallitusohjelmaa on ollut sorvaamassa myös avustajat. Kaikkihan muistavat sen lauman, joka Rinteen johdolla ramppasi säätytalolla ohjelmaa sorvatessa.
Ja Sipilän ja Stubidin lupaus ettei koulutuksesta leikata ja mistä leikattiin ensimmäisenä?
Ja persujen lupaus poistaa pakkoruotsi. Sehän kirjattiin jopa hallitusohjelmaan.
"...mahdollistetaan alueellinen kokeilu kielivalikoiman laajentamisesta eduskunnan hyväksymän ponnen mukaisesti."
https://www.ts.fi/uutiset/743356
Muistaako joku vielä mitä puhetta oli Maakuntaverosta? Olikos se siis kesäkuussa tulossa voimaan, vai miten sitä lupailtiinkaan?
Tulee vasta vuonna 2026. https://yle.fi/uutiset/3-11593897
Voi voi kun persereikä-maukka ei saanut enempää persuja aluehallintoon olis meinaan laskettu sitä pensan hintaa.
Kyllä ennen eduskuntavaaleja kuullaan hallituksen kootut selitykset. Varma on se, etteivät itsestään mitään ylilupauksia löydä. Vika vaikka muuttuneissa olosuhteissa.